Töistä minä hänet löysin.. yllätys. Kovasti hän on tehnyt töitä koko ajan, mutta lupauksia "paremmasta" on ollut. Lupaukset on menneet ja uusia tullut, aina kuitenkin sama työtahti jatkuu. Hän siis tekee tosiaankin töitä yötä päivää. Nukkuu usein pari tuntia vaan työpaikalla tai autossa ja jatkaa hommia. Pienyrittäjä hän on mutta luulis siinäkin jonkinlainen järki olevan paikallaan. Miehessä itsessään on merkkejä liiallisesta rasituksesta, (ei pysty nukkumaan, paikat hajoaa) mutta minkäs teet. Itse odotan aina iltaisin miestä viereeni ja petyn useimmiten.Onko muilla samoja kokemuksia? Kannattaako odottaa?
Rakastuin työnarkomaaniin
yksin illanviettoon
2413654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Töitä vain aina löytyy ja löytyy, vapaa aika jota ei juurikaan ole menee luonnollisesti nukkumiseen. Lupauksia kiireettömämmästä ajasta ja enemmästä yhdessä olosta kyllä on, mutta puheiksi ovat jääneet ainakin suurimmalta osin. En vain voi sille mitään että rakastan häntä enkä halua ketään muuta. Pakko tyytyä siihen että pystytään olemaan yhdessä vain muutaman kerran viikossa jos aina sitäkään. Ja olemme aika nuoria vielä, joten aikaa on vielä tulevaisuudessakin. :)
Näin minäkin luulin, mut hän löysinkin (jossain ihmeen välissä) toisen naisen. Ja tämä uusi nainen osaa VAATIA yhteistä aikaa, jota mieheltä ihme ja kumma nyt näyttää löytyvän!
Nm. itse aikoinaan tehnyt saman virheen. Työnarkomania ei yleensä helpota iän myötäkään, toisilla se vain pahenee (jos ei pää hajoa ennen sitä).
Miettisin ainakin useamman kerran ennen perheen perustamista ks. miehen kanssa.
Ei ne sanat, vaan ne konkreettiset teot!
ihan aiheesta toiseen :D
Tuli mieleen jokin maanis-skirtsofeenikko joka nukkuu jtn muutama tuntia per päivä.
Syytä huoleen?! Ei varmaan mtn yhdeyttä tuohon, ei kai?! :D
köyhätpainaa ja muu elämä jää toiselle sijalle.
sitä luulee rikastuvan rehelisellä yrittämisellä.
se on vaan harhaa.sit ku terveys menny niin sitten ihmetellään et jääny muuta ku maksettu talo ja hermot paskana
no olin aikasemmin työ narkomaani. Mut kun rupesi miettimään et kun ei oo elämassä muuta kun työ ja työ tuli stoppi. Kaverit katos ja kaikki muu sosiaalinen elämä. No nyt oon ollut vapaalla 5 kuukautta ja en oo katunut ollenkaan. ei oo tuloja mut vapautta on ja MIKÄ TÄRKEIN TERVEYS VOI HYVIN.
kannattaisi ryhtyä tekemään koska kaveri kuitenkin jossain vaiheessa pysähtyy ja tuolla menolla pahalla ja sitten olet tärkeä kun joudut toimimaan kokopäiväisenä hoitajana. Mutta tämähän on vain minun mielipiteeni. Mitä SINÄ haluat elämältäsi?
ps. mitähän piristeitä tuolla on käytössä?
miunkin mies. Kai. Toinen vaihtoehto naisissa. Pikkuhiljaa alkaa vaaka kallistumaan jälkimmäisen suuntaan. Näin ainakin kuvittelen istuessani kaikki illat yksin täällä metsän keskellä. Olen tässä pohtinut että sinkku ajoista tämä suhde ei eroa muuten, kun että siivottavaa on 100 neliötä enemmän, pyykkiä kaksin verroin, seksiä vähemmän ja kaikki kaverisuhteetkin menneet.
Mä luulen, että naiset jotka valitsee miehen lompakon paksuuden mukaan voi valita noin huonosti. Ota toinen mies, sellaisen jonka kanssa vietetään aikaa ja anna sen toisen raataa itsensä hengiltä, kai se sulle perinnön jättää.
Ei ne asiat ole ihan noin yksinkertaisia.
Työnarkomaani ei välttämättä ole sellainen saadakseen paljon rahaa eikä työnarkomaanin kanssa yhteen menevä kumppani tee sitä saadakseen rahaa.
