Pientä pompotetaan

Mikäli kuulut liittoon on maksut liittoon päin hoidettava ajoissa ja kunnolla.

Toimisipa tämä myöskin toisin päin.
Ensin saa odotella päätöstä kuukausi tolkulla ja sitten kun vihdoinkin saat sen ni maksupäivistä et voi koskaan olla varma. Näin ainakin on minun kohdallani.

Jatkuvasti saat sitten olla pankkiin päin soittelemassa et sori ei taaskaan tullut rahaa et joudatteko taas odottelemaan.

Alkaa vihaksi pistää tälläinen amatööri touhu liiton puolelta. Turhia kuluja kun saa rahojensa ja velkojien perään soitella.

Muutenkaan kun rahaa ei ole niin nämä liiton viivytykset pistää pinnan kireälle kun miettii mistä rahat ruokaan ja lainaan.

Luulisi nykyisellä tekniikalla asioiden käsittelyn olevan nopeampaa. Mutta ei. Ainakin metalliliitossa näytettäisiin käytettävän edelleenkin helmitaulua.
6408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Täytä se hakemus kuule oikein niin ei tarvi valittaa.. normaalin neljän viikon hakemuksen maksupäivä on aina puolitoisviikkoa kekiviikko sunnuntaista (jos palautat hakemuksesi tarpeeksi ajoissa) ja ensimmäiset hakemukset käsitellään niin, että päätös- ja maksupäivä on hakemuksen saapumisesta kolmennen viikon perjantai. Tällä hetkellä metallialan työttömyys on ollut niin kovassa kasvussa, että mikään ihme että kestää. Voi kuule kun se sun hakemus oliskin ainoa niin saisit ne pennoses varmaan seuraava päivänä, mut ei. Niitä hakijoita on monta kymmentä tuhatta..

Äänestä
  • kysymys mistään päivistä. Vaan puhun viikoista.
    Täytän hakemuksen aina huollellisesti ja selvästi. Varmasti ei ole siitä kiinni.

    Ja se on jo kohtuutonta että saan odottaa niin kauan että saa uuden lapun laittaa menemään ennen kuin on entisetkään rahat tullut.

    Ei toimisi homma jos maksaisin liiton maksut samalla lailla liitolle päin.

    Äänestä

  • kooo* kirjoitti:

    kysymys mistään päivistä. Vaan puhun viikoista.
    Täytän hakemuksen aina huollellisesti ja selvästi. Varmasti ei ole siitä kiinni.

    Ja se on jo kohtuutonta että saan odottaa niin kauan että saa uuden lapun laittaa menemään ennen kuin on entisetkään rahat tullut.

    Ei toimisi homma jos maksaisin liiton maksut samalla lailla liitolle päin.

    Älä puhu paskaa, sussa on jotain vikaa, tai sun lapuissa. Sitä paitsi, mikset kysy niiltä kassan ihmisiltä et koska on maksupäivä ja jos ei oo niin miksi ei. Ja miksi aiemmin on kestäny niin kauan. Turhaa täällä omaa saamattomuuttas valitat. Tee jotain äläkä kitise.

    Äänestä

  • Älä valita kirjoitti:

    kysymyshän kun ei ole mun saamattomuudesta.
    Päivärahan maksu on tökkinyt koko sen ajan mitä olen sitä joutunut "nauttimaan".
    Liitosta kun kyselee rahojen perään niin ainut vastaus on et ens viikolla. Eikä tämäkään välttämättä pidä paikkaansa.

    Mut onhan se hyvä kun sä tiedät mun asiat paremmin kuin mä itse.
    Ei ole enää huolta omista asioista kun ainahan voin sulta kysyä.

    Mä kirjoitin vain ja ainoastaan mun omista kokemuksista.
    Ja jos se on sun mielestä paska puhetta ni minkäs vitun mä sille teen?

    olitko kysyny vai et? Ei kannata valittaa jos ei itse saa aikaseks kysyttyä.

    Äänestä

  • Älä valita kirjoitti:

    olitko kysyny vai et? Ei kannata valittaa jos ei itse saa aikaseks kysyttyä.

    olen kysellyt. Mutta ainut vastaus minkä ne osaa antaa on ensi viikolla. Kun sit kyselin syytä odotteluun ja maksupäivien heittoihin eivät osanneet vastata. Eivät edes osaa maksupäivää sanoa.

    Yhteen veto:

    Olen kysellyt useasti ja vastausta ei osata antaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on se väärin kirjoitti:

Mikäli kuulut liittoon on maksut liittoon päin hoidettava ajoissa ja kunnolla.

Toimisipa tämä myöskin toisin päin.
Ensin saa odotella päätöstä kuukausi tolkulla ja sitten kun vihdoinkin saat sen ni maksupäivistä et voi koskaan olla varma. Näin ainakin on minun kohdallani.

Jatkuvasti saat sitten olla pankkiin päin soittelemassa et sori ei taaskaan tullut rahaa et joudatteko taas odottelemaan.

Alkaa vihaksi pistää tälläinen amatööri touhu liiton puolelta. Turhia kuluja kun saa rahojensa ja velkojien perään soitella.

Muutenkaan kun rahaa ei ole niin nämä liiton viivytykset pistää pinnan kireälle kun miettii mistä rahat ruokaan ja lainaan.

Luulisi nykyisellä tekniikalla asioiden käsittelyn olevan nopeampaa. Mutta ei. Ainakin metalliliitossa näytettäisiin käytettävän edelleenkin helmitaulua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu