Semmosta tässä mietin, että luuleeko jotkut miehet tosissaan, että thaimaalais naiset ihan vaan suomalaismiesten ihanuuden takia heitä haluaa? Eiköhän se ole se raha, joka heitä tänne houkuttaa.
Tuli vaan mieleen, kun yksi äijä lähipiiristä kävi Thaimaassa ja tapasi siellä jonkun sikäläisen naisen. Tämä nainen oli sitten palvonut miestä päästä varpaisiin. Äijä tästä niin otettu, että palattuaan suomeen pisti muijansa pihalle. Ja hyvän muijan vieläpä.
Taitaa nyt suunnitella kaksi viikkoa tuntemansa thaimuijan roudaamista suomeen. Mikähän siinäkin on, että miehen pitää tuntea itsensä palvotuksi ja palvelluksi? Eikö ihan tasa-arvoinen elämä kelpaa. Ja voihan se olla, että kun se thaimuija on tänne saatu ja mahdollisesti vaikkapa vihille viety, niin se onkin kusipäisempi kuin entinen muija. Voihan nekin ihan vedättää näissä asioissa.
Onko kellään muuten kokemusta aiheesta? Olisi kiva tietää miten kävi?
Tuli vaan mieleen, kun yksi äijä lähipiiristä kävi Thaimaassa ja tapasi siellä jonkun sikäläisen naisen. Tämä nainen oli sitten palvonut miestä päästä varpaisiin. Äijä tästä niin otettu, että palattuaan suomeen pisti muijansa pihalle. Ja hyvän muijan vieläpä.
Taitaa nyt suunnitella kaksi viikkoa tuntemansa thaimuijan roudaamista suomeen. Mikähän siinäkin on, että miehen pitää tuntea itsensä palvotuksi ja palvelluksi? Eikö ihan tasa-arvoinen elämä kelpaa. Ja voihan se olla, että kun se thaimuija on tänne saatu ja mahdollisesti vaikkapa vihille viety, niin se onkin kusipäisempi kuin entinen muija. Voihan nekin ihan vedättää näissä asioissa.
Onko kellään muuten kokemusta aiheesta? Olisi kiva tietää miten kävi?
Vastaukset 91
Vanhimmat
vaihtelu tekee terää joka tapauksessa
Onko järkeä pistää pitkä suhde poikki hetken huuman takia? Ja mahdollisesti saada paskaa käteen?
Miksi vaihtelu tekee terää, jos se satuttaa muita? Onko itsekkyys hyve?
paljon varaa naisilla puhua itsekkyydestä.. sen verran valikoivia suomilutkat on..
Määritelmän mukaisesti lutka ei valikoi.
toki lutkakin olla valikoiva, kyllä miehiä joku miljoona silti on mistä valita..
Kyllä valikoivia lutkiakin on ihan tällä(kin) palstalla. En viitsi nimetä.
varakkaat miehet osuvat sattumalta naisten ihastumisten kohteiksi.
Kauniit ja rohkeat kans.. :D.. ihan sattumalta..
Naiset on evoluution tulos. Apinoitahan ne on. Etsii johtajaurosta itselleen.. hehheh.
Älä pelkää, en pidä sinua minään auktoriteettinä, surkimuspelle.
Eli naisille pitäisi kelvata kuka tahansa lutkitteleva ääliö, niinkö? Otatko sinä sitten kenet tahansa? Miksi ei saa valikoida? Ja kuten huomaat eipä olisi aloitukseni suomalaisnaisenkaan kannattanut valita tätä miestä, kun kerta on matkalta bongaamansa maksullisen naisen takia häntä jättämässä. Ja eikös se lutka ole juurikin maksullinen vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?
voi sille mitään jos sinä olet pikku l..
ole ihan rauhassa. Thaikku naiset on ihania..
pari sieltä vois ottaa.. HAHHAH..
mitä tekee, ette te muuksi muutu..
"Miehethän ne syntyy lutkittelemaan naisia"
eikö..
Eiköhän lutkittelukin opita. Mutta mihin sillä tähdätään? mikä siinä on motiivi? paha mieli ja itsensä paremmaksi korottaminen? Luulisin, että jokseenkin huono itsetunto, ehkä torjutuksi tuleminen ja siitä syntyvä mielipaha. Opittu defenssi lapsuudesta ehkäpä.
olla noin tyhmä?
tää naisten ajattelu on aina niin huvittavaa..
Eikö niitä lutkia sitten ole olemassa??
Kolmannekseen minulle aivan sama, mutta eiköhän se tule ihan elämän kokemusten kautta tämäkin.
Yksinkertainen totuus on se, että naiset pääsevät valikoimaan miehiä, mutta sitten kun käännetäänkin asiat ympäri ja miehet alkavat valikoimaan naisia esim. thaimaasta, niin ne onkin yhtäkkiä jotain hirveitä rahanperässä juoksijoita.
IHAN samanlaisia naisia, kuin Suomalaisetkin, haluavat parempaa elämää, niinkuin Suomalaisetkin naiset. Eivät yhtään sen pahempia, kuin esim sinä tai muut suominaiset.
On se vaan kumma kun jollain V. Keskiselläkin on kokoajan joku pimu kainalossa.. ??
eikö?
Tottakai saa valikoida naisensa vaikka thaimaasta, ei siitä ollut kyse. Oli kyse maksullisesta naisesta ja siitä, että jättää kahden viikon tuntemisen jälkeen pitkän suhteen. Ja en minä tässä ketään lutkitellut, se tuli ihan jonkun miehen taholta.
Pitääkö tämä ymmärtää niin, että nainen on lutka kun valikoi kenen kanssa on, mutta mies ei vaikka ottaisi maksullisen naisen? Se nyt on aivan sama onko nainen thaimaalainen vai suomalainen, jos rahasta persettään jakaa. Ja tosiaan, tämä mies ei ole edes rikas. Huonommin tienaa kuin minä.
Tuota palvomiskysymystä lähinnä mietin. Että pitääkö miehen maksaa palvonnasta ja miksi niin? Mihin sitä tarvitaan ellei huonoon itsetuntoon.
sinun ahdistuksesi ja vajavaisuutesi ollenkaan..
Mielenkiintoista tietää, että ketkä ne valikoivat lutkat on... Mä olen aina käsittänyt, että lutka on vähän kenen kanssa vain. Huora taasen pyytää maksua palveluistaan. Jotkut huorat saavat ilmeisesti valita asiakkaansa, tai ainakin saavat hommasta ihan hyvin rahaa. Minusta kukaan tällä paltalla ei ole lutka ta huora. Kukaan ei ole vielä palveluja tarjonnut, ja kaikki palstan tytöt tuntuvat olevan aika valikoivia herraseuransa suhteen...
Oli kyse maksullisesta naisesta
Olisit sitten puhunut Huorasta. Huora ottaa rahaa. Lutkia taas Suomi(kin) on täynnä.
että jättää kahden viikon tuntemisen jälkeen pitkän suhteen.
En ymmärrä. Huoraa harvoin tunnetaan kahta viikkoa, voisitko nyt selventää tämän, kun huorissa yleensä käydään pikkasen lyhyemmin tai sitten kaverilla ei oikein seiso.
Pitääkö tämä ymmärtää niin, että nainen on lutka kun valikoi kenen kanssa on, mutta mies ei vaikka ottaisi maksullisen naisen?
Mitäs näillä nyt on eroa? Valikointia molemmat. Ei kait sitä voi olla niin vaikea käsittää, molemmat käyttää niitä keinoja mitä on käytettävissä. Täysin sama tilanne.
Se nyt on aivan sama onko nainen thaimaalainen vai suomalainen
Aivan, jätän jälkikommenttisi pois, koska se siltikin aivan sama kummasta maasta ihminen on.
Ja tosiaan, tämä mies ei ole edes rikas. Huonommin tienaa kuin minä.
Siinähän se pointti juuri onkin. Tämä näyttää suominaisia harmittavan kun normaalituloinen mies pääsee valikoimaan naisen itselleen.
Jos itse aktista ei ole maksettu, silloinhan kyseessä ei ole huora ollenkaan. Mutta kaitpa sinä tiedät asian.
Palvontaan en jaksa ottaa kantaa, kun tuskin tiedät maksuista mitään sen enempää kun palvonnastakaan, vai olitko paikan päällä??
En ollut paikalla, mutta tuttavia oli tämän miehen kanssa. Nainen on maksullinen, kun hänet voi ostaa vaikka viikoksi seuralaiseksi. Vai eikö se olekin ihan tavallist thaimaassa?
Eli sinun logiikan mukaan myös mies on lutka, kun valikoi seuransa. Selvä, kai muistat lutkitella heitä täällä, kun heille ei kaikki kelpaa.
Ei minua harmita, että pienituloinen mies voi valita kenet haluaa, vaan se, että heivataan parisuhde hetken huuman takia. Mitä se on minulta pois, jos joku valitsee ja mitä valitsee?
Ja mistä ihmeestä on joku saanut päähänsä, että raha ja valinta liittyy toisiinsa? Minäkin olen ollut varattomamman kanssa kuin itse olen, eikä se haitannut mitään? Samoin mies voi olla varakkaamman kanssa ilman, että kukaan käyttä hyväksi ketään. Omillaanhan tässä toimeen tullaan, eikä toisen siivellä eletä. Tai sitä minä ainakin kunnoitan.
Siksi en ehkä ymmärräkkään sitä, että rahalla voi ostaa toisen.
Ei minua harmita, että pienituloinen mies voi valita kenet haluaa,
Ei kysymys ole tuloista, vaan siitä, että mies voi valita kenet haluaa. Se näkyi kirvoittavan jo tässäkin ketjussa katkeria naisten kommentteja.
Suurituloinenhan esim. V Keskinen jonka mainitsin voi valikoida niitä Suomessakin, mutta muutenhan kyseessä on naisten markkinat.
vaan se, että heivataan parisuhde hetken huuman takia.
Ethän sinä voi sanoa noin, koska jos mies on kerrankin päässyt valikoimaan sellaisen naisen itselleen millaisen on aina halunnut, mutta ei ole ikinä ollut siihen mahdollisuutta, niin silloinhan mies on toiminut oikein ja toiminta olisi haukkumisen sijaan kunnioitettavaa kansalaisrohkeutta.
Mies heittää kaiken vanhan roskan pois, jos siihen ei oikeasti ikinä ollut tyytyväinen, mutta otti sen mitä on aina halunnutkin.
Nyt ei tarvitse tyytyä jämiin..
Kyllä Suomalaisia miehiä pitäisi rohkaista hankkimaan kunnollisia vaimoja ulkomailta itselleen..
minun kriteerieni mukaan tältä palstalta löytyy lutkia, eikä tarvitse kaukaa hakea.
Takoitat itseäsi! No niin, kyllähän se on jossain välissä hyvä tunnustaa. Kiva, että olet noin sinut lutkailujesi kanssa.
Ei ne parisuhteet kuule synny millään valintataktiikalla. Ei se riitä, että mies tai nainen valitsee jonkun. Kyllä siinä pitää olla kummankin puolista kemiaa ja syviä tunteita ennenkuin mitään syntyy.
Ja miten niin naistenmarkkinat? Ei tässä ole kyse mistään karjamarkkinoista ja valintatilaisuuksista. Ei tässä ole mitään ottajaa ja hakijaa. Oikenlaiset ihmiset sopivat toisilleen ja huomaavat sen. Jos eivät sovi, niin ei kait sitä kenenkään kannata väkisin toisen kanssa olemaan alkaa, ihan vaan siksi, että se sattui valitsemaan. Sun logiikka ei nyt vaan pelaa.
Ja mistä mies voi vajaan kahden viikon tuntemisen jälkeen tietää, että tämä nainen on sitä, mitä hän on aina halunnut? Ja mistä sitä tietää että nainen on sellainen kuin on, eikä esim. ole siksi, että saa siitä maksun?
Ja jos ei ikinä ole ollut tyytyväine kumppaniinsa, miksi ihmeessä on tähän asti tämän kanssa ollut?
Jos ei ole tyytyväinen voi lähteä pettämättä. Ketään ei opi tuntemaan alle kahdessa viikossa. Kukaan ei todellisuudessa valitse ketään, paitsi ehkä juuri näissa maksullisissa tilanteissa, joissa asiakas valitsee.
hehheh.. ehkäpä olen joskus siihen itsekin syyllistynyt, mutta sen sanon, että en koskaan olisi jos kunnollisia olisi vähän enemmän..
Kyllä sen takia voin hyvin puhua kunnollisuuden puolesta, nykymaailmassa sillä ei tunnu olevan paljon merkitystä :(
Kyllä siinä pitää olla kummankin puolista kemiaa ja syviä tunteita ennenkuin mitään syntyy.
Lässytä sä mitä lässytät, mutta jos miehet pääsis valitsemaan naisia, niin sulla ei olis sun miestä.
(ja turha mennä lässyttämään sontaa sille, valehtelee tietenkin niinku kunnon miehen pitääki)
seuraavaksi tulee niin suurta sontaa, et ei hei oikeesti jaksa..
Ja jos ei ikinä ole ollut tyytyväine kumppaniinsa, miksi ihmeessä on tähän asti tämän kanssa ollut?
hohhohoijaa.. tätähän sä et tajua, etkä tuu ikinä tajuumaankaan, koska olet nainen ja pääset valikoimaan kumppanisi.
Jos ei ole tyytyväinen voi lähteä pettämättä.
It's a payback time.
Tota naisten sontaa sä suollat ja uskot siihen itsekin.. Kyllä mäkin voisin samaa sontaa ruveta suoltamaan huoran ostamisesta..
http://www.youtube.com/watch?v=MrJ5fANIgtU
Ei taida enää sun aivokapasiteetti riittää keskusteluun, vaan pitää kuitata kaikki naisten sontana. Hieno asenne, ei ihme, että sulla ei ainakaan tule olemaan koskaan naista. Mutta ihan hyvä niin.
Sinun mukaasi miehet ovat siis naistensa kanssa, koska eivät ole parempaa pystyneet saamaan. Jos saisivat, olisivat paremman kanssa. Tässä on nyt se ongelma, että kaikki olisivat aina vaan parempien kanssa, jolloin kaikki kilpailisivat siitä parhaimmasta naisesta, joita on siis vain yksi.
Luonne-eroilla ja persoonallisuudellahan ei tässä kilvassa ole mitään merkitystä. Eli siis sillä, että joku sattuu tykkäämään erilaisesta kuin toinen, jolloin markkinat eivät voi olla samat kaikille.
Ja pitäiskö tästä ymmärtää, että koska olen nainen en tietenkään ole koskaan tullut torjutuksi ja mieheni on ottanut ensimmäisen joka hänet on kelpuuttanut. Menee niin metsään, että ryskyy. Hänen ystävänsäkin minulle sanoi, että ei tuolle miehelle meinaa kelvata kukaan, mutta minut vaan otti. On se kumma :)
nähdä tämä naisten tosiasioiden kieltäminen..
Turha kysellä sitten miehille selviä asioita, että miksiköhän tällaista tapahtuu. Minä tiedän miksi. Sinä et usko miksi.
vaan pitää kuitata kaikki naisten sontana.
jups niinku mainitsin yllä. Naisten kanssa kun puhuu miehille päivänselvistä faktoista saa puhua vaikka 1000 vuotta ja ne ei silti usko, mutta sellasia kummallisia asioita tulet näkemään elämässä jatkossakin..
Hieno asenne, ei ihme, että sulla ei ainakaan tule olemaan koskaan naista. Mutta ihan hyvä niin.
? ei ymmärrä?. Sen takia, että en jaksa aloittaa sulle aapisen lukemista alusta. Ok, vähän huono homma lopettaa näin kesken, muttakun en jaksa jankata samoja asioita..
Sinun mukaasi miehet ovat siis naistensa kanssa, koska eivät ole parempaa pystyneet saamaan.
Miehillä on kolme perustarvetta. Syöminen, nukkuminen ja siittäminen. (usko tai älä)
Tässä on nyt se ongelma, että kaikki olisivat aina vaan parempien kanssa
Tämä on naistenlogiikkaa.. (ja näinhän naisilla on käynytkin)
kaikki kilpailisivat siitä parhaimmasta naisesta, joita on siis vain yksi.
Tää on naisten logiikkaa.. Miehen tarve on siittää, ei etsiä mahdollisimman hyvää kumppania. (se on naisten tarve)
Luonne-eroilla ja persoonallisuudellahan ei tässä kilvassa ole mitään merkitystä.
Sä.. vaan jauhat asiasta naisten kantilta etkä varmaan aio tän keskustelun aikana avata silmiäs, joten tää "keskustelu" on turhaa.. Olet miehenlogiikka palstalla ja kyselet miksi miehet tekee mitä tekee, mutta haluat ajatella naisen logiikalla..
blaah..
Ja pitäiskö tästä ymmärtää, että koska olen nainen en tietenkään ole koskaan tullut torjutuksi ja mieheni on ottanut ensimmäisen joka hänet on kelpuuttanut. Menee niin metsään, että ryskyy. Hänen ystävänsäkin minulle sanoi, että ei tuolle miehelle meinaa kelvata kukaan, mutta minut vaan otti. On se kumma :)
On se kumma. On.
Sinun logiikkasi, jonka laajennat kattamaan kaikkien miesten logiikat:
Miesten päätarve ja tavoite on syödä, nukkua ja siittää. (On se hyvä, että on naisia tekemässä töitä, hallitsemassa maailmaa ja pitämässä systeemiä yllä, en kyllä ymmärrä, mitä ne miehet esim. eduskunnassa sitten tekee..)
Miehille kelpaa ihan mikä nainen vain, kunhan sillä on se pillu. (hyvä tietää)
Luonteella, persoonalla tai edes ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. (hyvä tietää tämäkin)
Mies ei luokittele naisia hyvyyden mukaan, vaan pillun mukaan. Kunhan saa niin on hyvä. (pitääkin alkaa antamaan kaikille)
Vain naiset valitsee miehiä, miehet ottavat kenet vaan. (onpas ihanan helppoa)
Koska reiällä ei ole väliä maksullinenkin käy. (no tämähän jo tiedettiin)
Herää vaan kysymys, miksi mieheni ei olisi minun kanssa, jos saisi valita? kun onhan minullakin se pillu ja laadullahan ei ilmeisesti ollut väliä, niin eikä ihmisen hyvyydellä muutenkaan.
että pystysit näkemään nenääsi pidemmälle.
Varo kuitenkin ettet huku sateella.
Ei minua kiinnosta sinun näkemyksesi, minä tiedän miksi asiat toimivat mitenkin. Ehkä sinäkin jonain päivänä.
se o
Moron
kun et ole ollut kunnollinen? Ok, ihan mielenkiintoista vierittää syy muiden niskoille. Joikainenhan voi valita, että harrastaako seksiä vai ei. Selibaatti on mahdollista, olen kokeillut.
Kunnollisuus ei ole yksi yhteen sen kanssa, että monenko kanssa on harrastanut seksiä. Ihmisen kunnollisuus tulee jostain aivan muusta.
Hienoa! Tajusin juuri pitkien avioliitojenkin salaisuuden: Mies ei vaan saa parempaa tai uskalla sitä ottaa. Rakkautta ei lienee miesten maailmassa olemassakaan. Se on kovia arvoja ja paremman pillun metsästystä. Lutkat juoksee rahan perässä ja valitsee rikkaimmat miehet. Miehet vain siittää lapsia ja siirtyy kukasta kukkaan.
Kiitos, että valaisit, olen paljon onnellisempi nyt.
ps. olethan ottanut lääkkeesi, muuten voi käydä samallalailla kuin kaikille niille muillekkin, jotka tiesivät tasan tarkkaan, miten mitkäkin asiat toimivat mitenkin.
Hienoa! Tajusin juuri pitkien avioliitojenkin salaisuuden: Mies ei vaan saa parempaa tai uskalla sitä ottaa.
Selittele mitä selittelet. Itsellesi sinä tässä selittelet. Minun silmäni ovat jo auki.
Kyse on täysin eriasiasta. Ei näistä asioista (joidenkin) naisten kanssa voi keskustella ollenkaan, kun lähtökohdissa on jo pää pensaassa.
Ymmärrän ettet halua ajatella muita vaihtoehtoja, kuin omiasi, joten "keskustelu" aiheesta on turhaa..
Rakkautta ei lienee miesten maailmassa olemassakaan. Se on kovia arvoja ja paremman pillun metsästystä.
Onon. Mutta se ei liity parinvalintaan mitenkään.
Lutkat juoksee rahan perässä ja valitsee rikkaimmat miehet. Miehet vain siittää lapsia ja siirtyy kukasta kukkaan.
Ei se näinkään mene. Näe miten haluat, minä en ainakaan näe näin, enkä ala sulle aapista opettamaan alusta saakka.
Kiitos, että valaisit, olen paljon onnellisempi nyt.
Ole vain, mutta et tajunnut sanaakaan ja sen estää ainoastaan asioillesi laittamat ennakkoluulosi.
Mulle on ihan sama tuutko sä ymmärtämään miehiä koko elämäsi aikana.. ei haittaa mua.
Sen mä sanon, että parisuhteessa tälläsia asioita en itsekään ole naisille kertonut (enkä tule ikinä kertomaankaan), koska suurin osa on kaltaisiasi, eli ei pysty käsittelemään mitään muuta, kuin omaa totuuttaan.. (Kyllä kulta.. pusipusi :D)
ps. olethan ottanut lääkkeesi, muuten voi käydä samallalailla kuin kaikille niille muillekkin, jotka tiesivät tasan tarkkaan, miten mitkäkin asiat toimivat mitenkin.
hehheh.. Et sinä ymmärrä minua ollenkaan taidat olla vielä sen verran lapsonen.. (mutta ei se mitään, se ei ole minulta pois)
Mitenköhän tämä asia sitten pitäisi tajuta? Ai niin ethän sinä sitä kerro, koska olet ainoa totuuden vartija. Turha alkaa tyhmille selittämään.
Jos kaikki olettamukseni, mitä olen sanoistasi saanut irti on vääriä, miten voisi saada mitään irti, kun minulle ei kerrota miten asia oikeasti on?
Miten voit olettaa, että kukaan ymmärtää, jos et kerro? Lähdetkö siis aina siitä olettamuksesta, että sinun oma totuus on täydellinen totuus? Silloinhan olet ihan yhtä umpimielinen kuin minäkin. Et ymmärrä minun kantaani.
Kertomasi perusteella mies ei saa valita naistaan, joten nainen joka valitsee miehensä on lutka. Mies tarttuu aina parempaan naiseen, jos tilaisuutta on. Tehtävä on siittäminen, nukkuminen ja syöminen. Kun perustarpeet on tyydytetty, mies on onnellinen. Naisella on parempi olla olematta mielipiteitä, koska ne ovat vääriä ja subjektiivisia toisian kuin sinun.
En minäkään jaksa sinulle alkaa aapista alusta opettamaan, kun et vielä tähänkään päivään mennessä ole tajunnut, miten maailma todella toimii..
Joo. On kokemusta. Sukulaiseni meni ja haki just thai-naisen itselleen siis ihan rahalla.
Mä häpesin sitä sukulaista aika pitkään...
... mutta itseasiassa niillä menee yllättävän hyvin. Äijä on jopa skarpannut elämässään ja on jo ihan siedettävä tyyppi. Musta on vähän hassua sanoa "se thai-nainen" kun oon tottunut käyttään ihan nimeä. No, se on hyvä tyyppi. Oppinut suomea jo paljon. Ahkera pirulainen. Sit niillä se yhteisö on suomessakin hemmetin tiivis, en oo nähnyt samanlaisia bileitä suomalaisten toimesta koskaan... ja osaavat tehdä loistavaa sapuskaa.
Ja siis. Nyt ne suunnittelee muuttoa sinne thaikkulaan. Tää suomalainen sikaniska siis menee sinne asumaan jokseenkin pysyvästi.
Paskempiakin juttuja nähty.
Suomalainen mies saattaa olla niin saatanan jurpo että arvottaa kaiken rahalla.
Toisin sanoen, kun se hakee naisen 20000 eurolla niin se sitten arvostaa sitä naista sen rahankin takia jo enemmän kuin suomalaista naista joka ei maksa välttämättä euroakaan periaatteessa.
Tällöin siis mies ikäänkuin joutuu huolehtimaan sijoituksestaan joka tarkoittaa että naisellekin koituu hyvää (nainen on sijoitus jota ei omisteta...). Suomalaisia naisia nyt voi sitten samalla asenteella hakee aina uuden kun ne ei maksa mitään jos tulee joku luonne- tai muu vika.
Jos naisen ostaa kuten vaikka auton, niin kai siitä pitää huolta. Mutta onko mahdollista, että sitä omaisuuttaa jossain tilanteessa kohtelee myös kaltoin? Jos vaikka suuttuu, niin lyö. Tai pistää tekemään kaikki kotityöt ja pitää orjanaan, koska omistaa tämän? Alistuuko toinen vain siksi, ettei joudu takaisin ja siksi, että on ostettu?
yhtä hyvin. Suomessa ei olla totuttu erillaissiin kulttuureihin ja tuijotamme ulkomuotoon, ymmärtämättä itse ihmistä ja sen taustoja. Asunut aikani down under, kansallisuuksien sulatusuunissa, sanoisin, missä nopeasti eri kansallisuudet asettuivat "järjestykseen" mielessä. Mistä tulevat, koulutus, asenteet jne. Eri kansallisuudet ryhmittyvät omiksi seuroikseen, seurustelevat vain oman alkuperäismaansa kansalaisten kanssa. Pientä sekoittumista tapahtuu, mutta pientä, jos katsoo ihmismäärään. Useimminkin "sekoittuminen" on tappelua, suukopua, herjaamista. Ja tietysti näiltä välttyäkseen esim. aasialaiset, indonesialaiset, polynesialaiset, arbit perustavat omat klubinsa, missä voivat puhua omaa kieltään, syödä omia ruokiaan ym. Länsimaiset eivät paljoa heidän partyissaan käy. Suomalaisen on helpompi liittyä jäseneksi vaikka sikäläiseen tennis-, soutu-, tai suomalaiseen pesäpalloseuraan kuin thaimaalaisten pitämään seuraan. Näin se vain on maailmalla, täällä porukka on ihastuksissaan 2 viikon turistimatkan jälkeen maan naisiin tai miehiin. No, onnea vaan kaikille luottavaisille. Toivottavasti "novelty does not wear off too quickly". Ei millään pahalla vaan järjellä ajateltuna, kokemuksiini perustuen, mielipiteeni.
"Alistuuko toinen vain siksi, ettei joudu takaisin ja siksi, että on ostettu?"
Vapaiden ihmisten on vaikea käsittää sitä kuinka ihminen voidaan "omistaa". Vielä vähemmän kapitalistisen omistajakulttuurin jäsenten joille omistus on lähinnä mustasukkaisen ehdotonta.
Kyse ei ole pakosta vaan parhaasta mahdollisesta järjestelystä eri tarpeiden suhteen tässä maailmantilanteessa. Siitä eteenpäin kyse on edelleen yksinomaan henkilökemioiden kohtaamisesta ja parisuhteen dynamiikasta.
...
- "Sinä olet minun, olen ottanut sinut itselleni".
Saako noin sanoa rakastamalleen ihmiselle? Saako niin ajatella?
Sehän ON sanallisesti määritelty omistajuussuhde.
"Jos vaikka suuttuu, niin lyö."
Tämä ei liity siihen miten toinen "omistetaan" henkisesti. Väkivalta on yksilön sairas luonteenpiirre joka voi kohdistua kumppaniin kaikissa "omistusmuodoissa", myös käsittämissämme normaalisti alkaneissa parisuhteissa. Kyse on jossittelusta joka ei koske tätä rahalla hankkimista.
"Tai pistää tekemään kaikki kotityöt ja pitää orjanaan, koska omistaa tämän? Alistuuko toinen vain siksi, ettei joudu takaisin ja siksi, että on ostettu?"
Vapaata ihmistä ei voi omistaa. Se millainen järjestelyn luonne on noissa tapauksissa lienee tilannekohtainen. Väittäisin että hyvin usein nuo thai-naiset tuntevat itseasiassa suurta empatiaa kumppaneitaan kohtaan.
Ja suomessa nainen on vapaa, he tietävät sen tasan tarkkaan oman sosiaalisen kytköksensä kautta. Siinä kanalaumassa (heh) ei kyllä jää asiat puimatta läpi. Sikäläinen laji kotkottaa kyllä sielunsa kyllyydestä joukossa.
Loppujen lopuksi siis se kuinka traaginen tai onnellinen tuollainen "ostopari" on ei ihan oikeasti riipu siitä että kyseessä on ostopari vaan siitä millaiset yksilöt ovat päätyneet yhteen. Thaikulttuuri on hemmetin suopea suomalaista miestä ajatellen, toisaalta ymmärrän miksi sikäläiset naiset ja heidän mentaliteettinsa viehättävät.
erään pariskunnan, jossa suomalainen mies tapasi thaimaalaisen naisen ja nyt nainen asuu Suomessa miehen luona, on asunut jo vuosia.
Tunnen heidät vain etäisesti, mutta näyttävät tulevan hyvin toimeen. Tämä nainen ei ainakaan makoile sisällä vaan ahkeroi puutarhassa, opiskelee suomea jne joten kyllä hän ainakin näin etäisesti katsottuna näyttää tekevän paljon elämänsä eteen eikä vaikuta lainkaan kusipäiseltä. Kaunis, hymyilevä, ahkera nainen, en ihmettele että mies aikoinaan ihastui häneen.
Oman naisen jättäminen kahden viikon tuttavuuden jälkeen on tietty arveluttavaa eikä mitenkään kunniallisesti tehty... Mun mielestä kansallisuus ei tässä kohdin ole mitenkään tärkeä tekijä vaan se, että mies toimi alhaisesti oli tämä toinen nainen kotoisin mistä päin maailmaa tahansa.
Juu eipä tuolla kansallisuudella olekaan väliä, vaan sillä, että se on palvonut sitä miestä sielä rahasta. Eikö se hieman vääristä tätä kuviota? Tai ehkä ei. Mietinpähän vain, että onko miehellä niin huono itsetunto, että tarvitsee palvontaa ja palvelua.
Yleisesti on tiedossa, että thaimaalaiset ovat avuliaita, ystävällisiä ja ahkeria. Tiedä sitten kuinka kunnianhimoisia tai vastaavasti alistuvia he ovat. Jos olisin mies, haluaisin varmasti haastetta myös henkisesti, enkä myötäilevää palvelijaa. Mutta makujahan on monia.
hyvin kohteleva nainen on riskin arvoinen. mies kuitenkin tajusi ettei tarvitse jätkämäistä huonoluonteista naistakaan. itselläni aukeni silmät thaikuissa tajuamaan että yksin on parempi olla kuin perussuomalaisnaisen kanssa. toki naisia voi yrittää kouluttaa parempaan käytökseen mutta suomalaisnaiselta vaaditaan omaa älliä hyvään käytökseen sen verran paljon että harvemmalta onnistuu. ällin lisäksi pitää olla sydämensivistystäkin, niillä sitten tajuaa miten eri tilanteissa toinen otetaan huomioon kokonaisvaltaisemmin.
Voihan olla, että tällä kyseisellä miehellä on niin huono itsetunto, että hän sokaistui palvonnasta täysin ja koki olevansa kerrankin tilanteen herra ja se sai hänet tekemään sen mitä teki.
En kuitenkaan usko, että palvonnankaipuu on mitenkään yleinen piirre miehissä. Toki miehet kaipaa arvostusta ja kunnioitusta siinä missä naisetkin, mutta suoranaista palvontaa en usko miesten yleisesti haluavan.
Mun kokemuksen mukaan miehet haluaa nimenomaan tasavertaisen kumppanin. Ei ainakaan vielä ole tullut vastaan miestä, joka palvelijaa kaipaisi. Toisaalta sellaiset miehet jotka palvelijaa kaipaa, kiertää mut kyllä kaukaa ;)
Ikinä en ole vielä törmännyt thaimaalaiseen, tai yleensäkään kehenkään aasialaiseen ihmiseen, joka olis kohdellut törkeästi eli tuo on selkeästi sellainen mikä on noissa kulttuureissa ehdotonta plussaa. Sen tarkemmin en noita kulttuureja tunne, mutta työn puolesta joudun/saan olla tekemisissä aika paljonkin.
Mun mielestä Suomesta silti löytyy paljon naisia, jotka osaa käyttäytyä ja kunnioittaa muita ja ainakin mä tunnen lukuisia sydämellisiä naisia, jotka ottaa muut huomioon, joskus liiankin paljon unohtaen itsensä. Sä oot vaan törmänny vääriin yksilöihin.
Pitääkö tämä ymmärtää niin, että suomalaismiehet ne sitten hyvin käyttäytyy? Ja naiset ei? Miksi miehet käyttäytyy hyvin ja miten se ilmenee? Vai onko vain niin, että nainen ei saa tehdä samoja asioita kuin mies? Pitää olla edelleen se hiljainen, kuuliainen, totteleva palvelija, joka toteuttaa kaikki toiveesi, eikä pyydä itselleen mitään?
Ja tämä aloitukseni suomalaisnainen on parhaiten käyttäytyviä naisia, joita tiedän. Erittäin sivistynyt ja jopa liian kiltti miehelleen. Älykkyydeltäänkin eri tasoa eli minun arvion mukaan fiksumpi.
Ja jos ei halua olla suomalaisen naise kanssa, niin miksi sellaisen kanssa alunperinkään hynttyyt yhteen laittaa?
Kunnioitus syntyy kunnioittamisesta. Minä en ainakaan kunnioita ihmistä, joka ei kunnioita minua. En ihmettele laisinkaan, jos sinua kunnioiteta. Ihan kuin kaikki suomalaisnaiset olisivat sellaisia ja tällaisia. Yksilöitä tässä nyt kuitenkin ollaan. Ja mieluummin olen sitten jätkämäinen ja rääväsuinen, kuin alistettu ja kunnioittava.
mutta työn puolesta joudun/saan olla tekemisissä aika paljonkin.
jossain kivenhakkaajien kylässä :D ?
Monien suomalaismiesten käytös Eestissä. Miksiköhän suomalaisista ei siellä hirmuisesti pidetä? Johtuisiko siitä, että suomalaismiehet ovat ördänneet maineemme siellä, eli se siitä kunnioittavasta käytöksestä. Kyllä varmaan moni nainenkin siellä on sikaillut, mutta suurimmaksi osaksi laitan tämän miesten piikkiin. Kyllä on niin monta esimerkkiä kuullut törkeästä huorittelevasta käytöksesta, että oksat pois. Tää oli ny vähän ulkona jutusta, mutta tuli vain mieleen :).
Joskus se vähän tuntuu kivenhakkaamiselta eli siinä mielessä ihan osuva arvaus :)
Naisten logiikka on mun mielestäni tekopyhää. Jos nainen tekisi saman tempun niin naiset yhteen ääneen huutaisivat; "suhteessa on ollut vikaa jo aikaisemmin, sikaniskajunttimies sai mitä ansaitsi, mitäs ei pitänyt naisestaan huolta." Ja nyt kun mies huomaa että oma suhde ei tyydytä ja häntä arvostetaan enemmän muualla niin hän on toiminut alhaisesti jne.
Minä en koe sitä noin. Jos nainen olisi vaikka tunisian reissulla pitänyt maksullista miestä kaksi viikkoa ja sitten päättänyt heivata hyvän miehen metsään ja tuoda tunisialaisen miehen tänne, niin tunteet olisivat ihan samata. Ihmettelisin sitäkin. Ja luulenpa vielä, että suhtautuminen naisen valintaan olis täällä jyrkempaa kuin tämän miehen samanlaiseen. Ulkomaalainen mies suomalaisnaisella kun nähdään paljon pahempana uhkana kuin ulkomaalainen nainen suomalaismiehellä. En tiedä miksi.
Sama temppu naiselta ois mun mielestä kyllä yhtä alhainen. Mulla ei tietenkään ole oikeutta tuomita ketään ja varsinkaan tietämättä tarkemmin tämänkään tapauksen yksityiskohtia, on vaikea ottaa kantaa. Niiden tietojen perusteella, jotka aloittaja kertoi, mies toimi mun mielestä ikävästi. Samaa mieltä olisin naisesta.
mutta naisten mielestä naisten pettäminen on aina hyväksyttävämpää. mutta turha tästä on kinata.
Kaikki pettäminen on yhtä tuomittavaa. Pitää tajuta hoitaa ongelmat ennen kuin tarvitsee läheä pettämään. Jos ongelmia ei voida ratkasita, on hyvä erota ja hankkia parempi elämä. Pettäminen ei ikinä ratkaise mitään, se vain satuttaa kaikkia osapuolia. Siitä tulee pettäjällekin paha mieli ja tunnontuskia. Sukupuolilla ei tässäkään asiassa ole mitään eroa. Liian usein väitetään, että toisille on oikeutetumpaa se ja tämä. Ei ole, meillä on samat oikeudet ja velvollisuudet kaikilla.
Höpöhöpö, kirjoittelisitko sä täällä alentavaan tunisialaisista miehistä kuten nyt thaimaalaisista naisista? tuskin, vaan pitelisit naisen puolta ja haukkuisit suomalaiset miehet ymmärtämättömiksi junteiksi.
Mietippä kuinka huono olo miesraukalla on suhteessaan täytynyt olla kun kahden viikon jälkeen on valmis laittamaan elämän täysremonttiin?
Suomalaisen naisen olisi siis kannattanut hoitaa suhdettaan niin että mies tuntee olevansa hyväksytty ja haluttu. Jos mies olisi ollut tyytyväinen niin ei se varmasti olisi pettänyt.
Minä täällä puolustelisi ketään, joka tekee toisille noin. Oli se nainen tai mies. Ihmiset voisivat muutenkin alkaa miettiä asioita enemmän sukupuolettomasti. Siis että yksilöt tekevät tätä ja tuota, ei niin että naiset tekevät sitä ja tätä tai miehet.
Miesrukka on tässä tilanteessa sekaisin. Kaikki tutut on sille yrittäneet järkeä puhua. Suhde on ymmärtääkseni ja mieheltäkin kuultuna ollut hyvä. Taisi vain thaimaassa saada elää kuin kuningas ja haluaa samaa kohtelua kotosuomeen ilman, että itse tarvitsee asian eteen mitään tehdä. Mutta ei liene voi asialle mitään, kunhan ihmettelen.
Ei pettämisestä voi syyttää parisuhteen toista osapuolta, oli se nainen tai mies. Jos ei voi hyvin suhteessa, niin sen voi kertoa ja asiaa yrittää yhdessä ratkoa, jotta molemmat olisivat onnellisia. Mitä apua huonoon parisuhteeseen on pettämisessä? Ei niin mitään, päinvastoin.
Mikä tää uhri ajattelu oikeen on?
Voi voi kun minua on kohdeltu niin huonosti, että alan tässä marttyyriksi ja menen pettämään. Voi jee! Mitä jos kaikki kantaisivat ihan oman vastuun elämästään ja teoistaa.
En ole ikänä kuullut että nainen tuomitsisi toisen pettämisen, vaan siinä vaiheessa niitä selkään taputtelijoita vasta piisaakin. Ihan kuin nainen olisi vieläkin tahdoton olento joka vain ilmestyy toisen miehen sänkyyn.
Eikä sillä kuninkaaksi elämisellä ole tekemistä sen kanssa että mies saattaa kerrankin tuntea itsensä halutuksi ja hyväksytyksi, ihan eri lailla mitä tähän asti. Vaikka varmasti itsekin tajuaa että ko. tapahtuma on maksettu illuusio.
Minä en kannata mitään pettämistä. Ja miksi ihmeessä kukaan pitäisi hyvänä juttuna, jos nainen pettää?? Se on ihan sama kuka pettää ja ketä, aina yhtä paska juttu. Se, että sulla on valikoiva kuulo, ei tarkoita, että se olisi totuus.
Ja maksettu illuusiohan se on. Siksi tämä niin surullista onkin.
Mä pystyn puhumaan vain ja ainoastaan omasta puolestani ja mun mielestä pettäminen on yhtä väärin olipa kyseessä mies tai nainen. Mun asia ei ole tuomita ketään siitä, mutta en mä ymmärrä mitä tekemistä sukupuolella on pettämisen kanssa.
Naiset syyttää aina suhteen toista puolta huomioimatta jättämisestä tms. joka oli syynä siihen että nainen tahtonsa vastaisesti ajautui pettämään. *kyynel* Miksei samaa logiikka nyt voi käyttää kun mies ajautui pettämään?
Ei kai kukaan pettämistä halua tai millään muotoa kannata. Mutta siinä missä pettävä mies on aina sika nainen on eksyksissä suhteessa ja täten täysin syyntakeeton.
Tämä myös auringolle.
Nainen lähtee kävelemään suhteesta, jos ei saa haluamaan ja tarvitsemaansa. Voi olla, että joku myös pettää. Tämä on ihan sama asia miehilläkin. Ei ole yhtään puolustelvampaa pettää, on sitten nainen tai mies. Usko pois. Jos olet jotain muuta joutunut kokemaan, niin se ei tarkoita, että se olisi ultimate totuus, se on vain kokemuksesi asiasta.
Mikään ei oikeuta pettämistä. piste.
Nainen on ihan yhtä sika, jos pettää. Nainen ei ole mikään tahdoton olio, jota vietellään ja viedään kuin perunasäkkiä. Se joka niin luulee, ei ole kuin pienissä ympyröissään pyörinyt peräkammarin teoreetikko.
löin itseni kanssa kahvista vetoa että seuraavana tulee henkilökohtaisuuksia :)
Mikään ei oikeuta pettämistä, mutta joillekin se on sallitumpaa kuin toisille.
ei ole ei, vaikka sitä itsellesi uskottelet.
Ei tämä ollut henkilökohtainen loukkaus, vaan totuus, joka koski kaikkia, jotka luulevat asian olevan noin. Siis samanlainen yleistys kuin sekin, että nainen saa olla uhri ja pettää. Koska kaikki naisethan ovat samanlaisia ja kaikki peräkammarin teoreetikot myös :)
enemmän analyysiin kuin teoriaan :)
Lakkaa sinä uskottelemasta itsellesi, että minä uskottelen itselleni.
Ainaki sun on ihan turha yrittää pärjätä Thaikuille..
En minä koe ketään uhaksi. Oma mies on käynyt thaimaassa ennen kuin edes tavattiin ja silti otti minut, eikä ketään thaimaasta. En tiedä miksi. Olen varmaan halvempi :)
Mietinpähän vain tämän tuttava äijän ajatuksen kulkua. Ihan sama, jos kyseessä olis suomalainen maksullinen nainen. En minä sittenkään tätä kuviota oikein ymmärtäisi.
koska 50 % todennäköisyydellä päädyt eroon ja mie joutuu antaa pahimmassa tapauksessa ilman avioehtoja ym sukutilat ja kaikki sulle, sekä maksamaan elarit. Sen jälkeen ex miehes alkoholisoituu, mielenterb´veys heikkenee ja hänestä tulee kuonaa yhteiskunnalle. Lisäksi hänen itsemurha riskinsä kasvaa, joten kaikilla mittareilla mitattuina naimisiin meneminen sinun kanssasi on kuin venäläistä rulettia, ennemin tai myöhemmin BANG!!!
Miksiköhän se sitten otti minut? Kai hän nyt miehenä on kuitenkin tietoinen, että thaikku olisi halvempi ja parempi kaikinpuolin muutenkin. Pitää ehkä valaista häntä asiasta, jos vaikka ei ole tätä tullut ajatelleeksikaan..
Tyhmä mies ei tee avioehtoa. Naiseen luottaminen on tyhmyyttä kun pelissä on omaisuutta. Helppoa rahaa naisille tarjolla.
Kannattaa muistaa että kaikki muuttuu ajan kanssa aina. Jokin päivä haluaa rinnalleen jotain muutakin kuin pelkän röyhkeän naisen jolta saa sitä yhtä jota en edes kehtaa mainitakaan. Sitten sitä haluaakin kokea arkielämässään henkisesti kehittynyttä yhdessäolemista. Siksi kannattaa turvata tulevaisuutensa avioehdolla.
Moni nainen ei mene naimisiin jos mies haluaa avioehdon. Sekin kertoo mitä nainen haluaa suhteelta. Taloudellisen korvauksen johon miehen ei kannata suostua. Aina löytyy rahamiehelle nainen ja mukavampi kuin nykyinen vaikka ei sitä heti uskoisikaan mutta niin se vain on. Ei kannata antaa kiristää itseään naisen eräällä elimellä, jonka koskettaminen sillä nimeltämainitsemattomalla välineellä tekee miehelle erityisen hyvää.
Syttyy vasta sitten kun on mennyt suominaisen kanssa sukset ristiin tarpeeksi monta kertaa...
tarvitse maksaa ollenkaan, jos eroaa thaivaimosta?!? Eikö thainaisesta eroaminen aiheuta samanlaista alkoholisoitumista? Miksi?
Onneksi kaikki suominaiset eivät ole samanlaisia ja aika kamalia on saanut kokea, jos noin katkeroituu. Siinä vaiheessa voi ehkä myös katsoa peiliin ja miettiä missä mitkäkin syyt oikeasti ovat. Alkaako suomimiehelle tyypillisesti uhriksi vai tiedostaako asiat, joiden takia ihmissuhteet eivät toimi. Ja useinhan sitä saa mitä tilaa. Jos on toiselle hyvä, voi olla että toinenkin on sinulle hyvä.
Suomessa ei noita elareita makseta juurikaan muuta kuin lapsista. Avioliiton takia saa vaan silloin jos esim. ollut kotona 5v. eikä saa heti töitä. Korvaus siltä ajalta joka kohtuullisesti menee siihen että pystyy elättämään itsensä. Elareilla ei pidetä yllä vanhaa elintasoa, vaan sen tulee olla välttämätöntä elämiseen. Ootteko kattonu liikaa jenkkilän meininkiä?
Sehän siis saattaa tarkoittaa sitä että thai-vaimo onnistuukin pehmittämään suomalaisesta miehestä ihan kelvollisen kapistuksen koska on valmis joustamaan niin hemmetin paljon ainakin aluksi.
Tässä itseasiassa saattaa olla kyse siitä että joitain suomalaisia miehiä ei ole hemmoteltu tarpeeksi - tai sitten heitä on hemmoteltu liikaa - jolloin he joutuu ongelmiin normaaleissa parisuhteissa. Tällöin sellaisen joustavamman ja hoivaavan naisen läsnäolo itseasiassa voi kaivaa miehestä ne hyvät piirteet esiin.
Voisiko se sittenkin olla niin että jokseenkin lommoilla olevat miehet itseasiassa ostavat sellaisen tilan jossa he voivat olla enemmän oikein toimivia? Maksettua pariterapiaa.
Joku tuolla totesi että thaikkunaiset eivät ole niin hyvännäköisiä. Ehkäpä suomalainen mies kaipaa sittenkin jotain muuta kuin sitä ulkonäköä... how about varmuus kumppanista, lämpöisyys ja omistautuminen - noitahan thainaisilta saa aika selkeesti vaikka mies vähä romu olisikin?
Tohon duuniinhan suomalainen nainen ei tyypillisesti ryhdy vaan etsii sellaisen jota ei tarvi duunata valmiiksi.
Tuo voi olla hyviki totta. Ihmettelen vain sitäkin, että miksiköhän miehen pitää hankkia itsensä ulkopuolinen olio eheyttämään itseään. Harva nainen ostaa tunisialaista miestä parantamaan omaa itsetuntoaan ja parisuhde-elämää. Ymmärtääkseni naiset voivat käsitellä ongelmiaan muutenkin.
Mutta muuten allekirjoitan tämän täysin. Itselleni kävi niin, että entinen tuittupää puolivikuri talttui säyseäksi ja hyväksi puolisoksi kärsivällisyydellä ja rakkaudella. Toisaalta luulen myös, että moni suomalaisnainen on koettanut olla kärsivällinen ja hyvä, mutta koska tätä piirrettä ei heissä ole arvostettu ja heitä käytetty vain hyväksi, niin onkin alettu nalkuttaviksi ämmiksi.
Voihan olla, että thaikkua arvostetaan enemmän, koska se on ns. ostettu.
"Ihmettelen vain sitäkin, että miksiköhän miehen pitää hankkia itsensä ulkopuolinen olio eheyttämään itseään"
X:ssä on enemmän sakaroita kuin Y:ssä. Meistä miehistä puuttuu pala.
Itse ihmettelen suuresti tätä thaikku-intoilua. Eihän ne ole edes hyvän näköisiä- jotkut vietnamilaiset on kyllä hyvinkin, mutta thaikkunaiset?? Ja mihin unohtui ne ghanalaiset immet? Mikä teitäö miehiä oikein vaivaa?
" Ja voihan se olla, että kun se thaimuija on tänne saatu ja mahdollisesti vaikkapa vihille viety, niin se onkin kusipäisempi kuin entinen muija. Voihan nekin ihan vedättää näissä asioissa."
Joo, mutta, jos ei, niin paskempi homma. Tai siis tiedän parikin tapausta, jossa itämailta tuotu nainen tehnyt itsemurhan sen jälkeen, kun suomimies vaatinut avioeron. Sellaista ei niissä kulttuureissa tunneta, eikä sellaisen tehnyttä naista ota suku takaisin, eikä yksinkään vieraassa maassa voi olla, joten henki pois.
siinä on, kyselee sukupuoli jonka suurinta osaa edustajista pitää muistaa kehua, voidella ja palvoa 24/7.
Kaveri meni naimisiin jotain vuosi sitten thaikku-naisen kanssa ja ainakin toistaseksi menee kait ihan hyvin.
Ei minua tarvitse palvoa. Ihan tasa-arvoisessa suhteessa eletään eli vuoronperään palvellaan toisiamme ja hemmotellaan. Niin kai sen pitäisi olla? Uskon kyllä, että suhde thaikkuun voi onnistua, mutta olen edelleen sitä mieltä, että kahden viikon maksetun hemmottelun takia, ei ehkä kannattaisi laittaa kaikkia ropojaan tähän hevoseen.
tuskin mies voi suominaista huonompaa mistään löytää
Joo mä tässä ihmettelenkin, miksi kaikki ystävänaiseni ja minäkin olemme varattuja. Miesrukat olisivat saaneet niin paljon paremman muualta. Miksi eivät muuten ole hakeneet muualta?
rutattu feministien toimesta jo vuosisata
mikä niissä "thaikuissa" viehättää: http://www.youtube.com/watch?v=qX58bjwIbiQ
Tässä toinen todistus:
http://www.youtube.com/watch?v=6HI9WOLL0-c&feature=related