Eli, olen aika varma, että ystäväni seurustelee narsistisen miehen kanssa. Kyseessä on muutaman vuoden yli 20v. nuori nainen ja meillä ystävyyttä takana pian 8 vuotta. Tästä ajasta ystäväni on seurustellut avomiehensä kanssa 2 vuotta. Nämä kaksi vuotta ovat olleet todella vaikeat ystävyytemme kannalta, sillä ystäväni mies ei anna meidän juuri pitää yhteyttä. Myös erilaisia pienempiä riitoja on tullut, koska ystäväni mies mustamaalaa minua ja itse olen vaikeassa tilanteessa.
Haluaisin auttaa ystävääni, mutta en tiedä, miten sen tekisin parhaiten. Ehkä joku voisi auttaa, jos on kokemusta siitä, että joku läheinen on seurustellut narsistisen häiriön omaavan ihmisen kanssa.
Eli siis, voisin kertoa hieman näin ulkopuolisen ihmisen silmin ja korvin kuultuja asioita ystäväni suhteesta mieheensä. En kovin heppoisin syin lähtisi ketään syyttelemään narsistiseksi ja mitä enempi oon ottanut asioista selvää, olen tullut tähän päätelmään.
Ystäväni mies on hieman vajaa 25-vuotias, ei kovin komea, ollut varsinkin koulussa hyvin ujo ja epäsosiaalinen, ei ollut seurustellut vakavasti ennen kyseistä tyttöystäväänsä, ystävääni. Ystävälleni tämä mies oli toinen kunnon poikaystävä. He tapasivat netissä ja tämä nykyinen mies pakotti ystäväni eroamaan silloisesta poikaystävästään hänen takiaan, sai ystäväni vakuuttuneeksi siitä, että vain hän on se oikea ystävälleni. Joten ystäväni jätti silloisen poikaystävänsä ja alkoi heti seurustella tämän nykyisen kanssa. Heidän suhteensa eteni huimaa vauhtia, 3kk:n seurustelun jälkeen mies muutti ystäväni luokse asumaan. 6kk:n seurustelun jälkeen mies alkoi höpöttää ystävälleni siitä, miten on pakko mennä kihloihin, ettei ystäväni kuulemma muuten voi rakastaa poikaystäväänsä ellei suostu mennä kihloihin.
Ystäväni tällöin purki asiaa minulle ja puhui siitä, ettei olisi vielä valmis menemään kihloihin niin pienen ajan jälkeen. Mies oli kuulemma saanut raivo- ja itkukohtauksia, muuttunut kiukuttelevaksi ja kun tämä vaihe oli mennyt kohta pian ohi, alkoi tavaton lahjominen.
Kerran viikossa ystävälleni ilmestyi uusia, kalliita koruja. (En muuten tiedä, miten opiskelijamies pystyi näitä koruja hankkimaan). Ystävästäni tämä oli vain romanttista. Minusta se kuitenkin meni jo vähän yli, kun kallitakin koruja ilmestyi tosiaan TODELLA usein.
Siitä sitten alkoi se meidän ystävyytemmekin alamäki. Ystäväni ei saanut enää juurikaan nähdä minua ja jos näimme, oli tämä hänen avomiehensä mukana. Mihinkään baariin tms. ei ystäväni enää tullut eikä päässytkään (kertoi tästä vasta n. puoli vuotta sitten) ja hän menetti yhteydenpidon puutteen vuoksi kaikki kaverinsa.
Miehellä ei kuulemma ole ollut koskaan tarvetta kavereille eikä pidä kehenkää juuri yhteyttä, paitsi sukulaisiinsa.
9kk:n seurustelun jälkeen ystäväni myönsi, että hänen oli taivuttava kosintaan ja mentävä kihloihin. Kuulemma ei muuten pysyisi "rauha maassa" että mies olisi kuulemma todella onneton ja surullinen ellei ystäväni suostuisi kosintaan. Niimpä he menivät kihloihin.
Ystävääni oli vaikea pitää yhteyttä, hän kävi vain koulussa (sinnekin itsekin opiskeleva mies aina kuskasi ja haki pois hänet omista aikatauluistaan piittaamatta) ja oli kotona miehensä kanssa. Heille ei saanut mennä, ystäväni ei muka koskaan päässyt kahville tai lenkille tms. Sähköposteja läheteltiin silloin tällöin, niissäkin hän alkoi hehkuttaa sitä, miten ihana suhde heillä on ja miten romanttista on viettää kaikki minuutit avomiehen kanssa.
