Ehkä kymmenkunta vuotta sitten suomalainen keksijä esitteli käänteentekevän polttomoottorin jolla ainakin Tampereen kaupungilla toimi kokeilukäytössä harjaustraktori.
-Moottori perustui siihen ettei siinä ole lainkaan pyöriviä osia ja myöskään voiteluöjyjä ei tarvita.
-Moottorin muodosti putki jonka kumassakin päässä oli palotila ja putkessa liikkui edestakaisin samantankoinen kaksipäinen mäntä.
-Mäntien väliin oli tiivistetty hydraulinen osuus josta edestakaisen liikkeen paine siirrettiin edelleen käyttövoimaksi sulkeutuvan ja avutuvan venttiilijärjestelmän avustuksella voimansiirtoon.
-Suuremmissa moottoreissa putkia lisää rinnakkain ja määrättömästi tehoa.
-Keksijän ja prototyypit rakentaneen miehen etunimi oli muistaakseni osuvasti Sampo.
-Kävikö niin että voiteluöljyjä myyvät suuret monikansalliset jätit ostivat keksinnön ja miehen hiljaiseksi.?
-Moottori perustui siihen ettei siinä ole lainkaan pyöriviä osia ja myöskään voiteluöjyjä ei tarvita.
-Moottorin muodosti putki jonka kumassakin päässä oli palotila ja putkessa liikkui edestakaisin samantankoinen kaksipäinen mäntä.
-Mäntien väliin oli tiivistetty hydraulinen osuus josta edestakaisen liikkeen paine siirrettiin edelleen käyttövoimaksi sulkeutuvan ja avutuvan venttiilijärjestelmän avustuksella voimansiirtoon.
-Suuremmissa moottoreissa putkia lisää rinnakkain ja määrättömästi tehoa.
-Keksijän ja prototyypit rakentaneen miehen etunimi oli muistaakseni osuvasti Sampo.
-Kävikö niin että voiteluöljyjä myyvät suuret monikansalliset jätit ostivat keksinnön ja miehen hiljaiseksi.?
Vastaukset 15
Vanhimmat
olisko käynyt niin ettei kyseinen moottori ollutkaan niin kovin hyvä.
Putkia rinnan laittamalla samaan lohkoon 3 tai esim 5 ja tahdistamalla saatiin tärinätkin pois.
Keksijän etunimi taisi olla tosiaan Sampo ja oli harmaapartainen vanhempi herrasmies.
-Toimi dieselinä sekä bensiinillä eri variaatioineen!
sen sitten on täytynyt olla hyvä jos kerran olet sitä mieltä ja ihan itse olet sen nähnyt.
Projekti sai 80-luvulla runsaasti julkisuutta lähinnä senaikaisen ministeri S.Pietikäisen esiintyessä puolestapuhujana, ja parantaen osaltaan rahoituksen järjestymistä.
Kun tulokset "viipyivät" niin sekä rahoittajien usko että sitä herättävä julkisuuskin lopahtivat.
Tampereen yliopisto jatkoi, tai oikeastaan aloitti koko kehittelyn alusta ja vei jopa protoasteelle.
Moottori on toiminnaltaan hyvin sopiva juuri opetus- ja tutkimuskäyttöön (kuten z- moottorikin), mutta käytännön sovellutuksiin ei taida juuri näkymiä olla ja luultavasti kohtalo on sama kuin lukuisten muiden kaltaistensa rahoituksen tyrehdyttyä.
Linkissä on aika hyvä selostus moottorista, ja se selventää myös miksi käytännön sovellukset ei tahdo onnistua.
http://www.metallitekniikka.fi/doc.te?f_id=502326
Ps
Vapaamäntämoottoreita on käytössä, mutta hieman eri periaatteella, kuten täryjyrät, paalujuntat yms.
Tuota Z-moottoria mä odotin, mutta ilmeisesti kaksi kampiakselia tuo jo kustannuksia. Z-moottorihan on muuttuvapuristeinen bensakone, jolloin puristusuhde pysyy lähes vakiona kaikissa kuormistutilanteissa ja silloin hyötysuhde on maksimissaan tasolla myös ns. osakaasulla. Ja varmasti vääntö alakierroksilla olisi kohdallaan, kun puristussuhde hipoo maksimia jo alle 1000 kierroksen rajan.
Mm. Saab ja Mitsu ovat tutkineet tuota muuttuvapuristeista konetta, mutta jostain syystä se on jäänyt. Jossain uutisissa epäiltiin Toyotan tuovan muuttuvapuristeisen mallin markkinoille, mutta siitäkään ei ole kuulunut mitään.
...kanssa kikkailulla on taidettu todeta olevan paremmat mahdollisuudet. Toyotan Priuksessa esimerkiksi pidetään käsittääkseni imuventtiiliä auki "yliaikaa", jolloin osa ilmasta virtaa takaisin imukanavaan. Näin puristustahti lyhenee ja huipputehoa menetetään, mutta taloudellisuus paranee.
kaksi moottoria. Z-moottorin ja Saabin keksinnön.
Sen Saabin keksinnön osti GM pois markkinoilta. Systeemi olisi pystynyt tehokkaasti vähentämään polttoaineen kulutusta ja siten pienentämään öljyntuottajien voittoja. Siksi sen kehitys piti lopettaa vähin äänin. Ei mikään epätavallinen piirre muussakaan teollisuudessa.
En sekoita ollenkaan. Molemmissa koneissa tarkoituksena on puristussuhteen säätäminen (optimointi) kuormistusasteen mukaan. Z:ssa on kaksi kampiakaselia, joiden avulla puristussuhdetta pystytään säätämään liikuttamalla niitä kauemmas tai lähes toisiian --> männän yläkuolokohta muuttuu. Saabilla puristusuhteen muutos tehdään liikuttamalla sylinterilohkoa suhteessa kampi-akseliin (ylös-alas) --> männän yläkuolokohta suhteessa sylinteriin muuttuu.
Priuksen moottori on atkinson moottori, eli eritahdit ovat eri pituisia.
Atkinsonin on taloudellisempi kuin otto-moottori, mutta litrateho on heikompi.
http://en.wikipedia.org/wiki/Atkinson_cycle
Ohessa stooria aiheen aluepiirin moottoreista ja on se Sampokin mainittu.
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/36120/isbn9789522145345.pdf
-
http://www.metallitekniikka.fi/doc.te?f_id=1083057&start=3&h=238&w=150&sz=12&tbnid=L6OGBMG3fCgVOM:&tbnh=109&tbnw=69&hl=fi&prev=/images?q=z-moottori&um=1&hl=fi&sa=G&um=1
Eikä se muuttuva puristussuhde mitään alavääntöä lisää, suhdetta säädetään täytöksen eikä kierrosluvun mukaan
Keksijä on maan povessa.
Lehdessä muistaakseni luki, että hänellä oli omassa veneessä vastaavalla tekniikalla toimiva moottori.
Tuulivoimalaakin rakensi ivon kanssa, jossa systeemi oli sellainen jossa lavat pyöritti hydraulipumppua ylhäällä ja alhaalla hyd.moottori pyöritti sähkögenua.
Muutamia koemoottoreita kävi koepenkissä ja hydraulivetoisissa protoissa epäilijöiden kiusaksi. Ja vastaavia vapaamäntämoottoreita oli ollut jo ennenkin. Sampowerin erikoisuus oli hydraulipumpun kytkeminen männän liikkeeseen eli moottorin nopeutta (iskua/min) säätämällä ja iskun pituutta (ehkä) säätämällä hydraulituottoa olisi voitu säätää helposti.
Projektista toivottavasti jäi paljon kokemusta, mistä on ollut hyötyä uusien insinörien koulutuksessa Tampereella.
Kaupallisen onnistumisen esteeksi sanottiin joskus yleisääntö, että uutuuden pitää olla joka suhteessa vähintään 20% parempi yleisessä käytössä olevaa tekniikkaa, muuten teollisuus ei kiinnostu.
keksijä ei ole enää tässä hiippakunnassa. Firma meni aikanaan muistaakseni nurin, tai oli menossa. Velkojat kimpussa, eikä saanut oikein keksinnöilleen rahoittajia.
En tiä myivätkö lisenssit tai jotain mutta wikin mukaan muutamat suuret firmat ovat kehitelleet vapaamäntäkoneita nykyyänki.
2000 NYT!-ohjelmassa esiteltiin tuota konetta.