Tutustuimpa tässä Porin Jazzeilla ulkosuomalaiseen mieheen ja rakastuin päätäpahkaa, niin että mätkähti. Kymmenessä päivässä tämä tyttö menetti sydämensä.
No, aikuisia, vapaita ihmisiä ollaan molemmat.
Ainoa ongelma vaan, että toinen osapuoli asuu maailman toisella puolella. Kutsuja kyllä sateli kyläilemään ja jossakin vaiheessa "heikkona hetkenä" pyyntöjä muuttamaan kokonaan hänen luoksensa. Nyt on sitten meiliosoitteet ja numerot vaihdettu ja kaikki muu jääkin sitten herran haltuun. Erosta on vasta pari päivää.
Mä vaan valitettavasti suhtaudun skeptisesti tälläisiin kaukorakkauksiin. Onko niillä todella edes minkäänlaista tulevaisuutta? Eiks se kuitenkin ole vähän niin, että poissa silmistä, poissa mielestä. Toisialta tää oli rakkautta ensi silmäyksllä, en ole aijemmin seonnut tällä tavalla, minä 35v. aikuinen nainen.
Jotenkin en vain nyt tiedä, yritänkö unohtaa vain ja kuunnella syksyn pimeinä öinä jazzia itsekseni vai pitäisikö uskoa kaukorakkauden muuttuvan joskus todelliseksi. Ja jos se todeksi joskus muuttuisi, se olisin minä joka joutuisin lähtemään. Periaatteessa ei olisi kyllä mitään estettä, pelkkä järjestelykysymys.
Kertokaa rakkaat ihmiset omista kokemuksista!!!
No, aikuisia, vapaita ihmisiä ollaan molemmat.
Ainoa ongelma vaan, että toinen osapuoli asuu maailman toisella puolella. Kutsuja kyllä sateli kyläilemään ja jossakin vaiheessa "heikkona hetkenä" pyyntöjä muuttamaan kokonaan hänen luoksensa. Nyt on sitten meiliosoitteet ja numerot vaihdettu ja kaikki muu jääkin sitten herran haltuun. Erosta on vasta pari päivää.
Mä vaan valitettavasti suhtaudun skeptisesti tälläisiin kaukorakkauksiin. Onko niillä todella edes minkäänlaista tulevaisuutta? Eiks se kuitenkin ole vähän niin, että poissa silmistä, poissa mielestä. Toisialta tää oli rakkautta ensi silmäyksllä, en ole aijemmin seonnut tällä tavalla, minä 35v. aikuinen nainen.
Jotenkin en vain nyt tiedä, yritänkö unohtaa vain ja kuunnella syksyn pimeinä öinä jazzia itsekseni vai pitäisikö uskoa kaukorakkauden muuttuvan joskus todelliseksi. Ja jos se todeksi joskus muuttuisi, se olisin minä joka joutuisin lähtemään. Periaatteessa ei olisi kyllä mitään estettä, pelkkä järjestelykysymys.
Kertokaa rakkaat ihmiset omista kokemuksista!!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mulla on teini-iästä noita kaukorakkauskokemuksia ja lisäksi olen seuraillut ystävieni kaukosuhteita. Niiden perusteella ajattelen, että kaukosuhde kestää aikansa, mutta jos suhde ei kohtuullisessa ajassa muutu lähirakkaudeksi, se kaatuu.
Ihmissuhteita voi yleistää juuri yhtä paljon kuin ihmisiä keskenään. Lopullisia totuuksia on turha yrittää tarjota. Olen kuullut vuosikausia kestävistä kaukosuhteista. Ihmettelen niitä kovasti, mutta niinhän minä ihmettelen ihmisiä yleensäkin.
Jos haluat järkeillä, niin mieti seurusteluun liittyviä käytännönseikkoja: kuinka usein voitte tavata, kuinka paljon pystytte pitämään yhteyttä, paljonko sinulla on aikaa hänelle. Koskapa et ole enää teinityttö, osaat varmasti aavistella kokemuksen perusteella, mitä odotat suhteelta. Siitä voit sitten päätellä, mitä on tulossa.
Rakastuneena on siitä keljua, että ymmärtää kyllä asiat, mutta ei vain pysty ottamaan ymmärrystään huomioon. Tiedät tietenkin jo, mutta haluan sanoa, että jos haluat suhteen kestävän, pyri muuttamaan se lähisuhteeksi - sitähän oletettavasti toivot muutenkin.
Olimme ystäväni kanssa vuosia sitten italiassa,mihin ystäväni halusi mennä tapaamaan edellisenä keväänä tapaamaansa miestä... He olivat pitäneet kirjeillä ja puheluilla yhteyttä vuoden verran.. Välillä kaveristani tuntui,että ei jaksa enään,uusien ihastuksien tullessa kuvioihin..Mutta sitkeesti silti piti yhteyttä.
He näkivät uudestaan ja niiden2 viikon jälkeen ei ollut ilmassa enää pelkkää ihastumista vaan rakastumista.. Kuulostaahan tuokin legendaariselta tarinalta: "suomalainen rakastuu etelän gigoloon"... Nykyään he asuvat australiassa yhdessä onnellisena ja ovat olleet yhdessä 8-vuotta! että älä lannistu.. Mistäs sitä tietää oletko elämäsi miehen tavannut.. Kuuntele tunteitasi,älä järkeäsi!
Rakastuin itse päätä pahkaa amerikkailaiseen mieheen viime vuonna....kun palasin takaisin Suomeen, niin soiteltiin paljon ja itkettiin ikäväämme. Meidän tapauksessa kuitenkin on niin, että kumpikaan ei ole valmis muuttamaan toisen luo. Joten meidän suhteemme on yhtä epätoivon myllerrystä :(
Pidä kiinni rakkaudestasi, vaikka se olisi toisella puolella maapalloa. Elämä on ihmeellistä ja se voi heitellä miten vaan :)
Aurinkoista kesänjatkoa sinulle :)
No, me onneksi ollaan suomen kansalaisia molemmat, toisella tosin kaksoiskansalaisuus. Miehen työnlaadusta johtuen, ei hän oletettavasti ole koskaan tulossa takaisin suomeen. ( ehkä sitten eläkkellä voisi olla mahdollista) Kaikki kesät tai ne pari hassua lomaviikkoa viettää ehdomasti aina Suomessa.
Mä olen lapseton, mua ei mikään todellisuudessa pidättele täällä, mutta onhan mun kaikki sukulaiset ja kaverit täällä.
Työn puolesta en ole mikään "uranainen" olen valmis tekemään mitä töitä vaan, mutta töitä kuitenkin pitää olla.Miksikään kotirouvaksi minusta ei ole.
Ei kait tässä auta muuta kuin antaa ajan mennä....ajatukset on kyllä hirveän sekavat. Välillä autuaan onnellinen ja seuraavassa hetkessä kopsahdan maanpinnalle ja yritän itselleni selvittää, ettei tästä kuitenkaan tule mitää.
No, me ollaan molemmat Suomen kansalaisia, toisella tosin kaksoiskansalaisuus. Miehen työnlaatu on sellaista, ettei hän ole todennäköisesti koskaan muuttamassa Suomeen (ehkäpä sitten eläkeiässä)
Kesälomat tai ne pari hassua lomaviikkoa, hän ehdottomasti haluaa olla Suomessa. Mä olen lapseton, ei ole oikeastaan mitään estettä, ettenkö voisi muuttaa toiselle mantereelle. Kaikki sukulaiset ja kaverit vaan jäis. Tavarat ja autot myytiin.
En ole mikään uranainen, voin tehdä mitä työtä tahansa mutta töitä kuitenkin pitää olla. Kotirouvaksi en halua.
Tässä nyt sitten vaan meilaillaan ja annetaan ajan kulua. Välillä tuntuu olo autuaan onnellisesta, toisella hetkellä koitan vakuutella itsellen, ettei tästä kuitenkaan mittän tule.
No, tuli mitä tuli....ihana mies ja ihanat muistot ainakin tästä kesästä.
