Tilanteen täytyy olla jo paha, kun talousgurut viimeinkin alkavat myöntää, että laskusuhdannetta elämme. Kohta ei edes tilastokikkailuin saada työttömyyslukuja näyttämään siedettäviltä.
Moni nyt työssäolollaan rehentelevä taitaa tippua korkealta ja kovaa.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=10511
Moni nyt työssäolollaan rehentelevä taitaa tippua korkealta ja kovaa.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=10511
Vastaukset 3
Vanhimmat
"OP-Pohjola odottaa työllisyyden edelleen paranevan."
Työmarkkinoilta muuten poistuu eläkkeelle enemmän, kun on nuoria ikäluokkia tulossa! On myös työvoimapulaa ja kohtaanto-ongelmaa, sekä työttömyyden kovaa ydintä..
>"OP-Pohjola odottaa työllisyyden edelleen paranevan."
Niin, mutta onhan se "parantunut" siis koko ajan, vaikka itse työn määrä onkin pudonnut. Aloittaja tarkoittaa aitoa tilannetta.
>Työmarkkinoilta muuten poistuu eläkkeelle enemmän, kun on nuoria ikäluokkia tulossa!
Työn tuottavuus kasvaa vielä enemmän. Esimerkiksi valtion ja kuntien tuottavuusohjelma tähtää väen vähentämiseen, koska tehokkuus kasvaa.
Ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä tuottavuuden kasvun lasketaan poistavan - laskijasta riippuen - noin 170 000 - 250 000 henkilötyövuotta palkkatyötä.
>On myös työvoimapulaa ja kohtaanto-ongelmaa, sekä työttömyyden kovaa ydintä..
Työvoimapula on mahdoton, meillä on työvoimaa vapaana 340 000 henkilötyövuoden verran verrattuna 80-luvun loppupuolelle. Tällä vuosituhannella palkkatyötä on kadonnut yli 27 000 htv.
Kohtaantoprobleema ja työttömyyden kova ydin taas voivat olla olemassa niin massatyöttömyyden kuin laskennallisen täystyöllisyydenkin aikana, eli niillä ei voi perustella mitään.
Periaatteessa en sinun viesteihisi ota kantaa tai vastaa muutenkaan. Nyt teen pienen poikkeuksen, sillä tuo virke järjettömyydessään pistää sen verran silmään, joten otetaan siihen kantaa.
...On myös työvoimapulaa ja kohtaanto-ongelmaa, sekä työttömyyden kovaa ydintä....
Siis oletko miettinyt tuota edellä olevaa ja miten järjetön se on jo pelkästään kielellisesti, sisällöstä puhumattakaan??? Pohdipa sitä.