Vaimoni kärsii jo syksystä asti jatkuneesta keskivaikeasta masennuksesta. Vasta nyt hän on saanut lääkitystä masennukseen. Muille ihmisille hän pitää yllä kulissia, että kaikki menee hyvin mutta kotona näkyy sitten kaikki masennuksen oireet.
Ongelman muodostaa se, että masennukseen liittyen vaimo on alkanut pohtia koko avioliiton järkevyyttä. Onneton olo saattaa kuulemma johtua parisuhteesta eikä suinkaan masennuksesta (ei edes suostu myöntämään olevansa masentunut). Kaiken epävarmuuden keskellä myös luottamus tuntuu menneen, vaimo peittelee tekosiaan ja keksii hätävalheita moninaisiin asioihin.
Miten vastaavat tilanteet on muilla hoidettu? Mieli tekisi purkaa omaa pahaa oloaan riitelemällä, mutta se on aika turhaa kun toinen ei tunnista masennustaan. Oma jaksaminen alkaa olemaan jo aika heikkoa. Myös avioero on käynyt mielessä, mutta toisen jättäminen tässä tilanteessa ei kuitenkaan tunnu oikealta ratkaisulta vaikka itse on kärsivänä osapuolena.
Ongelman muodostaa se, että masennukseen liittyen vaimo on alkanut pohtia koko avioliiton järkevyyttä. Onneton olo saattaa kuulemma johtua parisuhteesta eikä suinkaan masennuksesta (ei edes suostu myöntämään olevansa masentunut). Kaiken epävarmuuden keskellä myös luottamus tuntuu menneen, vaimo peittelee tekosiaan ja keksii hätävalheita moninaisiin asioihin.
Miten vastaavat tilanteet on muilla hoidettu? Mieli tekisi purkaa omaa pahaa oloaan riitelemällä, mutta se on aika turhaa kun toinen ei tunnista masennustaan. Oma jaksaminen alkaa olemaan jo aika heikkoa. Myös avioero on käynyt mielessä, mutta toisen jättäminen tässä tilanteessa ei kuitenkaan tunnu oikealta ratkaisulta vaikka itse on kärsivänä osapuolena.
Vastaukset 15
Vanhimmat
saisitko kriisikeskuksesta apua.
että hänen onneton olonsa oikeasti johtuukin avioliitostanne? älä nyt sulje sitä vaihtoehtoa pois, kun vaimosi on noin itse sanonut.
Usein masennukselle onkin joku syy (ei tietysti aina), teidän olisi hyvä pystyä puhumaan liittonne tilasta...miettiä haluatteko edes olla yhdessä?? Kun molemmat tunnutte miettivän jo eroa.
Ja juu, vaimosi kyllä olisi hyvä tunnistaa masennuksensa, mutta yhtä tärkeää olisi myös tunnistaa mahdolliset syyt, että mikä masennuksen on aiheuttanut!
Hänen olisi hyvä päästä myös jollekin ammatti-ihmiselle puhumaan, kun usein ei pelkkä lääkitys korjaa asioita. eikä puolisolle (sinulle siis) ole hyväksi jos hän käyttää sinua terapeuttina.
että jos avioliitto on ollut hyvä ennen masennuksen alkua, ei vika ole avioliitossa. Jos taas avioliitossa on mennyt huonosti ja masennus on alkanut siitä, avioliitossa voi olla vikaa. Täytyisi muistaa, että masentunut kuvittelee kaiken lähellä olevien asioiden olevan sellaista, mitä hän ei muka ansaitse saada koska on niin huono ihminen muka.
mieltä kanssasi:-), mutta ymmärsin tuosta aloittajan tekstistä, että vaimon mielestä juuri se avioliiton huono tila aiheuttaa hänelle masennusta. Saatoin ymmärtää tietty väärinkin.
Mutta jos vaimo on sitä mieltä ettei ansaitse mitään hyvää (en saanut tekstistä selkoa, onko avioliitto ollut hyvä?) niin silloin kuulostaa ihan oikealta masennukselta myös minun mielestä.
Komppaan sinua ja Lottaliinaa. Näin masentunut ajattelee; masentuu vielä lisää siitä ajatuksesta, että hänen täytyisi olla oikea puolisokin. Kun ei jaksa huolehtia itsestäänkään.
(Silloin ei ole voimia ainakaan aloittaa uutta suhdetta ainakaan).
sanoisin, että eron merkit ovat ilmassa. Tuo salailu ja hätävalheet kuulostavat niin tutulta. Masentunut kyseenalaistaa kaiken entisen ja itseasiassa minulle jäi kuva, että jopa terapeutit ohjaavat toimintaa siihen suuntaan, että kaikesta entisestä pitää päästä irti.
Loppujen lopuksi en enää tunnistanut häntä samaksi henkilöksi, jonka kanssa olin ollut todella pitkään. Niin paljon hänen persoonallisuutensa muuttui. Siitä olen tietyllä tavalla ylpeä, että yritin kaikkeni, jotta olisimme voineet jatkaa yhdessä.
Vähän ihmettelen, mitä tarkoitat sillä, että puolisosi ei tunnista masennustaan, vaikka se on diagnosoitu.
Miten muuten entinen vaimosi voi nykyään, onko hän yhä masentunut? ymmärsin, että olette siis eronneet.
Tuntuu vain, että jos exäsi voi nykyisin hyvin, niin eikö se ole aika selvää, että hänen masennuksensa saattoi johtua huonosta parisuhteesta?! silloinhan on hyväkin, että pääsee entisestä irti. Ihminen voi kyseenalaistaa kaiken jossain elämänsä vaiheessa, vaikkei masentunut olisikaan! sillä ei ole masennuksen kanssa välttämättä mitään tekemistä. ja päätyä johonkin ratkaisuun....vaikka sitten eroon.
En missään nimessä nyt tarkoita, että sinä kirjoittaja olisit jotenkin huono ihminen. Teidän suhteenne oli vain tullut tiensä päähän.
Jäi vain kuva, että ajattelit masennuksen olleen syynä eroonne? voin sanoa, että jos ihminen on todella masentunut, hän ei jaksa MITÄÄN. ainakaan suunnitella niin isoja elämänmuutoksia, kuin avioeroa!
tarkoitan siis, että vaimosi oli varmasti masentunut, mutta ihan siitä syystä, että hän ei kokenut olevansa onnellinen suhteessanne (valitettavaa, mutta joskus totta). Koska jos hän halusi eroa, ja on nyt onnellinen, niin eikös asia ole aika selvä.
Kai se on toisen puolison joskus vaikea myöntää tuollaista asiaa, ja se juuri vaikeuttaa asioita. Helpottaisi asioita paljon, jos toinen puoliso tunnistaisi (ja hyväksyisi!)sen tosiseikan, että masennus johtuu ehkä suhteesta.
Ja uskaltaisi jopa kysyä että onko näin, jos tämä masentunut itse ei rohkene tuoda asiaa julki.
onnelliselta vaikuta. Jotenkin pakonomaista yrittämistä tuo elämä näyttää olevan. Mutta toisaalta: ei ole enää minun ongelmani.
SAIRASTUIN AIKANAAN MASENNUKSEEN SILLOISEN MIEHENI TEKEMIEN PETOKSIEN SEURAUKSENA.HAKEUDUIN AMMATTIAUTTAJALLE PELASTUAKSENI,KOSKA OLI PIENET LAPSET VASTUULLA.MENI JOKIN TOVI JA PÄÄTIN JATKAA ELÄMÄÄNI MUUALLA,ASIOITA EI VOINUT UNOHTAA JA YHDESSÄASUMINEN EI TUNTUNUT ENÄÄ ARVOISELTA.LÖYSIN UUDEN MIEHEN JA MENIN NAIMISIIN JA PERUSTIN UUSPERHEEN.NYT VUOSIA MYÖHEMMIN,TUNNEN MASENNUKSEN MERKKEJÄ ITSESSÄNI.KAIKKI ASIAT ON HYVIN JA AVIOLIITTOKIN TOIMII,MINÄ VAAN EN.EN OSAA ILOITA OIKEIN MISTÄÄN JA VÄSYTTÄÄ VAAN.AVIOEROAKIN OLEN JO MIETTINYT SIKSI ETTÄ MIEHENI EI TARVITSISI KESTÄÄ VAIKEAA VAIMOA JA VOISIN ELÄÄ OIREIDENI KANSSA YKSIN.PUHU PUOLISOSI KANSSA JA PELASTA LIITTOSI JOS SE ON VIELÄ SEN ARVOISTA.PUHUKAA JA PUHUKAA,JOS SE EI KESKENÄÄN ONNISTU,NIIN VIET VAIMOSI AMMATTIAUTTAJAN VASTAANOTOLLE JA KERROT MITEN ASIAT ON.TSEMPPIÄ TEILLE JA VOIMIA VAIKEISSAKIN HETKISSÄ.:):)
Masennuksen hoito on aivan hakoteillä. Meillä alkoi työpaikka kiusaamisesta(esimies), mutta mikä oli työterveyslääkärin toiminta? No tietysti potilas mielentyrveys"hoitoon" ja siitä alkoi helvetti. Potilaassa ei mitään paranemisen merkkejä päinvastoin, vert.ryhmässä alkoi aikamoinen säpinä ja nyt on toinenkin mielentila potilas. 3 vuotta on tätä helvettiä jatkunut eikä loppua näy. Olis pitänyt päättää päiväni jo heti eka kerralla, ei olis tarvinnut kärsiä. Harmittaa lasten takia, koko perhe on leimattu aivan vääränlaisen terveydenhoidon takia.
älä viitti valehdella. itse olet asianne sotkenut, nyt yrität keplotella ulos, vaimon "sairauden" varjolla.
sanottakoon, että vaimo asui väliaikaisesti eri paikkakunnalla töiden takia. Ennenkin masennusta on ollut, mutta silloin hän on hakeutunut nopeammin hoitamaan lääkityksen kuntoon. Nyt asia sitten "jäi" roikkumaan. Mitään ongelmia ei ollut ennen viime syksyä. Kyllä, asioista on keskusteltu syksyllä että tämä ei ole mikään arvaus.
vaikeaa huomata ko. kirjottajan sukupuoli...
Mieheni kärsii masennuksesta, johon hänellä on lääkitys, ollut jo vuosia. Lääkitys on ns. purrut, joten hänen mielialansa on nykyään hyvä, joten masennus ei ole perheessämme enää akuutti vaiva. Muistan kuitenkin, kun hän sairastui. Se oli kovaa aikaa.
Hän piti myös yllä kulissia, sukulaisille ja tuttaville, myös minulle, viimeiseen asti, kunnes oli itse aivan lopussa. Hän on yksityisyrittäjä, ja pahimmissa masennuksen syövereissä hän oli valmis viemään firmansa konkurssiin ja myös eroamaan minusta.
Lopulta mieheni masennus sai psykoottisia piirteitä ja hän vietti viikon psykiatrisella osastolla; tämä siis vain sen vuoksi, kun emme hakeneet apua ajoissa.
Kaiken tämän pyörityksessä sairastuin itse, diagnoosikseni sain PTSD eli posttraumaticstressdisorder ja jouduin käyttämään lääkitystä kuukauden verran.
Miestäni alkoi kuitenkin hoitamaan miellyttävä psykiatri ja hyvä terapeutti, ihan kuntamme psykiatrian poliklinikalla, ja hän sai lääkityksen (mainittakoon sekin; Efexor 150mg x 1) ja mieliala alkoi kohota. Osastolla hän oli toki saanut psykoosilääkitystä, mutta se purettiin kun hän siirtyi avohoitoon.
Nyt elämämme on ihan normaalia, mies hoitaa firmaansa ja sairastumisen aika on taustalla kuin paha uni.
Kerroin tarinani, jotta olisit vaimosi tukena ja ymmärtäisit, että apua täytyy hakea ennenkuin on liian myöhäistä, koska masennuskin voi muuttua todella pahaksi!
Mielenterveyshoitoon ei olisi pitänyt hakeutua, olin kovasti vastaan, mutta työterveyslääkäri pakotti. En ole mitään apua saanut, päin vastoin kaikki on mennyt päin helvettiä. Muutama vuosi olisi ollut eläkeikään, nyt on leimautunut loppu iäksi,kaverit kaikonnut jne. Sairaslomalla toista vuotta, välillä vähän aikaa töissä, nyt kitkuttelen päivärahalla ja pieni eläke pienenee kokoajan (2004 jäl.kaikki tulo kertyttää eläkettä) Neuvokaa joku mitä olisi tehtävä, nostaa syyte lääkäreitä vastaan? Tällä tavalla tulee mtpotilaita lisää ja yhteiskunta maksaa, syyttömät kuten perhe kärsii, eikä tämä ole ihmisarvoista elämää. Jos työterveyslääkäri olisi puuttunut asioihin oikein, olisi ollut yksi onnellinen perhe, yht. 15 vuotta työelämää edessä,mahdollisesti terveitä eläkevuosia, nyt on perheraunio yhteiskunnan elätettävänä. Onhan mielenterveys(mielentuho)lääkäreillä töitä ja turpoavat entisestään.