Tämä saattaa kuullostaa oudolta. Mutta joka tapauksessa.
Olen seurustellut sulhaseni kanssa hieman yli 2 vuotta, kihloissa olemme olleet nyt 3 vkoa. Suhteemme alku vaiheessa olin todella mustasukkainen. Siis TODELLA. Se häiritsi suhdettamme, mutta pysyimme ihmeen kaupalla (ja sulhaseni avustuksella ja ymmärtäväisyydellä..) yhdessä.
Nyt tämä mustasukkaisuus on lähtenyt, mutta "painajaiset" ovat jääneet. Viime yönäkin taas; näin unta, että sulhaseni oli pettänyt mua yhden kaverini kanssa. Hän kertoi sen vielä puhelimessa ja sanoi, ettei olisi tehnyt sitä, ellei rakastaisi mua. (??). Skitsosin tottakai, ja hurjastelin autollakin jossain välissä.. mutta siis. Nämä unet ovat kamalia! Hereillä en epäile enää sulhastani, en ole kovinkaan mustasukkainen. Hänkin on melkein enemmän mustis, kuin mä nykyään. Olemme molemmat kovin sitoutuvaisia, sulhaseni on monesti sanonut, että pelkää, että joku tulee ja iskee mut. Mahdotonta, mutta silti.
Miten pääsisin eroon noista unista? Jostain sellainen aina ponkaisee mieleen, ja alitajuisesti, unissani, pelkään ihan järjettömästi, että hän pettää.. Kerron usein uneni sulhaselleni, mutta nyt en viitsisi, koska hän on armeijassa, ja saisi vain pahan olon. Hän pahastui usein, kun valitin mustasukkaisuuttani jostain asioista. Sen takia päätin muuttaakkin suhtaumistani. Ja tiedän kyllä, ettei sulhaseni ikinä pettäisi. Kuin myös en mäkään.
Mutta joo.. Onko kellään mitään vastaavia? Näitä unia ei tule usein, ja viimeöinen taisi olla rankinpia. Haluaisin kuitenkin nukkua uneni hyvin, ja nähdä jotain "vähän" mukavampaa unta.
Saan uniini usein viittauksia päivän tapahtumista. Kaverini luultavasti joutui uneeni ihan sen takia, että olin jutellut hänen kanssaan puhelimessa pitkästä aikaa. Pettämis-ajatus varmasti taas syntyi siitä, että juttelimme illalla sulhaseni kanssa hänen iltalomistaan.. joka taas johti siihen, että naureskelin, että joku kuitenkin tulee ja iskee hänet. Siihen sulhaseni kuitenkin vastasi, että siihen tarvitaan kaksi osapuolta, eikä hän ole lähdössä sellaiseen.. Olenkohan jotenkin psykedeelisesti vajaavainen? tai sitten armeija vaan ottaa päälle hieman rankemman puoleisesti..
Kaippa se on psykologin paikka.. :(
Epämukavia unia.. :(
8
913
Vastaukset
- Mrs X
ilmentävät alitajuntaamme ja niihin tuleekin usein asioita, joita hereilläollessamme kartamme tai jätämme selvittämättä.
Pääset varmasti unistasi eroon, kun mietit mistä mustasukkaisuutesi johtuu, onko toimintasi unessasi perusteltua vai ei ja miten pääset järjettömästä mustasukkaisuudesta eroon.- marble
Mrs X kirjoitti juuri kuten asia on, lisäisin vielä sen verran, että tulee aina muistaa unien tulevan omasta alitajunnasta, ei siitä että jotakin todella olisi tapahtunut/tapahtuisi. Kumppanin pettäminen unessa yleensä tarkoittaa, että reaalielämässä tuntee saaneensa liian vähän huomiota kumppaniltaan, ts. tuntee että kumppani huomioi muuta/muita enemmän kuin unennäkijää.
Mustasukkaisuus sinänsä on eri aihe kokonaan, joka voi pahimmillaan kehittyä sairaudeksi, ja vaatia pitkän terapia-ajan, mutta unet ovat unia. - jösses
marble kirjoitti:
Mrs X kirjoitti juuri kuten asia on, lisäisin vielä sen verran, että tulee aina muistaa unien tulevan omasta alitajunnasta, ei siitä että jotakin todella olisi tapahtunut/tapahtuisi. Kumppanin pettäminen unessa yleensä tarkoittaa, että reaalielämässä tuntee saaneensa liian vähän huomiota kumppaniltaan, ts. tuntee että kumppani huomioi muuta/muita enemmän kuin unennäkijää.
Mustasukkaisuus sinänsä on eri aihe kokonaan, joka voi pahimmillaan kehittyä sairaudeksi, ja vaatia pitkän terapia-ajan, mutta unet ovat unia.Ei voi lisätä mitään edellisiin.
- Unia kannattaa pohtia
marble kirjoitti:
Mrs X kirjoitti juuri kuten asia on, lisäisin vielä sen verran, että tulee aina muistaa unien tulevan omasta alitajunnasta, ei siitä että jotakin todella olisi tapahtunut/tapahtuisi. Kumppanin pettäminen unessa yleensä tarkoittaa, että reaalielämässä tuntee saaneensa liian vähän huomiota kumppaniltaan, ts. tuntee että kumppani huomioi muuta/muita enemmän kuin unennäkijää.
Mustasukkaisuus sinänsä on eri aihe kokonaan, joka voi pahimmillaan kehittyä sairaudeksi, ja vaatia pitkän terapia-ajan, mutta unet ovat unia.Itse näin edellisestä miehestäni koko ajan unia, että hän pettää ja kohtelee muutenkin minua kaltoin. Kun sitten erosin, sain selville myös, että hänellä oli muitakin naisia. Sanotaan, että vaistomme ovat viisaampia kuin järkemme. Ja unet yrittävät kertoa meille jotain, mitä emme päästä tietoisuuden tasolle. Ehkä miehesi ei petä, mutta lyökö hän muuten sinua laimin tai koetko,ettet saa häneltä tarpeeksi huomiota.
- Stella
Seurusteltu ollaan poikaystäväni kans pari kuukautta ja alusta alkaen oon nähny ihan hirveitä unii siitä kuinka se pettää mua sen exien kanssa.Joka unessa mä oon joutunu seuraamaan sivusta sitä tilannetta. Oon kertonu näist unista miehelleni mut en mä viitti enää ku silleki tulee aika paha mieli aina. Mut tosiaan, on aamul inhottava olo herätä varsinki jos toinen on viettänyt yönsä kotona, pakko soittaa ja kysyy "nukuitko yksin" tms. Mut onneks teitä muitaki samankaltasia unen katselijoita löyty ni en tunne itteeni niin hulluks :) mut ehkä noi unetki tosta helpottaa ku pystysin luottamaan enemmän kultaani!
- jules
Olen ollut äärettömän mustasukkainen mieheni exästä (joka ei millään meinannut tajuta ettei ole tervetullut kotiimme, eikä ystäväksemme), mutta mitään syyttä. Viimeinen uni jonka näin oli kaikkein hurjin. Mätkin eukon kuoliaaksi. Siihen loppuivat ne painajaiset. Ja eukkokin muutti pois... ;-)
- nuuh
Itselläni esiintyi todella epämiellyttäviä unia aikoinaan, joissa koin välinpitämättömyyttä ja pettämistä ja valtavaa epävarmuutta silloisesta suhteestani, ja pian kävikin selville että silloinen poikaystäväni oli pettänyt minua, ja unet olivat enteilleet oikeita tapahtumia. Alitajunta oli unissa yrittänyt kertoa minulle asioita joitten tiesin jo jollain tasolla olevan totta, en vaan halunnut myöntää niitä itselleni.
- Dream
Oletko joskus joutunut kokemaan jotain sellaista että joku kavereistasi/tutuistasi olisi vienyt jonkin ihastuksesi tai joku sinun ihastuksistasi olisi kiinnostunut kaveristasi sinun sijaasi?
On selvää että pelkäät poikaystäväsi pettävän sinua ja siksi se tulee uniisi. On todella hienoa, että olet pystynyt pääsemään eroon mustasukkaisuudestasi ja sinun keinosi onkin puida näitä ikäviä asioita ja tunteita unissasi, jolloin pystyt hereillä ollessasi suhtautumaan tunteisiisi järkevästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996033
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804782Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963035Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282833Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262095Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191506Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125970- 48774