Onko Jumala muuttunut ???

ja ankarampi.

auroraboreallis kirjoitti:

ja ankarampi.

Jumalaan ei saa enää yhteyttä millään tavalla.

Risto Soramies

Istanbul

Kirjoittaja on Turkissa lähetystyössä



Ylistystä on jatkunut jo puoli tuntia. Sen into nousee jatkuvasti. ”Sinä Armollinen, Sinä Ylistettävä, Sinä Suojelijamme, Sinä Kuninkaamme, Sinä Hyvyyksien Hyvyys….” Esilaulajan komeaan ääneen yhtyy laaja seurakunta kasvot intoa hehkuen, silmät tosin suljettuina, mutta aivan kuin kiinnitettynä johonkin, mitä ne hengessään katselevat. Koko suuri joukko on tullut elähdyttämään uskoaan ja sieluaan ylistämällä Jumalaa. On kuin maailman ankeus, omat ongelmat ja kaikki uskonelämän heikkoudet siirtyisivät syrjään. Kuinka ihanaa onkaan ylistää Ainoaa, Kaikkivaltiasta, Armollista, Mahtavaa kuningasta ja Hänen profeettaansa Muhammadia!



Suuri nuorisojoukko, täynnä ihastusta, uutta elinvoimaa ja toivoa laulaa ainoalle Jumalalle ja Vapahtajalle, jonka he tuntevat:

Hän nousi syvyyksistä

ja kohosi kuin vuori.

Kun emme tienneet hyvyyksistä

Ja tuskissamme Pelastajaa etsimme,

Hän alkoi pyhän työnsä

ja valmiiksi sen suori.

Kätensä on avoimena,

vaikk’ kaikkialla tuho on,

On epätoivo valtoimena.

Mutt’ hän tulisäkeneitä

sinkoo Hengestään

ja tuo yönkin valohon.



Laulaessaan nuoret kohottavat kätensä, vain toisen, oikean kätensä – Hitler-tervehdykseen!

Jo vuosia olin kummastellut kristittyjen päivillä ja konferensseissa uutta tyyliä, jota oli vaikea arvioida. Se ei mielestäni vastannut todellisuutta eikä myöskään sitä, mitä olin vanhoilta kristityiltä, kirkkohistoriasta ja Raamatusta oppinut. Sitä oli toisaalta vaikea vastustaakaan, sillä kysymyksessä oli Jumalan ylistäminen. Mikä voisi olla sen oikeampaa! ”Totisesti on kohtuullista, oikein ja autuasta, että me aina ja joka paikassa kiitämme ja ylistämme Sinua…”



1994 olin nykyisessä kotimaassani miestenpäivillä. Meitä oli melkein kaksisataa. Olimme tilanneet hyvät puhujat kolmesta eri maasta. Odotin paljon näiltä kokeneilta miehiltä. Mutta tuskin saimme kuulla heidän sanomaansa, sillä päivien järjestäjät laulattivat kirjaimellisesti tuntikausia ylistyslauluja ja vain ylistyslauluja uuvuttavine toistoineen: ”Your are our King (olet kuninkaamme), ”We extoll you” (Me ylennämme Sinua) ja kaikkein vastenmielisin ”Oh, how I love you!” (Ah, kuinka rakastankaan sinua!).



Satuin istumaan päivien pääpuhujan vieressä, kunnianarvoinen harmaapää, urhea Jumalan soturi, joka oli viettänyt elämänsä kaikkein kovimmilla lähetyskentillä ja kestänyt. Häneltä olisi voinut oppia paljon. Ympärilläni kaikki olivat intoa täynnä, vain minä jupisin penkissäni enkä voinut olla tyytyväinen. Silloin tuo Jumalan sankari kääntyi puoleeni ja sanoi puoliääneen: ”Tämä on typerää! Kuinka isot miehet voivat olla noin lapsellisia!” Hänelle jäi puheaikaa 20 minuuttia, eikä sillä tuntunut olevan väliä, sillä mehän ylistimme Jumalaa! Varmasti Jumala oli tyytyväinen!



Kysymyksessä ei ole vain uusi tyyli, vaan uusi oppi. Ylistyksestä on tullut hengellisen elämän keskus, ongelmien ratkaisija ja Jumala-suhteemme pääasia. Se on vaarallinen harha, suoraan Perkeleen hienostuneimmasta teologisesta työpajasta. Tämän opetuksen tarkoitus on tuhota elävä, evankelinen usko ja kaikkein mieluiten syöstä ihmiset ylistys huulillaan epätoivoon ja, jos mahdollista, helvettiin saakka!



