Seurusteltiin noin 4.5v.Ja pidin naistani itsestään selvyytenä kokoajan,join ja bailasin viikon loput silti hän jaksoi rakastaa mua koko ajan. Aina kun lähdin ulos niin yleensä olin kaverien kanssa, tyttöni ku pyysi mukaan niin mielestäni se ei ollut koskaan hyväidea. Lupailin aina kaikkea hyvää mutta harvoin pidin lupaukset ja hän vain jaksoi rakastaa.Hän on maailman kaunein nainen ja ihanin kenet olen koskaan tavannut.Mutta nyt rakkaudelle tuli raja ja tyttöni jätti mut EI todellakaan ihme että näin tapahtui. Nyt huomaan mitä menetin, rahalla mittaamattoman asian. Kaipaus on aivan valtavaa tekisin mitä vaan että saisin hänet takas,mut kaikki tuntuu olevan todella myöhästä.Ei voi ku syyttää itseään.Miten joku voi olla noin tyhmä? Huomasin kuinka paljon häntä kumminki rakastin kun hän on oikeesti poissa. Anteeks=(....
Älkää ikinä!
Nimetön
61824
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sama... Mä kohtelin erittäin rakasta poikaystävääni todella huonosti.. olin väkivaltainen kun suutuin,haukuin, uhkailin erolla, en luottanut... Koska pelkäsin, että menetän hänet. ja lopulta raja tuli vastaan ja poikaystävä jätti.. vasta sitten huomasin miten paljon yhteisiä hyviä hetkiä meillä oli ollut ja kuinka paljon häntä rakastin..
Ja kuinka hän oli tukenut minua elämän ylä ja alamäissä.. ja kuitenkaan hän ei ollut uskaltanut avautua minulle, koska tiesi, että jos hän sortuu niin minäkin sortuisin..
Nyt on taas opeteltava tulemaan toimeen yksin... ja mietin miten voisin olla parempi tyttäystävä seuraavalle mahdolliselle kumppanille
Olen ehkä itsekäs, mutta minä tunnen olevani samassa tilanteessa kuin tuo toinen osapuoli. Itsestäänselvyys. Se, kenen kanssa vietetään aikaa, kun ei olla töissä. Se, kenelle luvataan kaikki mahdollinen maan ja taivaan väliltä, mutta joka loppujen lopuksi saa paskaa niskaansa.
En tunne olevani kaunein tai ihanin, mutta itsestään selvänä olemisesta olen varma. Olen kateellinen kavereilleni, joiden poika/miesystävät ilahduttavat heitä merkkipäivinä ja muutenkin. Kateellinen siitä, että he juhlistavat vuosipäivää ja muita päiviä, siitä, että he matkustelevat. Kateellinen siitä, että heitä huomioidaan. Kateellinen siitä, että heille osoitetaan huomiota myös julkisilla paikoilla (kädestä pitäminen jne). Kateellinen siitä, että heidän suhteensa etenee, kuten pitääkin, kuten myös siitä, että muiden parisuhteissa molemmat ovat alun alkaen yrittäneet täysillä.
Itse olin se, joka ensimmäiset vuodet yritti välillä hammasta purren ja itkien pitää tätä kasassa. Se, joka välillä yritti ilahduttaa toista tuomalla aina jotain pientä, kivaa ja tarpeellista. Se, joka yritti venyä, että olisimme voineet tavata.
Nyt en kuitenkaan enää jaksa. En jaksa pitää tätä kasassa, yksin on vaikeaa rakentaa vahvaa perustaa kahdelle. Ihana kuulla, että kaiken yrittämisen jälkeen toinen ei ole muuttunut tippaakaan, vaikka miten on luvannut. Se vain saa minut jaksamaan entistä huonommin. En jaksa sitä, että mitään asiaa ei voida selvittää, koska mies ei vaan aina jaksa puhua samoista asioista. Mieltä painavat asiat olisi saatava selvitettyä kahteen minuuttiin, vaikka tässä tilanteessa tarvittaisiin kahta kokonaista päivää. Jos hän on tehnyt jotain, joka on hänen oma syynsä, hän kaivaa taustalta jonkin asian, jolloin hän voi kääntää kaiken takaisin minun syyksi.
Kaikki päättyy kuitenkin joskus.
Sinä, ap. Älä KOSKAAN enää pidä ketään itsestäänselvyytenä. Etenkään, jos hän on se, jota rakastat yli kaiken. Olet kuitenkin varmaan jo oppinut läksysi, toivonkin, että saat naiseesi vielä jonkinlaisen yhteyden. Naisesi on kestänyt tilannetta pitkään, omalla kohdalla on vuosi vähemmän.
Itse tulin surulliseksi, kun huomasin, että edes joku on tajunnut tuon asian. Että osaa ottaa syyn omille niskoilleen, ja huomaa, että ei tulekaan toimeen ilman toista, henkisesti.
Toivottavasti saisit asian selvitettyä!
olen miettinyt kauan,miten osaisin kirjottaa nuo samat sanat tänne. mieheni pitää minua niin itsestään selvyytenä.
Haluan vaan kertoa, että mulla on lapsi tollaisen ihmisen kanssa. Vaikka ollaan ajat sitten erottu, niin hän mukamas kaipaa vaan minua, ei lasta. Ihme tyyppi, ei voi muuta sanoa.
Mulla ei ole yhtään ainoaa tunnetta tätä ihmistä kohtaan, ainoa asia miksi joudun olemaan hänen kanssa puheissa on meidän yhteinen lapsi. Sen verran itsekeskeinen ihminen on edelleen, että tekee vaan töitä ja juhlii, tiedättekö miksi. Koska elämän pitää olla hauskaa.
Yritin silloin joskus selittää, että perhe elämä ei ole pelkkää juhlaa ja aina ei naurata, mutta ei menny perille. Kasvatan lasta yksin, mutta teen sen niin hyvin kuin vaan osaan. Minulle lapseni on kaikkein tärkein ja kaikki muu tulee vasta sen jälkeen.
Tähän ei voi muuta lisätä, kuin että tasan ei mene koskaan tämä elämä. Silti pitää jaksaa eli voimia kaikille :o)
Sitä saa mitä tilaa, ota opiksesi nyt.
Kun kaiken itse pilaa on turha olla pettynyt!
Jne.. laulaa joku Yölintu
Jep...kerroit juurikin saman tarinan mitä minulle tapahtui!
Nyt täytyy vaan luottaa ja uskoa tulevaisuuteen, niin vaikeaa kuin se onkin!
Ja mistäs sitä tietää, vaikka polut kohtaavat jälleen.
Voimia sinnekkinpäin, olen juuri samassa tilanteessa kuin sinäkin, ikävä kaivaa rintaa ja olo on todella musertunut!
parempaa tulevaisuutta odotellessa...