Kertokaapas te lapsekkaat ,että mistä te tiesitte olevanne valmiita isiksi?
Siis tarkoitan soiko päässänne ikäänkuin kello että nyt on sen aika?
Mites sitten sen tunnepuolen kanssa kun se lapsi syntyi ,tunsitteko heti sitä vanhemman rakkautta?
Homma nimi on meillä semmmoinen että ensi kesänä olisi tarkoitus lopettaa ehkäisy ja alkaa yrittämään lasta.
Avovaimo on täysin selvillä vesillä sen kanssa että haluaa äidiksi.
Mulla tää on sensijaan vähän vaikeampaa.
Mulla ei oo ollut herran aikoihin mitään kosketusta pieniin lapsiin.
Löydänkö minä sen yhteyden oman pienokaisemme kanssa?
Periaatteessa olen riittävästi elämää nähnyt että senpuoleen oon kyllä valmis.
Mutta semmoinen pieni epävarmuus kaihertaa mielessä että kun on lukenut kaikenmaailman vauva&lastenkasvatuspalstoja niin tuntuu että miten tavallinen ihminen voi kasvattaa lapsestaan tasapainoisen ihmisen olematta liian tiukka tai olemalla liikaa kaveria?
Siinäpä sitä miettimistä onkin tähän hätään.
Siis tarkoitan soiko päässänne ikäänkuin kello että nyt on sen aika?
Mites sitten sen tunnepuolen kanssa kun se lapsi syntyi ,tunsitteko heti sitä vanhemman rakkautta?
Homma nimi on meillä semmmoinen että ensi kesänä olisi tarkoitus lopettaa ehkäisy ja alkaa yrittämään lasta.
Avovaimo on täysin selvillä vesillä sen kanssa että haluaa äidiksi.
Mulla tää on sensijaan vähän vaikeampaa.
Mulla ei oo ollut herran aikoihin mitään kosketusta pieniin lapsiin.
Löydänkö minä sen yhteyden oman pienokaisemme kanssa?
Periaatteessa olen riittävästi elämää nähnyt että senpuoleen oon kyllä valmis.
Mutta semmoinen pieni epävarmuus kaihertaa mielessä että kun on lukenut kaikenmaailman vauva&lastenkasvatuspalstoja niin tuntuu että miten tavallinen ihminen voi kasvattaa lapsestaan tasapainoisen ihmisen olematta liian tiukka tai olemalla liikaa kaveria?
Siinäpä sitä miettimistä onkin tähän hätään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
en ollu valmis. en todellakaan. yllätyksenä tuli koko homma. olin suoraan sanottuna kauhuissani kun sain tietää. parisuhde oli kunnossa, mutta lasta en ollu ajatellu tekeväni vielä vuosiin. pikkuhiljaa ajatukseen tottui, mutta ei niitä isyyden aiheuttamia tunteita osannu kuvitellakaan kun lasta vartuttiin. olin jossain vaiheessa salaa katkera koko hommasta ja epäilin, jaksanko rakastaa lasta ollenkaan. mutta kyllä se mieli muuttuu, onneksi. vanhemmaksi ei tulla sillä sekunnilla kun lapsi syntyy. kyllä siihen kasvetaan pikkuhiljaa ja joillain vie vähän kauemmin ja jollain lyhyemmän aikaa. kyllä omaa lastaan oppii rakastamaan.
moi..
eli meillä on nyt 4kk:n ikäinen poikavauva.. vuosi sitten tein raskaustesti ja siinähän ne kaks viivaa oli.. mies oli töissä ja laitoin sille viestiä että luultu oksennustauti olikin kasvava vauva mahassa..
mies meni ensiksi paniikkiin, eihän tätä oltu siis mitenkään mietitty ja itsekin vasta valmistuin viime keväänä ravintolakokiksi. itse olin ihan innoissani ja ilmoitin heti kättelyssä etten edes mietikään aborttia.
mies ei tietenkään tajunnut koko raskauden aikana että kohta meille tulee vauva, enkä välillä itsekään tajunnut koko tilannetta.
sitten kun manuel syntyi niin mies oli onnesta sekaisin, mies kun ei koskaan ole pienten vauvojen kanssa edes ollut.. nytten kun katsoo niitä yhdess ä niin meinaa välillä tulla itsellekin kyyneleet silmiin ku niillä menee niin hyvin.. tietty itsellä vähän vahvempi side vauvan kanssa koska imetän ja olen hänen kanssaan päivät, koska mies töissä. mutta nyt ei mies edes halua miettiäkään elämää ilman manuelia ja nyt jopa miehen ehdotuksesta yritämme seuraava lasta.
oma mieheni on tykännyt aina lapsista mutta oli paniikissa kun sitten omalle kohdalle sattui näin iso asia. mutta katumuksia ei ole tullut ollenkaan..
ei kannata turhaan stressata, päivät menee erinlailla ja se vauva kasvattaa meistä hyvät vanhemmat.. vaikka itse olen 21 vuotta niin en silti koe olevani sen huonompi äiti kun vaikka 31 vuotias.
manuel??? hhehhahhha......hooo. Toi oli hauska.
kun hän elää vakiintuneessa avioliitossa ja hänellä on ammatti, jolla elättää perheensä. Menkää hyvät ihmiset ensin naimisiin ja alkakaa vasta sitten tehdä lapsia! Lapsen kasvatus on sitten helppoa, kun nämä ehdot on ensin täytetty.
Pyh ja pah. Avioliitolla ja isyydellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa... eikä sen puoleen ammatillakaan. Itse tulin isäksi opiskelujen loppupuolella (avokki oli töissä) ja tosiaan avosuhteessa... ja olen mielestäni onnistunut todella hienosti isän hommissa. Perheemme on onnellinen.
on täyttymättä,ensi elokuussa häät ja siitä tuo ajoitus ehkäisyn lopettamiselle.
Kyllä mä lapsista silleen tykkään mutta se samalle aaltopituudelle niitten kanssa pääseminen vie aikaa.
Niin ja onhan se 9kk aikaa totutella asiaan .
Onneksi se ei putkahda kuin Anttilan paketti postiluukusta.
teillä tärppää!
Moni nuori mies ei ymmärrä avioliiton merkitystä isäksi tulemisessa. Ei taida olla yleisesti tiedossa, että au-lapsella ei ole syntyessään virallista isää. Au-lapsen isä on isä vasta isyyden vahvistamisen jälkeen eikä silloinkaan lapsen huoltaja, jos äiti ei sitä suo. Siis hyvät miehet: naimisiin ensin ja sitten vasta lapsia!
lapsesi huoltaja? Ei liene yleisesti tiedossa, että "avovaimon" ei ole mikään pakko antaa "avomiehelleen" yhteisen lapsen yhteishuoltoa. Melkein kaikki avoliitot purkautuvat. Nykyään on niin paljon yksinhuoltajaäitejä juuri näiden avoliittojen takia. Kehotan sinuakin kosimaan lapsesi äitiä ja menemään naimisiin.
Minusta on hyvä merkki että mietit näitä asioita jo etukäteen, se osoittaa että olet vakavissasi. Kokemukseni on se että vanhemmuuteen kasvetaan pikkuhiljaa lapseen tutustuen, ei kai ketään tuntematonta ihmistä osaa heti sydämmensä pohjasta rakastaa, vanhemman rakkaus kehittyy vähitellen.
Itse en ole lukenut juurikaan kasvatusoppaita koska niiden ohjeet tuntuvat menevän aikalailla ristiin. Itse olen ajatellut että terveitä ja kunnollisia ihmisiä kasvaa kaikenlaisissa olosuhteissa niin jo sillä, että pitää huolta lapsen perustarpeista ja että lapsi tietää vanhempien rakastavan häntä pääsee jo aika pitkälle.
Onnea
"Voi ressukka sentään oletko edes lapsesi huoltaja? Ei liene yleisesti tiedossa, että "avovaimon" ei ole mikään pakko antaa "avomiehelleen" yhteisen lapsen yhteishuoltoa."
Voi sentään, kyllä olen ihan käräjäoikeuden vahvistama isä ja huoltaja. Ja ihan tiedoksesi että kyllä tuo huoltajuuskuvio on ihan yleisesti kaikkien normaalijärkisten ihmisten tiedossa. Ja toiseksi meillä oli avokin kanssa pitkä suhde takana jo tuossa vaiheessa ja meillä koko suhde perustuu luottamukseen ja vapaaehtoisuuteen, joten huoltajuuden saaminen oli täysi selviö minulle.
Tällä hetkellä ollaan oltu naimisissa nyt 3 vuotta ja mainitsemani esikoisemme on ala-asteella... tuosta kertomastani tilanteesta on jo aikaa ja sen takia olenkin pätevä kertomaan, että ihan hienosti on mennyt niin isyys kuin perhe-elämäkin, vaikka alkutilanteessa oltiinkin avoliitossa ja "ilman työtä".
"Melkein kaikki avoliitot purkautuvat."
Eipä pidä muuten paikkaansa, sikäli kun avoliittona pidetään pidempiaikaista kumppanuutta eikä mitään yhdenyön juttua. Voisi sanoa että todella iso osa avoliitoista johtaa avioliittoon.
Millä perusteella tuo vanhanaikainen näkemys tukee oikeassa elämässä lapsen kasvatusta tehden siitä HELPOMPAA?! Tuo on niin naurettava väite, etten edes viitsi kirjoittaa vastinetta...Hahahhahhahaaaaa!!!! =D
Ennen ku tuut puhuun mitään kypsyydestäsi. Säälittäväähän toi on äpäröitä maailmaan lisää laittaa.
Sääli ny eres sitä lasta. Omashans se on.
kyllä sen tietää kun valmis on.alkuun se voi olla täys shokki kun vauva itkee ja valvottaa.vanhemman rakkaus ei tule heti vaan se tulee ajan kanssa,ihan normaalia.neuvon annan tässä:ole puolisollesi tuki ja turva,alku kuukaudet siinä "rankempia" on.mutta kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa.itselläni 3 kuukautinen tyttö vauva,eikä meillä vieläkään MINKÄÄNLAISTA RYTMIÄ...onnea yritykselle
muutenkaan ruusuilla tanssimista aina.
On ollut kaikenlaista huolta vuosien varrella.
Mutta yhteen hiileen on jaksettu kuitenkin puhaltaa.
Kiitoksia kaikille mielipiteistä.