Muuan evankelista kehui, kuinka jo vuosia nuorten kokouksissa on laulettu pääasiassa ylistyslauluja, ja kuinka nyt vihdoin aikuistenkin päivillä ne alkavat yleistyä muitten laulujen sijaan. Miksi? Onko Jumala muuttunut? Ovatko ihmiset muuttuneet? Onko evankeliumi muuttunut? Miksi ennen tarvittiin synnintunnustuslauluja, opetusvirsiä, lauluja ahdistuksessa, valituksia, rukouksia, anomisia, vaikerointeja, kärsimysvirsiä kiitoksen ja ylistyksen rinnalla? Oltiinko ennen niin huonoja uskovia? Lukekaapa psalmeja: hallelujan rinnalla valitusta, huokailua, rukousta, pyyntöjä, itkua, epätoivoa, jotka tuodaan Jumalan eteen. Menikö Jeesus Getsemaneen ylistämään Jumalaa? Voiko edes kuvitella Jeesusta hyppelemässä ja ylistämässä kasvot ylistyskokouksista tutussa autuaassa pingotuksessa tunnista toiseen. Kun Jeesus nousi viimeiseltä aterialta, Markus kertoo, että laulettiin ”kiitosvirsi”, ei kiitosvirsiä aina väsymykseen saakka.



Jumalan jumaluus

Jumala on tehty saajaksi ja ihminen antajaksi. Kun Joosua varoitti israelilaisia luopumasta Herrasta, hän sai kansalta aivan liian reippaan, myöntävän vastauksen: ”Mekö hylkäisimme Herran ja ryhtyisimme palvelemaan muita jumalia!” Joosua joutui sanomaan: ”Ette te pysty palvelemaan Herraa! Herra on pyhä Jumala, hän on kiivas Jumala...” (Joos 24)



Jumalan jumaluus on siinä, että Hän luo tyhjästä. Hänelle ei voi antaa mitään, Hänen omaisuuttaan, onneaan, olemistaan tai kunniaansa ei voi lisätä. „Te olette minun todistajani: onko muuta Jumalaa, muuta turvakalliota kuin minä? Minä en toista tunne!“ (Jes 41)



Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” ja valo tuli. Jumala loi yhdellä sanallaan koko maailmankaikkeuden. Kaikki on Jumalan. Jumala loi ihmisen elämään Hänen hyvyydestään ja jumaluudestaan. Ihminenkin luo, mutta ei tyhjästä. Perkele taas ei luo mitään, vaan vain hävittää. Jumala saa aikaan, synti tuhoaa.



Jos ihmisen asema Jumalan edessä ennen syntiinlankeemusta oli ottaa vastaan, iloita Jumalan hyvyydestä, elää Jumalan lahjoista, niin syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisellä on vielä vähemmän mahdollisuutta elämään omista lähteistään. Ihminen ei tule Jumalan eteen enää vain avoimin käsin, vaan saastaisin, verisin käsin ja saastaisin huulin. Jumala ilmaisee jumaluutensa nyt siten, että hän ei ainoastaan luo tyhjästä, vaan luo pyhyyttä sinne, missä on vain saastaa, antaa rakkautensa paistaa sinne, missä on vain synnin pimeyttä. Tämän kaiken Hän teki ja tekee Kristuksen tähden. Vain Kristuksen sovintoveri tekee Jumalan meille suosiolliseksi, ei meidän surkea ylistyksemme, olkoon se kuinka hurmioitunutta tahansa. Miten me ihmispoloiset voisimme luulla saavamme ylistyksellämme jotakin aikaan! Me olemme kurjia, köyhiä, sokeita ja alastomia. Se on realiteetti! Pyhä Henki, Totuuden Henki vie meidät realiteettien pohjalle.



Vallalla olevassa ylistysopissa tuodaan Jumalalle ylistystä, jotta Hän olisi mielissään ja tekisi sitten jotakin, esimerkiksi ”laskeutuisi meidän keskellemme” tai ”kohtaisi meidät”. Tähän usein ylistyskokouksissa pyritään aivan ohjelmallisesti. Jumala ei kuitenkaan ole missään luvannut palkita meidän ylistystämme. Jumala antaa meille tarpeemme vastauksena rukouksiimme. ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”. Rukous, anominen, vaivojensa Jumalalle valittaminen on kristillistä elämää, sillä se vastaa totuutta. Me olemme kerjäläisiä. Oletko joutunut kohtaamaan oman saastasi ja nurjuutesi ja hirmuisen pahuutesi? Yritäpä poistaa se ylistykselläsi! Ei! ”Kuka sitten voi pelastua? ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista!”

Elävän uskon tie: hätä, apu, kiitos.



Meillä on Jumalalle tuotavana vain hätää ja tarpeita, syntiä ja saastaa. Sitä ei poisteta eikä lievennetä mitään tekoja tekemällä, ei edes iloisella ja jankuttamiseen asti kestävällä ylistyslaululla, vaikka siinä mainittaisiin Jeesus ja risti ja vaikka mikä muu tahansa. Saastan puhdistaa ja hädän lievittää vain Jumalan suvereeni evankeliumi, jonka hintaa ei ihminen voi edes yrittää maksaa. Jumalan jumaluuden häpäisemistä on, jos me yritämme päästä ensin arvolliseen asemaan, tai miellyttää Jumalaa, jotta hän armahtaisi meitä. Kun Jumala sitten auttaa meitä ja armahtaa, on kiitoksen paikka. Ensin hätä, sitten avupyyntö ja apu, sitten kiitos.



Ylistysoppi: hätä, kiitos, apu

Ylistysoppi tarjoa meille kaunista, erehdyttävää, evankeliumin ja totuuden vastaista järjestystä: hätä, kiitos, apu. Jos meillä on jotakin tarvetta ja hätää – sitä ei sentään ylistyskään ole poistanut – menemme Jumalan eteen ylistelemään, kunnes sitten tarpeeksi ylistettyämme saamme Jumalan suopeaksi, ja Hän auttaa. Tästä oli kysymys baalien palvonnassa. Israelin suurin synti oli sekoittaa oma usko baalien uskontoon.



Onko Jumala riikinkukko?

Helsingin Korkeasaaressa minua kiehtoivat eniten riikinkukot. Niiden pyrstö oli yleensä supussa, mutta kuvista olimme nähneet, miten linnut voivat näyttää koko komeutensa levittämällä upean pyrstönsä. Me pojat yritimme kaikkemme: taisimme jo olla nykimässä sulkiakin, mutta mikään ei auttanut: riikinkukko ei näyttänyt meille loistoaan. Kun kerran taas yritimme saada riikinkukkoa esiintymään, tuli avuksemme muuan rouva, joka tiesi miten asia käy. ”Ei pojat tuolla tavalla. Riikinkukkoa pitää maanitella ja kehua!” Täti alkoi kehunsa: ”Rikinkukko, riikinkukko! Ai, kuinka komea olet, olet ihana, loistava, upea. Ihailemme sinua ja katselemme. Näytä meille nyt ihanuutesi... jne.” Toden totta: riikinkukko kääntyi meihin päin ja levitti pyrstönsä. Se oli kuin ihme!

Jumalasta on tehty riikinkukko. Ajatellaan ja jopa opetetaan, että kun ylistämme Jumalaa, Hän antaa läsnäolonsa keskellemme. Olipa eräitten hengellisten päivien alaotsikkona vääristetty raamatunlause: ”Jumala on luvannut olla siellä, missä Hänen kansansa ylistää Häntä.” Paavalin kirjeitten mukaan kuitenkin kristityt ovat niitä, jotka huutavat avuksensa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä. Elävä usko on aina hädässä ja avun tarpeessa. Se ei kiellä totuutta, vaan tuo hätänsä Kaikkivaltiaalle Jumalalle armon istuimen ääreen, rohkeasti Jumalan lupaukseen luottaen, siksi ilman kaunisteluja ja maanitteluja, saadakseen avun, silloin kuin sitä tarvitaan (Hepr. 4:16). Sitten on kiitoksen paikka!

savonarola kirjoitti:

Risto Soramies

Istanbul

Kirjoittaja on Turkissa lähetystyössä



Ylistystä on jatkunut jo puoli tuntia. Sen into nousee jatkuvasti. ”Sinä Armollinen, Sinä Ylistettävä, Sinä Suojelijamme, Sinä Kuninkaamme, Sinä Hyvyyksien Hyvyys….” Esilaulajan komeaan ääneen yhtyy laaja seurakunta kasvot intoa hehkuen, silmät tosin suljettuina, mutta aivan kuin kiinnitettynä johonkin, mitä ne hengessään katselevat. Koko suuri joukko on tullut elähdyttämään uskoaan ja sieluaan ylistämällä Jumalaa. On kuin maailman ankeus, omat ongelmat ja kaikki uskonelämän heikkoudet siirtyisivät syrjään. Kuinka ihanaa onkaan ylistää Ainoaa, Kaikkivaltiasta, Armollista, Mahtavaa kuningasta ja Hänen profeettaansa Muhammadia!



Suuri nuorisojoukko, täynnä ihastusta, uutta elinvoimaa ja toivoa laulaa ainoalle Jumalalle ja Vapahtajalle, jonka he tuntevat:

Hän nousi syvyyksistä

ja kohosi kuin vuori.

Kun emme tienneet hyvyyksistä

Ja tuskissamme Pelastajaa etsimme,

Hän alkoi pyhän työnsä

ja valmiiksi sen suori.

Kätensä on avoimena,

vaikk’ kaikkialla tuho on,

On epätoivo valtoimena.

Mutt’ hän tulisäkeneitä

sinkoo Hengestään

ja tuo yönkin valohon.



Laulaessaan nuoret kohottavat kätensä, vain toisen, oikean kätensä – Hitler-tervehdykseen!

Jo vuosia olin kummastellut kristittyjen päivillä ja konferensseissa uutta tyyliä, jota oli vaikea arvioida. Se ei mielestäni vastannut todellisuutta eikä myöskään sitä, mitä olin vanhoilta kristityiltä, kirkkohistoriasta ja Raamatusta oppinut. Sitä oli toisaalta vaikea vastustaakaan, sillä kysymyksessä oli Jumalan ylistäminen. Mikä voisi olla sen oikeampaa! ”Totisesti on kohtuullista, oikein ja autuasta, että me aina ja joka paikassa kiitämme ja ylistämme Sinua…”



1994 olin nykyisessä kotimaassani miestenpäivillä. Meitä oli melkein kaksisataa. Olimme tilanneet hyvät puhujat kolmesta eri maasta. Odotin paljon näiltä kokeneilta miehiltä. Mutta tuskin saimme kuulla heidän sanomaansa, sillä päivien järjestäjät laulattivat kirjaimellisesti tuntikausia ylistyslauluja ja vain ylistyslauluja uuvuttavine toistoineen: ”Your are our King (olet kuninkaamme), ”We extoll you” (Me ylennämme Sinua) ja kaikkein vastenmielisin ”Oh, how I love you!” (Ah, kuinka rakastankaan sinua!).



Satuin istumaan päivien pääpuhujan vieressä, kunnianarvoinen harmaapää, urhea Jumalan soturi, joka oli viettänyt elämänsä kaikkein kovimmilla lähetyskentillä ja kestänyt. Häneltä olisi voinut oppia paljon. Ympärilläni kaikki olivat intoa täynnä, vain minä jupisin penkissäni enkä voinut olla tyytyväinen. Silloin tuo Jumalan sankari kääntyi puoleeni ja sanoi puoliääneen: ”Tämä on typerää! Kuinka isot miehet voivat olla noin lapsellisia!” Hänelle jäi puheaikaa 20 minuuttia, eikä sillä tuntunut olevan väliä, sillä mehän ylistimme Jumalaa! Varmasti Jumala oli tyytyväinen!



Kysymyksessä ei ole vain uusi tyyli, vaan uusi oppi. Ylistyksestä on tullut hengellisen elämän keskus, ongelmien ratkaisija ja Jumala-suhteemme pääasia. Se on vaarallinen harha, suoraan Perkeleen hienostuneimmasta teologisesta työpajasta. Tämän opetuksen tarkoitus on tuhota elävä, evankelinen usko ja kaikkein mieluiten syöstä ihmiset ylistys huulillaan epätoivoon ja, jos mahdollista, helvettiin saakka!



Muuan evankelista kehui, kuinka jo vuosia nuorten kokouksissa on laulettu pääasiassa ylistyslauluja, ja kuinka nyt vihdoin aikuistenkin päivillä ne alkavat yleistyä muitten laulujen sijaan. Miksi? Onko Jumala muuttunut? Ovatko ihmiset muuttuneet? Onko evankeliumi muuttunut? Miksi ennen tarvittiin synnintunnustuslauluja, opetusvirsiä, lauluja ahdistuksessa, valituksia, rukouksia, anomisia, vaikerointeja, kärsimysvirsiä kiitoksen ja ylistyksen rinnalla? Oltiinko ennen niin huonoja uskovia? Lukekaapa psalmeja: hallelujan rinnalla valitusta, huokailua, rukousta, pyyntöjä, itkua, epätoivoa, jotka tuodaan Jumalan eteen. Menikö Jeesus Getsemaneen ylistämään Jumalaa? Voiko edes kuvitella Jeesusta hyppelemässä ja ylistämässä kasvot ylistyskokouksista tutussa autuaassa pingotuksessa tunnista toiseen. Kun Jeesus nousi viimeiseltä aterialta, Markus kertoo, että laulettiin ”kiitosvirsi”, ei kiitosvirsiä aina väsymykseen saakka.



Jumalan jumaluus

Jumala on tehty saajaksi ja ihminen antajaksi. Kun Joosua varoitti israelilaisia luopumasta Herrasta, hän sai kansalta aivan liian reippaan, myöntävän vastauksen: ”Mekö hylkäisimme Herran ja ryhtyisimme palvelemaan muita jumalia!” Joosua joutui sanomaan: ”Ette te pysty palvelemaan Herraa! Herra on pyhä Jumala, hän on kiivas Jumala...” (Joos 24)



Jumalan jumaluus on siinä, että Hän luo tyhjästä. Hänelle ei voi antaa mitään, Hänen omaisuuttaan, onneaan, olemistaan tai kunniaansa ei voi lisätä. „Te olette minun todistajani: onko muuta Jumalaa, muuta turvakalliota kuin minä? Minä en toista tunne!“ (Jes 41)



Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” ja valo tuli. Jumala loi yhdellä sanallaan koko maailmankaikkeuden. Kaikki on Jumalan. Jumala loi ihmisen elämään Hänen hyvyydestään ja jumaluudestaan. Ihminenkin luo, mutta ei tyhjästä. Perkele taas ei luo mitään, vaan vain hävittää. Jumala saa aikaan, synti tuhoaa.



Jos ihmisen asema Jumalan edessä ennen syntiinlankeemusta oli ottaa vastaan, iloita Jumalan hyvyydestä, elää Jumalan lahjoista, niin syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisellä on vielä vähemmän mahdollisuutta elämään omista lähteistään. Ihminen ei tule Jumalan eteen enää vain avoimin käsin, vaan saastaisin, verisin käsin ja saastaisin huulin. Jumala ilmaisee jumaluutensa nyt siten, että hän ei ainoastaan luo tyhjästä, vaan luo pyhyyttä sinne, missä on vain saastaa, antaa rakkautensa paistaa sinne, missä on vain synnin pimeyttä. Tämän kaiken Hän teki ja tekee Kristuksen tähden. Vain Kristuksen sovintoveri tekee Jumalan meille suosiolliseksi, ei meidän surkea ylistyksemme, olkoon se kuinka hurmioitunutta tahansa. Miten me ihmispoloiset voisimme luulla saavamme ylistyksellämme jotakin aikaan! Me olemme kurjia, köyhiä, sokeita ja alastomia. Se on realiteetti! Pyhä Henki, Totuuden Henki vie meidät realiteettien pohjalle.



Vallalla olevassa ylistysopissa tuodaan Jumalalle ylistystä, jotta Hän olisi mielissään ja tekisi sitten jotakin, esimerkiksi ”laskeutuisi meidän keskellemme” tai ”kohtaisi meidät”. Tähän usein ylistyskokouksissa pyritään aivan ohjelmallisesti. Jumala ei kuitenkaan ole missään luvannut palkita meidän ylistystämme. Jumala antaa meille tarpeemme vastauksena rukouksiimme. ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme”. Rukous, anominen, vaivojensa Jumalalle valittaminen on kristillistä elämää, sillä se vastaa totuutta. Me olemme kerjäläisiä. Oletko joutunut kohtaamaan oman saastasi ja nurjuutesi ja hirmuisen pahuutesi? Yritäpä poistaa se ylistykselläsi! Ei! ”Kuka sitten voi pelastua? ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista!”

Elävän uskon tie: hätä, apu, kiitos.



Meillä on Jumalalle tuotavana vain hätää ja tarpeita, syntiä ja saastaa. Sitä ei poisteta eikä lievennetä mitään tekoja tekemällä, ei edes iloisella ja jankuttamiseen asti kestävällä ylistyslaululla, vaikka siinä mainittaisiin Jeesus ja risti ja vaikka mikä muu tahansa. Saastan puhdistaa ja hädän lievittää vain Jumalan suvereeni evankeliumi, jonka hintaa ei ihminen voi edes yrittää maksaa. Jumalan jumaluuden häpäisemistä on, jos me yritämme päästä ensin arvolliseen asemaan, tai miellyttää Jumalaa, jotta hän armahtaisi meitä. Kun Jumala sitten auttaa meitä ja armahtaa, on kiitoksen paikka. Ensin hätä, sitten avupyyntö ja apu, sitten kiitos.



Ylistysoppi: hätä, kiitos, apu

Ylistysoppi tarjoa meille kaunista, erehdyttävää, evankeliumin ja totuuden vastaista järjestystä: hätä, kiitos, apu. Jos meillä on jotakin tarvetta ja hätää – sitä ei sentään ylistyskään ole poistanut – menemme Jumalan eteen ylistelemään, kunnes sitten tarpeeksi ylistettyämme saamme Jumalan suopeaksi, ja Hän auttaa. Tästä oli kysymys baalien palvonnassa. Israelin suurin synti oli sekoittaa oma usko baalien uskontoon.



Onko Jumala riikinkukko?

Helsingin Korkeasaaressa minua kiehtoivat eniten riikinkukot. Niiden pyrstö oli yleensä supussa, mutta kuvista olimme nähneet, miten linnut voivat näyttää koko komeutensa levittämällä upean pyrstönsä. Me pojat yritimme kaikkemme: taisimme jo olla nykimässä sulkiakin, mutta mikään ei auttanut: riikinkukko ei näyttänyt meille loistoaan. Kun kerran taas yritimme saada riikinkukkoa esiintymään, tuli avuksemme muuan rouva, joka tiesi miten asia käy. ”Ei pojat tuolla tavalla. Riikinkukkoa pitää maanitella ja kehua!” Täti alkoi kehunsa: ”Rikinkukko, riikinkukko! Ai, kuinka komea olet, olet ihana, loistava, upea. Ihailemme sinua ja katselemme. Näytä meille nyt ihanuutesi... jne.” Toden totta: riikinkukko kääntyi meihin päin ja levitti pyrstönsä. Se oli kuin ihme!

Jumalasta on tehty riikinkukko. Ajatellaan ja jopa opetetaan, että kun ylistämme Jumalaa, Hän antaa läsnäolonsa keskellemme. Olipa eräitten hengellisten päivien alaotsikkona vääristetty raamatunlause: ”Jumala on luvannut olla siellä, missä Hänen kansansa ylistää Häntä.” Paavalin kirjeitten mukaan kuitenkin kristityt ovat niitä, jotka huutavat avuksensa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä. Elävä usko on aina hädässä ja avun tarpeessa. Se ei kiellä totuutta, vaan tuo hätänsä Kaikkivaltiaalle Jumalalle armon istuimen ääreen, rohkeasti Jumalan lupaukseen luottaen, siksi ilman kaunisteluja ja maanitteluja, saadakseen avun, silloin kuin sitä tarvitaan (Hepr. 4:16). Sitten on kiitoksen paikka!

Lue lisää

.... entisenä "ilonpitäjänä"(väärän ja vaarallisen). Kuitenkin jokuaika sitten osui silmiini tämä :Viisaitten sydän on surutalossa, tyhmien sydän ilotalossa. Saarn.7:5

merim.raimo kirjoitti:

.... entisenä "ilonpitäjänä"(väärän ja vaarallisen). Kuitenkin jokuaika sitten osui silmiini tämä :Viisaitten sydän on surutalossa, tyhmien sydän ilotalossa. Saarn.7:5

Aivan !! Oikea ilo tule Herralta !! Ja siinä on riemu!!

Taas hukkujen huoneessa on mielipuolten naurua joka vie helvettiin.

Rukoillaan että me saamme olla ilo Herrassa !!