Työnarkomanian takana on usein erilaisia (tiedostamattomia) riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteita, joita ihminen yrittää saada kompensoitua esim. omaa tarpeellisuuttaan ja tehokkuttaan työnteolla osoittamalla.
Ihminen, joka tekee paljon töitä saadakseen rahaa ei välttämättä ole työnarkomaani. Työ on tällaiselle henkilölle usein vain välinearvo, jonka avulla saa rahaa toteuttaakseen itselleen tärkeäksi kokemiaan asioita. Työnarkomaanille työ on itseisarvo, jolla voi osoittaa (itselleen tai muille) oman tarpeellisuutensa. Työnarkomaniia voi toteuttaa myös tehtävissä, joissa maksetaan huonosti, esim. järjestötyö tms. Eli ei suinkaan ole niin yksinkertaista, että työnarkomaani = rahanahne.
Työnarkkarin kanssa. Mulla oli 15 vuotta sellanen mies jonka työ ja kuulema harrastus oli yhtä suurta intohimoa. Aina kun aloin puhumaan etten jaksa enempää, lupasi mies muutosta "kunhan tän projektin saan loppuun". Ensin oli pelkkä työntekijä, sitten osakkeenomistaja ja sitten perusti oman firman. Jos olin itse sairaana pienten lasten kanssa yksin kotona, miehen työpäivä venyi entisestään. Miehellä oli myös täysin liukuva työaika, joten hän nukkui aamulla pitkään, lähti töihin ja tuli illalla myöhään. Lasten aikataulu oli tietysti täysin päinvastainen. Sitten muutettiin lähemmäs työpaikkaa jotta matkoihin ei kuluis aikaa ja sitä jäis sitten enemmän kotona olemiseen.. Joo, sillä mies sai vielä enemmän aikaa töissä olemiseen ei kotona. Sitten muutettiin taas ja mies perusti oman yrityksen, lupasi että nyt voi ihan oikeasti itse määritellä omat työajat. Tyhmä kun olin niin uskoin taas. Ei siinä isä lapsiin oppinut tutustumaan, Sitten kun lopulta otin eron, alkoi lapset kiinnostamaan isää... vähäksi aikaa. Nyt ei tapaa niitä juuri ollenkaan vaikka asuu kilometrin päässä. Työ vei voiton lapsistakin. No mä olen paljon onnelisempi, tosin luottamus rakkauteen meni mutta mulla on aikaa lapsille vaikka töitä teenkin jotta saan ruokaa pöytään.
Kaukohali saman kokeneelle! Jostakin sitä ihmeesti vaan saa voimia, kun ei tarvitse enää stressata sen "irtoykislön" edesottamuksia. Ja lapset voivat paljon paremmin!
odottaa. Ellet sitten osaa elää niinkuin toista ei oliskaan.Työnarkomaani on ja pysyy vaikka voissa paistais. En ikinä enään ota toista samanlaista.
Työnarkomaaniin rakastuin minäkin ja siitä saa kärsiä. Yhteistä aikaa hyvin vähän, peruttuja näkemisiä sitäkin enemmän. Välimatkaa 120 km eikä mies ole tänä vuonna jaksanut tulla mun luo kuin kerran, minä käyn hänen luonaan. Lupauksia kuulen kyllä siitä, kuinka hän yrittää järjestää vapaan viikonlopun ja että työtahti helpottaa. Mitään ei vain ole tapahtunut...
Kun asiasta puhutaan, hän väittää minun olevan hänelle tärkeä. Yhdessä molemmilla on hyvä olla, ongelma on siis vain siinä, ettei yhteistä aikaa löydy. Erotakaan emme tahdo mutta tilanne alkaa olla minulle kestämätön. En jaksa hänen kanssaan enkä ilman häntä.
Meno siis muuttunut tälläiseksi marraakuun jälkeen työpaikan vaihdoksen yhteydessä. Mutta kun ei miehessä ole muuta vikaa kuin työtähti! Tunteet ja mielialat menevät aivan vuoristorataa, välillä jaksan uskoa asioiden muuttuvan paremmiksi, toisinaan tuntuu, että elämä on aivan umpikujassa.
Miten muiden tämmöisten suhteiden on käynyt? Voiko ihminen tajuta hidastaa ja muuttua?
Ei kannata ainakaan minun kokemukseni perusteella jos ei sitten tyydy siihen ,,seurustelin kolme vuotta ja oli yksinäinen ,yksinäisempi kuin sinkkuna.Mies tuskin muuttuu.
Olen Työnarkomaanin poika, ja voin sanoa, ettei aina ole helppoa olla läheinen.
Yrittäjän arki on Suomessa raakaa. Ei sitä rahaa tule jos ei töitäkään tee. Jokaisen, joka alkaa kumppaniksi yrittäjälle, ottaa riskin.
Pitää myös miettiä omaa elintasoaan. Tuttavapiirissä mies on yrittäjä, vaimo haluaa paljon lapsia ja hienon talon. Mutta sitten ei kelpaa, kun mies raataa töissä turvatakseen perheelle hienon elintason.
Yrittäjä on yrittäjä, narkomaanit on erikseen. Joskus voivat tulla samassa paketissa, mutta kyllä se yrittäjyys merkitsee useimmiten sitä, että joudut tekemään töitä pitempään kuin palkansaajat!
Tottahan on että yrittäjät joutuvat tehdä ns,"pyöreää päivää" ja ovat lujilla. Käsittääkseni yrittäjä itsekkin kuitenkin joskus haluaisi levätä , käydä lomalla jne. Työnarkomaani on luku sinänsä, häntä et saa lomalle perheen kanssa ,suuttuu jos puoliso ehdottaa sellaista. Jos saat taisteltua jotenkin että jossakin käydään, niin saat syyt niskoillesi,ihan kuin oltais tehty jotain todella pahaa.Työnarkomaani elää vain työn kautta,hyvin vähän on muuta elämää ja jos on kaikki tapahtuu hänen ehdoillaan. Kyllä jämtti on näin!
Itse olen siis nainen ja tunnustan itseni työnarkomaaniksi.. Kokemuksestani voin kertoa että itse ainakin hyvin paljon rakastan miesystävääni ja meillä menee hyvin, vaikka teenkin hullunlailla hommia. Työnarkomaanius näyttää kulkevan ainakin meillä suvussa :D Tiedän, että työnarkomaanius aiheuttaa kaikenlaisia vaivoja mutta kun on vahva suhde, niin se kestää sen :) Kannattaa sanoa miehelle että vähentää iltapuolen töistä tunnin (ja vähitellen lisää), jolloin saat hänet viereesi nukkumaan :) Onnea teille.. :)
Mies sairastaa vaikeaa ergomaniaa.Saatettava vaikka vastentahtoisesti hoitoon.Ilman hoitoa parantumaton sairaus.Tuhoaa psyykkisen ja fyysisen terveyden.
Miehelle työ oli kiva harrastus tai toisinpäin, mitään sosiaalista elämää ei ollut, illat ja viikonloputkin menivät näissä intohimohommissa, kunnes... joutui sairaslomalle.
Nyt nappaa 3-4 eri mömmöä, että saa edes käytyä töissä ja tehdyksi minimin. Ja iltaisin vielä kaljaa päälle, että nukkuu kuin raato.
Kotona mies ei enää paiski hommis, vaan vain rötköttää milloin missäkin divaanilla. Pitäisi saada jostain kunnon hoitoa - eivät ne pillerit häntä paranna.
En ole sanonut, että "mitä minä sanoin", vaikka vuosien varrella tosiaan sanoin monta kertaa, mitä ajattelen työhulluudestaan.
Minä löysin omani sörkän kaduilta. Meil meni aluks iha hyvi mut sit se vei mun telkkarin kaniin et sais rahaa vireenii. onneks tarjos hihalliset, et saa sivottuu kämpän.
Lähde suhteesta ja pian,on niitä normaalejakin vielä olemassa...
Mieheni vääntää sellaisia 14-tunnin työpäiviä, viikonloput ja juhlapäivätkin. Alusta saakka meillä on ollut vain kaksi riidan aihetta; liian pitkät työpäivät ja raha. Itsellä oli silloin minimimäärä rahaa, mies repi tietysti enemmän mania, ja ukosta tuntui kohtuuttomalta, jos rahat loppui (yleensä ne meni jo laskuihin jotka vuokraa lukuun ottamatta olivatkin kaikki vastuullani) että jouduin pyytämään rahaa ruokaan.
Tosissani olen pyytänyt miestä edes hieman mukautumaan kantaani ja antamaan periksi edes joskus töissään, mikään pakko niitä ei ole tehdä noin pirusti. Jotain muutoksia on jo tullut, mutta en ole varma, haluanko tehdä esim. lapsia tuon miehen kanssa, sillä olisin jatkuvasti yksin, ja meistä tulisi ihan ilmiselvät anoppi ja appi, ja sitä EN halua!
Suosittelen sinullekin, että puntaroit asioita jonkin aikaa, sillä itse olen antanut aikaa muuttua jo 3 vuotta, eikä muutosta ole pahemmin sattunut. Ja tuskin sattuukaan.