Meillä on sellainen tilanne, että kahden vuoden päästä avioliiton solmimisesta ihastuin toiseen naiseen. Minulla synkkasi tosi hyvin myös oman vaimoni kanssa, mutta uudenihastukseni kanssa olin todella onnellinen. Hänen kanssaan jaksoin pari vuotta tapailla salaa. Seksi varsinkin oli todella mahtavaa, kotona mielenkiinto siihen loppui tietysti samantien, eikä ole palannut vieläkään. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kertoa vaimolleni tästä tilanteesta.
Nyt on mennyt vuosi. Olemme edelleen naimisissa, mutta haluan edelleen toista. Tämä kakkosnainen haluaa minut ja vaatii minua eroamaan nopeasti. Olemme keskustelleet kotona paljon avioerosta. Haluaisinkin erota, muttta en ehkä uskalla. Tilanteen tuskaa lisää meidän reilun vuoden ikäinen lapsi. Lisäksi vaimoni on viimeinen ihminen jolle haluaisin aiheuttaa pahaa. Enkä usko että hän selviäisi erosta.
Mitä minun kannattaisi tehdä? tiedän, että olen raukkamainen ihminen ja syypää kaikkeen. Kannattaisiko minun kuitenkin joskus edes ajatella itsekkäästi, vaikka se ei olisikaan paras ratkaisu?

Vastaukset 7
Vanhimmat
ja haikailet toisen naisen perään niin silloin on parasta jättää vaimo ja häipyä toisen akan matkaan...
Ei se vaimokaan voi onnellinen olla tuollaisessa tilanteessa missä sinä vain himoitset toista naista...
Anna vaimollesikin vapaus löytää uusi mies ja se oikea ja aito rakkaus!! Vaimo on vielä joku päivä kiitollinen siitä!
Ero on ainoa oikea vaihtoehto. Kaikkea ei voi saada. Täytyy olla rehellinen. Jos se satuttaa toista ja sitä pelkäät, niin sitä olisi kannattanut miettia aiemmin. Avioerossa ei kukaan sentään kuole.
tulee siihen toiseenkin suhteeseen.
Miten ihmeessä olette voineet tuohon tilanteeseen vielä lapsenkin tehdä????
"kotona mielenkiinto siihen loppui tietysti samantien, eikä ole palannut vieläkään."
Lapsen kuitenkin teitte!
Jipiiii. . .
On se kumma kunnei sitä mulkkua osata pitää housuissa oman naisen varalta. Puppelipojun kommentti kuullosti tosiaan puppelipojun puheelta. Eroa ei tosiaankaan ole viimeinen vaihtoehto, jos jaksaa päätään hieman vaivata. Sinä ensinnäkin voisit miehenä ottaa itseäsi niskasta ja toisella kädellä pippelistäsi kiinni ja painua terapiaan.
Sen lisäksi voisit ehdottaa vaimollesi järjestelyä jossa hän saa käydä vieraissa niin paljon kuin lystää, kunhan lapsenne elämä ei siitä kärsi.
Kun kerran myönnät että sinulla on ongelma niin käyttäydyhän aikuisten ihmisten tavoin ja lakkaa leikkimästä teinipoikien touhuja, sinulla lapsi urpo.
rehellisesti , tulee kyllä riitaa ,itkua ,pettymystä, mutta kyllä vaimosi kestää sen , aina ihminen selviää rehellisyydestä oli se miten kammottava tahansa , mutta salailusta ja epärehellisyydestä ei selviä koskaan ihminen sairastuu henkisesti ,koko elämä on pilalla , mtta kun on rehellinen voi alottaa elämän uudelleen siitä aina paranee siis kerro totuus , sinä itsekkin muutut sen jälkeen ihan eri ihmiseksi voit olla sen jälkeen oma itsesi ja voit miettiä onko sittenkin oma vaimo se oikea.
Suosittelen vähän tutkimaan itseä ja motiiveja, sillä sinua viehättää se sitoutumattomuus, mikä kakkosen kanssa on. Menkää pariterapiaan ja katsokaa tuleeko mitään. Vai haluatko että lapsesi ykkönen on joku toinen ihana mies, joka osaa antaa lapsellesi mitä sinä et osaa. Joku joka osaa sitoutua pieneen lapseen eikä hyppää sellaisen perässä mitä oikeasti ei edes ole olemassa.