Mistä tunnistaa väärät profeetat?

Jeesus sanoo: ”Hedelmistä te siis tunnette heidät.” ”Taivaaseen pääsee se joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.”

Monet pyrkivät esittämään Jeesukselle ansiolistojaan. Tälläkin listalla monet puhuvat kyllä paljon Herrasta ja kertovat pyhittävänsä sunnuntaita lepopäivänä Herran kunniaksi ja tuomitsevat sapatinpyhittäjät harhaoppiseksi lakikristityiksi jne.

Jeesus mainitsi että Lammasten vaatteissa kulkevat väärät profeetat mainostaa itseään ja saavutuksiaan: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'

Mutta Jeesus sanoo heille totuuden: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!' Vanhempi käännös sanoo: ”menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.”

Väärien profeettojen juoni paljastuu ja petetyt ihmiset huomaavat että se ristiinnaulituksi väitetty laki onkin käytössä tuomiolla ja parannuksen teko on myöhäistä.
45596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Ellen G White osottautuu vääräksi profeetaksi heti enkelioppaineen ja ennustukset keskittyvät saatanan töihin (hänen suuruuden ylistämiseen).

Todellisuudessa saatana on kuin pölyhiukkanen Jeesukselle.

Jeesus päihittäisi Paholaisen 6-0, mutta hän haluaa osoittaa että hän voittaa paholaisen ja koko maailman rakkauden "aseella"

Äänestä

Ote on poimittu Ajankohtainen työ- kirjasta, mihin on koottu Ellenin lainauksia kirjaevankelistoille:

SUURET SANOMAKIRJAMME

Kirjoja jotka valaisevat saatanan luopumusta -

Olen saanut ohjeita, joiden mukaan juuri nyt pitäisi laajalle levittää tärkeitä kirjoja , jotka sisältävät Jumalan antamaa valoa SAATANAN luopumuksesta taivaassa, sillä niiden avulla tavoitettaisiin monia.... RH 16.2 1905

Milloin Jeesus Antoi lähetyskäskyn: " Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa, miten paholainen lankesi taivaassa??"

Äänestä
  • Esimerkki
    Kirjoittanut: sairaitten parantamattomuus 14.3.2008 klo 12.33

    Kristuksen työskentelytapa oli saarnata sanaa ja lievittää parantamisihmeillä kärsimystä. Mutta minulle on opetettu, että me emme voi nyt työskennellä tällä tavoin,sillä saatana harjoittaa voimaansa tekemällä ihmeitä. Jumalan palvelijat eivät voi nykyään työskennellä ihmeiden avulla, koska suoritetaan vääriä parantamisia, joiden väitetään olevan Jumalasta.. - Kirje 53, 1904 (Ettemme eksyisi, s.32; Selected Messages II, s.54).

    Tässä 1 esim, miten Ellenin opas alentaa itse lähetyskäskyä.

    Mikä on kyseisen valheen pedagoginen vaikutus: Annetaan paholaisen rauhassa mellastaa riivattujen ihmisten kanssa, jos joku paranee jossain oikeasti uskotaan sen olevan paholaisesta. Ne jotka saadaan käännytettyä seurakuntaan tupakanvieroituskurssilla, ilm kirjaseminaarilla, terveys"evankeliumilla" He kiilloittavat vain ulkopuolen sapatilla. Näyttävät ulos hurskailta, mutta sisimmässään ovat kaikkea muuta.

    Ihmekkös sitten, jos joukostamme löytyy haureellisia,pedofiileja, eriseuraisia, kateutta, petkuttajia, pettäjiä.veronkiertäjiä, lahkolaisia ,rakkaudettomia maailmanrakkaita jne..

    Kun mikään pienempikään sairaus ei parane, kun uskotaan "prof henkeä"

    Äänestä

  • Uskova 43 kirjoitti:

    Esimerkki

    "Kristuksen työskentelytapa oli saarnata sanaa ja lievittää parantamisihmeillä kärsimystä. Mutta minulle on opetettu, että me emme voi nyt työskennellä tällä tavoin,sillä saatana harjoittaa voimaansa tekemällä ihmeitä. Jumalan palvelijat eivät voi nykyään työskennellä ihmeiden avulla, koska suoritetaan vääriä parantamisia, joiden väitetään olevan Jumalasta.. - Kirje 53, 1904 (Ettemme eksyisi, s.32; Selected Messages II, s.54).

    Kuka Ellenille näin on opettanut?

    Minulle Jeesus Jumalanpoika ja hänen sanansa Pyhä Raamattu opettaa näin:
    (Raamatussa paljon muitakin kohtia)

    Jeesus lähettää kaksitoista opetuslasta
    Luuk 9:6
    Niin opetuslapset lähtivät matkaan. He kulkivat kylästä kylään julistaen evankeliumia ja parantaen sairaita kaikkialla.

    Mark 11 23-24
    Totisesti jos joku sanoo tälle vuorelle Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen. Se myös tapahtuu jos hän ei sydämestään epäile vaan uskoo että niin käy kuin hän sanoo.
    Niinpä minä sanon teille Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte uskokaa että olette sen jo saaneet ja se on teidän.

    Lähetyskäsky
    Matt 28: 20
    Ja katso minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.

    Pietari parantaa ramman
    Apt 3: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole mutta mitä minulla on sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristyuksen Nasaretilaisen nimessä: Nouse ja kävele.

    Seurakunta rukoilee voimaa
    Apt 4:30-31 Ojenna kätesi niin että sairaat paranevat että tapahtuu tunnustekoja ja ihmeitä pyhän palvelijasi Jeesuksen nimessä.
    Kun he olivat päättäneet rukouksensa vavahti paikka jossa he olivat koolla ja he kaikki täyttyivät Pyhästä Hengestä ja julistivat rohkeasti Jumalan sanaa.

    Apostolit tekevät voimatekoja
    Apt 5:12 Apostolien kätten kautta tapahtui kansan keskuudessa monia tunnustekoja ja ihmeitä.

    Paavali herättää kuolleen Eutykoksen
    Apt 10 Paavali meni alas painautui häntä vasten kietoi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi Älkää hätäilkö hän on hengissä.

    Apostolin tehtävät
    1Kor 4:1 Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana

    Pyhän hengen lahjat
    1 Kor 12:8-11 Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tälläistä puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki joka jakaa kullekkin omat lahjansa niin kuin tahtoo.

