Onko kellä nalkuttajamistä? Luulin että minun iptäsi olla se joka sanoo kotiin tulessa että kuka on jättänyt valota vaatehuoneeseen? miksi täällä on astiat pöydällä eikä tiskikoneessa?...
Sitten tulin raskaaksi ja sama jatkuu kahta kauheammin... syön oikeasti terveellisesti, mutta raskauden tiedostettuani aloin syömään muutakin kun maitorahkaa ja kaurapuuria niin ei päivääkään ettei hän huomauttaisi syömisestäni. Jos taputan vatsaa hän sanoo että ei saa rummuttaa kun vauvalle voi sattua jotain. en saa kävellä portaita 5 kerrokseen kun syke voi nousta liikaa jne jne. Hänen mielestään en ole onnellinen tai teidä tarpeeksi raskaudesta kun en lue (oikeasti en lue) nettipalstoja tai muitakaan kirjoja. Tietoahan ei muualta pysty saamaan kuin netistä tai krjoita!!?? Ehkä ei jos ei omaa sosiaalista luonnetta, mutta minä omaan. hulluksi meinaa tulla ja jaksaminen vähissä.
en yleensä ressaaa asioista ja pakkaan esim matkalle lähtöpäivänä. Minun ei tarvitse tehdä kymmentä varmistusta että on oikea määrä pikkuhousuja mukana tms. Hänen mielestään asiat on huonosti hoidetti ja valmisteltu elei niihin käytä suunnattomasti aika ja energiaa!! Minun voimani eivät siihen riitä ja jattelen asioista että jos jokin vaikka unohtuu niin sen voi sitten ostaa tarvittaessa tai hoitaa asia sitten kun se on ongelma. Asiaa ei tarvitse huolehtia, vauhkota ja kirota ennen kuin on sen aika. Eli turha raivoaminen ja hermostuminen on todella kuluttavaa mitä häån tekee jatkuvasti! Ottaisi vähän löysemmin rantein!
Mutta nyt apua! Miten te suhtaudutte ja käyttäydytte tilanteissa kun rupeaa kiehumaan toisen kommentit. Yritän olla välittämättä ja ottamatta niitä henkilökohtaisesti, mutta minun luonteeni ei taas anna periksi sitä että minua syytetään turhasta!
Sen olen tajunnut että häntä en pysty muuttaamaan. Minun on vain itse muututttava mutta mniten?
Sitten tulin raskaaksi ja sama jatkuu kahta kauheammin... syön oikeasti terveellisesti, mutta raskauden tiedostettuani aloin syömään muutakin kun maitorahkaa ja kaurapuuria niin ei päivääkään ettei hän huomauttaisi syömisestäni. Jos taputan vatsaa hän sanoo että ei saa rummuttaa kun vauvalle voi sattua jotain. en saa kävellä portaita 5 kerrokseen kun syke voi nousta liikaa jne jne. Hänen mielestään en ole onnellinen tai teidä tarpeeksi raskaudesta kun en lue (oikeasti en lue) nettipalstoja tai muitakaan kirjoja. Tietoahan ei muualta pysty saamaan kuin netistä tai krjoita!!?? Ehkä ei jos ei omaa sosiaalista luonnetta, mutta minä omaan. hulluksi meinaa tulla ja jaksaminen vähissä.
en yleensä ressaaa asioista ja pakkaan esim matkalle lähtöpäivänä. Minun ei tarvitse tehdä kymmentä varmistusta että on oikea määrä pikkuhousuja mukana tms. Hänen mielestään asiat on huonosti hoidetti ja valmisteltu elei niihin käytä suunnattomasti aika ja energiaa!! Minun voimani eivät siihen riitä ja jattelen asioista että jos jokin vaikka unohtuu niin sen voi sitten ostaa tarvittaessa tai hoitaa asia sitten kun se on ongelma. Asiaa ei tarvitse huolehtia, vauhkota ja kirota ennen kuin on sen aika. Eli turha raivoaminen ja hermostuminen on todella kuluttavaa mitä häån tekee jatkuvasti! Ottaisi vähän löysemmin rantein!
Mutta nyt apua! Miten te suhtaudutte ja käyttäydytte tilanteissa kun rupeaa kiehumaan toisen kommentit. Yritän olla välittämättä ja ottamatta niitä henkilökohtaisesti, mutta minun luonteeni ei taas anna periksi sitä että minua syytetään turhasta!
Sen olen tajunnut että häntä en pysty muuttaamaan. Minun on vain itse muututttava mutta mniten?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla oli nalkuttava mies. Valitti kaikesta mahdollisesta. Mitään mitä tein, ei kelvannut hänelle.
Ex-mieheni alisti minua, kuvittelin olevani huono, osaamaton yms. kun hän aina valitti kaikesta tekemisistäni, siis kotiasioista yms.
Eräänä päivänä en enää jaksanut.
Mies yritti tuhota itsetuntoni. Edes kaurapuuroa en osannut keittää, en siis tehdä mitään asioita jottei hän olisi valittanut.
Marisija mikä marisija.
Erosin myös neljän vuoden suhteesta nalkuttavan ja pikkutarkan siivousintoilija ja bakteerikammoisesta miehestä. Sen jälkeen on ollut itsetunnossa kasailemista, kun toinen on neljä vuotta toitottanut miten väärin, huonosti ja huolimattomamasti toimin. Nykyään mietin noita suhteen kauhuja enää vain kaukaisena kauhukuvana..Mitään en koskaan osannut tehdä oikein, hän neuvoi joka asiassa miten se tehdään. Edes pyykkejä en osannut ottaa koneesta ulos oikeaan aikaan, ja jos tiskasin, olisi pitänyt imuroida ja päinvastoin. Kotona oli aina hänen mielestään sotkuista ja se oli minun vikani. Yöksi en saanut laittaa edes sukkia lattialle, vaikka aamulla olisin ne siitä jalkaan laittanut, kaikki piti aina olla tiptop ja jos ei ollut alkoi kauhea nalkutus. Pienikin pölyhiukkanen sai aikaan mielenosoituksellisen rätin esiinkaivamisen ja hirveän nalkutuksen siitä miten kamalan likaista kotonamme on. Ruokaa en kerinnyt aina syödä edes lautaselta loppuun kun hän jo siivosi ruokapöytää puhtaaksi käyden mielenosoituksellisesti heti tiskaamaan. Pulssi oli tuossa suhteessa koholla koko ajan saatikka verenpaineet. Onneksi pääsin pois. Monesti mietin, että en varmaan olisi osannut olla hänelle oikealla tavalla raskaanakaan, onneksi sitä ei tarvinnutkaan edes kokea.
Tapasin sen eron jälkeen vähän aika sitten aivan oikeasti ihanan miehen joka rauhallisesti seurailee toimintaani kotona ja jaksaa päivittäin kertoa miten ihana tyttöystävä olen. Itsetuntoni on alkanut nousta ja tunnen olevani oikeasti ihana nainen :) Tehdään yhdessä asioita toisiamme tukien, ja tiedän nyt että terveeseen parisuhteeseen ei kuulu toisen alistaminen ja ohjaileminen millään tavalla. Ei aikuista ihmistä saa kouluttaa.