Olin kiinnostunut yhdestä miehestä ja näytin sen myös. Hän innostui vähän liikaakin, koska ensireaktioni oli perääntyminen. Toivoin, että hänen asenteensa olisi ollut vähän nöyrempi.
Nyt välimme ovat vähän epämääräiset, koska hän ehkä ajattelee, ettei minua kiinnostakaan. Siksi hän ei varmaan tule tekemään aloitetta.
Juttuhan on niin, että hän kiinnostaa minua kyllä, mutta pelästyin hänen liikaa innostustaan. Onko kaikki jo menetetty, vai voinko pyytää häntä ulos? Toivon vastauksia erityisesti miehiltä, mutta toki naisetkin saa vastailla.
Voinko pyytää tätä miestä ulos?
12
949
Vastaukset 12
- Nuori Mies
Millä tavoin nöyrempi olisi pitänyt olla, mikä aiheutti perääntymishalusi?
Miten innostusta voi olla liikaa?
Vaikutat hankalalta ongelmankeksijäluonteelta. En sano, että olet sitä mutta vaikutat kyllä aikamoiselta kitisijältä. - kundi.
Kait toi riippuu miten sitten torjuit hänet... niskoja nakellen vai pakenitko tilanteesta. ehkäpä ystävällinen viesti nollaisi tilanteen.
- Nuori nainen
Tilanteesta pakenemalla. Kirjaimellisesti.
- kle
Nuori nainen kirjoitti:
Tilanteesta pakenemalla. Kirjaimellisesti.
Voit hyvin pyytää, asiaa tietenkin helpottaisi jos selostaisit hänelle miksi niin kävi.
Kyllä me yleensä tunteitakin osaamme ymmärtää ;) - kundi.
Nuori nainen kirjoitti:
Tilanteesta pakenemalla. Kirjaimellisesti.
Ei tuo nyt niin ylipääsemättömältä tunnu, kerrot vaan että menit niin hämilleen ettet tiennyt mitä tehdä. Ja ettei tutustuminen paremman harkinnan jälkeen tunnu ollenkaan huonolta ajatukselta.
- naisille
harvinainen rehellisyys voisi toimia..
kai sä mitään voi hävitäkään. Jospa se olis vaikka vähä nöyrtyny.
- voi.
Olet kämmännyt koko loppuelämäsi.
- Jukka V.
Sun kannattaa ottaa sellainen suunnitelmallisempi, kylmää harkintaa käyttävä pelimies joka hallitsee naisten kanssa toimimisen opetellun kaavan kautta. Mikään spontaani ja todellisesta luonnosta tuleva ei ole sua varten.
Sä tarvit sellaisen miehen joka tarjoaa sulle kaikkien naistenlehtien ylistämän ihannemiestyypin partaveitsentervänä esityksenä. Sitten voit antautua sellaiselle miehelle ja nauttia hänen antamasta seksuaalisesta nautinnosta joka kestää tasan sen miehen orgasmiin saakka.
Näin. Tahdot olla nainen. Ole. - Olet idiootti
Painu vittuun täältä kitisemästä.
Voithan sie yrittää, mut jos mies loukkaantu siitä miten sie väistit edellisen tilanteen ja otit ritolat. Niin sillon pakkien riski on todellinen ja ehkä jopa vähän tylyllä tavalla. Jos taas mies on menettäny tasapainon eikä tiedä miten asiaan suhtautua se saattaa heittäytyä kiukuttelemaan (usein miehissä on havaittavissa oireita joita 3 vuotias, minä itse lapsi saa )
Jos taas mies ei oo ollu moksiskaa siitä ja tykkää susta edelleen niin se suostuu. Varmaa on se että itsetunto on vissiin saanu joko kolauksen tai se pakeneminen on sen saanu pullistumaan entisestään, joten olipa tapaus kumpi hyvänsä niin selityksen paikka olis edessä mikäli kutsu tai tyly kieltäytyminen räpsähtää, mut jokatapauksessa... alote on nyt sun käsissä kokonaan ja miehelle tossa tilanteessa on vissiin hyväksyttävä vähän lapsellinen käytös, mikäli se on ottanu asiasta itseensä.- joopa joo
En usko että mies ottaa omatoimisesti yhteyttä jos sai jo kertaalleen kylmää vettä niskaan, joten pallo on sinulla.
Olisi joka tapauksessa reilua ja kohteliasta sanoa miehelle, että sinun ei ollut tarkoitus olla tyly, mutta tilanne tuli niin äkkiä... riippumatta siitä jatkuuko homma nyt tästä eteenpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2142143
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,511290Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861147- 81986
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56881- 71813
- 100802
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.355720- 40711