miten pysyn lujana

ajan myötä. Omakohtaisia kokemuksia vastaavasta tilanteesta: parempi, ettei näe eikä ole puheväleissä lainkaan. Kattoa sitte onnistuuko ystävyyskään jatkossa (tuskin: mieshän elättelee toiveita paluusta vanhaan..)

No meillä se meni niin, että erilleen muuton jälkeen mies soitteli päivittäin n. neljän kuukauden ajan, välillä vastailin ja välillä en. Tavattiin ja keskusteltiin jne .. Ja aina sama tilanne mies rupesi itkemään ja rukoili paluuta entiseen. Soitot ja tapaamis ehdotukset loppuivat vasta yhdeksän kuukautta eron jälkeen joten oli todella henkisesti rankka kokemus minulle itselleni ja aivan varmasti myös exällekin !!!
Ei olla kavereita tai muutenkaan tekemisissä nykyään, erosta nyt 3 v.

Kun en ole vastannut puheluihin, mies ilmaantui ovelleni perjantaina. En päästänyt sisään, hän puhui ja lupaili kauniita melkein tunnin ovella. Kysyi lähtiessä, vastaisinko jos hän soittaa. Lupasin, koska hän oli luvannut melkein kuun taivaalta. Eilen lähetti muutaman tekstiviestin, joissa pyysi minua soittamaan. En soittanut, koska ajattelin, että hän oli luvannut soittaa ja että en halua antaa hänelle luuloa siitä, että olen palaamassa takaisin. Tänään hän soitti, ensin hän itki sitä, etten ollut soittanut, vaikka hän oli pyytänyt. Kun sanoin, että koska emme ole yhdessä ja hän oli sanonut soittavansa, niin siksi en ottanut yhteyttä. Ja siitähän se taas alkoi: hän alkoi huutaa minulle valehtelusta, olin antanut hänen ymmärtää, että aloitamme taas yhdessä. Lopulta löin hänelle luurin korvaan.
Jos en vastaa, hän tulee ovelle. Jos vastaan, hän vain kerjää takaisin.

Ehkä toimisi jos pyytäisit toisen antavan sinulle aikaa käsitellä tunteitasi,pysyvän itselleen lujana asiassa.Sopisitte vaikka jonkun päivämäärän jona juttelisitte uudelleen.

Minun exästäni tuli minulle kolmen vuoden seurustelun aikana kaikkein läheisin ihminen,etenkin kun muutettiin toiselle paikkakunnalle töiden/opiskelun perässä eikä uusien ihmissuhteiden luominen ole minulle koskaan ollut helppoa.Toiselle on.Vaikka viimeisenä vuotena riideltiinkin enemmän kuin tarpeeksi olin viikkoa ennen eroa kuulemma yhä kaikkein rakkain ihminen tälle naiselle.Kolme kuukautta on kulunut ja nyt minun pitäisi hänen mielestään pystyä olemaan hänestä mieluiten kokonaan erossa "niinhän ne muutkin eronneet tekee".Vaikka hän lupasi yrittää ystävyyttä ja varmasti tietää että elän elämäni vaikeinta aikaa,yhteydenottoja ei silti tule (hänen elämänsä on kuulemma kivaa)..En ole piinannut puheluilla tms. edes viikoittain varoessani ahdistamasta häntä;en halua pakottaa ihmistä jota rakastan (vaikken kyllä nyt ymmärrä),en vongannut yhteenpalaamista kun en edes sitä halua...en ole kuulemma tehnyt mitään pahaa tai väärää.Kun ei tietääkseni ole kysymys edes toisesta miehestä tai siitä että olisin huono rakastaja...

Väkisinkin tulee olo että maailmassa on jotain vikaa.

Miten kävisi jos hän soittaa ja sanot: "En halua olla kanssasi missään tekemisissä. Älä soita minulle enää koskaan."

Sen jälkeen et enää vastaa koskaan, etkä ilmaise millään tavalla olevasi kotona, jos hän tulee ovellesi.