Minun tarinani...

Tapasin ihanan pojan tuossa joulun jälkeen. Itselläni on takana monta suhdetta, kuitenkaan koskaan en ollut ketään kohtaan tuntenut näin.
Meillä oli 100km pituinen välimatka toisiimme. Rakastimme toisiamme. Poika lähti sitten tammikuussa inttiin ja alkoi ongelmat. Emme nähneet toisiamme usein, koska pojan sukulaiset asuivat ympäri suomea niin viikonloput menivät hänellä matkustaessa. Poika ilmoitti sitten minulle yks kaks että hän haluaa vasta intin jälkeen musta vakavampaa. Kuitenkin oltaisiin uskollisia toisillemme. Poika olisi intissä vuoden, eli ensi vuoden tammikuuhun asti olisi pitänyt odottaa. Kerroin mielipiteeni, että musta ei ole odottamaan niin pitkää aikaa, vaikka rakastinkin. Ja niin sitten erosimme kokonaan.
Poika soitti mulle yksi ilta ja sanoi että ollaan niinkuin mitään ei koskaan meidän välillä olisikaan ollut. Kavereille se oli puhunut että ei vois yhtään kiinnostaa miten mulla menee ja mitä mulle kuuluu. Mitä tästä voi päätellä? olin kuitenkin pojan ensi rakkaus.
1785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En mäkään kyllä haluaisi seurustella noin nuorena jo monen kanssa olleen "tytön" kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Tapasin ihanan pojan tuossa joulun jälkeen. Itselläni on takana monta suhdetta, kuitenkaan koskaan en ollut ketään kohtaan tuntenut näin.
Meillä oli 100km pituinen välimatka toisiimme. Rakastimme toisiamme. Poika lähti sitten tammikuussa inttiin ja alkoi ongelmat. Emme nähneet toisiamme usein, koska pojan sukulaiset asuivat ympäri suomea niin viikonloput menivät hänellä matkustaessa. Poika ilmoitti sitten minulle yks kaks että hän haluaa vasta intin jälkeen musta vakavampaa. Kuitenkin oltaisiin uskollisia toisillemme. Poika olisi intissä vuoden, eli ensi vuoden tammikuuhun asti olisi pitänyt odottaa. Kerroin mielipiteeni, että musta ei ole odottamaan niin pitkää aikaa, vaikka rakastinkin. Ja niin sitten erosimme kokonaan.
Poika soitti mulle yksi ilta ja sanoi että ollaan niinkuin mitään ei koskaan meidän välillä olisikaan ollut. Kavereille se oli puhunut että ei vois yhtään kiinnostaa miten mulla menee ja mitä mulle kuuluu. Mitä tästä voi päätellä? olin kuitenkin pojan ensi rakkaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu