Vuokranantajamme tekee rakennuksessa remonttia ja sen takia kärsimme mölystä ja erityisesti ilmastoinnin kovasta huminasta. Työterveyshoitajamme kävi paikalla huminan toteamassa, mutta ei kuulemma ollut viitsinyt ottaa desibelimittaria mukaan, koska moisella huminalla ei voi olla pysyvää vaikutusta kuuloon. Kuitenkin humina on niin kovaa, että ajottain on pakko huutaa tai on kuulemisvaikeuksia. Onko työnantajan pakko mitata desibelit, jos työntekijät sitä vaativat? Tässä tilanteessa mittaus olisi ilmeisesti ainut keino saada vuokranantajalta toiset työtilat.
Sen sijaan työnantajamme uhkaa meitä nyt koko työpisteen sulkemisella, jolloin joutuisimme siirtymään tekemään työaikoja, jotka poikkeavat täysin nykyisistämme.
Sen sijaan työnantajamme uhkaa meitä nyt koko työpisteen sulkemisella, jolloin joutuisimme siirtymään tekemään työaikoja, jotka poikkeavat täysin nykyisistämme.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yleinen meluntorjunnan raja on 80dB, eli kohtuullisen korkealla. www.tyosuojelu.fi kertoo myös näin:
"Ääniympäristö työpisteessä tulee olla miellyttävä eikä keskittymistä häiritsevää ääntä saa olla. Tavallisessa tietojenkäsittelytyössä enimmäismelutaso on 65 dB, mutta keskittymistä vaativassa näyttöpäätetyössä tavoitetaso on alle 45 dB."
Remontit ovat yleensä tilapäisiä häiriötekijöitä, mitä pitää sietää tietyn verran. Kuitenkin toistuvat kovaääniset osuudet kannattaa sijoittaa johonkin ennalta määriteltyyn ajankohtaan, kuten esim. aamulle tai illalle.
Ota yhteyttä työsuojeluvaltuutettuunne mikäli melu estää työntekoanne tai mielestänne ylittää raja-arvot.
juu kiitos! Sieltä vaan ei apua tullut, joten täytyy keksiä jotain muuta, tämä remppa kun kestaa ainakin vuoteen 2010...