Ollaan seurusteltu reilu vuosi ja rakastamme toisiamme yli kaiken. Meillä menee tosi hyvin. Emme riitele ja erimielisyyksistä jutellaan. Kunnioitamme toisiamme, meillä on samanlainen huumorintaju ja koen miehen oleva minulle "se oikea". (Siis jos sellaiseen uskoisin).
Emme ole enää mitään kovin nuoriakaan (minä 24 ja mies 25). Emme asu yhdessä, koska poikaystäväni opiskelee vielä, minä olen töissä. Hän ei halua muuttaa kanssani saman katon alle, koska joutuisin maksamaan vuokrasta suuremman osan kuin hän. Koulua hänellä jäljellä vielä reilu vuosi. Minä en millään malttaisi odottaa, kun kuitenkin suurimman osan vapaa-ajastaan viettää luonani. En oikeastaan osaa enää nukkuakaan yksin. Nytkö minun pitää vielä odottaa vuosi yhteenmuuttoon? Miksi miehen pitää olla niin järkevä?
Lisäksi minulla on hervoton vauvakuume ja olemme puhuneet lapsista, mutta kumpikin haluaa kuitenkin kokeilla yhdessä asumista ennen pienokaisten maailmaan tuloa. Ja koska emme vuoteen tule muuttamaan yhteen, joudumme sitäkin odottelemaan.. Huoh.. Eikö olisi helpompaa vain antaa mennä ns. tunteella?
Emme ole enää mitään kovin nuoriakaan (minä 24 ja mies 25). Emme asu yhdessä, koska poikaystäväni opiskelee vielä, minä olen töissä. Hän ei halua muuttaa kanssani saman katon alle, koska joutuisin maksamaan vuokrasta suuremman osan kuin hän. Koulua hänellä jäljellä vielä reilu vuosi. Minä en millään malttaisi odottaa, kun kuitenkin suurimman osan vapaa-ajastaan viettää luonani. En oikeastaan osaa enää nukkuakaan yksin. Nytkö minun pitää vielä odottaa vuosi yhteenmuuttoon? Miksi miehen pitää olla niin järkevä?
Lisäksi minulla on hervoton vauvakuume ja olemme puhuneet lapsista, mutta kumpikin haluaa kuitenkin kokeilla yhdessä asumista ennen pienokaisten maailmaan tuloa. Ja koska emme vuoteen tule muuttamaan yhteen, joudumme sitäkin odottelemaan.. Huoh.. Eikö olisi helpompaa vain antaa mennä ns. tunteella?
Vastaukset 13
Vanhimmat
olisi :D
mutta toisaalta sinun on helpompi olla uusiosinkku kuin yh :D :D
käsitinkö viestistä kuitenkin oikein, että lähes asutte yhdessä? voittehan te ns. asua yhdessä, vaikka toisella onkin oma asunto jossain, vai mikä siinä nyt tuntuu erilaiselta?
vai onko niin, että mies ei sittenkään vielä ajattele suhdetta yhtä syvällisesti kuin sinä?
Vuosi on hyvin lyhyt aika. Ikänne puolesta olette edelleen nuoria.
Poikaystäväsi on ihan syystä järkevä. Sitten vasta, kun olette asuneet yhdessä jonkin aikaa ja alkuhuuma on hieman laskeutunut, kannattaa alkaa harkita lapsia. Eikä se vuoden odottelu (että poikays. valmistuu) ole sekään pitkä aika. Kun joutuu vähän odottamaan asioita, ne tuntuvat toteutuessaan tuplasti paremmilta:)
Miksi sulla on noin hoppu ja kiire? Ei kai sulla ole jotain valmista ajatusta siitä, minkä ikäisenä pitäisi saada lapset, kuinka pitkän seurustelun jälkeen pitäisi muuttaa yhteen etc.? Tilanne kerrallaan, jokaisen elämä kerrallaan (kaikilla kulkee eri tavalla) ja hyvä tulee:)
Miestä kuljettaa tunteet, tahtoisi muuttaa yhteen ja naimisiin mutta itse jarruttelen järkisyistä. Ollaan seurusteltu vasta muutamia kuukausia.
Mies on järkevä,ajattelee enemmän aivoilla kun sydämellä.Nainen taas ajattelee enemmän tunteella. Näin se on meidänkin suhteessa. Se on usein todettu ihan järkeväksi "tehtäväjaoksi" :)
Asumme yhdessä,seurustelua takana 1,5 vuotta. Yhteen muutimme molempien päätöksestä,taloudellisten ja tunneperäisten syiden seurauksena jo kohta vuosi sitten
Olette niin nuoria, että kerkeätte vielä asua montakymmentä vuotta yhdessä jos niikseen tulee. Ei mitään kiirettä.
Tokihan minä sen tiedän, ettei meillä ole mitään kiirettä ja todellakaan en meinaa painostaa miestäni mihinkään. Kaikki sitten aikanaan, mutta olisihan se ihanaa, jos jo tässä kohta puoliin.. :)
On minullakin se järki olemassa, enkä anna pelkästään tunteiden viedä. Mies haluaa yhteenmuuttoa yhtä paljon kuin minäkin, mutta haluaa osallistua rahallisesti yhteiseen elämäämme. Kuten aikaisemmin sanoin, olemme suurimman osan ajasta minun luonani. Mutta se ei ole virallista yhdessä asumista ja koen tämän kämpän vain omaksi kodikseni, koska täällä ei ole mitään miehen tavaroita.
Ja mitä lapseen tulee, en varmaan itsekään olisi valmis äidiksi, jos mieheltä "luvan" siihen saisin. Eli mennään näillä eteenpäin ja odotellaan tulevaa.. :)
En ole koskaan ymmärtänyt tätä asennetta. Jos tuntuu siltä, että haluaisi asua yhdessä, miksei niin voisi tehdä? Aina "vanhemmat ja viisaammat" ovat vakuuttelemassa että turha kiirehtiä ja fiksumpaa vaan odottaa hetki. Ei yhteen muuttaminen ole mikään ikuinen sitoumus, ei edes avioliiton tapaan "ikuinen". Miksi kärvistellä vuosi, jos tietää mitä haluaa?
Tietysti jos toisella on eri tunnelmat niin sitten on vaan jaksettava odotella. Tsemppiä alkuperäiselle!
"Mies on järkevä,ajattelee enemmän aivoilla kun sydämellä.Nainen taas ajattelee enemmän tunteella. Näin se on meidänkin suhteessa. Se on usein todettu ihan järkeväksi "tehtäväjaoksi" :)"
Se on hyvä tehtävänjako aina niin kauan kun mies päättää asioista molempien puolesta.
Järki on ihan hyödyllinen juttu, ja totta sekin, ettei teidän ehkä vielä kannata muuttaa yhteen, varsinkaan kun ette ole samaa mieltä oikeasta hetkestä. Silti vähäsen huvittaa monien tietäväinen ja jarrutteleva asenne, kun puhutaan suhteessa etenemisestä. Ei vielä vakavaa seurustelua, ei vielä vanhempien tapaamista, ei vielä yhteenmuuttoa... Toki se monien kohdalla pitääkin paikkansa, etenkin jos rakastavaiset ovat kovin nuoria. Mutta että ainako olisi vaan parempi odotella? Voisiko joku kertoa, mikä se sovelias aika niiden suurempien siirtojen tekemiseen sitten on? Ettei vaan nostata hälyä ja paheksuntaa ihmisissä...
Olen ap:tä hivenen nuorempi, ja nykyinen suhteeni on kestänyt vähemmän aikaa kuin hänellä. Silti muutan pian yhteen rakastettuni kanssa. Ok, tilanne on sikäli eri että asia on meillä yhteispäätös.
Käsittääkseni suhteen kestävyys ei juuri riipu siitä kuinka nopsaan heivataan kamat yhteiseen kotiin. Vasta yhdessä asustelu paljastaa sun ja kultasesi kaikki särmät ja rosot ja punnitsee suhteen todellisen kapasiteetin. Tämän vuoksi pitkään seurustellut ja erillään asunut - siis kaikkien soveliaisuussääntöjen mukaan edennyt - pariskunta voi erota nopeastikin yhteenmuuton jälkeen. Kun vaan huomataan, ettei mahdutakaan olemaan kimpassa.
Sen uskon minäkin, että suhde muuttuu kun saman katon alla elellään. Treffailuromantiikka on joo ihanaa ja kuuluu kyllä nuoruuteen, mutta saa siitäkin joskus tarpeekseen. Alkaa kaivata yhteisiä aamupuuroja ja sitä että joku tuo keltaista jaffaa kun flunssa jurnii kropassa toista viikkoa ja oksennustautikin on. Että saa kinata roskien viemisestä tai joutuu yllätyshalaushyökkäyksen kohteeksi, kun makaa sängyllä kalsareissa tukka hapsottaen. Että saa sovittaa särmänsä toisen rosoihin.
Olen seurustellut aiemmin hirmu pitkään, eikä silloin tehnyt yhtään mieli edes ajatella kämpän jakamista. Nyt olenkin sitten valmiimpi kuin ikinä. Mielen muutos johtuu aivan varmasti kumppanin vaihtumisesta. Kun asiat liukuvat uskomattoman hienosti oikeille paikoilleen, niin mitäpä niitä enää sotkemaan.
Rohkeutta ap:lle ja kaikille muille yhteenmuuttoasioita aprikoiville! Jokainen etenee omaan tahtiinsa, ja hyvä niin. Ylenpalttinen arkailu ei kuitenkaan auta ketään. Olen kuullut, että toisinaan nopeatkin etenijät voittavat ;) Mä ainakin annan mennä ja nappaan hetkestä kiinni. Mistään ei saa selvää, jos ei itse ota.
"Mutta että ainako olisi vaan parempi odotella? Voisiko joku kertoa, mikä se sovelias aika niiden suurempien siirtojen tekemiseen sitten on? Ettei vaan nostata hälyä ja paheksuntaa ihmisissä..."
Sovelias aika on sitten kun molemmat kokevat itse olevansa siihen tarpeeksi valmiita ja sitoutuneita. Eri ihmisiltä se vie eri ajan ja eri ihmisillä on erilaiset toiveet elämäntilanteensakin suhteen.
Jos muissa ihmisissä nousee hälyä ja paheksuntaa, kannattaa miettiä sitäkin, että siihen saattaa olla syynsäkin. (Esim. viikon lomamatkan aikana Afrikassa tms. tuskin oppii tuntemaan toista ihmistä vieraasta kulttuurista vielä ihan tarpeeksi).
24 ja 25, ei niin kovin nuoriakaan enää? Aika hyvä...
se tasapainottaa sitä, että sinä et ole pirun järkevä.
"Lisäksi minulla on hervoton vauvakuume..."
"Eikö olisi helpompaa vain antaa mennä ns. tunteella?"
Jos miehesi oikeasti on järkevä, hän jättää sinut ennenkuin sinä jätät "vahingossa" ehkäisyn.
Tietääkseni se, että on vauvakuume ei tarkoita sitä, että tekisin mitään vastoin mieheni tahtoa. En sentään ole mikään idiootti! Yhdessä se päätetään, milloin on se aika.. Siis jos luoja suo.
Ja yhdessä me päätämme myös yhteenmuutosta. En ole painostajatyyppiä ja mies puhuu yhteenmuutosta enemmän kuin minä. Tiedän tilanteen ja hän ei halua olla rahallisesti riippuvainen minusta, koska opiskelee. Tämä on se syy, miksi emme asu yhdessä.. vielä.. Miehiselle egolle on liikaa se, että minä maksaisin vuokran yhteisestä asunnostamme.