No, me ollaan molemmat Suomen kansalaisia, toisella tosin kaksoiskansalaisuus. Miehen työnlaatu on sellaista, ettei hän ole todennäköisesti koskaan muuttamassa Suomeen (ehkäpä sitten eläkeiässä)
Kesälomat tai ne pari hassua lomaviikkoa, hän ehdottomasti haluaa olla Suomessa. Mä olen lapseton, ei ole oikeastaan mitään estettä, ettenkö voisi muuttaa toiselle mantereelle. Kaikki sukulaiset ja kaverit vaan jäis. Tavarat ja autot myytiin.
En ole mikään uranainen, voin tehdä mitä työtä tahansa mutta töitä kuitenkin pitää olla. Kotirouvaksi en halua.
Tässä nyt sitten vaan meilaillaan ja annetaan ajan kulua. Välillä tuntuu olo autuaan onnellisesta, toisella hetkellä koitan vakuutella itsellen, ettei tästä kuitenkaan mittän tule.
No, tuli mitä tuli....ihana mies ja ihanat muistot ainakin tästä kesästä.
Jos olet noin rakastunut, älä ihmeessä kiellä sitä itseltäsi...äläkä toiselta. Itse elin vaikeissa oloissa kaukorakastuneena 4 vuotta. Nyt muuttokuormia pakataan ja lyödään hynttyyt yhteen., vaikka aluksi se molemmista tuntui aivan mahdottomalta. Onnea! Rakkaudelle ei saa sanoa EI.
Mikä siis estää kokeilemasta? Takaisin pääsee aina, ja eniten sitä katuu asioita joita ei kokeile.
Ja muutto ulkomaille...ei mikään iso asia lopulta, tuntuu vain sellaiselta ajatusasteella, mutta jos haluatte ensin kokeilla lomailun merkeissä, niin mikäs siinä, siitä on hyvä jatkaa jos siltä tuntuu...
nimim. "been there, still there..."
Mois, .. Olen ollut etä-suhteessa yli kaksi vuotta ja en kadu. Sanoit ' poissa silmistä poissa mielestä ' NO ei se ihan niin mene jos todellakin olet rakastunut. Itse ajattelen miestäni koko ajan :) Ollaan päivittäin puhelinyhteydessä, kirjoitellaan ja lähetellään yllätyksiä jne .. Pitkäjänteisyyttä etä-suhteet vaativat ja täydellistä luottoa partneriin.
Välillä olen masentunut ja onneton mutta se kestää vain hetken ja taas jaksan muistaa miksi olen etä-suhteessa, koska olen niin ' rakastunut '
Asun mieheni luona n puolet vuodesta, mutta tarkoitus olisi muuttaa asumaan vakituisesti yhteen ensi vuonna. Hän siis asuu myös ulkomailla ja kaukana .......
Tottakai on kauheaa kun ollaan erossa, mutta kun sitten taas tavataan, niin täytyy sanoa, että se yhdessä vietetty aika on niin ihanaa, että kaikki
unohtuu ja taas jaksaa rakastaa.
Jos olet rakastunut ja erityisesti jos miehesi on rakastunut niin kaikki toimii. Ei muuta kuin onnea matkaan. Mutta kuten teak kirjoitti, niin jossain vaiheessa pariskunnan täytyy muuttaa yhteen asumaan ...
olen itse tehnyt sellaisen tempun että kahden kuukauden etä-rakkauden jälkeen sanoin itseni irti silloisesta hyvästä työstä, hyppäsin uraputkesta tuntemattomaan ja muutin toiselle puolelle Suomea metsän keskelle miehen perässä. Kukaan joka minut opiskeluaikana tunsi ei uskonut sitä todeksi, mutta niin vain tein. Olemme olleet nyt 13 vuotta naimisissa, meillä on 3 lasta enkä kadu hetkeäkään sitä että lähdin Helsingistä tänne. Minulla on nyt hyvä työ, ja usein mietin millainen elämäni olisi jos en olisi lähtenyt...todennäköisesti olisin rahakas hesalainen sinkku burn-outissa... Ajattelin itse silloin, että jos en lähde, en ikinä saa tietää mitä meistä olisi tullut. Mielummin otan kavereiden säälivät katseet vastaan jos suhde menee mönkään kuin kadun loppuelämäni sitä että en tiedä oliko siinä elämäni mies.