"Se on sun syytä, miten voi olla noin tyhmä ja ruma. Sä et osaa tehdä mitään oikein" on tyypillinen lause mieheni suusta. Tätä mitätöimistä olen kuunnellut nyt jo parikymmentä vuotta ja tosiaan kuvitellut, että minussa on jotain tosi pahasti vialla. Mieheni mieliala vaihtelee tosi arvaamattomasti. Milloinkaan ei voi etukäteen aavistaa onko hän hyvällä vai huonolla tuulella. Pahan tuulen puuskat tulevat täysin yllättäin ja mitä ihmeellsimmistä asioista ja silloin joku muu on aina syyllinen, mutta ei milloinkaan hän. Sanat joita hän päästää suustaan haukkuessaan ovat todella loukaavia ja ala-arvoisia. Mieheni haluaa myös hallita minua ja määräillä menemisistäni. Meillä on kaksi tytärtä ja myös heihin hän kohdistaa mitä julminta arvostelua. Jos jompikumpi tekee jonkun virheen hän tosiaan saa kuulla siitä miten idiootti on ja kelvoton.
Tahtonsa hän on tähän saakka saanut läpi uhkailemalla ja välillä käymällä käsiksikin.
Miksi sitten tällaista kestää, no kun on niitä hyviäkin kausia. Silloin mies on iloinen ja ystävällinen. Hän on aina hoitanut hyvin työnsä, tienaa hyvin ja on hyvinä kausinaan mukava isä ja kiva puoliso. Tuntuu kuin olisi kaksi eri persoonaa samassa ihmisessä. Tuntuu kun hän ei pystyisi hallitsemaan itseään, eikä kukaan pysty vaikuttamaan häneen.
Masennuin entistä enemmän kun sain selville, että hänellä oli suhde toiseen naiseen tässä muutama kuukausi sitten. Pitivät suhteen lopettamisenkin jälkeen yhteyttä ja se vei itsetuntoni entistä alemmas. Nyt yritän räpiköidä omien tunteitteni sekamelskassa ja löytää jotain järkevää polkua elämäni tielle. Erosta olemme puhuneet, mutta kaikesta huolimatta päätimme jatkaa. Mutta mistä otan siihen voimat, kun suhde on jo ennestään ollut tämmöinen kun on ja nyt vielä tämäkin. Luottaa ei pysty, ainakaan vielä.
Onko jollain muulla kokemuksia tällaisestä suhteesta ja miten siinä pystyy olemaan menettämättä viimeistäkin itseluottamuksen ripettä, onko edes mitään mahdollisuuksia parempaan. Tuntuu, että omat keinot vaikuttaa on todella vähissä ja hirvittää jos ero on ainoa järkevä vaihtoehto.
Tahtonsa hän on tähän saakka saanut läpi uhkailemalla ja välillä käymällä käsiksikin.
Miksi sitten tällaista kestää, no kun on niitä hyviäkin kausia. Silloin mies on iloinen ja ystävällinen. Hän on aina hoitanut hyvin työnsä, tienaa hyvin ja on hyvinä kausinaan mukava isä ja kiva puoliso. Tuntuu kuin olisi kaksi eri persoonaa samassa ihmisessä. Tuntuu kun hän ei pystyisi hallitsemaan itseään, eikä kukaan pysty vaikuttamaan häneen.
Masennuin entistä enemmän kun sain selville, että hänellä oli suhde toiseen naiseen tässä muutama kuukausi sitten. Pitivät suhteen lopettamisenkin jälkeen yhteyttä ja se vei itsetuntoni entistä alemmas. Nyt yritän räpiköidä omien tunteitteni sekamelskassa ja löytää jotain järkevää polkua elämäni tielle. Erosta olemme puhuneet, mutta kaikesta huolimatta päätimme jatkaa. Mutta mistä otan siihen voimat, kun suhde on jo ennestään ollut tämmöinen kun on ja nyt vielä tämäkin. Luottaa ei pysty, ainakaan vielä.
Onko jollain muulla kokemuksia tällaisestä suhteesta ja miten siinä pystyy olemaan menettämättä viimeistäkin itseluottamuksen ripettä, onko edes mitään mahdollisuuksia parempaan. Tuntuu, että omat keinot vaikuttaa on todella vähissä ja hirvittää jos ero on ainoa järkevä vaihtoehto.
Vastaukset 7
Vanhimmat
naistenvihaaja vaan NARSISTI. Lähde kun vielä ehdit.
www.narsistienuhrientuki.info
Käy sivuilla katsomassa, josko löytäisit apua; tai kriisikeskuksesta....
että mietit tarkkaan onko suhteenne oikealla pohjalla. Itselläni oli samanlainen mies ja kaikki vain paheni vuosien mittaan. Lopulta ei enää ollut muuta mahdollisuutta kuin erota. Sen jäkeenkin mieheni lähetteli kaikenlaisia solvaavia viestejä ja kertoili jos jonkinlaisia valheita ihmisille. Nyt olen ns. kuivilla ja elämäni ja itsetuntoni on jälleen kohentunut. Lapsetkin ovat iloisempia ja tyytyväisiä.
että se on narsisti. se haukkuu mua, pitää mulle saarnoja, tekee itse mitä huvittaa, mutta väittää mulle, ettei saa tehä mitään. rahaa ei anna kun pyydän, jos tarviin sitä, ja kaiki on maksettav takasin, vaikka ostas yhteisiä ruokia.
mies hoitaa itseään, rentoutu, ostelee kotin elektroniikkaa, mutei välitä onko lapsilla vaatteita tai kenkiä.
haukkuu lehmäksi, läskiksi ja niin edelleen. ei tee kotitöitä, rikko tavaroita suutuspäissään, lähinnä minun tavaroita. uhkailee lyömisellä, riitelee lasten kanssa, vahtii mun menoja, tosin en ikinä käy ku töissä ja kaupasa, ei pidä siitä etä päätän mitään, en saa käydä omatoimisesti lapsenlapseni luona, hänestä ei puhuta meillä koskaan eikä häntä muisteta mitenkään.
ei kannata yhtään kitistä jos olet päättänyt jäädä. Me ollaan aikuisia ja vapaita tekemään mitä tahansa. Ei todellakaan ole mikään pakko alistua ja nöyristellä. Mutta valinta on sinun, ei kenenkään muun. Itse häivyin muksun kanssa ja nyt elän elämäni onnellisinta aikaa. Ei kaduta yhtään, että lähdin.
Niin minäkin elin vuosikausia alistettuna, koska oli meillä hyviäkin jaksoja.
En tajunnut olevani alistettu, olen saanut sellaisen kotikasvatuksen, että naisen pitää olla miehelle mieliksi ja näin toimin.
Lapsuudenkodissani opin, että tekemällä niin kuin vanhemmat vaativat pääsee vähemmällä rähjäämisellä ja sama jatkui avioliitossakin.
Miehen kiukuttelu ja kiusanteko pahenivat, aina vaan tiheämmin tuli raivokohtauksia ja väkivaltaisuus lisääntyi.
Nyt kun olen vapautunut sekä ahdistavista vanhemmistani että alistavasta miehestä tajuan miten ihanaa elämä on kun saan vapaasti HENGITTÄÄ.
Kukaan ei enää hauku ja raivoa minulle mitättömästä syystä.
Onnistuin pääsemään vain puolentoista vuoden kärsimisen jälkeen narsistista eroon. Taloudellisesti huoleton elämä arvoasuntoineen vaihtui huonomaineisen lähiön vuokrayksiöön mutta voi sitä iloa, kun sai taas elää kuten normaalit ihmiset eikä niin kuin joku vanki toisen ihmisen alistamana sekä tämän täydellisen kontrolloinnin ja mielivaltaisen käytöksen armoilla. Suhteen hyvätkin jaksot menettävät merkityksensä, kun tietää niiden aina ennemmin tai myöhemmin loppuvan painajaiseen. Vaikka olisin tiennyt joutuvani viettämään loppuelämäni yksin, olisi sekin ollut parempi vaihtoehto kuin elää henkisesti muserrettuna. Nyt on rinnallani hyvä mies, joka kohtelee minua kunnioittaen ja arvostaen kuten silloin tehdään, kun toista rakastetaan.
Olkaa rohkeita ja jättäkää "hullut" puolisonne. Elämä on lyhyt, sitä ei kannata hukata turhaan kärsimykseen. Ottakaa takaisin valta ja vastuu omasta elämästänne. Onnen ja helpotuksen tunteet ovat suunnattomat, kun on omillaan ja huomaa pärjäävänsä itsenäisesti, olevansa todellakin ihan fiksu, kiva ja nätti eikä tarvitse elää jatkuvassa pelossa. Jossain vaiheessa saa vielä uusia ystäviäkin niiden tilalle, joista meidät on aikaisemmin narsistin toimesta pakotettu luopumaan. Ja lähteepä se uusi elämä sitten sujumaan miten tahansa, ei se ainakaan voi olla enää kamalampaa kuin se, minkä jätämme taaksemme.