Kysymys elämäänsä tyytyväisille naisille:
Jos olet tyytyväinen elämääsi, niin kerro lyhyesti itsestäsi
- ikä
- lapset
- vapaa/varattu/muu (kuinka kauan)
- Kerro lyhyesti, miksi olet tyytyväinen
Näissä keskusteluissahan on paljon sinkkuja, jotka haluavat parisuhde puolelle tai onnettomissa suhteissa eläviä yksilöitä. Kukaan ei tunnu olevan tyytyväinen. Uskon kuitenkin, että sellasia on. Kerro siis!
Jos olet tyytyväinen elämääsi, niin kerro lyhyesti itsestäsi
- ikä
- lapset
- vapaa/varattu/muu (kuinka kauan)
- Kerro lyhyesti, miksi olet tyytyväinen
Näissä keskusteluissahan on paljon sinkkuja, jotka haluavat parisuhde puolelle tai onnettomissa suhteissa eläviä yksilöitä. Kukaan ei tunnu olevan tyytyväinen. Uskon kuitenkin, että sellasia on. Kerro siis!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kolmenkympin korvilla on ikäni, lapsia on kaksi, kuudetta vuotta aviossa lasten isän kanssa.
Olen tyytyväinen.
Varmasti eniten siksi että löysin täydellisen miehen. Hän ei riitele turhista (ei ylipäänsä ollenkaan) ja on rauhallinen ja harkitseva, luotettava ja noh, kaunis ilmestys myös :D olemme perheenä hyvin toimiva yksikkö, meillä on työnjakomme joka toimii ja sopii kaikille, olimme alusta saakka samaa mieltä lapsista, kasvatuskysymyksistä ja lasten hoidosta. Joustamme tarvittaessa molemmat niin paljon kuin on tarvis.
Ihana lisä on se että mieheni hyvän toimeentulon ansiosta minulla on mahdollisuus lasten hoidon ohella tavoitella sitä urasuuntaa joka on aina ollut unelmani, vaikka se ei rahaa niin tuotakaan.
Saan rakastaa ja olla rakastettu, omana itsenäni ja tuntematta paineita olla jotain muuta kuin olen. Elämä on, sanalla sanoen, ihanaa.
***
En muista missa, mutta jossain oli juuri keskustelua tästä että naiset ovat siinä unelma-ammatissaan josta ei niin hyvin tienaa kun taas mies tekee rankkaa duunia jossa on kova palkka. Eikö tällaisessa ole hieman siipeilyn makua, vaikka mies ihan mieluusti kulujasi maksaisikin.
Tosin jos lapsia hoidat sitten enemmän niin eiköhän se aika tasapuolista ole. Oikeastaan minulla ei ole mitään järjestelyänne vastaan aloin vain pohtimaan tämän yleisyyttä enkä jaksa nyt viestin kirjoitettuani sitä enää keskeyttääkään =P
joskus tuntuu. Mutta toisaalta koska minä hoidan oman osuuteni töistä, siitä palkattomasta, koska lapsiamme hoidan... katson homman olevan ihan tasapuolinen.
Suunnitelmissa myöskin on roolienvaihto, kun itse pääsen takaisin työelämän syrjään sen unelmani ohella, tai saan siitä tehtyä tuottavan... sitten on miehen vuoro "siipeillä" ja toteuttaa itseään.
Tasapuolisuus ennen kaikkea. Molemmat antavat, molemmat ottavat.
***
- ikää 33v
- lapset ei ole
- ollaan oltu avoliitossa reilut 3 vuotta
Olen tyytyväinen elämääni. Arki on tasaista ja rauhallista; kiva työ, terveys on kunnossa ja hyviä kavereita on, muutama oikein hyvä ystäväkin. Ainahan elämä ei ole juhlaa, mutta asioihin voi itse vaikuttaa omalla asenteella ja ihan konkreettisilla teoilla. En mm. ollut tyytyväinen ammattiin, johon valmistuin, joten kouluttauduin uusiksi ja nyt on asiat sillä saralla hyvin. Asuinpaikka oli epämieluisa (myös miehelle), ja muutettiin kaupunkiin, jossa viihdytään paremmin.
Luulen, että tyytyväisyyteni on pitkälti sitä, etten loputtomasti murehdi asioita vaan mietin, miten elämä voisi sujua mukavammin. Kerran täällä vain eletään, ja elämä voi olla oikein mukavaa kun asennoituu avoimesti eikä vaadi itseltään mahdottomia.
Tuurilla on ollut osuutta siinä kohdin, että olen tavannut itselleni sopivan elämän kumppanin. Ja siinä, että satuin syntymään terveenä hyvään maahan.
Täällä yks :)
- 22
- ei lapsia
- sinkku since '06
- Mulla on kaikkea mitä tarvitsen. Ruokaa, vettä ja mahdollisuus loistaviin harrastuksiin. Opiskelen oikeaa alaa ja kavereitakin löytyy. Oon haikaillut muutaman jätkän perään mutta kiinnostus ei ole ollut molemminpuolista. Mitä sitten? Parempi elää yksin kuin epäonnisessa parisuhteessa.
usein myös niin onnellinen, ettei tiedä miten päin olisi.
- ikä
39
- lapset
ei
- vapaa/varattu/muu (kuinka kauan)
varattu (aina on ollut joku teinistä lähtien)
- Kerro lyhyesti, miksi olet tyytyväinen
Se ei johdu mistään ulkoisita syistä, olen tyytyväinen, koska olen löytänyt sisäisen rauhan. Kuulostaa ehkä kornilta, mutta kuulostakoon.
- 37.v
- 2 lasta
- sinkkuna viimeiset 3 vuotta
- terveys erinomaisessa kunnossa
Olen tyytyväinen ja rauhallinen elämäntilanteeseeni.
Lapset, mielenkiintoinen työelämä ja liikunta antavat mukavan sisällön elämääni. Olen hyvin omavarainen talaudellisestikin. Tässä hiljakseen katselen sopivia miesehdokkaita live-elämän puolelta. Tuntuukin, että tämä tosi tyytyväinen olotila hidastaa deittailukuvioita. Kun arki on onnellista, niin sitä on passiivinen parisuhdekuvioissa. Yhtä mukavaa nuorempaa miestä tapailen silloin tällöin.
Ajattelen, että kyllä se oikea mies tulee kohdalleen, kun on tullakseen. Tässä minun iässäni aika harva hyvä mies on vapaalla jalalla.
Olen 31-v. married without children. Mieheni kanssa olen ollut n. 11 vuotta, joista naimisissa pari vuotta. Olen tyytyväinen tekemiini valintoihin muun muassa koulutuksen ja ammattini suhteen. Erityisen onnellinen olen, kun olen löytänyt tasapainoisen, samat arvot omaavan miehen joka on jaksanut kuunnella juttujani ja oikkujani. Olen tyytyväinen kun olen pitänyt itsestäni huolta, enkä ole päästänyt itseäni rupsahtamaan. Rakastan vanhempiani kaikkine vikoineen ja arvostan itseäni.
25 v., ei lapsia, naimisissa kaksi vuotta.
Miksi en olisi tyytyväinen? Löysin upean miehen, joka vielä halusi minut eikä naimisiinmenon jälkeenkään muuttunut yhtään vähemmän upeaksi. Tulevaisuudelta toivomme samoja asioita ja tahdomme jopa pyrkiä niihin samalla tavoin. Ostimme asunnon reilu vuosi sitten, koti tuntuu kodilta, sen on saanut laittaa mieleisekseen, asuminen on halpaa eikä velkaakaan ole liikaa. Töitä saa tehdä tarpeekseen ja ne vastaavat koulutusta, mutta lomaakin on varaa pitää enemmän kuin tällaiselle aloittelijalle luonnostaan lankeaa. Pitkään vaivannut sairauskin on helpottanut. Lähiaikojen toiveissa olisi vielä vauva, mutta tulkoon, kun sen aika on.
-ikää on 27
-ei lapsia
-vapaa viimeiset 2 vuotta
-tyytyväinen siihen että osaan viimein elää yksin ja olen onnellisimmillani näin. En etsikään parisuhdetta koska olen kokenut että näin on paras:)
Kyllä elämä on ihanaa:)
28 ei lapsia, vapaa viimeiset pari vuotta, melkeinpä onnellisinta aikaa tähänastisessa elämässä. Olen oppinut arvostamaan itseäni ja ennenkaikkea nauttimaan siitä mitä minulla nyt on. Ihan mieletöntä. :) Olen terve ja läheiset on myös ja kaikki perusasiat on kunnossa, kevät tulee ja aurinko paistaa. Toivoisin joskus löytäväni rinnalle jonkun ihanan ihmisen mutta aika näyttää.
- ikä: 19v
- lapset: ei oo ja tuskin pitkään pitkään aikaan tai ei ikinä.
- vapaa/varattu/muu: Vapaa (1v)
- Kerro lyhyesti, miksi olet tyytyväinen :
Saa elää vapaasti eikä ole ihmissuhde murheita/huolia elämässä. On enemmän aikaa.
- 27
- ei lapsia
- sinkku (pari vuotta)
Olen tyytyväinen, asiat suht hyvin. Tulen taloudellisesti just just toimeen, olen sen verran terve että hommat hoituu, elämässä on ihania ihmisiä, aika usein on jopa hauskaa..
Onnellinen en ole. Enkä usko että koskaan voin ollakaan, sellainen luonteenlaatu. Vaikka omat asiat olisi hyvin niin aina löytyy joku jonka puolesta surra. Muitakin syitä löytyy... mutta tästähän tässä ei ollut kyse joten jätetään tähän.
- 21v
- ei lapsia, enkä haluakaan ainakaan vielä pitkään aikaan jos ollenkaan
- varattuna ollut kohta 2,5v josta avoliitossa reilu pari vuotta
-Miksi olen tyytyväinen?
Perusasiat kohillaan: katto pään päällä, terveys ok, rahatilanne ok, opiskelu loppusuoralla.
Parisuhteessa menee hyvin. Todella hyvän sattuman kautta kohdannut ihmisen, jonka kanssa ajattelee melko samalla tavalla, joka osaa keskustella, haluaa myös tehdä töitä toimivan suhteen eteen, uskaltaa näyttää tunteensa ja puhua niistä.
Henkinen hyvinvointi menossa parempaan suuntaan, itsetuntemus ja -ymmärrys lisääntynyt huomattavasti. Alkaa olla melko balanssissa itsensä kanssa ja osaa olla onnellinen. Parannusta tullut monessa asiassa, esim. omien tunnereaktioiden tunnistaminen ja ymmärtäminen lisääntynyt huomattavasti.
Kokonaisuudessaan olen melko tyytyväinen (:
27v
Ei lapsia ole onneksi.
Tällä hetkellä onnellisesti sinkkuna viihdyn. En niin kauan viel ole yksin ollu, että kyllästyttäis.
Sinkkuudessa on paljonki hyviä puolia. Yhdellä sanalla sanottuna vapaus. Siinähän se vastaus tulikin, eli oon tyytyväinen koska on oma vapaus. On aikaa tavata kavereita, opiskelut, työt, saa tulla ja mennä miten huvittaa ei tarvi kysellä kenenkä lupaa.
Mielenkiintosta kyllä miten useammallakin sinkulla (myös tässä viestiketjussa) nousee esiin nuo samat asiat eli on oma vapaus eikä tarvitse kysellä lupia.
Miksi nuo asiat liittyvät teidän mielestänne juuri sinkkuiluun? Itse olen seurustelusuhteessa ja minulla on kyllä vapauteni olla oma itseni ja lupia kyselemättä saan tavata ystäviäni, käydä ulkona. Tietysti asiasta ilmoitan, mutta ei se ole sama kuin kysyä toisen suostumus. Kyllä varmasti tuntuu mukavalta olla sinkku jos sitä ennen suhteissa on ollut noin kahlitseva ja omistushaluinen meininki.
- ikä vähän päälle 30
- lapsia on
- vapaa/niin vapaa kuin yh on
Tyytyväinen kun lapset on terveitä ja voi hyvin.
Tyytyväinen kun ei tarvitse jatkuvasti etsiä miestä perheenperustamiseen, vaan voi nauttia miehistä muuten vaan.
Tyytyväinen omaan vapaaseen aikaan jolloin voi tehdä mitä vain eikä tarvitse tilittää kenellekkään menoja eikä tuloja, ei rahasta eikä ulkoilusta.
Tyytyväinen kun on oikeita kavereita joiden kanssa voi keskustella muutenkin kun netin välityksellä.
Lyhyesti sanottuna en ole juurikaan kaivannut parisuhdetta, syy johtunee siitä etten tunne yhtään niin onnellista pariskuntaa ketä voisi kadehtia. Olen onnellinen että minulle kerrotaan asioita ja minuun luotetaan, toisaalta voisi jättää jotain kertomattakin varsinkin jos kannetaan huolta minun ns. yksinolosta.
38
ei lapsia
vapaa (puolisen vuotta)
Parisuhde komplisoi (onko edes oikeaa suomea...) elämää liikaa. Yksin on helpompaa. Miehet ottavat naisystävänsä itsestään selvyytenä liian varhain ja lakkaavat tekemästä asioita suhteen eteen. Parisuhteet ovat nykyään melko lyhyitä eikä minulla ole mitään mielenkiintoa ottaa itselleni jälleen kerran jotain hetkellistä huvia tuovaa äijää sohvalle makoilemaan. Mielummin olen yksin kun ihastun, tutustun, rakastun ja petyn jälleen kerran.
-33v.
-lapsia 2
-eronnut, nyt jo 1 ½ omaehtoisesti "sitoutumaton"
-takana yhteisiä vuosia yli 10...
Ja nyt huomaan olevani jo liian tottunut yksin pyörittämään arkea yksin pitkien työpäivien päälle.
Hyvät ystävät ovat elämän suola, ne joiden kanssa jaetaan ne ilot & surut.
Selibaattiinkin tottuu, alun kipuilujen jälkeen. Arjen tasaisuuteen tyytyväisyys on varmaan se syy mikä estää kiinnostumasta mahdollisesta uudesta kumppanista, ei vaan jaksa innostua. Tuntuu, että on antanut ns. suhde-energiansa jo noiden 10 v aikana ja nyt sitä haluaa elääkin vain itselleen. (tiedoksi: lapset harrastavat runsaasti ja heidän tarpeensa ovat etusijalla, vaikka äiti elääkin nykyään vain itselleen omalla ajallaan).
Uteliaille: ennen perhe-elämää kuormitti suunnattomasti miehen paheneva työnarkomania ja ennalta-arvaamattomuus yhteisten suunnitelmien suhteen.
Minä olen 24v, kihloissa kolmatta viikkoa. Lapsia ei ole vielä, mutta tuntuisin olevan saamassa yllätysvauvan, ainakin menkat myöhässä ja oireet kaikki. Opiskelut loppusuoralla, ihanat ystävät. Perheeseemme kuuluu jo kaksi kania, elämä on tällä hetkellä kuin Disney-leffasta. :D
-ikää 25 vuotta
-sinkku (nyt ollut reilun vuoden)
-ei lapsia
-haastava opiskelupaikka alalla jolla viihdyn, oma koti paikkakunnalla jolla viihdyn, ihania ystäviä ja suhteet perheeseen kunnossa, vapaus ja mahdollisuus harrastaa asioita joista itse olen kiinnostunut, taloudelliset asiat kohdallaan, terveys kunnossa
omaan elämääni en juuri nyt kaipaa enempää, rakkaus tulee jos on tullakseen elämä kohdallaan ilmankin...