Onko toivoa?

Tilanne on niin, että täytän jo lähipäivinä 18 enkä ole vielä kertaakaan seurustellut, edes suudellut naista. Luonnollisesti olen myös neitsyt. En itseasiassa edes ole varma, miten näin on päässyt käymään mutta kait olen ollut naisten suhteen hyvin arka ja minulla on ollut muita asioita mielessä.

Onko minulla enää mitään toivoa? Voiko kukaan nainen haluta 18-vuotiasta, joka ei ole ikinä edes seurustellut? Jos suhde jostain ihmeen syystä alkaisi, onko minun pakko valehdella, että olen seurustellut aiemminkin? Nauraako hän muussa tapauksessa minulle päin naamaa ja lähtee?

Sitten saa lukea täältä juttuja, kuinka kaikki miehet ovat paskoja. Itselläni ei ole edes koskaan ollut mahdollisuutta todistaa, että pystyn parisuhteeseen. Naiset kun eivät ikinä tee aloitteita ainakaa minua kohtaan ja minulle aloitteen tekeminen on erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta. Se on itseasiassa niitä ainoita asioita joita todella pelkään.

Apu olisi paikallaan. Asiasta on jäänyt henkiset arvet, jotka vaikettavat entisestään asian korjaamista. Pelkään, että tämä asia tuhoaa kaiken hauskan elämästäni, joka on muuten kaikilta osin kunnossa.
171561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

turha menettää toivoa sillä 18 vuotias neitsythän alkaa olla jo markkinavaltti naispiireissä :) eiku vaan promoa ja baanalle. tuskin kukaan naisista sulle nauraa päin naamaa.

Äänestä

Ystävä hyvä. Miksi ihmeessä haluat nuorella iällä jo pilata elämäsi ja vinkua naista elämääsi? Sinun kannattaisi nyt viettää reippaasti omaa elämää hyvien ystävien (naisten tai miesten) ympäröimänä ja aistia maailman tuoksuja. Kokea elämässä erilaisua seikkailuja ja kehittää itseäsi. Jos haluat naista vain seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisesksi niin kyllä sellaisia on paikat pullollaan. Kadut ja muut mestat turpoavat naisista jotka ovat haarat levällään mutta elämää hieman enemmän kokeneemman miehen näkökulmasta kehoittaisin miettimään hyvin tarkkaan, kannattaako minkäänsorttista naista haalia vierelle nyhjäämään.

Äänestä

Aloin seurustelemaan ensimmäistä kertaa 23-vuotiaana - samassa suhteessa yhä, 25-vuotiaana. Poikuuskin lähti tuolloin. Minulla ei ollut kerrassaan mitään ongelmia, ja olen helvetin tyytyväinen että asiat menivät näin. Sanoisin, että tarvitsin vuosia kehittyäkseni ihmisenä ja ihmetellessäni paikkaani maailmassa. Sitä ennen en olisi ollut edes henkisesti valmis parisuhteeseen.

Äänestä

Kuule, on olemassa miehiä, jotka eivät ole seurustelleet vielä viiteenkymmeneenkään ikävuoteen mennessä. Silti ovat mitä ihanimpia ihmisiä ja toivoisi heille onnen joskus. Kyllä sinäkin löydät tytön, joka arvostaa sitä, ettet ole 13-vuotiaana ollut "sähläämässä" tyttöjen kanssa. Onnea!

Äänestä

"Sinunlaisiasi" on olemassa enemmän kuin uskotkaan. Ei se mitään haittaa. Pitäisikö haitata? Eikä sinulle kukaan naura eikä sinun todellakaan pidä valehdella. Sen kyllä huomaa oletko puhunut totta vaiko et, noin loppupeleissä. Ja mitä se todistaa jos olet seurustellut aikaisemmin? No se todistaa sitä, että olet seurustellut aikaisemmin, ei mitään muuta. Sitä paitsi kuka tyttö/nainen nyt ei haluaisi miestä jolla ei ole ainoatakaan exää vihattavaksi..? :D

Äänestä

Toivoa on aina, se on vaan itsestä kiinni miten ihmiset suhtautuu suhun. Piristykseksesi voin kertoa, että vein neitsyyden (sillon aikanaan) eräältä 18 vuotiaalta pojalta. Hänkään ei ollut aiemmin seurustellut. Meidän juttua kesti silloin kolmisen kuukautta ja suhde loppui siihen, että hän yllättäen jätti minut. Nykyisin ollaan vielä jonkinlaisissa väleissä (minä seurustelen ja hän on vapaalla, mikä vaikuttaa yhteydenpitoon. mieheni ei juurikaan tykkää, että olen tiiviissä yhteydessä entisiini, kuten en minäkään).

Sen sijaan nykyinen mieheni harrasti seksiä kyllä nuorempana, mutta seurusteli ensimmäisen kerran elämässään vasta noin 22 vuotiaana. Hänelle ensimmäiset seksikokemukset ovat tulleet siis yhden illan jutuista.. Häneltä neitsyyden vei joku vanhempi nainen, ehkä sinultakin vielä joku päivä. Oma ensimmäinen kertani sen sijaan oli todella huono, mutta onneksi nykyisin sängyssä kaikki on kunnossa. Ensimmäisen kerran kun sanotaan vaikuttavan siihen miten seksiin suhtautuu myöhemmin ja millaisena sen kokee..

Tsemppiä sulle joka tapauksessa. Kyllä sinullekin nainen (naisia..) löytyy. Olethan kuitenkin vasta 18, monet ovat olleet vanhempia, päälle kaksikymppisiä, kun ovat vasta kokeneet ensimmäisen suhteensa.

Äänestä

Olin itsekkin aika arka naisten suhteen tossa muutama vuosi sitten. nyt olen itse 18v ja oma lapsikin jo tullut. mutta kyllä se siitä ja btw. hanki joku 88vm muija! tulee pilluu ku viimis päivää ku jaksat odottaa!

Äänestä

hmm..asiantuntija heitän minä oon 1,5 vuotta yrittäny selvittää miten pääsee naisen sydämmeen,ja vasta nyt alkaa hiljalleen selvitä..mut ota ihan rauhallisesti äläkä lähe soitellen sotaan ei tuu onnistuun..minä jos kuka tiedän sen asian..good luck to you..kyl se jhossain vaihees onnaa..ei kyl ihan heti mut kumminki...

Äänestä

Ehkä toivoa sitten onkin. Pelkään vain sitä, että tuleva tyttöystäväni pitää minua säälittävänä pellenä kokemattomuuteni takia. Melkein yhtä tärkeää olisi päästä neitsyydestä mahdollisimman pian. Olisi tietysti mukavaa, jos sen veisi minulta joku, jonka tuntisin, mutta ei sekään ole välttämätöntä.

Sosiaalinen paine, jota joudun kestämään neitsyyteni takia on välillä liikaa. Nytkin joudun pelkäämään sitä, että joku idiootti pilaa 18-vuotisjuhlani mainitsemalla asiasta kaikkien kuullen. Naisilla neitsyyden säästämistä pidetään nähtävästi hienona, mutta mies leimautuu jossain iässä säälittäväksi pojaksi joka ei saa. Nimenomaan pojaksi, ikäänkuin seksin harrastaminen tekisi eron pojan ja miehen välillä.

Sen lisäksi tuntuu vaikealta uskoa, että yhden yön jutut ovat todella niin helppoja kun välillä saa kuulla. Varsinkin kun on arka, kuten minä. Ja kun en ole hirveästi naisille puhunut, en välttämättä osaa vedellä oikeista naruista ja täten seksin saaminen vaikeutuu entisestään. No, ensimmäisen kerran jälkeen tämä varmaankin helpottuu huomattavasti, mutta kun sitä ensimmäistä kertaa ei ole vieläkään näkyvissä.

Äänestä
  • Olen seurustellut poikaystäväni (-83 syntynyt) kanssa reilun vuoden. Tämä on hänen ensimmäinen "oikea" seurustelusuhteensa. Olen myös hänen ainoa sänkykumppaninsa. Itselläni on takana useampiakin sähläilyjä lakanoiden välissä, mutta pidin ainoastaan hienona asiana sitä, että sain olla hänen ensimmäisensä (toivottavasti myös viimeinen).
    Yhdessä olemme nyt ahkerasti opetelleet kaikenlaisia makuuhuoneen leikkejä, ja täytyy sanoa, että hänen kanssaan olen nauttinut enemmän kuin kenenkään muun.
    On vain ihanaa ajatella, ettei oma rakkaani ole jyystänyt ketään muuta. Arvostan sitä todella, ja uskon, että muut tytötkin ovat samaa mieltä.

    Äänestä

Ehkä toivoa sitten onkin. Pelkään vain sitä, että tuleva tyttöystäväni pitää minua säälittävänä pellenä kokemattomuuteni takia. Melkein yhtä tärkeää olisi päästä neitsyydestä mahdollisimman pian. Olisi tietysti mukavaa, jos sen veisi minulta joku, jonka tuntisin, mutta ei sekään ole välttämätöntä.

Sosiaalinen paine, jota joudun kestämään neitsyyteni takia on välillä liikaa. Nytkin joudun pelkäämään sitä, että joku idiootti pilaa 18-vuotisjuhlani mainitsemalla asiasta kaikkien kuullen. Naisilla neitsyyden säästämistä pidetään nähtävästi hienona, mutta mies leimautuu jossain iässä säälittäväksi pojaksi joka ei saa. Nimenomaan pojaksi, ikäänkuin seksin harrastaminen tekisi eron pojan ja miehen välillä.

Sen lisäksi tuntuu vaikealta uskoa, että yhden yön jutut ovat todella niin helppoja kun välillä saa kuulla. Varsinkin kun on arka, kuten minä. Ja kun en ole hirveästi naisille puhunut, en välttämättä osaa vedellä oikeista naruista ja täten seksin saaminen vaikeutuu entisestään. No, ensimmäisen kerran jälkeen tämä varmaankin helpottuu huomattavasti, mutta kun sitä ensimmäistä kertaa ei ole vieläkään näkyvissä.

Äänestä
  • Älä ota tyttöystäväksi sellaista joka pitäisi sinua säälittävänä pellenä. Etsi kivoja kilttejä tyttöjä.

    Äänestä

...on toki vielä tuossa iässä, mutta mutta...kyllä ne naiset jotenkin vain vaistoavat onko miehellä yleensäkään kokemusta seksistä, tai ehkä he päättelevät ulkomuodon perusteella onko mies kelvollinen siinä suhteessa. Suosittelisin sitä mitä itsekin ehdotat, eli yrität viimeiseen asti esittää että et ole mikään outo tyyppi, sillä sellaisinahan he ikäistäsikin kokematonta pitävät ja aivan varmasti sen myös julki tuovat. Sinun vain täytyy nyt koettaa unohtaa pelkosi ja sopivissa tilanteissa rohkeasti lähestyä sopivaksi katsomaasi naista. Iän myötä ongelma nimittäin vain pahenee, naiset käyvät yhä valikoivammiksi, kolhut tekevät aina vain kipeämpää ja uusia arpia tulee eivätkä entiset parane koskaan

Äänestä

Nyt kolmivuotiseksi kestänyt suhteeni alkoi sinä kesänä jolloin täytin 18, ja poikaystäväni oli vajaa vuoden minua vanhempi. Olimme molemmat neitsyitä, ja olen iki-onnellinen, että poikaystävälläni ei ole ollut muita kuin minä, enkä itsekään ole toisia kaivannut. Se, että "säästää" itseänsä osottaa, että seksi ei ohjaa elämää vaan muut tekijät, joita taas useimmat ihmiset heikkouksistaan huolimatta kovasti arvostavat. Tai minä ainakin! Joten älä ota paineita. Hyvää kannattaa odottaa!!

Äänestä

toivoa niin kauan kuin on elämää!

Kuule. Täytän lähipäivinä paljon enemmän kuin 18 (tosin silloin kun täytin 18 päätin, että täytän sen vastedes aina...). Mielestäni tärkeämpää kuin suuteleminen on suudella sellaista naista, joka Merkitsee Jotain. Sama tuon seksin kanssa. Itse en näe mitään mieltä kummassakaan, ellei todella tarkoita sitä mitä tekee.

Odottele rauhassa Mielenkiintoista Naista, joka on sinusta kiinnostunut ja innostunut. Loppu hoituu kuin itsestään.