Yritin tuossa viime syksynä ottaa asiaa puheeksi ystäväni kanssa. Hän muuttui kuin täysin eri ihmiseksi. Näin hänet kerran kahvilla ja hän oli suorastaan "kamalan" näköinen, lihonut n. 10kg, ei käyttänyt meikkiä, vaatteet olivat vanhat ja liian pienet ym. Hän myönsi, että hänen miehensä oli kieltänyt häntä laihduttamasta, ettei kukaan muu voisi sitten kiinnostua hänestä. Meikkiäkään hän ei enää saanut käyttää, ettei kukaan kiinnittäisi häneen huomiota jne. Hän myös kertoi, että miehen perhe oli todella alistava häntä kohtaan ja he esimerkiksi kielsivät ystävääni lähtemästä sukuloimaan muualle päin Suomea ilman avomiestään, sillä eihän mies kuulemma pärjäisi yksin yhtä viikonloppua. Ystäväni kertoi, miten hänen avomiehensä oli käskenyt hänen ottaa opintolainaa, että he pärjäisivät taloudellisesti paremmin ja kertoi, että häntä itseään hieman pelotti ottaa suuria summia lainaa, kun miehen opinnot eivät kuulemma edes edenneet mihinkään eikä mies saanut enää opintotukea. Eli tämä ystäväni joutui elättämään miehensä ottamalla itse opintolainaa ja ilmeisesti hiemam vastoin tahtoaan!
Otin tämän jälkeen sitten puheeksi sähköpostin ja tekstiviestien avulla asian ystäväni kanssa viime syksynä. Yritin kysellä, että miten menee ja kerroin olevani huolestunut tästä, mitä hän kertoi miehestään. Halusin vain tietää, onko hänellä kaikki ok ja voisinko jotenkin auttaa. Pyrin olemaan arvostelematta miehensä käytöstä jne. Siitä se sitten muuttuikin siksi että ystäväni vakuutti aina kaiken olevan täydellisesti, minä olin kuulemma vain kateellinen heidän täydellisestä suhteestaan, minulla muka oli huono suhde mieheni kanssa, minä muka vihaan hänen avomiestään jne. Olen aika varma, että nämä syytökset tulivat ystäväni avomiehen suusta suurin osa...
Nyt emme ole juuri olleet yhteydessä ystäväni kanssa, koska hän ei vastaa esim tekstiviesteihin ja sähköposteihin, tai jos silloin tällöin vastaa jotain, niin todella tylysti ja lyhyesti, haukkuu minua ja miestäni, ylistää miestään jne. Kirjoitustyylistä (sähköposteissa) olen huomannut suuren eron siihen, miten ystäväni ennen kirjoitti ja nyt, joten sen pohjalta uskallan uskoa, että näitä sähköposteja on kirjoitellut hänen avomiehensä (esim kirjoitus- ja kielioppivirheistä).
Tässä pari päivää sitten törmäsin kaupungila ystävääni. Hän oli äitinsä kanssa liikkeellä ja todella yllättynyt nähdessään minut. Kyseli, että missä olen luurannut, kun ei ole kuullut minusta... Minä taas sanoin, että yhteyttä olen pitänyt ja vastauksia häneltä saanut. Hän vain vannotti minun erehtyneen. Jäimme ehkä 10 minuutiksi kahdestaan, kun hänen äitinsä poistui paikalta. Ystäväni kertoi, miten he ovat menossa toukokuussa miehensä kanssa naimisiin ja vauvakin jo yrityksessä. Ystäväni näytti onnettomalta, ei hymyillyt kertaakaan puhuessaan häistään tai vauvan yrittämisestä, näytti enempi siltä, että voisi alkaa itkeä hetkenä minä hyvänsä. Teki melkein mieli halata ja lohduttaa. Kun kysyin, onko kaikki ok, hänen kasvonsa ihan kovettuivat, hän vakuutti, ettei voisi olla onnellisempi ja että hänellä on maailman ihanin mies, joka suunnittelee häätkin kokonaan ystäväni puolesta! Esim mies oli kuulemma käynyt valitsemassa haluamansa hääpaikan sekä jopa hääpuvun morsiamelle, joka näkisi sen vasta sovituksessa ennen häitä! Jotenkin oudon kuuloista minusta...
Kun sitten tokaisin, että varmaan saa alkaa odotella hääkutsua, ystäväni meni aivan oudon näköiseksi. Vaivaantuneena hän sanoi, ettei häistä tule kovin isot ja että on kutsuttu vain kummankin sukulaiset ja miehen tutut. Eli siis ketään ystäväni kavereista ei kutsuta... Onkohan tuokaan enää normaalia??? Kun kysyin, että koska häistä on päätetty, hän sanoi, että mies oli vain ilmoittanut yksi päivä varanneensa hääjutut ja päivän ym. että ei siitä oltu sen kummemmin yhdessä keskusteltu!
Nyt olen pari päivää miettinyt tätä ja haluaisin auttaa ystävääni... En vain tiedä miten. Mitä jos hän tulee pahasti katumaan tuota, että menee naimisiin painostuksen alaisena ja vastoin tahtoaan, siltä se pahasti vaikutti.
Olen todella huolissani ystävästäni. Olisin mieluusti onnellinen hänen puolestaan, jos tuo tuleva avioliitto olisi odotettu ja onnellinen tapahtuma, mutta tuntuu, että ystäväni on enempikin kuin aave entisestään. Ei yhtään enää iloinen eikä näytä edes kovin terveeltä (harmaa iho, elottomat hiukset, lisäkiloja, finnejä naama täynnä jne.) joten luulen, että hänellä on paljon stressiä tms...
Turhauttava tilanne...
Haluaisin auttaa ystävääni, mutta en tiedä, miten sen tekisin parhaiten. Ehkä joku voisi auttaa, jos on kokemusta siitä, että joku läheinen on seurustellut narsistisen häiriön omaavan ihmisen kanssa.
Eli siis, voisin kertoa hieman näin ulkopuolisen ihmisen silmin ja korvin kuultuja asioita ystäväni suhteesta mieheensä. En kovin heppoisin syin lähtisi ketään syyttelemään narsistiseksi ja mitä enempi oon ottanut asioista selvää, olen tullut tähän päätelmään.
Ystäväni mies on hieman vajaa 25-vuotias, ei kovin komea, ollut varsinkin koulussa hyvin ujo ja epäsosiaalinen, ei ollut seurustellut vakavasti ennen kyseistä tyttöystäväänsä, ystävääni. Ystävälleni tämä mies oli toinen kunnon poikaystävä. He tapasivat netissä ja tämä nykyinen mies pakotti ystäväni eroamaan silloisesta poikaystävästään hänen takiaan, sai ystäväni vakuuttuneeksi siitä, että vain hän on se oikea ystävälleni. Joten ystäväni jätti silloisen poikaystävänsä ja alkoi heti seurustella tämän nykyisen kanssa. Heidän suhteensa eteni huimaa vauhtia, 3kk:n seurustelun jälkeen mies muutti ystäväni luokse asumaan. 6kk:n seurustelun jälkeen mies alkoi höpöttää ystävälleni siitä, miten on pakko mennä kihloihin, ettei ystäväni kuulemma muuten voi rakastaa poikaystäväänsä ellei suostu mennä kihloihin.
Ystäväni tällöin purki asiaa minulle ja puhui siitä, ettei olisi vielä valmis menemään kihloihin niin pienen ajan jälkeen. Mies oli kuulemma saanut raivo- ja itkukohtauksia, muuttunut kiukuttelevaksi ja kun tämä vaihe oli mennyt kohta pian ohi, alkoi tavaton lahjominen.
Kerran viikossa ystävälleni ilmestyi uusia, kalliita koruja. (En muuten tiedä, miten opiskelijamies pystyi näitä koruja hankkimaan). Ystävästäni tämä oli vain romanttista. Minusta se kuitenkin meni jo vähän yli, kun kallitakin koruja ilmestyi tosiaan TODELLA usein.
Siitä sitten alkoi se meidän ystävyytemmekin alamäki. Ystäväni ei saanut enää juurikaan nähdä minua ja jos näimme, oli tämä hänen avomiehensä mukana. Mihinkään baariin tms. ei ystäväni enää tullut eikä päässytkään (kertoi tästä vasta n. puoli vuotta sitten) ja hän menetti yhteydenpidon puutteen vuoksi kaikki kaverinsa.
Miehellä ei kuulemma ole ollut koskaan tarvetta kavereille eikä pidä kehenkää juuri yhteyttä, paitsi sukulaisiinsa.
9kk:n seurustelun jälkeen ystäväni myönsi, että hänen oli taivuttava kosintaan ja mentävä kihloihin. Kuulemma ei muuten pysyisi "rauha maassa" että mies olisi kuulemma todella onneton ja surullinen ellei ystäväni suostuisi kosintaan. Niimpä he menivät kihloihin.
Ystävääni oli vaikea pitää yhteyttä, hän kävi vain koulussa (sinnekin itsekin opiskeleva mies aina kuskasi ja haki pois hänet omista aikatauluistaan piittaamatta) ja oli kotona miehensä kanssa. Heille ei saanut mennä, ystäväni ei muka koskaan päässyt kahville tai lenkille tms. Sähköposteja läheteltiin silloin tällöin, niissäkin hän alkoi hehkuttaa sitä, miten ihana suhde heillä on ja miten romanttista on viettää kaikki minuutit avomiehen kanssa.
Yritin tuossa viime syksynä ottaa asiaa puheeksi ystäväni kanssa. Hän muuttui kuin täysin eri ihmiseksi. Näin hänet kerran kahvilla ja hän oli suorastaan "kamalan" näköinen, lihonut n. 10kg, ei käyttänyt meikkiä, vaatteet olivat vanhat ja liian pienet ym. Hän myönsi, että hänen miehensä oli kieltänyt häntä laihduttamasta, ettei kukaan muu voisi sitten kiinnostua hänestä. Meikkiäkään hän ei enää saanut käyttää, ettei kukaan kiinnittäisi häneen huomiota jne. Hän myös kertoi, että miehen perhe oli todella alistava häntä kohtaan ja he esimerkiksi kielsivät ystävääni lähtemästä sukuloimaan muualle päin Suomea ilman avomiestään, sillä eihän mies kuulemma pärjäisi yksin yhtä viikonloppua. Ystäväni kertoi, miten hänen avomiehensä oli käskenyt hänen ottaa opintolainaa, että he pärjäisivät taloudellisesti paremmin ja kertoi, että häntä itseään hieman pelotti ottaa suuria summia lainaa, kun miehen opinnot eivät kuulemma edes edenneet mihinkään eikä mies saanut enää opintotukea. Eli tämä ystäväni joutui elättämään miehensä ottamalla itse opintolainaa ja ilmeisesti hiemam vastoin tahtoaan!
Otin tämän jälkeen sitten puheeksi sähköpostin ja tekstiviestien avulla asian ystäväni kanssa viime syksynä. Yritin kysellä, että miten menee ja kerroin olevani huolestunut tästä, mitä hän kertoi miehestään. Halusin vain tietää, onko hänellä kaikki ok ja voisinko jotenkin auttaa. Pyrin olemaan arvostelematta miehensä käytöstä jne. Siitä se sitten muuttuikin siksi että ystäväni vakuutti aina kaiken olevan täydellisesti, minä olin kuulemma vain kateellinen heidän täydellisestä suhteestaan, minulla muka oli huono suhde mieheni kanssa, minä muka vihaan hänen avomiestään jne. Olen aika varma, että nämä syytökset tulivat ystäväni avomiehen suusta suurin osa...
Nyt emme ole juuri olleet yhteydessä ystäväni kanssa, koska hän ei vastaa esim tekstiviesteihin ja sähköposteihin, tai jos silloin tällöin vastaa jotain, niin todella tylysti ja lyhyesti, haukkuu minua ja miestäni, ylistää miestään jne. Kirjoitustyylistä (sähköposteissa) olen huomannut suuren eron siihen, miten ystäväni ennen kirjoitti ja nyt, joten sen pohjalta uskallan uskoa, että näitä sähköposteja on kirjoitellut hänen avomiehensä (esim kirjoitus- ja kielioppivirheistä).
Tässä pari päivää sitten törmäsin kaupungila ystävääni. Hän oli äitinsä kanssa liikkeellä ja todella yllättynyt nähdessään minut. Kyseli, että missä olen luurannut, kun ei ole kuullut minusta... Minä taas sanoin, että yhteyttä olen pitänyt ja vastauksia häneltä saanut. Hän vain vannotti minun erehtyneen. Jäimme ehkä 10 minuutiksi kahdestaan, kun hänen äitinsä poistui paikalta. Ystäväni kertoi, miten he ovat menossa toukokuussa miehensä kanssa naimisiin ja vauvakin jo yrityksessä. Ystäväni näytti onnettomalta, ei hymyillyt kertaakaan puhuessaan häistään tai vauvan yrittämisestä, näytti enempi siltä, että voisi alkaa itkeä hetkenä minä hyvänsä. Teki melkein mieli halata ja lohduttaa. Kun kysyin, onko kaikki ok, hänen kasvonsa ihan kovettuivat, hän vakuutti, ettei voisi olla onnellisempi ja että hänellä on maailman ihanin mies, joka suunnittelee häätkin kokonaan ystäväni puolesta! Esim mies oli kuulemma käynyt valitsemassa haluamansa hääpaikan sekä jopa hääpuvun morsiamelle, joka näkisi sen vasta sovituksessa ennen häitä! Jotenkin oudon kuuloista minusta...
Kun sitten tokaisin, että varmaan saa alkaa odotella hääkutsua, ystäväni meni aivan oudon näköiseksi. Vaivaantuneena hän sanoi, ettei häistä tule kovin isot ja että on kutsuttu vain kummankin sukulaiset ja miehen tutut. Eli siis ketään ystäväni kavereista ei kutsuta... Onkohan tuokaan enää normaalia??? Kun kysyin, että koska häistä on päätetty, hän sanoi, että mies oli vain ilmoittanut yksi päivä varanneensa hääjutut ja päivän ym. että ei siitä oltu sen kummemmin yhdessä keskusteltu!
Nyt olen pari päivää miettinyt tätä ja haluaisin auttaa ystävääni... En vain tiedä miten. Mitä jos hän tulee pahasti katumaan tuota, että menee naimisiin painostuksen alaisena ja vastoin tahtoaan, siltä se pahasti vaikutti.
Olen todella huolissani ystävästäni. Olisin mieluusti onnellinen hänen puolestaan, jos tuo tuleva avioliitto olisi odotettu ja onnellinen tapahtuma, mutta tuntuu, että ystäväni on enempikin kuin aave entisestään. Ei yhtään enää iloinen eikä näytä edes kovin terveeltä (harmaa iho, elottomat hiukset, lisäkiloja, finnejä naama täynnä jne.) joten luulen, että hänellä on paljon stressiä tms...
Turhauttava tilanne...
Vastaukset 5
Vanhimmat
www.narsistienuhrientuki.info
Lue sieltä ja jos mahdollista, ystäväsi saisi lukea ko. sivua vaikkapa kirjastossa. Jos hän saisi apua sitä kautta.
Sinun on vain hyväksyttävä, että toinen lyö päätä seinään. Jokaisen on se itse tajuttava, ei ystävän sanominen auta. Sen voit vain kertoa, että hänellä on aina ystävä, jos hänelle tulee hätä.
Soita ystävällesi että käy lukemassa hänen sähköpostinsa, sillä siellä on jotain sellaista hänelle mitä muille ei sovi näyttää.
Sen jälkeen lähetä tuo kirjoittamasi viesti hänelle sähköpostissa. Jos ei kellot sillä soi, niin ei sitten millään. Mutta ainakin yritit. Toivottavasti ymmärtää tilanteen kun "näkee sen toisen silmistä".
Parisuhdeväkivallan kierre alkaa juuri tuolla tavalla kuin kuvailit. Toinen osapuoli alkaa hallita toisen elämää pikkuhiljaa yhä enemmän: murtaa itsetuntoa, hallita suhteen talousasioita, eristää toinen osapuoli ystävistä ja sukulaisista... Tehdä kaikkensa, jotta toinen ihminen ei pärjäisi ilman häntä. Siinä vaiheessa, kun toisen ihmisen koko minuus on murrettu, alkaa fyysinen väkivalta.
Ystäväsi tarvitsee apua ja pian. Tässä linkki naisten linjan erittäin hyvään oppaaseen:
http://www.naistenlinja.com/Opas_laheisille.pdf
ihmetellä että mitä ystäväsi pään sisällä on enää jäljellä,(ystävääsi loukkaamatta) mutta siis oikeesti! Onko hänellä koskaan ollut edes omaa tahtoa vai onko aina ollut tuollainen sätkynukke?,jos on aina ollut ilman tahtoa niin tuskin ikinä sitä tuleekaan jos taas joskus on omistanut oman tahdon niin kyllä se sieltä vielä ajan mittaan tulee takasin kun tajuaa itsekkin joskus tilanteen. En vaan usko että pystyt tekemään yhtään mitään hänen hyväkseen ainakaan tällä hetkellä,ystävälläsi ei ole halujakaan paremmasta niin sinun pitää vaan antaa hänen tehdä omat virheensä. Harmi että vielä lastakin siihen aikovat. Varmaan ainoa asia mitä voisit yrittää niin saada sovittua teille tapaamisen jossain ja siellä koettaa keskustella kunnolla asioista. Jos ystäväsi on sitä mieltä että todella haluaa asiat juuri noin niin sitten et voi muuta kun yrittää olla hänen tukenaan ja hyväksyä hänen valintansa.