    Matt 17:20-21 Totisesti jos teillä olisi uskoa edes sinapinsimenen verran te voisitte sanoa tälle vuorelle Siirry täältä tuonne ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta. Tämä ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla.

    Mark 6:13 Opetuslapset karkoittivat monta pahaa henkeä sekä voitelivat öljyllä sairaita ja paransivat heidät.

    Apt 1:4 "Älkää lähtekö Jerusalemista vaan jääkää odottamaan sitä minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää"

    Synti on myös sairaus, mistä Jeesus haluaa pelastaa

    Äänestä

  • opetuksia? kirjoitti:

    Sen pitää olla näin : ETTÄ EKSYISIMME

    etteikö sairaita paranneta adventti kirkossakin, tässä on yksi todistus, miehelläni oli kova pään särky 36v ja se meni niin pahaksi että piti ottaa jopa 8:san vahvoja päänsärky tabletteja päivässä.
    Sanoin kerran sitten kirkossa yhdelle sisarelle että miehelläni on jatkuva pään särky ja näyttää ettei mikään auta, hän sanoi että täytyy rukoilla miehesi puolesta, ja päänsärky on ollut poissa lähes puolivuotta, ei tarvitse ottaa yhtään tab nykyisin, kiitos Jumalalle hän on rukouksia kuuleva Isä.
    Me emme vain pidä niin kovaa kohua paranemisista mitä useimmat kirkkokunnat pitää ja loppujen lopuksi kun on tutkittu, niin todellisia paranemisia ei ole ollutkaan niin paljon mitä mainostetaan.

    Äänestä

  • puhu omiasi kirjoitti:

    Onneksi ette kuunnelleet Elleniä tässä tapauksessa, vaan luotitte yksin Herraan!

    Sitten minä näin kolmannen enkelin (Ilm 14:9-11). Mukanani oleva enkeli sanoi: "Hänen työnsä on pelottava. Hänen tehtävänsä on kauhistuttava. Hän on se enkeli, joka erottaa vehnän rikkaviljasta ja sinetöi eli sitoo vehnän korjattavaksi taivaalliseen aittaan. Näiden asioiden tulisi vallata mieli kokonaan, kiinnittää koko huomio.-EW 118 (1854)

    Minulle näytettiin konferenssissa ollut seurue. Enkeli sanoi:"Jotkut joutuvat matojen ruoaksi, jotkut menehtyvät seitsemässä viimeisessä vitsauksessa, jotkut jäävät eloon ja pysyvät maan päällä, kunnes heidät otetaan taivaaseen Jeesuksen tullessa."-IT 131,132 (1856)

    Minulle näytettiin, että terveysuudistus on osa kolmannen enkelin sanomaa ja että se kuuluu siihen yhtä kiinteästi kuin käsi ja käsivarsi ihmisruumiiseen.-IT 486 (1867)

    Terveysuudistus on vietävä loppuun. Vielä on niitä, jotka eläinten lihaa syömällä vaarantavat fyysisen, henkisen ja hengellisen terveytensä.RH 27.5.1902.

    Saatana sanoo:" Minä toimin Jumalan tarkoitusperien vastaisesti. Valtuutan seuraajani syrjäyttämään Jumalan muistomerkin, seitsemännen päivän sapatin. Näin osoitan maailmalle, että Jumalan pyhittämä ja siunaama päivä on muutettu...-PK 183,184 (n.1914).

    Näin, ettei kukaan voinut osallistua "virvoituksesta" ellei saanut voittoa jokaisesta helmasynnistä, ylpeydestä, itsekkyydestä, maailmanrakkaudesta ja jokaisesta väärästä sanasta ja teosta.-EW 71 (1851)

    Minulle näytettiin, että jos Jumalan lapset eivät itse lainkaan ponnistele, vaan odottavat virvoitusta poistamaan vääryydet ja korjaamaan virheet ja luottavat siihen, että se puhdistaa heidät kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta ja tekee heidät sopiviksi osallistumaan kolmannen enkelin kovaan huutoon, heidät tullaan havaitsemaan kevyiksi.-IT 619 (1867)

    Näin, että hänet (rouva Hastings) oli sinetöity ja että hän nousisi ylös Jumalan äänen kuullessa....-2SM 263 (1850)

    Minulla ei ole aavistustakaan Jumalan äänen ilmottamisesta ajankohdasta. Kuulin, kun hetki julistettiin, mutta en muistanut sitä näyn päätyttyä.-ISM 76 (1888)

    Äänestä

  • puhu omiasi kirjoitti:

    etteikö sairaita paranneta adventti kirkossakin, tässä on yksi todistus, miehelläni oli kova pään särky 36v ja se meni niin pahaksi että piti ottaa jopa 8:san vahvoja päänsärky tabletteja päivässä.
    Sanoin kerran sitten kirkossa yhdelle sisarelle että miehelläni on jatkuva pään särky ja näyttää ettei mikään auta, hän sanoi että täytyy rukoilla miehesi puolesta, ja päänsärky on ollut poissa lähes puolivuotta, ei tarvitse ottaa yhtään tab nykyisin, kiitos Jumalalle hän on rukouksia kuuleva Isä.
    Me emme vain pidä niin kovaa kohua paranemisista mitä useimmat kirkkokunnat pitää ja loppujen lopuksi kun on tutkittu, niin todellisia paranemisia ei ole ollutkaan niin paljon mitä mainostetaan.

    joo joo mut katso mitä Ellen kirjottaa kirjassa.

    Kyllä sairaita paranee tänä päivänä.
    Jopa synnin sairaudesta

    Äänestä

  • Parantumisesta kirjoitti:

    Onneksi ette kuunnelleet Elleniä tässä tapauksessa, vaan luotitte yksin Herraan!

    niin ilkeitä te vääristelette tuo Elleniin uskomisen kokonaan, siitä saa sellaisen käsityksen että te luulette, tai haluatte luulla että adventistit pitää Jumalanaan Ellen Whitea joka ei ole totta, minulla on Taivaan Jumala jota minä rakastan ja kunnioitan enkä kuollutta ihmistä, ei me olla niinkuin katolilaiset jotka palvovat Mariaa Jeesuksen äitiä, mutta en minä heitä siitä käy syyttämään, vaikka se ei olekkaan oikein, jokainen ihminen vastaa itse Jumalalle teoistaan, pyytäisin jos olette uskovia parjatkaa, mutta alkää valehtelko, tuo ei Jumalan tahdon tekemistä.

    Äänestä

  • puhutte,, kirjoitti:

    kaikki perustuu fakta tietoon ja se tässä onki niin kauheeta.
    Voi kumpa vaan "parjattais"

    Äänestä

  • puhutte,, kirjoitti:

    niin ilkeitä te vääristelette tuo Elleniin uskomisen kokonaan, siitä saa sellaisen käsityksen että te luulette, tai haluatte luulla että adventistit pitää Jumalanaan Ellen Whitea joka ei ole totta, minulla on Taivaan Jumala jota minä rakastan ja kunnioitan enkä kuollutta ihmistä, ei me olla niinkuin katolilaiset jotka palvovat Mariaa Jeesuksen äitiä, mutta en minä heitä siitä käy syyttämään, vaikka se ei olekkaan oikein, jokainen ihminen vastaa itse Jumalalle teoistaan, pyytäisin jos olette uskovia parjatkaa, mutta alkää valehtelko, tuo ei Jumalan tahdon tekemistä.

    Lue kaikki aloitteen alakohdat:
    eikö sinulla jo silmät ala aukea?

    Pahinta on kun sokeena uskoo Ellenin profetioiden täyttymiseen ja niillä kyllä menee harhaan.
    Kyllähän oikeeseenkin osuu, mutta ne profetiat ovat jo raamattuun kirjoitettu.

    Ei esim sapatin tähden ihmisiä lopunaikana vainota vaan Jeesuksen niinkuin hän itse sanoo raamatussa

    Äänestä

  • puhutte,, kirjoitti:

    niin ilkeitä te vääristelette tuo Elleniin uskomisen kokonaan, siitä saa sellaisen käsityksen että te luulette, tai haluatte luulla että adventistit pitää Jumalanaan Ellen Whitea joka ei ole totta, minulla on Taivaan Jumala jota minä rakastan ja kunnioitan enkä kuollutta ihmistä, ei me olla niinkuin katolilaiset jotka palvovat Mariaa Jeesuksen äitiä, mutta en minä heitä siitä käy syyttämään, vaikka se ei olekkaan oikein, jokainen ihminen vastaa itse Jumalalle teoistaan, pyytäisin jos olette uskovia parjatkaa, mutta alkää valehtelko, tuo ei Jumalan tahdon tekemistä.

    Ellen G White on väärä profeetta!

    Eikö saa muka vääryyksiin ja epäkohtiin puuttua?

    Jos jokun silmät aukeaa on suorastaan Jumalan pilkkaa että hän on hiljaa tai että ne jotka näkevät myös EGW viestien lähteen yrittää vaientaa kritiikin.

    Uskominen EGW profetian henkeen on harhaa. Etkö näe että se perustuu enkeliviesteihin.
    Ei Jumala yksinkertaisesti toimi näin. Jumala toimii Pyhän Henkensä kautta jokaisessa Jumalanlapsia. Antaen myös profetioita, mutta Pyhässä (Totuuden) hengeaaä.

    Juuri enkeliviestit paljastavat harhan. Silloin on periaatteessa turha tarkastella mitä hän mahdollisesti on tai ei ole kirjoittanut. Kirjoituksessa on niin paljon oikeaakin.

    Äänestä

Kyllä meidän adventistien pitää mennä itseemme.

Äänestä

On kuitenkin hyvä ymmärtää, että jos ihmisellä on tällainen henkiopas, on se yksi petoksen selvimpiä tuntomerkkejä. Sillä jos jonkun elämässä esiintyy alituiseen jokin enkeli tai henkiopas, on aina kyseessä spiritistinen henki, joka haluaa eksyttää tämän ihmisen ja johdattaa hänet eroon Jumalasta. Merkillepantavaa on, että samat henkioppaat voivat hyvin tekeytyä myös Jumalan enkeleiksi tai vaikka Jeesukseksi ja Pyhäksi Hengeksikin.
(Jari Iivaisen kotisivuilta)

Äänestä
  • - Ensinnäkään Jumalan enkelit eivät anna jatkuvaa opetusta ihmisille eivätkä myöskään uutta jumalallista ilmoitusta, koska meille on jo annettu Raamattu, Jumalan sana. Useimmat harhaopit ovat saaneet alkunsa juuri sitä kautta, että jokin enkeli tai henkiopas on ilmestynyt ihmisille (vrt. Gal 1:8: Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.). Tältä alueelta voidaan mainita ainakin Japanin useat uskonnolliset liikkeet sekä mormonismi (Joseph Smithin saama enkeli-ilmestys), koska ne ovat saaneet alkunsa juuri sillä tavalla. (Jari Iivaisen koti sivut)
    "Sekä ikävä kyllä adventismissa samoja piirteitä"

    Äänestä

  • - Yksi Jumalan enkeleihin liittyvä selvä piirre on, että ne kirkastavat aina Jeesusta eivätkä nouse hänen yläpuolelleen tai alenna häntä muiden ihmisten tasolle. Ne myös tunnustavat hänen jumaluutensa ja että hän on lihaksi tullut Kristus, Messias, Jumalan ainokainen Poika. Jos tätä seuraavaa tunnustusta, joka on mainittu 1. Johanneksen kirjeessä, ei esiinny enkeli-ilmestyksissä, on ne syytä hylätä saman tien:

    - (1 Joh 4:1-3) Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

    2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;

    3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

    Äänestä

  • - Kun Jumalan enkelit kirkastavat aina Jeesusta Kristusta, lihaksi tullutta Jumalan ainokaista Poikaa, eivät ne myöskään itse ota vastaan mitään palvontaa, vaan kääntävät sen aina takaisin Jumalan luo (Tässä mielessä enkeleiden erikoiset nimet tai ihmisten liian yksityiskohtaiset kuvaukset niistä ovat vain merkki siitä, että kyseessä eivät ehkä olekaan Jumalan enkelit, koska ne eivät koskaan halua itselleen huomiota.). Tästä hyvänä esimerkkinä on eräs Ilmestyskirjassa oleva kuvaus:

    - (Ilm 22:8,9) Ja minä, Johannes, olen se, joka tämän kuulin ja näin. Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt, minä lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti.

    9. Ja hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin; kumartaen rukoile Jumalaa."

    Äänestä

  • Kun on kyseessä väärien henkien alaisuuteen ajautuminen, johtuu se hyvin usein siitä seikasta, että ei etsitä ja rukoilla taivaassa olevaa Jumalaa, vaan käännytään johonkin aivan muuhun suuntaan. Väärin suuntautuminen tai keskittyminen vääriin asioihin voi ilmetä mm. edelläolevassa käsityksessä henkioppaista, mutta yhtä hyvin se voi ilmetä antautumisessa Jumalalle, rukouksessa, hengellisessä sodankäynnissä tai sielunhoidossa, joissa niissäkin voidaan painottaa vääriä seikkoja. Katsomme näitä seikkoja vielä erikseen:

    Antautuminen Jumalalle. Ensinnäkin se tilanne, kun ihminen antautuu koko sydämestään Pyhälle Hengelle, muodostaa vaaratilanteen. Sillä kun ihminen antautuu "sokeaan kuuliaisuuteen" Pyhää Henkeä kohtaan, ei hän ehkä lainkaan ota huomioon sitä, että ilmapiirissä on muitakin henkiä, jotka voivat eksyttää häntä tekeytyen Pyhäksi Hengeksi. Hän voi silloin ajautua aivan samanlaiseen eksytykseen kuin ne, jotka ovat henkioppaiden kanssa tekemisissä.

    Niinpä ihmisen, joka antautuu Jumalalle, täytyy ymmärtää, että hän antautuu ennen kaikkea taivaassa olevalle Jumalalle ja kääntyy hänen puoleensa. Ihmisessä asuva Pyhä Henki voi kyllä antaa tähän voiman, mutta hänen mielensä ja rukouksensa on aina syytä suuntautua taivaassa olevan Kristuksen ja Jumalan puoleen, muuten hän on vaarassa joutua harhaan

    Äänestä

  • aina Jeesusta kirjoitti:

    - Yksi Jumalan enkeleihin liittyvä selvä piirre on, että ne kirkastavat aina Jeesusta eivätkä nouse hänen yläpuolelleen tai alenna häntä muiden ihmisten tasolle. Ne myös tunnustavat hänen jumaluutensa ja että hän on lihaksi tullut Kristus, Messias, Jumalan ainokainen Poika. Jos tätä seuraavaa tunnustusta, joka on mainittu 1. Johanneksen kirjeessä, ei esiinny enkeli-ilmestyksissä, on ne syytä hylätä saman tien:

    - (1 Joh 4:1-3) Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

    2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;

    3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

    Jeesuksen voitto ristillä kumotaan. Veri siirrettään taivaan pyhäkköön.

    Tätä ei opeta kukaan muu kuin adv srk.

    Eivät edes adv kirkon omat teologit voineet saada mitään perustetta raamatusta 5 vuotta kestäneiden tutkimusten jälkeen!

    Ainut, mikä todistaa tämän puolesta on Ellenin " Profetian Henki"

    Enkelien viestit!

    Äänestä

  • voi olla vaara tilanne kirjoitti:

    Kun on kyseessä väärien henkien alaisuuteen ajautuminen, johtuu se hyvin usein siitä seikasta, että ei etsitä ja rukoilla taivaassa olevaa Jumalaa, vaan käännytään johonkin aivan muuhun suuntaan. Väärin suuntautuminen tai keskittyminen vääriin asioihin voi ilmetä mm. edelläolevassa käsityksessä henkioppaista, mutta yhtä hyvin se voi ilmetä antautumisessa Jumalalle, rukouksessa, hengellisessä sodankäynnissä tai sielunhoidossa, joissa niissäkin voidaan painottaa vääriä seikkoja. Katsomme näitä seikkoja vielä erikseen:

    Antautuminen Jumalalle. Ensinnäkin se tilanne, kun ihminen antautuu koko sydämestään Pyhälle Hengelle, muodostaa vaaratilanteen. Sillä kun ihminen antautuu "sokeaan kuuliaisuuteen" Pyhää Henkeä kohtaan, ei hän ehkä lainkaan ota huomioon sitä, että ilmapiirissä on muitakin henkiä, jotka voivat eksyttää häntä tekeytyen Pyhäksi Hengeksi. Hän voi silloin ajautua aivan samanlaiseen eksytykseen kuin ne, jotka ovat henkioppaiden kanssa tekemisissä.

    Niinpä ihmisen, joka antautuu Jumalalle, täytyy ymmärtää, että hän antautuu ennen kaikkea taivaassa olevalle Jumalalle ja kääntyy hänen puoleensa. Ihmisessä asuva Pyhä Henki voi kyllä antaa tähän voiman, mutta hänen mielensä ja rukouksensa on aina syytä suuntautua taivaassa olevan Kristuksen ja Jumalan puoleen, muuten hän on vaarassa joutua harhaan

    Vaara piilee siinä, että kriisitilanteeseen asti uskovainen käytti päättelykykyään arvostellakseen oikeaa ja väärää ja totteli sitä, minkä uskoi periaatteessa olevan Jumalan tahdon, mutta nyt hänen luovuttauduttuaan Pyhälle Hengelle hän alkaa totella näkymätöntä persoonaa ja alistaa itsensä ja päättelykykynsä sokeassa tottelevaisuudessa sille, minkä hän uskoo olevan Jumalasta. Hän on alistanut tahtonsa toteuttamaan Jumalan tahtoa kaiken kustannuksella, ja koko hänen olemuksensa on joutunut näkymättömän maailman voimien vallanalaiseksi. Tämä uskovainen tietenkin haluaa alistua vain Jumalan voimille, mutta hän ei ota huomioon, että hengellisessä valtapiirissä on muitakin voimia, ja että kaikki, mikä on "yliluonnollista", ei suinkaan ole Jumalasta. Hän ei havaitse, että tämä koko olemuksen täydellinen luovuttaminen näkymättömille voimille tietämättä, miten erottaa toisistaan Jumalan ja saatanan voimat, muodostaa mitä suurimman vaaran kokemattomalle uskovaiselle.

    Paholaiskeskeisyys. Kun edellisessä kappaleessa puhuttiin siitä, miten rukouksessa voidaan kääntyä väärään suuntaan, on vastaava virhe myös se, että olemme enemmän paholais- kuin jumalakeskeisiä. Sillä näin todella voi tapahtua ns. hengellisessä sodankäynnissä, jossa puhutaan enemmän paholaisesta ja paholaiselle kuin Jumalasta ja Jumalalle.

    Näin tehden tavanomainen rukous ja anominen Jumalalta on hylätty, ja rukous on saanut aivan uuden muodon ja merkityksen - eli sellaisen, jossa keskitytään enemmän viholliseen kuin Jumalaan.

    - Yksi hengellisen sodankäynnin seuraus on se, että siinä vihollinen nähdään hyvin suurena ja uhkaavana, kun taas Jumala nähdään hyvin pienenä ja avuttomana ja jonka on vaikea pitää suurta vihollista kurissa.

    Koska saatana- ja riivaajakeskeistä, ei seurauksena voi olla muuta kuin suuri vihollinen ja pieni Jumala. Vasta kun vääränlaisesta sodankäynnistä vapaudutaan, voi asetelma parantua.

    Sentähden kun on kyseessä edellämainittu sodankäynti, on hyvä havaita, ettei se ole Jumalan tahto kenenkään kohdalla. Hän ei halua, että me keskitymme viholliseen ja hänen jatkuvaan ajattelemiseensa, vaan että suuntaamme huomiomme Jumalaan. Monet suuret sielujenvoittajatkaan maailmassa eivät ole keskittyneet siihen, vaan he ovat rukoilleet Jumalaa, viettäneet aikaa hänen kanssaan ja toimineet sitten Pyhän Hengen täyteydestä käsin - siinä on ollut heidän voimansa salaisuus.

    Samoin kun ovat kyseessä suuret herätykset, ei niissäkään ole keskitytty viholliseen vaan Jumalaan. Kun ihmiset vain rukoilivat Jumalaa, hän sitten vaikutti sen, että vihollisen linnakkeet murtuivat ja ihmiset pelastuivat. Tämän saman tulisi olla pääsääntöisenä mallina nytkin.

    - (Matt 9:38) Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.

    - (Room 10:1) Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.

    - (Apt 12:5) Niin pidettiin siis Pietaria vankeudessa; mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä.

    Äänestä

  • Ellen G White kertoo että hänellä oli enkeliopas 70v ajan,
    jopa enkeli oppaita ja taivaallisia neuvonantajia

    Äänestä

  • aina Jeesusta kirjoitti:

    - Yksi Jumalan enkeleihin liittyvä selvä piirre on, että ne kirkastavat aina Jeesusta eivätkä nouse hänen yläpuolelleen tai alenna häntä muiden ihmisten tasolle. Ne myös tunnustavat hänen jumaluutensa ja että hän on lihaksi tullut Kristus, Messias, Jumalan ainokainen Poika. Jos tätä seuraavaa tunnustusta, joka on mainittu 1. Johanneksen kirjeessä, ei esiinny enkeli-ilmestyksissä, on ne syytä hylätä saman tien:

    - (1 Joh 4:1-3) Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

    2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;

    3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

    Ellen G White sanoo että Kristus on sama kuin ylienkeli Miikael

    Äänestä

  • luovat helposti vaarab kirjoitti:

    Vaara piilee siinä, että kriisitilanteeseen asti uskovainen käytti päättelykykyään arvostellakseen oikeaa ja väärää ja totteli sitä, minkä uskoi periaatteessa olevan Jumalan tahdon, mutta nyt hänen luovuttauduttuaan Pyhälle Hengelle hän alkaa totella näkymätöntä persoonaa ja alistaa itsensä ja päättelykykynsä sokeassa tottelevaisuudessa sille, minkä hän uskoo olevan Jumalasta. Hän on alistanut tahtonsa toteuttamaan Jumalan tahtoa kaiken kustannuksella, ja koko hänen olemuksensa on joutunut näkymättömän maailman voimien vallanalaiseksi. Tämä uskovainen tietenkin haluaa alistua vain Jumalan voimille, mutta hän ei ota huomioon, että hengellisessä valtapiirissä on muitakin voimia, ja että kaikki, mikä on "yliluonnollista", ei suinkaan ole Jumalasta. Hän ei havaitse, että tämä koko olemuksen täydellinen luovuttaminen näkymättömille voimille tietämättä, miten erottaa toisistaan Jumalan ja saatanan voimat, muodostaa mitä suurimman vaaran kokemattomalle uskovaiselle.

    Kuvitelkaa vuotta 1844.
    Ihmiset odottivat tosi voimakkaasti jeesusta takaisin.
    Tilanne oli kaaottinen.
    Ja mikä valtava pettymys kun Jeesus ei tullutkaan.

    Tässä tilanteessa heikko 17v Ellen kääntyi Rva Hainesin puoleen josta on tietoa että hän oli hyvin henkinen ihminen.

    Tämän rouvan luona sai Ellen myös ensimmäisen näkynsä

    Äänestä

  • vihollinen nähdään suurena kirjoitti:

    Paholaiskeskeisyys. Kun edellisessä kappaleessa puhuttiin siitä, miten rukouksessa voidaan kääntyä väärään suuntaan, on vastaava virhe myös se, että olemme enemmän paholais- kuin jumalakeskeisiä. Sillä näin todella voi tapahtua ns. hengellisessä sodankäynnissä, jossa puhutaan enemmän paholaisesta ja paholaiselle kuin Jumalasta ja Jumalalle.

    Näin tehden tavanomainen rukous ja anominen Jumalalta on hylätty, ja rukous on saanut aivan uuden muodon ja merkityksen - eli sellaisen, jossa keskitytään enemmän viholliseen kuin Jumalaan.

    - Yksi hengellisen sodankäynnin seuraus on se, että siinä vihollinen nähdään hyvin suurena ja uhkaavana, kun taas Jumala nähdään hyvin pienenä ja avuttomana ja jonka on vaikea pitää suurta vihollista kurissa.

    Koska saatana- ja riivaajakeskeistä, ei seurauksena voi olla muuta kuin suuri vihollinen ja pieni Jumala. Vasta kun vääränlaisesta sodankäynnistä vapaudutaan, voi asetelma parantua.

    Sentähden kun on kyseessä edellämainittu sodankäynti, on hyvä havaita, ettei se ole Jumalan tahto kenenkään kohdalla. Hän ei halua, että me keskitymme viholliseen ja hänen jatkuvaan ajattelemiseensa, vaan että suuntaamme huomiomme Jumalaan. Monet suuret sielujenvoittajatkaan maailmassa eivät ole keskittyneet siihen, vaan he ovat rukoilleet Jumalaa, viettäneet aikaa hänen kanssaan ja toimineet sitten Pyhän Hengen täyteydestä käsin - siinä on ollut heidän voimansa salaisuus.

    Samoin kun ovat kyseessä suuret herätykset, ei niissäkään ole keskitytty viholliseen vaan Jumalaan. Kun ihmiset vain rukoilivat Jumalaa, hän sitten vaikutti sen, että vihollisen linnakkeet murtuivat ja ihmiset pelastuivat. Tämän saman tulisi olla pääsääntöisenä mallina nytkin.

    - (Matt 9:38) Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.

    - (Room 10:1) Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.

    - (Apt 12:5) Niin pidettiin siis Pietaria vankeudessa; mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä.

    Ellen G White näkee juuri paholaisen tosi suurena, vaikka todellisuudessa on se pikku kirppu Jumalan rinnalla

    Äänestä

  • VALITSE VALONHOHTOINEN ENKELI - ÄLÄ MUSTANPUHUVAA

    Ps. 91:11
    Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.

    MUISTA SAPATTILÄKSYSI, OPASTAA ENKELI

    Jes. 28:10
    Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä!" -

    Jes. 28:13
    Niinpä on Herran sana oleva heille: "Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä", niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.

    Äänestä

  • Ellen G Whiten Kristillisiä kokemuksia ja opetuksia
    s.50-52

    -Minulle oli vaikea koettelemus kertoa erehtyville, mitä minulle oli heistä näytetty.
    -Ja sitten sieluani ahdisti sellainen hätä, että usein tunsin että kuolema olisi ollut tervetullut vieras ja hauta suloinen lepopaikka.
    -En käsittänyt olevani uskoton näin kysellessäni ja epäillessäni enkä nähnyt sellaisen menettelyn vaaraa ja synnillisyyttä, ennenkuin minut näyssä temmattiin Jeesuksen luo. Hän katseli minua paheksuvasti ja käänsi kasvonsa pois minusta. On mahdotonta kuvailla sitä kauhua ja tuskaa, mitä silloin tunsin. Lankesin kasvoilleni Hänen eteensä, mutta minulla ei ollut voimaa lausua sanaakaan. Oi miten halusinkaan piiloutua ja kätkeytyä tuolta pelottavalta katseelta!
    -Kohta muuan enkeli käski minun nousta, ja voin tuskin kuvailla näkyä, minkä silmäni kohtasivat. Edessäni oli joukko ihmisiä, joiden hiukset ja vaatteet olivat revityt ja joiden kasvoilta kuvastui epätoivo ja kauhu. He tulivat aivan lähelle minua ja hankasivat vaatteitani omiini. Katsoessani vaatteitani huomasin niiden olevan veren tahraamat. Kaaduin jälleen ikäänkuin kuolleena seurassani olevan enkelin jalkoihin. En voinut esittää ainoatakaan puolustusta ja halusin päästä pois tuosta pyhästä paikasta.
    -Enkeli nosti minut jaloilleni ja sanoi: "Tilasi ei ole nyt tälläinen, mutta tämä näky on annettu sinulle tietääksesi, mihin tilaan joudut, jos laiminlyöt julistaa toisille, mitä Herra on sinulle ilmaissut. Mutta jos pysyt uskollisena loppuun asti, niin saat syödä elämän puusta ja juoda elämänveden virrasta. Sinä tulet paljon kärsimään, mutta Jumalan armossa on sinulle kyllin."
    -Silloin tunsin olevani valmis tekemään kaiken, mitä Herra minulta vaatisi, jotta Hän

    Äänestä

  • Ellen kertoo, että hänellä oli oma enkeliopas useamman vuoden. Tästä olen lukenut mm. Ella M. Robinsonin Isoäitini kirjassa.

    s. 115 näkyjen jumalallisesta lähteestä on niiden sanoman luonne. Ne osoittavat tietä taivaaseen ja varoittavat matkan vaaroista. Ne opastaa kuinka voidaan saada Jeesuksen kaltainen luonne ja voitto synnistä.

    s. 162 Eräänä iltana Herran enkeli tuli hänen vuoteensa ääreen ja toisti;" Sinun tulee kirjoittaa opetukset, joita minä annan sinulle."
    Ja jälleen häntä kehotettiin ;"Kirjoita".

    s.163 Suurimman osan Ellen White kirjoitti ollessaan yksin huoneessaan varjaisina aamutunteina. Usein enkeli tuli öisin tuomaan hänelle sanomaa välitettäväksi Jumalan kansalle, jotta sen usko raamattuun vahvistuisi ja se oppisi paremmin ymmärtämään ja seuraamaan Sanan opetuksia.

    Ellen kirjoitti myös monia kirjoja....ymmärrämme Raamattua paremmin ja ne auttavat meitä tulemaan sellaisiksi ihmisiksi, jotka voivat elää Jeesuksen kanssa uudessa maassa.

    s.165 Keskeytin isoäidin ja kysyin:" Kertoiko enkeli sinulle tämän kaiken, vai ajattelitko niitä itse, kun kirjoitit?"
    Isoäiti vastasi:" Enkeli keskusteli minun kanssani yöllä, ja minä kirjoitin sanomat, jotka annettiin minulle sinua, Mabelia, ja vanhempianne varten."

    s.166 Meitä varoitettiin masennuksesta. Enkelit etsivät tilaisuutta auttaa meitä työssämme ja kristuksen kaltaisen luonteen kasvattimisessa.

    s.168 ...kuinka ne auttoivat meitä tulemaan Jeesuksen kaltaisiksi ja valmiiksi muuttamaan taivaalliseen kotiin taivaallisen perheen luo.

    Äänestä

  • enkelioppaasta kirjoitti:

    Ellen kertoo, että hänellä oli oma enkeliopas useamman vuoden. Tästä olen lukenut mm. Ella M. Robinsonin Isoäitini kirjassa.

    s. 115 näkyjen jumalallisesta lähteestä on niiden sanoman luonne. Ne osoittavat tietä taivaaseen ja varoittavat matkan vaaroista. Ne opastaa kuinka voidaan saada Jeesuksen kaltainen luonne ja voitto synnistä.

    s. 162 Eräänä iltana Herran enkeli tuli hänen vuoteensa ääreen ja toisti;" Sinun tulee kirjoittaa opetukset, joita minä annan sinulle."
    Ja jälleen häntä kehotettiin ;"Kirjoita".

    s.163 Suurimman osan Ellen White kirjoitti ollessaan yksin huoneessaan varjaisina aamutunteina. Usein enkeli tuli öisin tuomaan hänelle sanomaa välitettäväksi Jumalan kansalle, jotta sen usko raamattuun vahvistuisi ja se oppisi paremmin ymmärtämään ja seuraamaan Sanan opetuksia.

    Ellen kirjoitti myös monia kirjoja....ymmärrämme Raamattua paremmin ja ne auttavat meitä tulemaan sellaisiksi ihmisiksi, jotka voivat elää Jeesuksen kanssa uudessa maassa.

    s.165 Keskeytin isoäidin ja kysyin:" Kertoiko enkeli sinulle tämän kaiken, vai ajattelitko niitä itse, kun kirjoitit?"
    Isoäiti vastasi:" Enkeli keskusteli minun kanssani yöllä, ja minä kirjoitin sanomat, jotka annettiin minulle sinua, Mabelia, ja vanhempianne varten."

    s.166 Meitä varoitettiin masennuksesta. Enkelit etsivät tilaisuutta auttaa meitä työssämme ja kristuksen kaltaisen luonteen kasvattimisessa.

    s.168 ...kuinka ne auttoivat meitä tulemaan Jeesuksen kaltaisiksi ja valmiiksi muuttamaan taivaalliseen kotiin taivaallisen perheen luo.

    Herra meitä adventisteja Armahtakoon ja päästäköön Ellenin orjuudesta!

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    VALITSE VALONHOHTOINEN ENKELI - ÄLÄ MUSTANPUHUVAA

    Ps. 91:11
    Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.

    MUISTA SAPATTILÄKSYSI, OPASTAA ENKELI

    Jes. 28:10
    Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä!" -

    Jes. 28:13
    Niinpä on Herran sana oleva heille: "Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä", niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.

    Eikö AVK järkeen mahdu selvä tosiasia. Jeesus on sapatin Herra. Mithra on sunnuntain Herra. Kertoisit meille hieman tuosta sunnuntain Herrasta Kuinka meidän tulee häntä palvella. Milloin tämä sunnuntain Herra on kuollut puolestasi? Tältä sunnuntai Herralta olemme saaneet lasten valelukasteen Ja sunnuntain. Jeesus Jätti jälkeenä meille vain Ehtoollisen Uppokasteen ja sapatin.

    Äänestä

  • Kyseliä kirjoitti:

    Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa :)

    Kumpaa sinä palvot, sapattia vai sapatin herraa?

    Äänestä

  • Kyseliä kirjoitti:

    Eikö AVK järkeen mahdu selvä tosiasia. Jeesus on sapatin Herra. Mithra on sunnuntain Herra. Kertoisit meille hieman tuosta sunnuntain Herrasta Kuinka meidän tulee häntä palvella. Milloin tämä sunnuntain Herra on kuollut puolestasi? Tältä sunnuntai Herralta olemme saaneet lasten valelukasteen Ja sunnuntain. Jeesus Jätti jälkeenä meille vain Ehtoollisen Uppokasteen ja sapatin.

    Olet sieluton sielullinen lauantain orja.

    Jeesuksen kyllä voit vaihtaa vaikkapa enkeliin,
    mutta lauantaista et voisi luopua edes uhan
    edessä. Mutta meille protestanteille sopii
    levätä päivänä kuin päivänä.
    Sunnuntai - viikkomme viimeinen päivä vaan sattuu
    olemaan käytännöllisin siihen tarkoitukseen.

    Äänestä

Mutta minut pyhittää sapatin Herra! Armoa se.
Niinpä Kristus ei höpeä kutsua minua veljeksi,
vaikka minä en vaikoikaan päiviä, en lauantaita
enkä sunnuntaita.

Hepr. 2:11
Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä.
Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi.

Huomasitteko, muuten käärmemäisyyttä aloituksessa? Me kristityt muka tuomitsemme
lauantain sapatoijat.
Kuitenkin on niin, että
tuo sapattipoika sabotoi sunnuntaita.
Ei se meitä loukkaa, sillä meille perjantai on
yhtä hyvä päivä, tai vaikkapa lauantai, jos sapattipojan musta haave eräänä
päivänä toteutuu ja sunnuntaina
lepääminen lailla kielletään.

KENEEN HÄN LUULEE TUOLLA OSUVANSA?

### Mistä tunnistaa väärät profeetat?
sapattipoika 15.3.2008 klo 23.11
Kertovat pyhittävänsä sunnuntaita lepopäivänä Herran kunniaksi ja tuomitsevat sapatinpyhittäjät harhaoppiseksi lakikristityiksi jne. ###

Otsikko: "Mistä tunnistaa väärät profeetat?" -
se on outoa ajattelua. Ei meidän vääriä profeettoja tarvitse tunnsitaa, sillä emme me
niiden perässä juokse.
Ja oikean profeetan tunnistaa Raamatusta.
Siellä on, mistä valita.

Olemme Aabrahamin jälkeläisiä, lupausten kansaa.
Ja profeetta lupaa hyvää tälel päivälle -
huomiselle vielä parempaa. Huomaa: lihalle ja
lihallisuduelle ei mitään luvata.

Joona 4:11
Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?"

Hes. 36:11
Ja minä lisään teille ihmisiä ja karjaa runsaasti, ja ne lisääntyvät ja ovat hedelmälliset.
Minä teen teidät asutuiksi, niinkuin olitte muinaisina päivinänne, ja teen hyvää vielä enemmän kuin alkuaikoinanne.
Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.

HYLJÄTTY EI OLEKAAN HYLJÄTTY

Jes. 54:1
Riemuitse, sinä hedelmätön, joka et ole synnyttänyt, huuda ilosta ja riemahda, sinä, joka et ole synnytyskivuissa ollut.
Sillä hyljätyllä on lapsia enemmän kuin aviovaimolla, sanoo Herra.

Jes. 54:5
Sillä hän, joka sinut teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot on hänen nimensä, sinun lunastajasi on Israelin Pyhä, hän joka kaiken maan Jumalaksi kutsutaan.

Äänestä
  • Ei mikään päivä meitä pelasta.
    Ei edes sapatti. Eipä ole iakaikkisuuden kannalta mitään hyötyä.

    Ainoastaan Jeesus on tie totuus ja elämä

    Adventtikirkossa mielellään lauletaan sapatin ylistys lauluja.
    Palvotaan jotain päivää.

    Jumala lepäsi kaikesta työstä seitsemäntenä päivänä, ei hän sitä palvonut
    Jeesuskin paransi hyvin paljon sairaita juuri sapattina. ja tämä tuodaan hyvin selvästi esille raamatussa, miksi?
    Jeesus sanoi että lopunaikana meitä vainotaan hänen nimensä tähden, ei sapatin!

    Äänestä

  • AVK taas tulee pyhitetyksi Mithrajumalan pyhittämänä. Näet Jeesus ei koko elämänsä aikana pyhittänyt sunnuntaita. Mithra oli Jumaluutena jo ennen Jeesusta ja hän pyhitti sunnuntain Isäntänsä antaman tavan mukaan. Mithralla on paljon uskollisia palvelioita. Älä soimaa ketään Jeesuksen palveliaa. Ole sinäkin uskollinen Herrallesi. Näinhän nämä soimaamasi henkilötkin ovat uskollisia Jeesukselle.

    Äänestä

  • Huomaaja kirjoitti:

    AVK taas tulee pyhitetyksi Mithrajumalan pyhittämänä. Näet Jeesus ei koko elämänsä aikana pyhittänyt sunnuntaita. Mithra oli Jumaluutena jo ennen Jeesusta ja hän pyhitti sunnuntain Isäntänsä antaman tavan mukaan. Mithralla on paljon uskollisia palvelioita. Älä soimaa ketään Jeesuksen palveliaa. Ole sinäkin uskollinen Herrallesi. Näinhän nämä soimaamasi henkilötkin ovat uskollisia Jeesukselle.

    Noinko vastenmielistä sinulle ovat Raamatusta lainatut lauseet?

    Onko adventismin perustana tietyn päivän pyhittäminen?

    Äänestä

  • Huomaaja kirjoitti:

    AVK taas tulee pyhitetyksi Mithrajumalan pyhittämänä. Näet Jeesus ei koko elämänsä aikana pyhittänyt sunnuntaita. Mithra oli Jumaluutena jo ennen Jeesusta ja hän pyhitti sunnuntain Isäntänsä antaman tavan mukaan. Mithralla on paljon uskollisia palvelioita. Älä soimaa ketään Jeesuksen palveliaa. Ole sinäkin uskollinen Herrallesi. Näinhän nämä soimaamasi henkilötkin ovat uskollisia Jeesukselle.

    Eihän adventistit pidä Raamatullisesti sapattia.
    Hehän noudattavat sapattina omia ihmiskäskyjään.

Kirjasta Ajankohtainen työ. Kirja on tarkoitettu kirjaevankelistoille.

Enkelit antavat sanoja - Kirjaevankelistoilla on suuri vastuu. Hänen tulisi lähteä työhönsä valmiina selittämään raamattua. Jos hän luottaa Herraan kulkiessaan paikasta toiseen, Jumalan enkelit ovat hänen vierellään antmassa hänen puhuttavakseen sanoja, jotka tuovat valoa, toivoa ja rohkaisua monelle sielulle...6T 314 ( 1900)

Äänestä

Kuuleppas sapattipoika,
etkö sinäkin nimimerkilläsi haluaisi ennemmin tuoda ylistyksen Jeesukselle?

Äänestä
  • Herran pyhä päivä meille levon suo.
    Arjen melske taukoo, taistoon rauhan tuo.
    Kuule, armopöytään Herran kutsu soi!
    Hyvä taivaan leipä nälän poistaa voi.

    Herra, anna rauhan täyttää mieleni,
    poista kaikki huolet sydämestäni.
    Sinuun katson täältä maasta kyynelten,
    anna uutta voimaa tielle huomisen.

    Herran lepopäivä, käännä katseemme
    Jordanvirran poikki uuteen maahamme.
    Siellä uusi laulu kaikuu mahtava,
    ylistyksen saakoon pyhä Karitsa!

    Ikilevon päivä, milloin koitatkaan?
    Silloin Herran kiitos kiirii kautta maan.
    Silloin uusin kielin laulu sapatin
    soi ja täyttää uuden Jerusalemin.

    Äänestä

  • Adventisteilla kirjoitti:

    Herran pyhä päivä meille levon suo.
    Arjen melske taukoo, taistoon rauhan tuo.
    Kuule, armopöytään Herran kutsu soi!
    Hyvä taivaan leipä nälän poistaa voi.

    Herra, anna rauhan täyttää mieleni,
    poista kaikki huolet sydämestäni.
    Sinuun katson täältä maasta kyynelten,
    anna uutta voimaa tielle huomisen.

    Herran lepopäivä, käännä katseemme
    Jordanvirran poikki uuteen maahamme.
    Siellä uusi laulu kaikuu mahtava,
    ylistyksen saakoon pyhä Karitsa!

    Ikilevon päivä, milloin koitatkaan?
    Silloin Herran kiitos kiirii kautta maan.
    Silloin uusin kielin laulu sapatin
    soi ja täyttää uuden Jerusalemin.

    seitsemmännen päivän adventistit kertovat jo asioiden marssi järjestyksen.

    Päivää korotetaan, palvotaan

    Äänestä

itse, koska sinullahan siitä on adventistina paljonkin kokemusta. Nimittäin tuosta ansiolistojen keräilystä, josta syytät lähimmäisiäsi.

Listallasi on lauantain sapatti, jolla kehua retostat lähimmäistesi edessä, lihansyöntiä koskeva rajoitus, kahvinjuontikielto, viinin nauttimiskielto, musiikillinen rajoittuneisuus, elokuvakielto, lauantain työntekokielto..

Montako pistettä noista saat pistesaldoosi, jolla kerskailet Jumalan kasvojen edessä?

Äänestä
  • Kait meitä suomalaisia etoo kiitollisuudenvelka.
    Kun sanotaan, että tässä ilmainen vanhurskautus,
    niin sanomme: ei kiitos, kyllä minä maksan.
    Ja vaikkei ole millä maksaa, niin lupailemme, että
    Herran, kyllä minä maksan kun jaksan.

    Mutta on ihanaa kerskata Herrasta; olla hyväksytty
    ja lyhennellä rakkauden velkaa sopivasti ja iloiten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sapattipoika kirjoitti:

Jeesus sanoo: ”Hedelmistä te siis tunnette heidät.” ”Taivaaseen pääsee se joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.”

Monet pyrkivät esittämään Jeesukselle ansiolistojaan. Tälläkin listalla monet puhuvat kyllä paljon Herrasta ja kertovat pyhittävänsä sunnuntaita lepopäivänä Herran kunniaksi ja tuomitsevat sapatinpyhittäjät harhaoppiseksi lakikristityiksi jne.

Jeesus mainitsi että Lammasten vaatteissa kulkevat väärät profeetat mainostaa itseään ja saavutuksiaan: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'

Mutta Jeesus sanoo heille totuuden: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!' Vanhempi käännös sanoo: ”menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.”

Väärien profeettojen juoni paljastuu ja petetyt ihmiset huomaavat että se ristiinnaulituksi väitetty laki onkin käytössä tuomiolla ja parannuksen teko on myöhäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu