-45 kg

Ajattelin hieman kertoa omista kuvioistani miten sain koko aikuisikäni vaivanneet liikakilot häviämään. Olen laihduttanut aikasemmin kaikilla mahdollisilla dieeteillä enkä ole onnistunut pitämään painoa alhaalla. Loppujen lopuksi tulin pisteeseen jossa en vaan enää sietänyt tilannetta. Suivaannuin ja päätin että teen asiat juuri niin kuin minusta tuntuu hyvältä. Lopetin kevyttuotteiden käytön ja unohdin kaikki terveystuputukset mitä olen lukenut.

Perusperiaatteissaan näin:

- Syön kun on nälkä, pyrkien kuitenkin säännöllisyyteen; ainakin aamupala ja yksi lämmin ateria päivässä.

- Ruoka ja syöminen ei ole mikään itsetarkoitus. Jos ei ruoka maistu, en syö vain sen takia että olisi pakko. Joskus tarvitsen välipaloja enemmän, joskus en ollenkaan.

- En syö vihanneksia, hedelmiä, vitamiineja, kuitupitoisia, täysjyvä, sokerittomia yms. tuotteita vain siksi että olettaisin niiden olevan terveellisiä ja hyväksi minulle. Syön niitä silloin kun haluan.

- Liikun niin kuin hyvältä tuntuu, välillä säännöllisesti, välillä en muuta kuin mitä työn takia tulee liikuttua.

Syön esimerkiksi pitsaa, suklaata jne. kun se minusta on paikallaan. Olutta, siideriä ja viiniä juon silloin kun on aihetta siihen. Elimistö sopeutuu ja osaa taas kertoa, minkälaiset annoskoot ovat sopivia. Syön toki myös salaatteja ja hedelmiä. Tavallinen perusruoka on yleensä se, joka pitää olon hyvänä. Virvoitusjuomat, jugurtit ja leivokset ovat jääneet melkein kokonaan pois - niistä ei tule hyvä olo.

Väittäisin, että ihmisen elimistö ei oleta, että joka päivä se joka päivä saisi täydellisesti koostetun ravintoainemäärän. Miten ihmeessä me olisimme voineet selviytyä tähän saakka ilman tarkkaa tietoa kuinka paljon tarvitsemme flavonoideja, omega-3 rasvahappoja ja lihasmassaan suhteutettua proteiinimäärää?

Toki on ymmärrettävää ja kunnioitettavaakin, jos joku haluaa käyttää aikaasa ja energiaansa ravinnon tarkkailuun. Omaa kehoaan pitää arvostaa! Minä kuitenkin elän ennemmin vaikka muutaman vuoden vähemmän ilman sen kummempaa panostamista ruokavaliooni. Uskokaa vain ihmiset omaan harkintakykyynne! Tutkimuksia tulee ja menee ja markkinointimiehet osaavat houkutella. Oma elämä ja hyvinvointi on kuitenkin se tärkein asia.

Vuosia tässä meni. Olen aika tyytyväinen itseeni nyt. Kaikille painoasioista kärsiville haluaisin jotenkin välittää sen tuntemuksen, että lihavassa ihmisessä ei ole mitään "vikaa". Älkää polkeko itseänne alaspäin ainakaan omalta taholtanne. Arvostakaa itseänne huolimatta muun maailman toitotteluista miten ikinä sitten päätättekin elää.
1473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

oot oikeilla jäljillä. Olen itse kuunnellut kehoani ja mielitekojani. En syö jos ei ole oikeesti nälkä. Kun mietin ruokailutottumuksiani ovat aika terveelliset tuntuu kuin elimistö osaisi valita mitä tarvitaa. Joskus tekee esim maksaa mieli niin silloin syön sitä aika harvoin. Ehkä silloin on rauta-arvot matalalla. Yleisesti ottaen mieliteot ja ruuat joita sön päivittain on mielestäni terveellisiä. vihanneksi, tummaa leipää vähän maitotuotteita hedelmiä lihaa ja kalaa, kanaa. Joinakin päivinä syön enemmän ja välistä on sellaisia päiviä että vähemmän. Liikun säännöllisesti joka toinen päivä. Tällä olen saanut painoni pysymään normaalissa lukemissa ilman minkäänlaista teressiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tutkimuksista huolimatta terve kirjoitti:

Ajattelin hieman kertoa omista kuvioistani miten sain koko aikuisikäni vaivanneet liikakilot häviämään. Olen laihduttanut aikasemmin kaikilla mahdollisilla dieeteillä enkä ole onnistunut pitämään painoa alhaalla. Loppujen lopuksi tulin pisteeseen jossa en vaan enää sietänyt tilannetta. Suivaannuin ja päätin että teen asiat juuri niin kuin minusta tuntuu hyvältä. Lopetin kevyttuotteiden käytön ja unohdin kaikki terveystuputukset mitä olen lukenut.

Perusperiaatteissaan näin:

- Syön kun on nälkä, pyrkien kuitenkin säännöllisyyteen; ainakin aamupala ja yksi lämmin ateria päivässä.

- Ruoka ja syöminen ei ole mikään itsetarkoitus. Jos ei ruoka maistu, en syö vain sen takia että olisi pakko. Joskus tarvitsen välipaloja enemmän, joskus en ollenkaan.

- En syö vihanneksia, hedelmiä, vitamiineja, kuitupitoisia, täysjyvä, sokerittomia yms. tuotteita vain siksi että olettaisin niiden olevan terveellisiä ja hyväksi minulle. Syön niitä silloin kun haluan.

- Liikun niin kuin hyvältä tuntuu, välillä säännöllisesti, välillä en muuta kuin mitä työn takia tulee liikuttua.

Syön esimerkiksi pitsaa, suklaata jne. kun se minusta on paikallaan. Olutta, siideriä ja viiniä juon silloin kun on aihetta siihen. Elimistö sopeutuu ja osaa taas kertoa, minkälaiset annoskoot ovat sopivia. Syön toki myös salaatteja ja hedelmiä. Tavallinen perusruoka on yleensä se, joka pitää olon hyvänä. Virvoitusjuomat, jugurtit ja leivokset ovat jääneet melkein kokonaan pois - niistä ei tule hyvä olo.

Väittäisin, että ihmisen elimistö ei oleta, että joka päivä se joka päivä saisi täydellisesti koostetun ravintoainemäärän. Miten ihmeessä me olisimme voineet selviytyä tähän saakka ilman tarkkaa tietoa kuinka paljon tarvitsemme flavonoideja, omega-3 rasvahappoja ja lihasmassaan suhteutettua proteiinimäärää?

Toki on ymmärrettävää ja kunnioitettavaakin, jos joku haluaa käyttää aikaasa ja energiaansa ravinnon tarkkailuun. Omaa kehoaan pitää arvostaa! Minä kuitenkin elän ennemmin vaikka muutaman vuoden vähemmän ilman sen kummempaa panostamista ruokavaliooni. Uskokaa vain ihmiset omaan harkintakykyynne! Tutkimuksia tulee ja menee ja markkinointimiehet osaavat houkutella. Oma elämä ja hyvinvointi on kuitenkin se tärkein asia.

Vuosia tässä meni. Olen aika tyytyväinen itseeni nyt. Kaikille painoasioista kärsiville haluaisin jotenkin välittää sen tuntemuksen, että lihavassa ihmisessä ei ole mitään "vikaa". Älkää polkeko itseänne alaspäin ainakaan omalta taholtanne. Arvostakaa itseänne huolimatta muun maailman toitotteluista miten ikinä sitten päätättekin elää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu