Kolmen kauppa

Okei, kysytään nyt täältä, kun tämän viikon on vaivannut mieltä liikaa seuraava asia:

Tahtomatta, ihmeellisten asian käänteiden kautta olen joutunut hieman kiusalliseen tilanteeseen. Seurustelen kahden naisen kanssa ja nyt he haluaisivat, että me kolme muuttaisimme asumaan yhteen. Ajatus on kyllä mitä loistavin, tulemme toimeen hyvin ja uskon, että homma toimisi hyvin.

Mutta ongelma on lähinnä muut ihmiset. Vain muutama ystävämme tietää tilanteen todellisen puolen, muut luulevat toisen naisen olevan vain ystävämme. Jos ja kun muutamme yhteen, haluaisimme vapaasti nauttia suhteestamme, salailematta mitään. Toista kumppaniani ei asia voisi vähempää vaivata, kun taas toinen on samalla lailla empivä kuin minä.

Mutta miten ihmeessä selittää muille tilanne ilman, että joutuu pilkan kohteeksi / pukin maineeseen / kuiskuttelujen aiheeksi? Minulla on oma firma, joten en haluaisi olla skandaalinhakuisten juorujen kohteena. Ja sukulaisten edessä sitä joutuu tuomiolle...
71016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aika erikoinen tilanne, täytyy sanoa! Ensinnäkin se on tärkeintä että te kaikki kolme ootte asiasta samaa mieltä ja kaikki haluaa samaa. Mutta muiden ihmisten taholta saatte kyllä melko varmasti kuulla kuiskuttelua ja kummastelua, harva meistä on niin avarakatseinen kuin te kolme :) En sitten tiedä mikä olisi paras vaihtoehto, jatkaa pientä vilppiä sen suhteen että muut luulevat toisen naisen olevan vain ystävä vai kertoako koko totuus...Toisaalta, eihän sillä ole väliä mitä muut sanoo (ikivanha klisee...) jos itse on elämäänsä tyytyväinen, mutta voiko olla tyytyväinen jos ympäristö ei hyväksy????

En edes tiedä miksi vastasin kun esitin varmaan itse kysymyksiä enemmän kuin sinä... :) Pisti vaan aihe ajattelemaan. Toivottavasti asiat nyt jotenki suttaantuu...!

Äänestä
  • Kiitos viestistä Sara. Olet aivan oikeassa, että kaikkien tulee olla samaa mieltä ratkaisusta. Sitä ei vain vielä ole, mutta toisaalta vielä ei ole tullut sellaista pahaa paikkaa vastaankaan, jossa olisi "joutunut" tahtomattaan selittämään asioiden laitaa ihmisille joille ei halua.

    Äänestä

vai on noin päässy käymään... sulla on sitte hyvin pullat uunissa. pointtihan on siinä että katseita tulette keräämään kun olette "perheenkesken" lähdössä kauppaan tai lähdössä kolmilleen jonnekkin...mites sitten tein vanhemmat tai muut sukulaiset..vanhemmat ihmiset ei välttämättä ymmärrä tein moraalia ja voivat ehkä pitää sitä hiukan outona. tai kuvitellaanpa tilanne että saat kutsun juhliin joka on kahdelle,kummakaa lähet??!! toki tilanteenne voi olla teille yksinkertainen jos on selkeät pelisäännöt jolloin kukaan ei tule loukatuksi.
tai sitten tein on vaihdettava maisemaa, ratkaisevasti. muutto ulkomaille ja uusi elämä kolmenkesken....
toivon teille kolmelle hyvää jatkoa, ihan mielenkiinnosta ois kiva kuulla mihin ratkaisuun päädyitte....

Äänestä
  • Kun kauppaan mennään, niin ei mennä käsikädessä.
    Joten ei me mitenkään massasta erottauduta, eikä ole tarvetta/halua siihen. Kunhan saisi olla rauhassa!

    Kieltämättä juuri tuollaiset juhlat on ongelma. Ensi kuussa on yhden sukulaisen häät ja olisi luonnollista, että me kolme menisimme sinne. Siksikin on nyt ajankohtaista miettiä, että julkistaakko vaiko ei onneamme muille. Toisaalta en haluaisi olla aiheuttamassa mitään "hääkohua". Todennäkäisesti menen sinne toisen kanssa ja kysyn hääparilta etukäteen saammeko kutsua hyvän ystävämme mukaan :)

    Ulkomaille ei muuteta. Meillä on työt, elämä ja ihmiset täällä. Onnellista "vapaata" aikaa olemme käynneet viettämässä kerran välimerellä, ihan lomailemassa. Siellähän ne ihmettelevät katseet huomasi, mutta siitä ei välitetty, kun tiesi, että kukaan ei tunne.

    Äänestä

Entä sitten kun tulee erimielisyyksiä? Kuvittele, että molemmat ripittävät sinua yhtä aikaa! Taidat olla pahasti altavastaajana. Tai jos molemmat tulevat raskaaksi yhtä aikaa? Menetkö toisen kanssa naimisiin vai et kummankaan?

Luulisin, että tuossa tilanteessa on tuplailot mutta myös tuplamurheet.

Äänestä
  • Kyllähän noita erimielisyyksiä on ollut ja tulee olemaan, tietenkin. Olemme toistaiseksi selvinneet kuitenkin niistä hyvin. Päätämme asiat "konsensus"-periaatteella - ongelmiin tulee löytää ratkaisu, joka sopii jokaiselle. Käytännössä kuitenkin jos kaksi on yhtämieltä niin nopeasti on kolmaskin. Pahinta voisi olla, jos kaksi "leiriytyy" kolmatta vastaan, mutta sehän taitaisi nopeasti lopettaa suhteen.

    Raskaaksi tulemisen ajankohdan voi valita. Enkä pidä pahana, jos vaikka molemmat olisivatkin samaan aikaan raskaana. Sittenhän sisarukset olisivat hyvää seuraa toisilleen. Mutta niin ei käy :)

Kommentoi aloitusta

Herkules kirjoitti:

Okei, kysytään nyt täältä, kun tämän viikon on vaivannut mieltä liikaa seuraava asia:

Tahtomatta, ihmeellisten asian käänteiden kautta olen joutunut hieman kiusalliseen tilanteeseen. Seurustelen kahden naisen kanssa ja nyt he haluaisivat, että me kolme muuttaisimme asumaan yhteen. Ajatus on kyllä mitä loistavin, tulemme toimeen hyvin ja uskon, että homma toimisi hyvin.

Mutta ongelma on lähinnä muut ihmiset. Vain muutama ystävämme tietää tilanteen todellisen puolen, muut luulevat toisen naisen olevan vain ystävämme. Jos ja kun muutamme yhteen, haluaisimme vapaasti nauttia suhteestamme, salailematta mitään. Toista kumppaniani ei asia voisi vähempää vaivata, kun taas toinen on samalla lailla empivä kuin minä.

Mutta miten ihmeessä selittää muille tilanne ilman, että joutuu pilkan kohteeksi / pukin maineeseen / kuiskuttelujen aiheeksi? Minulla on oma firma, joten en haluaisi olla skandaalinhakuisten juorujen kohteena. Ja sukulaisten edessä sitä joutuu tuomiolle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu