Iken tekstarisekoilut

Jos nyt välillä palattaisiin takaisin palstan aihepiiriin. Olisin luullut että Iken kaltaisella
yhteiskunnallisella vaikuttajalla olisi hivenen korkeammat laatukriteerit naisten suhteen, mutta onhan kokoomuksen mottona ollut viime aikoina että vastakkain asettelun aika on ohi.

"Tässä tapauksessa on tosin pyritty pääsemään vastakkain jonkun kaa"

MarttyyriMallari-TTt
13473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kelpaa kaikki alle 30 vuotiaat, keltä vaan irtoaa.

Oon nähny ko. henkilön flirttailemassa. Sain hyvää oppia, kuinka ei ainakaan pidä toimia.

Äänestä

"Mitä, jos se on epätoivoinen?"

Äänestä

Tämä uusi tuttavuus Tukiainen on säälittävä retku. Pokeleffassa esiintyy ja haluaa malliksi. Mitäpä sitä ei naikkonen tekisi uransa eteen. Todella uraohjus. Kunnes toisin todistetaan niin en usko Iken viestitelleen mitään, varmaan kaverilla parempaakin tekemistä kuin pönkittää iltatyttöjen haurasta egoa.

Äänestä

ja siitä syytetään jälleen naista.

Kohta väitetään, että naiset ne lähettäneet viestei Kanervalle ja ahdistelee.

Äänestä
  • kai sieltä nyt jotakin viestiä on myös tullut takaisin, jos Iso-Ilekin lähetti 200?

    Äänestä

  • puoli, kirjoitti:

    kai sieltä nyt jotakin viestiä on myös tullut takaisin, jos Iso-Ilekin lähetti 200?

    lupailee perusteettomia työmahdollisuuksia. Lue tämän päivän Hs.

    EROA ILKKA KANERVA! Et osaa käyttäytyä, kuten ulkoministerin pitäisi.

    Äänestä

  • väkisin ja kirjoitti:

    lupailee perusteettomia työmahdollisuuksia. Lue tämän päivän Hs.

    EROA ILKKA KANERVA! Et osaa käyttäytyä, kuten ulkoministerin pitäisi.

    Ahdekin joutui lähtemään...

    Kanerva on hölmöillyt näitä juttujaan jo vuosia. Pitäs jo tajuta. Sitten vielä ulkoministeri! Tääkin viestittely on uutisoitu laajasti muualla ja mm. mainittu, että Vanhanen sai kansan tuen vaaleissa kun Ruusunen oli julkaissut paljastuskirjansa.

    Juu näin...Suomen kansa tukee tällaista miehen toimintaa. Erityisesti poliitkko on kansan suojeluksessa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    rusalkaa kirjoitti:

    muista että miehet ovat sinisilmäisiä ja kauniit naiset lumoavat helposti kokeneenkin pelimiehen.
    Minun mielestä Ikeä ei tarvitse nälviä muutaman tekstarin takia.

    "En tosin hyväksy kokoomuksen harjoittamaa politiikkaa"

    MarttyyriMallari-TTt

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    Ahdekin joutui lähtemään...

    Kanerva on hölmöillyt näitä juttujaan jo vuosia. Pitäs jo tajuta. Sitten vielä ulkoministeri! Tääkin viestittely on uutisoitu laajasti muualla ja mm. mainittu, että Vanhanen sai kansan tuen vaaleissa kun Ruusunen oli julkaissut paljastuskirjansa.

    Juu näin...Suomen kansa tukee tällaista miehen toimintaa. Erityisesti poliitkko on kansan suojeluksessa.

    kehtasi vieläpä kaiken edeltäneen ehdottelun jälkeen mennä naimisiin asti!

    Ja ihan sama mitä meistä ulkomailla ajatellaan, tälle kansakunnalle tekee ihan hyvää oppia hieman itseluottamusta.

    Äänestä

että Ike vaan viestitteli tyttäriensä kavereille ihan noin vaan muina (setä?) miehinä

Äänestä
  • "Kanerva kehui Tuurnan kauneutta ja sanoi haluavansa viedä hänet Turun Taiteiden yöhön. Hän pyysi Urjalassa osan vuotta asunutta Tuurnaa myös mukaan automatkoille.

    - Hän halusi saada minusta matkaseuraa, kun hän on käymässä Urjalassa. Hän sanoi, että pitkiä, poliittisia automatkoja on tylsä ajaa yksin.

    Kanerva tuli tapaamaan Tuurnaa Tampereelle, jossa taiteilija oli pystyttämässä näyttelyä. Kanerva sanoi tulevansa mielellään puhumaan avajaisiin.

    - En ollut kutsunut häntä, mutta hän sanoi tulevansa silti.

    Pyysi lasilliselle

    Kokoomusedustaja saapui näyttelytilaan avajaisia edeltävänä iltana ja pyysi Tuurnaa kanssaan ravintolaan. Taiteilija kuitenkin kieltäytyi kutsusta ja pyysi Kanervaa sen sijaan näyttelypaikan terassille lasilliselle.

    Tapaamisen jälkeen Kanerva halusi tarjota Tuurnalle taksikyydin naisen näyttelytilaa lähellä sijaitsevaan asuntoon, mutta Tuurna kieltäytyi.

    - Hän jätti taksinsa odottamaan ja halusi saattaa minut kotiovelle. Hän pyysi päästä sisään, sillä hän halusi nähdä, miten taiteilija asuu. Aavistin jo, mikä hänellä on taka-ajatuksena ja mietin, kuinka päästä hänestä eroon.

    Tuurna laski Kanervan kuitenkin hetkeksi sisälle.

    - Lähtiessään tapaamisen jälkeen asunnoltani hän kävi kimppuuni ja yritti väkisin suudella. Työnsin hänet pois ja käskin häntä poistumaan, Tuurna kertoo IS:lle."

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1500861

    Äänestä

  • käsiksi!!! kirjoitti:

    "Kanerva kehui Tuurnan kauneutta ja sanoi haluavansa viedä hänet Turun Taiteiden yöhön. Hän pyysi Urjalassa osan vuotta asunutta Tuurnaa myös mukaan automatkoille.

    - Hän halusi saada minusta matkaseuraa, kun hän on käymässä Urjalassa. Hän sanoi, että pitkiä, poliittisia automatkoja on tylsä ajaa yksin.

    Kanerva tuli tapaamaan Tuurnaa Tampereelle, jossa taiteilija oli pystyttämässä näyttelyä. Kanerva sanoi tulevansa mielellään puhumaan avajaisiin.

    - En ollut kutsunut häntä, mutta hän sanoi tulevansa silti.

    Pyysi lasilliselle

    Kokoomusedustaja saapui näyttelytilaan avajaisia edeltävänä iltana ja pyysi Tuurnaa kanssaan ravintolaan. Taiteilija kuitenkin kieltäytyi kutsusta ja pyysi Kanervaa sen sijaan näyttelypaikan terassille lasilliselle.

    Tapaamisen jälkeen Kanerva halusi tarjota Tuurnalle taksikyydin naisen näyttelytilaa lähellä sijaitsevaan asuntoon, mutta Tuurna kieltäytyi.

    - Hän jätti taksinsa odottamaan ja halusi saattaa minut kotiovelle. Hän pyysi päästä sisään, sillä hän halusi nähdä, miten taiteilija asuu. Aavistin jo, mikä hänellä on taka-ajatuksena ja mietin, kuinka päästä hänestä eroon.

    Tuurna laski Kanervan kuitenkin hetkeksi sisälle.

    - Lähtiessään tapaamisen jälkeen asunnoltani hän kävi kimppuuni ja yritti väkisin suudella. Työnsin hänet pois ja käskin häntä poistumaan, Tuurna kertoo IS:lle."

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1500861

    50-vuotiaaksi naiseksi, tai vaikka olis vanha kuva niin 40-vuotiaaksikin jopa. Ihan eri tasoa kun nää muut meikkipelle-muijat. Joskus se Ike haksahtaa vahingossa kauniiseenkin...

    Äänestä

  • tuo kuvataiteilija-nainen kirjoitti:

    50-vuotiaaksi naiseksi, tai vaikka olis vanha kuva niin 40-vuotiaaksikin jopa. Ihan eri tasoa kun nää muut meikkipelle-muijat. Joskus se Ike haksahtaa vahingossa kauniiseenkin...

    nyt sitä linkin kuvaa välttämättä, jossa outo ilme, mutta Iltasanomissa oli hyvännäköisiä kuvia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

marttyyrimallari-ttt kirjoitti:

Jos nyt välillä palattaisiin takaisin palstan aihepiiriin. Olisin luullut että Iken kaltaisella
yhteiskunnallisella vaikuttajalla olisi hivenen korkeammat laatukriteerit naisten suhteen, mutta onhan kokoomuksen mottona ollut viime aikoina että vastakkain asettelun aika on ohi.

"Tässä tapauksessa on tosin pyritty pääsemään vastakkain jonkun kaa"

MarttyyriMallari-TTt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu