Meillä pieni tyttö syntyi joulukuussa mustan joulun keskelle, hän on nyt 2,5 kk. Minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus tai sitten paha unettomuus. Nukuin viikossa joskus alkuaikoina yhteensä n. 21 tuntia, pelkäsin koko ajan ja tytöstä seurannut vastuu yllätti. Nyt, tilanne on parempi. Olen pikkuhiljaa alkanut myös käydä kaupassa ja tapaamassa ystäviäkin ja lapsen hoito ja lapsen viestien tulkinta alkaa sujua. En enää koe olevani huono äiti. Tyttö on tyytyväisempi ja koliikkiin on tehonneet erilaiset hoidot. Ongelmana onkin nyt mieheni ja hänen harrastuksensa.
Nyt on ollut aika paska talvi suoraan sanottuna. Lunta ei nimeksikään. Mieheni intohimo on moottorikelkkailu, lisäksi hän käy erilaisissa urheilukisoissa kesällä.
Kuluneen kuukauden aikana, kun on ollut lunta, olen ollut jatkuvasti äidilläni viikonloput, kun mies on ollut kelkkailemassa kavereiden kanssa koko viikonlopun. Minua suoraan sanottuna hävettää, sillä sukulaiseni ovat alkaneet kysellä. Tilanne ei minua haitannut - mutta nyt, kun neljäs viikonloppu on takana, sanoin, että voisiko mies olla kotonakin joskus ja tehtäisiinkö yhdessä mahdollisesti jotain. Mies haukkui minut pystyyn ja alkoi huutaa, että kiellän häneltä kaikki harrastamiset. Tämä ei pidä paikkansa enkä koskaan voisi kieltää miestäni harrastamasta - sillä harrastus on jokaisen ihmisen henkireikä. Tiedän sen, sillä itse en harrasta mitään. Tämän vuoksi olen joskus itse masentunut ja riippuvainen myös mieheni läsnäolosta ja osallistumisesta.
Rakastan olla lapseni kanssa. En haluaisi olla hänestä erossa - joten minun on vaikea lähteä kotoa mihinkään. Tuntuu, että olen miehen ja lapsen tiellä/välissä. Mutta nyt, kun ehdotin, että voisin lähteä kyläilemään tänään kaverillani, mies alkoi sanoa, että olinhan koko edellisen illan tytön kanssa.
Tästä päättelin, että hän ei ole vielä ymmärtänyt, mitä isyys on. Tuntuu, että hän tekee kaiken pakosta eikä yhtään mitään ylimääräistä. Hän puhuu ainoastaan harrastuksistaan josta vedän johtopäätöksen, että ne ovat hänen elämänsä ensisijalla nro yksi heti pakollisten velvollisuuksien jälkeen. Tämä minua harmittaakin, mies ei tee mitään vapaaehtoisesti ja joka pikkuasiastakin pitää alkaa riidellä. Mm. tiskikoneen täyttö on yksi tällainen riidan aihe. Minusta tämän tapaisia riitoja ei saisi enää perheellisillä olla, vaan pitäisi olla itsestään selvää, että molemmat osallistuvat - enemmän kuin haluaisivatkaan.
Olenko siis kohtuuton? Vaadinko mieheltäni liikaa? Minulla on yksi verraten iso pahe: kun suutun, päästän suustani kaikenlaista. Tästä yritän päästä koko ajan eroon. Sitten, jos haluan esim. jutella mieheni kanssa asiallisesti, saan kuulla, kuinka vittumainen ja kaiken tietävä olen esittäessäni erilaisia toiveita. Hän kokee, että olen koko ajan oikeassa ja tuon sen paremmuutena esiin.
Mistä siis kiikastaa? Tuntuu, että mies on jäänyt vähän taka-alalle ja haluan korjata tilannetta. Mutta nyt se ei onnistukaan niin helposti.
Eli mies käy työssä. Minä olen äitiyslomalla, pakosti ainoastaan lyhyen aikaa sillä jäin työttömäksi kun päätin lopettaa yritystoiminnan. Olemme talovelallisia ja yrityksestä jäi myös velkaa. Tästäkin olen hänelle sanonut, että meidän pitäisi keskustella ja laatia kuukausi/viikkobudjetti menoillemme. Tuntuu, että mies ei välitä vaan sanoo, että ei ole enää väliä kun raha-asiat on jo vituillaan. Firmasta jäi uuden auton verran lainaa - liikaa, mutta haluaisin yrittää selvitä.
On sovittu, että mies on lapsen kanssa illat töiden jälkeen, jolloin minä voin tehdä ruokaa ja siivota. Kuitenkin, kun mies on lapsen kanssa ja tämä itkee, hänellä menee heti hermot ja hän ei jaksa lapsen itkua. Olen yrittänyt ehdottaa, että mies voi syöttää lapsen, jolloin hänkin voi osallistua tähän syöttötapahtumaan ja lähentää suhdettaan lapseen. Vaihtoehtona on pulloruokakorvike, jos en ole kotona. (Hyvin harvoin siis). Mutta haluan, että mieskin kokee, että voi vaikuttaa lapsen itkuun.
