Minun tarinani

Tapasin vuosi sitten keväällä aivan uskomattoman ihmisen...ihmisen, jonkalaista en varmaan enää koskaan tapaa. Olin vuodenvaihteen paikkeilla eronnut eksästäni, joten en heti edes ajatellut tätä ihmistä potentiaalisena poikaystäväkandidaattina.

Tuli kesä, ja vietimme paljon aikaa Hänen kanssaan yhdessä, olimme kuin paita ja peppu! Monet luulivatkin meidän seurustelevan. Huomasin itsekin alkavani tuntea Häntä kohtaan todella kummallisia tunteita, sellaisia, joita en olisi uskonut tuntevani niin pian eroni jälkeen. Niin tiivis yhteenkuuluvaisuuden tunne,maailma oli meille avoinna! Kohta vaihdoimme ensisuudelmamme, kaikki oli kuin unelmaa...

Kunnes minulle tuli erittäin huono olo. En ollut kuitenkaan päässyt yli eksästäni, en tiennyt pystyisinkö sittenkään uuteen suhteeseen niin nopeasti. Kerroin tämän itkien Hänelle, ja Hän ymmärsi. Hän sanoi odottavansa niin kauan, kuin tarve vaatii. Hän haluaisi minut.

Tuli syksy, tuli talvi, ja pidämme Hänen kanssaan edelleen melko tiiviisti yhteyttä. Ikävöin, haluan Häntä niin.

Reilu sitten viikko sitten maailmani musertui : kuulin Hänen seurustelevan toisen tytön kanssa. Varmistuksen sain pari päivää sitten nähtyäni heidät yhdessä : vaikkeivat he periaatteessa mitenkään "provosoivasti" käyttäytyneetkään, heistä vain näki jo kauas, että rakkautta on ilmassa. En nähnyt kyyneleideni seasta enää mitä ympärilläni tapahtui.

Ehkäpä minä olisin ollut jo valmis. Hän ei vain enää ilmeisesti jaksanut sittenkään odottaa. :(

Oli pakko purkaa tämä jonnekin, sillä oloni on ylitsepääsemättömän kurja - en pysty lähtemään ulos, en tiedä mitä teen. Se, mitä minun ja Hänen välillä oli, oli jotain yliluonnollista, sellaista, jolle ei ole sanoja. Eksäni kanssa meillä oli 4 vuotta yhteistä taivalta ; silti eromme ei tuntunut yhtä pahalta kuin tämä vastoinkäyminen.

Minulla ei ole enää mitään :(
71352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sitten vingut? Miten kuvittelet jonkun odottavan sua noin pitkään?? Olisko kannattanut kertoa aikaisemmin, että kuitenkin haluat häntä..

Äänestä

Teitä Ex:ssä riippuvia löytyy paljon!!Älkää tapailko sit muita hetkeen, ennekuin saatte tunteet itselle selviksi ja mitä oikeen haluatte!!!Loukkaatte vaan muita!!

Äänestä
  • Hyvä että kerrankin näin päin! Kiva että joku antaa opetuksen toisia laastareinaan pitäville!

    Äänestä

>Hei,sanot ettei sulla ole mitään,anna ittelles aikaa,,aika haavat parantaa,,sitten kun jaksat ja voit,,,ajattele,,,sinulla on "ihanat muistot"
MUISTOT ;joita saat kantaa ,vain sinä!!!kukaan ei voi viedä sinun ihania muistojasi,,,,
anna hänen nauttia rakkaudesta,ole onnellinen hänen puolesta,,katohan,tässäkin oli opetus,et vain vielä tiedä mikä,ajanoloon sekin selviää MIKÄ?????tiedän,nyt sattuu niin pirusti,,,,,,
mut aika tekee tehtävänsä,ole vähän aikaa yksin,
mene vaikka metsään kävelylle ja kuuntele luontoa.Tulevaisuus on edessäsi avoimena,,,,
silmät ja korvat auki,,koskaan ei tiedä,milloin hän kävelee vastaan,uusi tuttavuus!!!
elä nyt,älä murehdi menneitä.terv,kokenut saman.

Äänestä

Koita ajatella niin että parempi että kävi tässä vaiheessa näin. Nyt saat alkaa uudestaan ja puhtaalta pöydältä. Jotkut ihmiset jäävät sydämiimme ikuisesti, yhden kanssa jaamme elämämme. Sinäkin löydät vielä sen oikean. Voimia!

Äänestä

on vaikka mitä vielä, älä jää kuoppaan makaamaan.
Olisin kuitenkin sitä mieltä että teillä naisilla on parempia mahdollisuuksia kuin meillä miehillä tästä aiheesta selvitä. Vaikka ymmärrän kyllä kovin hyvin murheesi.

Tsemppiä kovin sinulle.. sinua tarvitaan..muista.

Äänestä

Minusta tuntuu, että eronneen on joskus helppo jäädä ns. itsesääliolotilaan. Siinä on jollain tavalla mukava olla, ja siitä saa lohtua, kun saa jonkun toisenkin viehättävältä/mukavalta tuntunvan siihen olotilaan mukaan. Se tavallaan imartelee ihmistä. Kyllähä se maailman voi romuttaakin kun huomaa, ettei se tämän henkilön "mukava" sääliolotila ollutkaan kaikki kaikessa ja yhtä tärkeä tuolle toiselle.

No, se on hyvä vain. Sysää eteen päin ihmistä. Toinen vaihtoehtohan on masentua ja jäädä siihen pysyvästi, niin ettei tuota ympäristölleen enää juuri hyvää vaan karkottaa toiset luotaan.

Tsemppia kaikkia enemmän ja vähemmän juttuneille! ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:'( kirjoitti:

Tapasin vuosi sitten keväällä aivan uskomattoman ihmisen...ihmisen, jonkalaista en varmaan enää koskaan tapaa. Olin vuodenvaihteen paikkeilla eronnut eksästäni, joten en heti edes ajatellut tätä ihmistä potentiaalisena poikaystäväkandidaattina.

Tuli kesä, ja vietimme paljon aikaa Hänen kanssaan yhdessä, olimme kuin paita ja peppu! Monet luulivatkin meidän seurustelevan. Huomasin itsekin alkavani tuntea Häntä kohtaan todella kummallisia tunteita, sellaisia, joita en olisi uskonut tuntevani niin pian eroni jälkeen. Niin tiivis yhteenkuuluvaisuuden tunne,maailma oli meille avoinna! Kohta vaihdoimme ensisuudelmamme, kaikki oli kuin unelmaa...

Kunnes minulle tuli erittäin huono olo. En ollut kuitenkaan päässyt yli eksästäni, en tiennyt pystyisinkö sittenkään uuteen suhteeseen niin nopeasti. Kerroin tämän itkien Hänelle, ja Hän ymmärsi. Hän sanoi odottavansa niin kauan, kuin tarve vaatii. Hän haluaisi minut.

Tuli syksy, tuli talvi, ja pidämme Hänen kanssaan edelleen melko tiiviisti yhteyttä. Ikävöin, haluan Häntä niin.

Reilu sitten viikko sitten maailmani musertui : kuulin Hänen seurustelevan toisen tytön kanssa. Varmistuksen sain pari päivää sitten nähtyäni heidät yhdessä : vaikkeivat he periaatteessa mitenkään "provosoivasti" käyttäytyneetkään, heistä vain näki jo kauas, että rakkautta on ilmassa. En nähnyt kyyneleideni seasta enää mitä ympärilläni tapahtui.

Ehkäpä minä olisin ollut jo valmis. Hän ei vain enää ilmeisesti jaksanut sittenkään odottaa. :(

Oli pakko purkaa tämä jonnekin, sillä oloni on ylitsepääsemättömän kurja - en pysty lähtemään ulos, en tiedä mitä teen. Se, mitä minun ja Hänen välillä oli, oli jotain yliluonnollista, sellaista, jolle ei ole sanoja. Eksäni kanssa meillä oli 4 vuotta yhteistä taivalta ; silti eromme ei tuntunut yhtä pahalta kuin tämä vastoinkäyminen.

Minulla ei ole enää mitään :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu