Ihanaa, läskin hävitysurakka on tähän asti onnistunut. Tammikuun alussa aloitin, silloin paino 84,3 kg (pituus 169cm), nyt 77,3 kg. 7 KILOA siis hävinnyt. Olen vain arkena syönyt kevyesti ja viikonloppuisin ihan normaalisti. Olen myös lisännyt liikuntaa. Näytän tosin omasta mielestäni yhtä isolta, kuin ennenkin. Mieli ei ole pysynyt laihtumisen mukana. Vaatteet alkaneet jo olemaan hiukan liian isoja, ja housut lököttää vyötäröllä :)
Vielä 8 kiloa matkaa tavoitteeseen. Mites muilla uuden vuoden lupauksen tehneillä etenee?
Vielä 8 kiloa matkaa tavoitteeseen. Mites muilla uuden vuoden lupauksen tehneillä etenee?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onnittelut hienosta suorituksesta! Itsellä lähes sama tarina; pari kuukautta sitten paino oli 85,1 kg (pituus 175 cm) ja tänään 78,1 kg. Eli pudotusta just saman verran eli 7 kg.
Tästä jatketaan: tavoite päästä elokuun Helsinki maratooniin mennessä 70 kg:n paikkeille. Tiedän jo nyt, ettei tule olemaan helppoa. Ruokakontrollin lisäksi liikuntaintoa on ylläpidettävä!
Jotta tämä urakka ei menisi hukkaan, niin ytitän painonpudotuksen ja kuntoilun ohella opetella uutta terveellisempää elämäntapaa. Osana oppimisprosessia pidän päiväkirjaa - suosittelen:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=601&posting=22000000032172854
Tsemppiä - kyllä me onnistutaan!
homman läpi viime keväänä. Urheilen melkein joka päivä, kun se on hauskaa ja koirien kanssa varsinkin.
Tammikuu 2007 oli 85 kg ja Huhtikuu 2007 oli 70kg eli tavoite oli siinä.
Siinä on nyt melkein tarkkaan vuoden pysynyt ja puolikiloa tippunut siitäkin, vaikka mässytän normaalit ruuat nykyään ja olutkin maistuu viikonloppuisin sekä makkara. Eli normaalia elämää ja urheilua väliin.
Omasta mielestäni menee hyvin siitäkin huolimatta, että tämän palstan asiantuntijat kertoi ja kertoo vieläkin, ettei se mun metodi voi onnistua. Eipä haittaa, vaikkei teoriassa onnistunutkaan, mutta näköjään käytännössä onnistui ja helposti.
Minulla on kuulemma sisäelimet rasvoittuneet. Rasva jää sisään, kun laihduttaa pikaisesti. Onneksi se ei pullota esiin sieltä vatsalihasten takaa. Lihakset peittää ainakin aika hyvin sen rasvan. Elämäntavat on myös aika rempallaan, kun on nopeasti laihduttanut. Pysyvästä muutoksesta elintavoissa ei voi kuulemma olla kyse. Pitää laihduttaa kuulemma älyttömän hiljaa ja varovaisesti. Vuosikausia mieluummin. En ole varmaa saako liikkua ja miten paljon. Onkohan hengästyminen vaarallista? Hiki on tappavaa myrkkyä?
Mutta itse urheilin aika paljon laihdutuksen aikana ja vielä nytkin. Siksi laihduin liian nopeasti ja lihakset kuulemma hävisi. En tiedä, mutta rauta nousee kumminkin ilman lihaksia näköjään.
Mutta sinnittelehän loppuun asti. Onnea. Itse olen tyytyväinen nyky menoon.
Minulle on jäänyt epäselväksi, mitä menee vikaan jos laihduttaa nopeastikin esim. 15 kg? Minusta laihdutus mikä laihdutus! Ymmärrän jos puhutaan yli 100 kg ihmisestä ja pudottaa viikossa 5 kg. Silloin on todennäköisesti poistunut vain nesteitä? Mutta 15 kg on sen verran paljon, että nesteiden lisäksi on varmaan poistunut jotain muutakin.
Toinen asia on, pystyykö pitämään painon ettei se nouse. Jojoilun estämiseksi tulee ruokailutottumuksia muuttaa - ymmärrettävää, eikös?
Kolmas on varastorasvan jääminen sisäelimiin? Siinä saattaa olla jonkun verran perää, ehkä? Itsellä ainakin on nyt käynyt (hidas painon pudotus) niin, että paino on pudonnut mutta vyötärön ympärys pienenee tosi hitaasti.
Neljäntenä mielipiteet jakaa liikunta. Ymmärrän jos syö aivan tolkuttomasti, niin ei auttaisi vaikka juoksisi maapallon ympäri joka päivä. Mutta osana painonhallintaa liikunnalla on suuri merkitys. Säännöllisellä liikunnalla pidetään lihaksisto ja koordinaatio kunnossa. Tuossa viime syksynä Teneriffalla vakuttauduin tästä katsellessa kuusikymppisiä ihmisiä rollaattorin kanssa! Olivat koko ikänsä inhonneet liikuntaa eivätkä kuulemma olleet koskaan laskeneet kaloreita! No, tämä jälkimmäinen vähän leikkimielellä....
Eli, onnittelut sinulle loistavasta suorituksesta ja tsempataan!
Mies-15
niin sisäelimissä ei ole ylimääräistä rasvaa, jos ihminen on laihduttanut itsensä ns. normaalipainoon.
Ihan sama, kuinka nopeasti se laihdutus tapahtuu.
Kun on ns. rasvaton on rasvaton. Jos on kaljamaha, niin on kaljamaha, mutta silloin ei ole ns. normaalipainossa vielä....
Maalaisjärkeä...
...ihminen voi laihduttaa puhdasta rasvakudosta 1,9 kiloa viikossa JOS ei syö mitään. Eli siis vain teoriassa, mutta silloinkin syömättömyys vähentäisi energiankulutusta ja hidastaisi aineenvaihduntaa.
Ylimääräistä nestettä ei yleensä lähde kuin aivan laihdutuksen alussa. Jos painoa tippuu jatkuvasti enemmän kuin kilo viikossa (=nopea tahti), laihtuja menettää suhteessa enemmän lihasta kuin rasvaa ja se on huono juttu. Lihasmassasta ei halua oikeasti luopua kukaan pysyvästä painonpudotuksesta haaveileva. Hitaampi tahti, oikea ruokavalio ja sopiva liikunta takaavat sen, että laihtuu rasvakudosta eikä lihasta. Hitaammalla vauhdilla saavutetut tulokset ovat myös kaikkein kestävämpiä. Ideaalisin painonpudotusvauhti lienee puoli kiloa viikossa.
Tuosta vyötärön hitaasta kapenemisesta... Vyötärönympärys on liikuntaa harrastamattomilla usein suurempi. Ja jos laihtuminen on tapahtunut liian vähillä kaloreilla ja ilman liikuntaa eli lihaksia menettäen, rasvaprosentti on kehossa luultavasti suuri. Isohko vy. painoon tai muuhun vartaloon nähden voi kieliä
a) ilman kerääntymisestä
b) repsahtaneista syvistä vatsalihaksista tai liian paljosta päällimmäisten vatsalihasten harjoittamisesta
c) rasvasta.
Vatsan alueen rasva on kyllä yleensä helpoin hävittää, varsinkin jos elämäntapamuutoksessa on mukana liikunta. Naisilla lantion, reisien ja ylävartalon rasva ei ole niin vaarallista rasvaa kuin vatsanseudun rasva, mutta se ei myöskään häviä niin helposti.
Painan itse samanverran kuin sinä nyt ja olen yhtäpitkä. Olen aikeissa pudottaa painoni 60-65 kg.
Parikiloa on lähtenyt nyt aloitusviikolla. Laihduttaminen tuntuu ainakin minusta helpolta, ainakin kun jaksaa liikkua tavoitteellisesti ja säännöllisesti, ja jättää ylimääräisen sokerin.
Hyvin olet edennyt, hyviä hetkiä laihdutuksen parissa!
1,3 kiloa tammikuusta tähän päivään 1200 kalorilla. Pitää vissiin lisätä liikuntaa ja vähentää kaloreita ainakin tuonne 1000 kaloriin. Vähän rupeaa masentamaan näin hidas painon putoaminen, mutta en aio lopettaa tähän.
Aloitin tammikuussa ja nyt paino tippunut 10kg:)
Pituus 160 cm ja paino ennen 85 kg nyt siis 75 kg.En laske kaloreita ja syön tavallista kotiruokaa,samaa kun muukin perhe.Kävelen koiran kanssa päivittäin n. 5-6 km.Karkit ja muut herkut olen jättänyt kokonaan pois,joskus olen jonkun pullan syönyt.Tavoitteena on vielä 10 kg tiputus ainakin.Tämän kaiken olen tehnyt YKSIN en ole tarvinnut rahojani painonvartijoille kantaa taikka en ole liittynyt hienoihin lady klubeihin,koska ei ole sellaisiin varaa.Niskasta vaan itseä kiinni niin kyllä näköjään onnistuu.