Väkivaltainen ei muutu kuin pahempaan suuntaan kumppanin kannalta. Vaikka väkivaltaa ei olisikaan suhteen alussa (hurmausvaiheessa), niin jossain vaiheessa, (kun uhri on saatu koukutettua) se astuu aivan varmasti kuvaan mukaan.
0Äänestä
harvassa ne
jotka tavoistansa paranee. Uudelle kumppanille voi jonkin aikaa teatteria vetää, mutta kun suhde on vakaalla pohjalla, niin jo alkaa taas sama meno.
0Äänestä
..ja lähde
...heti, jos lyö edes kerrankin, sillä se lyö varmasti toisenkin kerran..ja kolmannen..jne. Isku-loopin kierrosnopeus kasvaa, kunnes iskuja tulee kerran kuussa...kerran kuussa..lähes päivittäin.
Ja kun vanha tajuaa lähteä ja uusi astuu kuvioihin..hetken hurmataan...sitten haukutaan ja seuraavaksi alkaa uusi looppi.
Exäni toimi näin hänen exänsä kanssa ja seuraavaksi minun kanssa. Jos olisin tiennyt aiemmin hänen kohdelleen exäänsä kaltoin, olisin lähtenyt suhteesta jo aiemmin..
Nyt olen kuitenkin onnellinen, että pääsin tästä kaverista eroon ja sain oikeudessa leiman hänen otsaansa. Seuraavaa uhrin uskottavuus oikeusprosessissa paranee ja kaveri joutuu toivon mukaan myös istumaan :)
Vastaukset 3
Vanhimmat