Äänestä

En jaksanut lukea aiemmin kirjoitettuja, voi olla että jauhan samaa....Toivoa on todella!! Naiset katsoo pikemminkin hyvällä sellaista, joka ei ole käynyt "joka välissä kastautumassa" (tulipas rumasti sanottua...:)Olet sille ensimmäiselle se ainoa ja vanhanaikaisesti "puhdas" jolle seksi ja seurustelu ei ole ollut vain leikkiä ja joku äkkiä pois-alta hoidettava homma ("kun kaikki muutkin...."). Sinua varmasti odottaa joku joka kunnioittaa sinua siitä ettet ole suinpäin rynnännyt näissä asioissa vain omaa etuasi ajatellen.
Älä murehdi liikaa, noin fiksut ajatukset omaava nuori mies tuskin jää yksin :)

Äänestä

no ensimmäiseksi tunnen paljon poikia, jotka ovat 18, eivätkä ole seurustelleet, saati sitten pusutelleet...(neitsyydestä puhumattakaan).

Vielä vähän yli vuosi sitten itse en ollut koskaan tehnyt mitään noista..sitten vain vastaani tielleni osui yksi ikäiseni poika, jolla oli myös ns.samanlaiset kokemukset vastakkaisesta sukupuolesta. Ihastuimme toisiimme ja nyt jo kaikki pusuttelut sun muut toimivat:)!!..ja neitsyys.. mielestäni se on maailman turhin puheenaihe..sen menetyksessä ei kannata hoppuilla. Uskaltaisin jopa väittää, että vieläkin seurustelevana neitsyenä olen kokenut kaikki seksuaalikanssakäymiseen liittyvät asiat paljon nautinnollisempana kuin esim.kaverini.. kun ensin opetellaan mikä tuntuu hyvältä ja mistä toinen nauttii! Orgasmit eivät ole hyvän seksin mitta, mutta olen saanut kyllä valehtelematta tod.näk.9/10...=) okei heitti vähän aiheesta..mutta tulevaisuuden varalle ja tosiaan seurustelu on paljon muuta kuin pelkkää seksiä!

Itse kylläkin tyttönä pidän sitä periaatetta,että pojat saavat luvan tehdä alotteen jos kiinnostaa
(tosiasiassa en edes uskaltaisi:)
Mielestäni sinun kannattaa olla ylpeä omasta tämän hetkisestä "tilastasi"..uskonpa että tyttö joka ei osaa arvostaa sellaisena kuin olet, ei ole sinun tyyppiäsi? Tiedätkö..jotkut tytöt arvostavat juuri kokemattomuutta, myös minä:)!! pidä se mielessä..ja sittenkun joskus se joku löytyy niin on ihanaa opetella kaikkia uusia juttuja=)!!
Tsemppiä jatkoon ja kulje silmät auki..

Lopuksi pahoittelen kirjoituksen sekavuutta ja ehkä paikoin yliampuvaa asiaa.. mutta yritys ja osanotto on tärkein:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poika85 kirjoitti:

Tilanne on niin, että täytän jo lähipäivinä 18 enkä ole vielä kertaakaan seurustellut, edes suudellut naista. Luonnollisesti olen myös neitsyt. En itseasiassa edes ole varma, miten näin on päässyt käymään mutta kait olen ollut naisten suhteen hyvin arka ja minulla on ollut muita asioita mielessä.

Onko minulla enää mitään toivoa? Voiko kukaan nainen haluta 18-vuotiasta, joka ei ole ikinä edes seurustellut? Jos suhde jostain ihmeen syystä alkaisi, onko minun pakko valehdella, että olen seurustellut aiemminkin? Nauraako hän muussa tapauksessa minulle päin naamaa ja lähtee?

Sitten saa lukea täältä juttuja, kuinka kaikki miehet ovat paskoja. Itselläni ei ole edes koskaan ollut mahdollisuutta todistaa, että pystyn parisuhteeseen. Naiset kun eivät ikinä tee aloitteita ainakaa minua kohtaan ja minulle aloitteen tekeminen on erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta. Se on itseasiassa niitä ainoita asioita joita todella pelkään.

Apu olisi paikallaan. Asiasta on jäänyt henkiset arvet, jotka vaikettavat entisestään asian korjaamista. Pelkään, että tämä asia tuhoaa kaiken hauskan elämästäni, joka on muuten kaikilta osin kunnossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu