En yleensä harrasta tällaisia keskustelupalsta-avautumisia, mutta nyt on vain tunne, että täytyy puhua/purkaa jollekin ajatuksia. Kommenttia saa toki laittaa, kunhan vaan asiallisesti osaa asiansa ilmaista.
En oikein tiedä, että mistä aloittaisin..
Tunnen itseni yksinäiseksi. Jos ennen olin koko ajan ahdistunut, niin nyt olen koko ajan yksin. En tunne muuta kuin yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta. En tunne kuuluvani porukkaan. Koulussa ei ole kiva käydä, koska on pakko aina jossain vaiheessa tehdä pari-/ryhmätöitä. Jään yksin ja inhoan mennä kysymään: "pääsiskö tein ryhmää?"
En toisaalta taas halua tuoda julki tätä yksinäisyyttäni, vaikka kaikki ovat sen varmasti huomanneet useista poissaoloistani. Jotenkin... yksinäisyys on lyönyt minut niin maahan, etten jaksa edes yrittää ystävystyäkään. En tunne olevani kenenkään kanssa samalla aaltopituudella. Enkä voi sietää pinnallisia ihmisiäkään sen puoleen - en ole toistaiseksi tavannut ketään ei-niin-pinnallista.
Oikeastaan tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluaisin kuolla pois, haihtua olemattomiin. Kadota vain kenenkään huomaamatta.
Öisin pohdin yksinäisyyttäni, makaan valveilla myöhään ja aamulla en jaksaisi herätä. Joskus olen tahallani laittamatta kelloa soimaan, tahallani nukun kouluun lähdön yli. Toisinaan taas yritän herätä tavalliseen tapaan, syödä aamiaista ja pukeutua. Sitten kun pitäisi lähteä kouluun, soitan äidille, että en voikaan sinne mennä, olen mukamas huonovointinen. Tätäkin tapahtuu viikottain, yksi tai kaksi päivää olen pois. Tällä viikolla olin kolme.
En vaan jaksa. En tiedä mitä etsin. Haen. Ehkä kaipaan vain huolenpitoa, tukea.. En tiedä. Välillä haluaisin olla joku. Sitten tulee taas aika herätä siihen todellisuuteen, että minä olen joku. Joku tuntematon luuseri, joka ei osaa mitään, eikä jaksa mitään. Joku, joka pelkää kaikkea ja kaikkia. Joku, joka pelkää koko ajan.
Minun pitäisi mennä puhumaan koulukuraattorille/-psykologille. En vaan osaa. En tiedä mitä sanoisin. Selittäisin kuitenkin vaan koko turhan pienen elämäni unohtamatta ainoatakaan turhaa yksityiskohtaa.
Kadun sitä, etten ole hankkiutunut eroon itsestäni "ajoissa". Tarkoitan silloin, kun siihen oli pienin kynnys. Nykyään sitten tämä elämä ei tunnu niin pahalta, yksinäisyydestä huolimatta.
Välillä tuntuu, että... kaikki ympärilläni tekisivät jotain ja kukaan ei näkisi minua, vaikka seisoisinkin keskellä sitä kaikkea ja vain katselisin.
En ole varma mistään.
Ehkä pitäisi mennä nukkumaan, vaikka edessä onkin taatusti taas yksi uneton yö.
Ei sen väliä.
Huomenna - tai tänään - on lauantai.
Haluan pois.
22
2540
Vastaukset
- skebujebu
Luin tekstisi ja heräsi hieman samoja ajatuksia.
Nyt pelottaa mennä nukkumaan, kun tietää, ettei kuitenkaan nukuta. Miettii kuolemaa ja pelkää milloin se koittaa. Rukoilee Jumalaa, ettei se vielä koittaisi, että saisi elää. Siinä suhteessa ajattelen toisin, koska haluan kuitenkin elää. Mutta miksi sitten elää? Siksikö että Jumala on antanut niin kauniin lahjan elää?
Minäkään en ole kukaan, eikä minulla ole ystäviä, kavereita, miksi niitä sitten kukin kutsuu.- Surunkylväjä
Mitä olen jotain hieman hengellisimpiä kirjoja lukenut, olen ymmärtänyt, että ihminen - tai sielumme - on itse valinnut tämän ruumiin, tämän elämän, nämä kokemukset. Tarkoituksena olisi oppia jotain uutta. Kuolema ei tässä tapauksessa olisi loppu, vaan alku. Alku uudelle elämälle. Kuolema on uusi elämä sielullemme, syntymä on sitten se ruumiillinen alku.
Toisaalta sitten, olen liian utelias kuollakseni - ainakaan oman käteni kautta. Mutta en minä vastaakaan voisi paljoa taistella, jos eräänä päivänä se bussi, jonka alle olen niin monesti meinannut jäädä, päättääkin ajaa ylitseni. Kuski painaakin kaasua, eikä jarrua. Eikä se välttämättä olisi kuskin vika, vaan minun kun en muistanut katsoa tuleeko autoja. Tehty mikä tehty kuitenkin, eikä siinä olisi mennyt kuin yksi turha ja mitätön elämä "hukkaan".
- elänsiisolen
Hei,rakas Surunkylväjä! Ei vielä kannata luovuttaa.Olin jo menossa nukkumaan,mutta ihan oli pakko tähän laittaa viestiä, kun noin surulliset aatokset sinua valvottavat.Koulu voi todella olla rankka paikka, jos puuttuu kaveri jonka kanssa jakaa ilot ja surut.
Omalta läheiseltäni ei ollut hyvää sanottavaa yläasteajoista, mutta lukioon meno ja varsinkin uuteen ympäristöön pääsy helpotti jo huomattavasti. Jos on mahdollista valita lukio tai amis ja ehkä jostain hieman edempää, minne muutkin oppilaat tulevat "uusina", voi tutustumienkin käydä hieman helpommin.
Et missään nimessä saa kuolla tai haihtua olemattomiin, sillä olet tarpeellinen ja tärkeä ihminen tässä maailmassa, et todellakaan mikään luuseri! Itse olin nuorempana ujo ja hiljainen, mutta äskettäin huomasin,etten enää niin pahasti jännitä olemista ja elämistä kuin aikoinaan. Ikä kai sitten tuo varmuutta siihenkin asiaan.
Ethän luovuta, vaikka luokallasi noin välinpitämätöntä sakkia onkin.
Toivotan Sinulle parasta mahdollista tulevaa Elämää isolla E:llä!- Surunkylväjä
Vaihdoin jo kerran koulua kiusaamisen ja syrjinnän takia.. Nykyään sitten vain syrjitään - en tosin tiedä, vaikka seläntakana nauraisivatkin minulle. En jaksa välittää enää.
Enkä jaksa uskoa parempaan tulevaisuuteen. En jaksa oikeastaan uskoa enää yhtään mihinkään.
Luuseri olen ollut kahdeksan viimeistä vuotta elämästäni - ja tämä on sitten yhdeksäs sellainen. En ole mitään, enkä tule koskaan olemaankaan.
Tavallaan olen luovuttanutkin jo. Eikä kai paljoa vaadita siihenkään, että otan sen viimeisen askeleen reunan ylitse.. Paikkaan, josta ei ole paluuta. Sitä en sitten tiedä, olisinko siellä sen onnellisempi kuin täälläkään.
- Jumalan siunausta :)
Nyt taitaa olla aika mennä hankkimaan ammattiapua.
Terapiaa, vaitiolovelvollisuuksineen, se auttaa.
Nykyään moni käy terapiassa ja kun ne mahtavat tyypit, jotka kuuntelee ja opastaa sua auttaa niin kaikki alkaakin mennä taas paremmin :)
Kun lukee näitä sun tekstejä niin huomaa että sä oot tunteikas, fiksu ja hieno ja hyvä ihminen :)
Kaikilla meillä on joskus vaikeata mutta juuri sen takia apua on aina saatavilla :)- skebujebu
Mä en ainakaan uskaltais minnekään terapiaan mennä, oisin siellä vaan liian pidättyväinen ja sitten jos kertoisin, mistä musta todella tuntuu, karjuisin ja huutaisin ja dramatisoisin liikaa. Niin se psykiatrikin, mikä lie, varmaan sanoisi.
Pitää vaan yrittää pitää pää kuosissa ja jaksaa mennä eteenpäin.
Seurustelukumppanikin toisi varmaan vähän valoa elämään. Mutta kuka tälläisen kanssa jaksaisi seurustella. Mihin mussa tytöt sitten ihastuisi? Ulkonäköönkö? Ehei, ei ole ulkonäköä. Luonteeseen? Ei ole luonnetta. Ei ole mitään. - Surunkylväjä
Olen käynyt aiemminkin ja olen harkinnut meneväni uudestaan. En vaan siellä sitten osaisi mitään järkevää suustani päästää tai puhua niistä asioista, jotka minua oikeasti vaivaavat. Kaikki jäisi kuitenkin - aina uudestaan ja uudestaan - sisälleni kytemään ja aiheuttamaan pahaa oloa.
Lupauksen kaltaisen voisin tähän loppuun liittää; "katsotaan mitä tuleva viikko tuo tullessaan".
Saa nähdä, pelkäänkö enemmän kuin uskallan itselleni myöntää. - Jumalan siunausta :)
Surunkylväjä kirjoitti:
Olen käynyt aiemminkin ja olen harkinnut meneväni uudestaan. En vaan siellä sitten osaisi mitään järkevää suustani päästää tai puhua niistä asioista, jotka minua oikeasti vaivaavat. Kaikki jäisi kuitenkin - aina uudestaan ja uudestaan - sisälleni kytemään ja aiheuttamaan pahaa oloa.
Lupauksen kaltaisen voisin tähän loppuun liittää; "katsotaan mitä tuleva viikko tuo tullessaan".
Saa nähdä, pelkäänkö enemmän kuin uskallan itselleni myöntää.Kyl mä ymmärrän et niiden asioiden puhuminen tuottaa vähän vaikeuksii mut ei sun siellä ite tarvitse puhua :)
Kirjoita kaikki asiat joista haluisit puhua ylös paperille :)
Tulosta vaikka viestiesi pääkohdat ja anna ne sitten terapeutille :)
Sitten voitte helposti keskustella kun on mistä aloittaa :)
Tsemppiä ja kaikkea hyvää sinulle :) - Surunkylväjä
Jumalan siunausta :) kirjoitti:
Kyl mä ymmärrän et niiden asioiden puhuminen tuottaa vähän vaikeuksii mut ei sun siellä ite tarvitse puhua :)
Kirjoita kaikki asiat joista haluisit puhua ylös paperille :)
Tulosta vaikka viestiesi pääkohdat ja anna ne sitten terapeutille :)
Sitten voitte helposti keskustella kun on mistä aloittaa :)
Tsemppiä ja kaikkea hyvää sinulle :)Huomenna koulukuraattorille.
Sinne on minulla pienin kynnys mennä tällä hetkellä. Hoitosuhde psykiatriselle lienee vielä voimassa, että jos ei kuraattorista apua, niin ilmeisesti sitten sinne jälleen..
Kiitos neuvosta, kirjoittelen ylös noita asioita, mistä pitäisi puhua~ - Jumalan siunausta :)
skebujebu kirjoitti:
Mä en ainakaan uskaltais minnekään terapiaan mennä, oisin siellä vaan liian pidättyväinen ja sitten jos kertoisin, mistä musta todella tuntuu, karjuisin ja huutaisin ja dramatisoisin liikaa. Niin se psykiatrikin, mikä lie, varmaan sanoisi.
Pitää vaan yrittää pitää pää kuosissa ja jaksaa mennä eteenpäin.
Seurustelukumppanikin toisi varmaan vähän valoa elämään. Mutta kuka tälläisen kanssa jaksaisi seurustella. Mihin mussa tytöt sitten ihastuisi? Ulkonäköönkö? Ehei, ei ole ulkonäköä. Luonteeseen? Ei ole luonnetta. Ei ole mitään.Aina on jotain :)
Jos terapiaan menisit niin kirjottasit vaikka valmiiksi mistä haluut puhua :)
Siellä on mahtavia tyyppejä :)
Kaikkea hyvää sulle ja Jumalan siunausta :)
- Suklaakakku
" En tunne olevani kenenkään kanssa samalla aaltopituudella. Enkä voi sietää pinnallisia ihmisiäkään sen puoleen - en ole toistaiseksi tavannut ketään ei-niin-pinnallista. "
Mulla ihan sama tilanne. Kaikki on nykyään niin ulkonäkökeskeisiä. Itse ajattelen syvällisesti ja arvostan ihan muita asioita (OIKEESTI). Mulla siis samanlainen tilanne, ei ole ketään jonka kanssa olisin samalla aaltopituudella. Se on ikävää, toivoisin (niinku varmaan säkin) että joskus löydän OIKEAN ystävän =) - oppeliini
Lueppa Vayu.n ketju. saatat huomata sieltVayu asioita jotka voit tunnistaa omiksesi ja kenties opiia jotain uutta ajttelemisen aihetta.
Muista aina että elämä on kallis lahja ja jokaisella on joskus elämänsä aikana vaikeuksia. Mutta muista aina ett sinä olet omana itsenäsi arvokas ihminen.
Sinun on vain rohkeasti tultava ulos kotilostasi. Kuinka kukaan tietää että olet edes olemassa ellet näyttäydy muille?
Lueppa oikein tarkasti Vayulle kirjoittamani viestit. olen varma että saat niistä jotain positiivista toimintaehddotusta. - Twinsanity90
Mulla pyörii päässä aika lailla samoja ajatuksia...
Haluan kuitenkin elää, mutten tiedä, mitä haluan elämältä. En myöskään tiedä onko elämä elämisen arvoista jos se jatkuu näin. Vanhemmille ei voi puhua tunteistaan, he eivät kuitenkaan ymmärrä. Olen jo lukiossa ja minulla on paljon kavereita, mutta ovatko he oikeasti kavereitani. Ainut asia mikä minua heihin yhdistää on koulu. Muutenkin jo tarpeeksi vaikeaa tutustua ihmisiin ujouteni takia. Vähätkin kaverisuhteeni karsiutuvat siihen, että en jaksa olla se ainut osapuoli joka pitää ystävyyssuhdetta yllä. Minulla on kyllä pari hyvää ystävää, he asuvat pitkällä ja heillä on muutenkin eri piirit yms. Olen koittanut etsiä netistä uusia ystäviä irl, mutta sekin tuntuu vaikealta..
Välillä mietin, että miksi ees valitan, mullahan on kaikki asiat hyvin, mutta miksi sitten tuntuu niin paskalta jatkuvasti.- elliest91
Minulla joten kuten samnakaltainen tilanne Twinsanity90:n kanssa.
Menen aina kouluun, vietän aikaa niiden "ystävien" kanssa jotka sielä on, mutta usein minulla tulee mieleen, että mitäs vittua, onkohan nämä nyt niitä ystäviä...?
En tunne kehenkään kohtaan sinänsä tarvetta viettää aikaa tai kertoa mitään, ja jotenki alkaa nyt tuntua et se kaikki johtuu minusta. Koska minä työnnän heitä pois ja teen ulkopuolisiksi. Jotkut kaverisuhteet eivät ole luotu pitkiksi, mutta kun tuntuu että mikään niistä ei toimi? Haluaisin kovasti tutustua ihan uusiin ihmisiin, joiden kanssa vois jakaa uudestaan nämä ajatukset ja he eivät tuomitsisi saman tien "kyllä mä sut tunnen, joojoo".
Pelkään kovasti, että masennus tässä, mutta huoh, minkäs tekee.
- failpoika
Mulla oli sama homma edellisessä kooulussa, lintsailin tosi paljon ja ei mikään kiinnostanut mut nyt ku oon eri koulussa niin olo on vähän helpottunut mutta eipä niitä "kavereita" vieläkään oo ainuttakaan ja joka aamu on tuskaa herätä ja olen edelleen masentunut, mutta kait siihen tottuu niin en enään oikeestaan pahemmin välitä siitä, mut mun mielestä yksin oleminen on ihan ok, hanki jotain kivoja harrastuksia, tai pelaa jotain peliä missä on paljon ihmisiä ja joiden kanssa voi jutella esim guild wars ja world of warcraft ovat hyviä, tai harkitse koulun vaihtoa, minua se piristi ainakin vähän, ja kiinnitä huomiota pukeutumiseen, sillä siisti pukeutuminen kiinnittää ihmisten huomion paremmin, ja koulussa voit kuunnella vaikka mielimusiikkiasi mp3 soittimella, mikäli omistat sellaisen, mutta ei kannata lintsata, siitä ei ole muuta kuin haittaa, tiedän kokemuksesta, ja mikäli et pidä ryhmätöistä, voit kysyä opettajalta että hän arpoisi ryhmät töitä varten, itse tein näin pari kertaa, jotta ei tarvisi tehdä yksin / kysellä porukkaa, mut tsemppii sulle
- vikaa
Minulla on sama fiilis, et haluisin kuolla tai haihtua pois. Minulla ei ole pahemmin kavereita, koulussa minua haukutaan ja koulu menee ihan penkin alle ja kotona saan kuulla huutoa äiteltä ja siskoltani siittä että olen puhunut terkkarin kanssa asioistamme ja hän haluu lähettää minut jonnekkin muualle puhumaan.. Ei oikeen ole innostanu tämä elämäni pariin vuoteen vaikka olen vasta 15vuotta.. Toivon yöt ja päivät kuolemistani, mutta en ole tehnyt itsemurhaa. en ymmärrä sitä että miksi en ole vielä tehnyt sitä... Koita pärjätä..
- Täälläkin
Sama tunne monesti.. Kavereita ei ole paljon ja tytötkin katsovat aina koulussa vinosti ihan kuin olisin jokin friikki ja aina on tunne, että kun kävelen jonkin ihmiskasan ohi, he alkavat puhua jtn paskaa minusta jne.. Noh onneksi kohta tulee kesä ja pääsen nauttimaan ainoasta asiasta josta todella pidän nimittäin moottoripyöräilystä. :)
Tunnistan osittain itseni kirjoituksestasi... valvon joskus tahallani myöhään, mutta herään kyllä ajoissa... ... Yksinäisyys on pahinta mitä itse tiedän. Se tyhjyyden tunne, kun ei ole ketään, se tunne, kun tajuaa, ettei kuulu joukkoon ja on ulkopuolinen... .. Sekin on tuttua, ettei oikeastaan halua tutustua kehenkään lähemmin... riitelen samasta asiasta itseni kanssa koko ajan. Ryhmätöitä kammoksun - luojan kiitos niitä voi tehdä toisinaan myös yksin...
... En tiedä mitä tässä tilanteessasi voi tehdä... En tiedä itsekään mitä tehdä... Mutta juu... kirjoitin tän pääosin siksi, että tiedät samanlaisiakin olevan... jotka tuntee noin. tsemppiä...- Mummeli98v
Oon 96v mummo mä voin lähtee hautaa !!!!! XD
- Salla K.
Kovin tuttuja tuntemuksia omasta nuoruudestani. Kannattaa muistaa, että moni nuoruuden ahdistus on vain sitä -nuoruuden ahdistusta. Iän karttuminen auttaa ja näkökulma muuttuu ehkä aivan täydellisesti.
Moni muuten kokee, että on helpompi puhua kirkon diakonille tai papille, kuin jollekulle maallisen tahon alan ammattilaiselle, lisäksi papit ja diakonit ovat ilmaista juttuseuraa ja ottavat myös elämän syvälliset hengellisen tason pohdinnat tosissaan! Tsemppiä ja siunausta, linkitänpä tähän oman nuoruuden tarinani: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10650990Mä jo ehdin yllättymään, että onko tässä ensimmäinen ketju, johon joku ei tule tyrkyttämään uskoaan, mutta eipä näköjään ollut.
- loukussajossain
Liiankin tuttu tunne... en sovi minnekkään, epäonnistun lähes tulkoon kaikessa mitä teen ja olen laittanut itseni likoon joka helvetin asiassa... jatkuva itseni ruoskinta paikassa jossa tuntuu olevan vain pieni valonpilkahdus kaukana jossain tän kaiken kaaoksen keskellä on ajanut mut loukkuun josta en voi paeta enkä huutaa... miks ei mikään vittu riitä itselleni eikä maailmalle? Oon helvetin yksin vaikka ympärillä on välittäviä ihmisiä mutta mä en vaan vittu osaa muutaku olla oma negatiivinen itseni joka vihaa silmittömästi maailmaa ja omaa peilikuvaansa ja kaikkea sitä pahaa mitä mulle on tehty ja mitä itse olen tehnyt... luojan kiitos päihteet eivät enää kuulu asiaan sentään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi1112892Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap302395Vanhalle ukon rähjälle
Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen222344Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/15256631081976- 1141650
Hommaatko kinkkua jouluksi?
Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k1701365Aatteleppa ite!
Jos ei oltaisikaan nyt NATOssa, olisimme puolueettomana sivustakatsojia ja elelisimme tyytyväisenä rauhassa maassamme.2881188- 801044
- 711034
Mikko Koivu yrittää pestä mustan valkoiseksi
Ilmeisesti huomannut, että Helenan tukijoukot kasvaa kasvamistaan. Riistakamera paljasti hiljattain kylmän totuuden Mi2471023