Seksielämä on nolla, molempia pelottaa ja suoraan sanoen, ei ole ensimmäisenä mielessä. Haluaisin, että viettäisimme enemmän yhteistä aikaa, sillä parisuhteen hoitamiseen ei ole jäänyt aikaa.
Sanoin, että ensi kesänä mies voi olla harrastuksissaan 7 viikonloppua (pois kotoa), jos muuten osallistuu kotona ja lapsen kanssa.
Sanokaas te vähän mielipiteitä, mitä pitäisi tehdä? Auttakaa, tuntuu, että ollaan kohta eroamispisteessä jos sama juttu jatkuu.
Ihmeellisintä on, että mies halusi lasta jopa enemmän kuin minä. Uskon, että hän ei ole vielä sisäistänyt asiaa. Kertokaa, mitä minun pitäisi tehdä.
Nyt on ollut aika paska talvi suoraan sanottuna. Lunta ei nimeksikään. Mieheni intohimo on moottorikelkkailu, lisäksi hän käy erilaisissa urheilukisoissa kesällä.
Kuluneen kuukauden aikana, kun on ollut lunta, olen ollut jatkuvasti äidilläni viikonloput, kun mies on ollut kelkkailemassa kavereiden kanssa koko viikonlopun. Minua suoraan sanottuna hävettää, sillä sukulaiseni ovat alkaneet kysellä. Tilanne ei minua haitannut - mutta nyt, kun neljäs viikonloppu on takana, sanoin, että voisiko mies olla kotonakin joskus ja tehtäisiinkö yhdessä mahdollisesti jotain. Mies haukkui minut pystyyn ja alkoi huutaa, että kiellän häneltä kaikki harrastamiset. Tämä ei pidä paikkansa enkä koskaan voisi kieltää miestäni harrastamasta - sillä harrastus on jokaisen ihmisen henkireikä. Tiedän sen, sillä itse en harrasta mitään. Tämän vuoksi olen joskus itse masentunut ja riippuvainen myös mieheni läsnäolosta ja osallistumisesta.
Rakastan olla lapseni kanssa. En haluaisi olla hänestä erossa - joten minun on vaikea lähteä kotoa mihinkään. Tuntuu, että olen miehen ja lapsen tiellä/välissä. Mutta nyt, kun ehdotin, että voisin lähteä kyläilemään tänään kaverillani, mies alkoi sanoa, että olinhan koko edellisen illan tytön kanssa.
Tästä päättelin, että hän ei ole vielä ymmärtänyt, mitä isyys on. Tuntuu, että hän tekee kaiken pakosta eikä yhtään mitään ylimääräistä. Hän puhuu ainoastaan harrastuksistaan josta vedän johtopäätöksen, että ne ovat hänen elämänsä ensisijalla nro yksi heti pakollisten velvollisuuksien jälkeen. Tämä minua harmittaakin, mies ei tee mitään vapaaehtoisesti ja joka pikkuasiastakin pitää alkaa riidellä. Mm. tiskikoneen täyttö on yksi tällainen riidan aihe. Minusta tämän tapaisia riitoja ei saisi enää perheellisillä olla, vaan pitäisi olla itsestään selvää, että molemmat osallistuvat - enemmän kuin haluaisivatkaan.
Olenko siis kohtuuton? Vaadinko mieheltäni liikaa? Minulla on yksi verraten iso pahe: kun suutun, päästän suustani kaikenlaista. Tästä yritän päästä koko ajan eroon. Sitten, jos haluan esim. jutella mieheni kanssa asiallisesti, saan kuulla, kuinka vittumainen ja kaiken tietävä olen esittäessäni erilaisia toiveita. Hän kokee, että olen koko ajan oikeassa ja tuon sen paremmuutena esiin.
Mistä siis kiikastaa? Tuntuu, että mies on jäänyt vähän taka-alalle ja haluan korjata tilannetta. Mutta nyt se ei onnistukaan niin helposti.
Eli mies käy työssä. Minä olen äitiyslomalla, pakosti ainoastaan lyhyen aikaa sillä jäin työttömäksi kun päätin lopettaa yritystoiminnan. Olemme talovelallisia ja yrityksestä jäi myös velkaa. Tästäkin olen hänelle sanonut, että meidän pitäisi keskustella ja laatia kuukausi/viikkobudjetti menoillemme. Tuntuu, että mies ei välitä vaan sanoo, että ei ole enää väliä kun raha-asiat on jo vituillaan. Firmasta jäi uuden auton verran lainaa - liikaa, mutta haluaisin yrittää selvitä.
On sovittu, että mies on lapsen kanssa illat töiden jälkeen, jolloin minä voin tehdä ruokaa ja siivota. Kuitenkin, kun mies on lapsen kanssa ja tämä itkee, hänellä menee heti hermot ja hän ei jaksa lapsen itkua. Olen yrittänyt ehdottaa, että mies voi syöttää lapsen, jolloin hänkin voi osallistua tähän syöttötapahtumaan ja lähentää suhdettaan lapseen. Vaihtoehtona on pulloruokakorvike, jos en ole kotona. (Hyvin harvoin siis). Mutta haluan, että mieskin kokee, että voi vaikuttaa lapsen itkuun.
Seksielämä on nolla, molempia pelottaa ja suoraan sanoen, ei ole ensimmäisenä mielessä. Haluaisin, että viettäisimme enemmän yhteistä aikaa, sillä parisuhteen hoitamiseen ei ole jäänyt aikaa.
Sanoin, että ensi kesänä mies voi olla harrastuksissaan 7 viikonloppua (pois kotoa), jos muuten osallistuu kotona ja lapsen kanssa.
Sanokaas te vähän mielipiteitä, mitä pitäisi tehdä? Auttakaa, tuntuu, että ollaan kohta eroamispisteessä jos sama juttu jatkuu.
Ihmeellisintä on, että mies halusi lasta jopa enemmän kuin minä. Uskon, että hän ei ole vielä sisäistänyt asiaa. Kertokaa, mitä minun pitäisi tehdä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
niin. Vaikuttaa siltä että olet miehelle itsestäänselvyys.
Eräs sosiialityöntekijä sanoi kerran että parisuhteessa molemmilla pitää olla mahdollisuus harrastaa yhtä paljon. Jos siis miehesi on viikonlopun poissa kotoota pitää hänen olla valmis suomaan se myös sinulle.
Minusta tuo sinun juttusi kuulosti siltä, että miehesi pelkää olla vauvan kanssa ja kenties miettii että osaako. Lieneekö siitä myös turhautuminen?
Kenties sinun pitää vain jättää vauva kotiin ja häippästä parin tunnin kävelylenkille.
Ensinnäkin: Olet sen ansainnut
ja toiseksi: Ei kukaan voi odottaa sinun jaksavan jollet välillä tuuletu.
Miehesi on siis nyt kyllä väärässä. Hänen pitää uskaltaa tutustua lapseenne! Se kun on paljon helpompaa lähteä kotoota ja pakoon kuin kohdata pieni avuton joka on vielä itselle niin outo.
Eli kun miehesi tulee töistä sinä lähdet lenkille. Onko selvä?
"sillä sukulaiseni ovat alkaneet kysellä." Mitä ne sitte kyselee? ja mitä hittoo siu menemiset kuuluu siu sukulaisille? Mix et voi vaa sanoo ettet haluu olla yksin lapsen kanssa kotona ja PISTE. Ei siinä oo mitää hävettävää.
Miusta siu pitäs jättää se miehes lapsen kanssa vaikka muutamax tunnix kahestaan, sillee että sie et oo kotona. Ei se muuten opi niitä itkuja tulkitseen ja kestään jos sie oot kotona samalla. Koska jos miehelläs menee hermo itkuun, ni siitä on vaa selvittävä ko sie et oo kotona.
Samanlaista opettelua se vaatii mieheltäkin niiku siultakii. Mut siu pitää antaa toisen opetella.
Mitä te keskustelitte asiasta ennen lapsenteko päätöstä? Mitä sovitte harrastuksista?
tuollainen tekopyhä viisastelu.. Mitä sovitt ennen lapsen hankintaa yms. Mitä tuollaisia voisi etukäteen sopia (mikä myös pitäisi lapsen synnyttyä). Kummallakaan ei kokemusta lapsista, varmasti lapsen tulo, vastuu yms yllättää kaikki ei sitä voi etukäteen suunnitella ja sopia. Jos kaksi aikuista, vastuuntuntoista ihmistä haluaa lapsen, tulisi tuollainen yhdessä tekeminen olla itsestäänselvyys. Eihän tuo mies ole mitään vastuuta ottanut. Itse olen sitä mieltä, että lapsen/lapsien ollessa pieni täytyy vanhempien hellittää omissa harrastuksissaan, ei viikonloppuja jatkuvasti pois kotoa. En minä ainakaan ihmettele että sukulaiset kyselevät, kai heitä nyt huolettaa äidin jaksaminen ja vituttaa isän käytös..
Ihan realismia näyttää olevan se, ettei isolla osalla miehistä ole mitään käsitystä siitä, mitä perheelliseksi tuleminen käytännössä merkitsee.
Moni heistä on vielä elänyt perheessä, jossa isän rooli oli käydä töissä ja lukea lehteä kotona, äidin hoitaessa kodin ja lapset. Mistä tälläisen perheen poika voisi aavistaa että häneltä odotetaankin vallan toisenlaista käytöstä!
Just niin kuin jo aiemmat ehdotti: lähde lenkille. Älä mene heti ku vaikka puol tuntia/pvä, ettei tuu liian rankaksi niin vauvalle ku isälle tuo tutustuminen..
Sit ku homma alkaa sujuu niin pitempää lenkkiä kehiin.
Meillä alkoi oleen melkoinen mammantyttö tää vauva ja kun olin lenkillä, niin huutoahan se oli koko ajan. Muutama viikko siinä meni, ennenkuin vauva uskoi, et kyl se isikin osaa maitoa antaa..
Ja isillä oli kovat oltavat sen aikaa, mut kesti!
Ja nyt voin huoletta luottaa et pärjäävät ilman minuakin vallan mainiosti!
Ongelmana on miehen autoharrastus, joka vie aikaa...nytkin mies on jo kuukauden verran ollut viikonloppuisin poissa kotoa ja tulee vasta iltakylvyn aikaan...muutenkaan mies ei tajua itse osallistua vauvan hoitoon...katsoo vain silloin meidän 5kk ikäistä poikaa, kun itse pyydän katsomaan...ei auta edes vaipanvaihdossa, ellen sitä itse pyydä tekemään ja muuten viettää vapaa-aikaansa tietokoneen ääressä jos on kotona...olen useaan otteeseen vääntänyt rautalangasta miehelle, että haluan hänen olevan oma-aloitteisempi pojan kanssa ja tarvitsen apua, mutta ei näytä menevän perille...olen jopa sanonut miehelle, että ero meille tulee tätä menoa, koska en jaksa huolehtia kaikesta yksin...olo tuntuu yksinhuoltajalta, joten tuntuu välillä, että samapa tuo olisi sitten olla yksinhuoltaja...erota en todellakaan haluaisi, mutta onko tässä enää mitään tehtävissä? Auttakaa miten mieheen saisi vähän potkua!?
Joo,toi kuulostaa niin tyypilliseltä uppiniskaiselta suomalaiselta ukolta! Meillä on pian 5v keskusteltu,huudettu jne. ed asioista ja mä olen ihan kypsä!! Itse olen alkanut myös heittäytymään avuttomaksi ja karkaan ulos puhumaan puhelimeen,aivan samalla mitalla. Meillä oli kova kriisi ja se selvitettiin ulkopuolisen avulla ja hetken meni kivasti ja jopa tunsin itseni myös ihmiseksi..mua pidetään itsestäään selvänä..mutta nykyään ollaan aivan yhtä syväs liejus kun aikaisemminkin. Luotto on toiseen mennyt,koska pystyis ottamaan ja puhaltamaan pelin poikki ennenkö se pääsi taas tähän, mutta ei sen sijaan kun olis vähän ollut apuna (isäntä reissutyös,saattaa olla 2vkoa kerralla pois) niin vapaa aika menee esikoisenkans päivät ajelles ja illat kotona puhelimes ja kaljaa juoden..eli meillä ei ole keskenämme asiaa..mua ei edes harmita,en ole katkera,ainoastaan niin väsynyt että odotan vain että se lähtee vaivoista töihin ja pysyis siellä. Harkitsen eroa tosissani mutta toisaalta olen vähän jumissa kun lapset on pieniä ja kolmas syntyy ihan pian. Tilanteet muuttuu niin nopeasti ja jos sais kaiken peruutukseen niin kolmatta meille ei tulisi,kahden kans jotenkin selviäs yksinkin mutta 4v ja 1.5v ja vauvan kanssa niin vaikealta tuntuu! Kaits se vähän niin on että jokaisessa tarinassa kuitenkin on samasta kysymys eli miehet ja naiset ovat erillaisia ja toimii erilailla. Me naiset alistutaan siihen että "koneellisesti" teemme päivän työt,hoidamme lapset ja kodin, jollain ihmeellisellä tavalla me pystytään siihen vaikka uni vajetta olisi,huolia mieli täynnä MUTTA silti meidän toiminta kyky jyrää!!! Äijät ei vain kykene tekemään kahta asiaa kerralla, saati olemaan isä,mies-kumppani jne. samala kertaa!! Tarviiko meidän siihen suostua..EI!!! Aletaan vaatia miesten kotityö päiviä ja jos ei ukoille käy niin ei ku meneen. KAIKELLE TÄLLE PERUSTELUNA ON ETTÄ PERHE ON YHTEINEN YRITYS JA EI OLE ÄIDIN TAI ISÄN TÖITÄ!!!!! Mukavaa kevättä kuitenki kaikille ja koittetaan pitää omistakin kavereista ja harrastuksista lujaa kiinni oikeutetusti!