Lakeja maanpetosrikoksista

Suomi: Ei EU

Maamme alistaminen vieraiden valtojen ja sotilasliittojen alaisuuteen ei siis ole pelkästään poliittisesti turhaa, taloudellisesti kallista ja turvallisuuden kannalta vaarallista, vaan myöskin vastoin lakia.

1 § 21.4.1995/578
Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen.

Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla

1. saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,

2. irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai

3. muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

2 § (21.4.1995/578) Sotaan yllyttäminen. Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,

1. julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai

2.Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,

3.julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,

4.järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon
siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

3 § käsittelee sodan aikana tapahtuneita maanpetosrikoksia.

4 § (21.4.1995/578) Törkeä maanpetos.

Jos maanpetoksessa

1. aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai

2. muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa

ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

15

1520

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • krh

      mietin tuossa jo aiemmin, näitä kirjoituksia lukiessa, etteiköhän tuollainen laki pitäisi poistaa turhana nykyään, tuomiolle ei taida saada ketään, vaahdotaan vai jostain ammoisista stasijutuista.

      Villekään(L) ei tunnu ymmärtävän ollenkaan koko itsenäisyysasiaa;-)

    • krh

      ...erroria.

    • Atomic Tom

      Ja sinäkö tuomitset eri mieltä kanssasi olevat maanpetoksesta?

      • mitä

        laissa sanotaan, sen mukaanhan suomalaisten pitäisi elää ja toimia, jo EU on sitä luokkaa, että se on hiinä ja hiinä onko kysessä isomman luokan maanpetos, kun tuota lakia lueskelee, sitten jotkut vinkuvat vielä samoihin pykäliin vedoten joitain ammoisia stasipapereita oikeuteen...

      • Atomic Tom
        mitä kirjoitti:

        Suomen EU-jäsenyys perustuu kansanäänestyksen tulokseen ja eduskunnan päätökseen sen pohjalta.

        Koeta vaihteeksi vastustaa EU:ta jollain järkevällä perusteella. Päätöksenteossa kun ei ollut mitään maanpetoksellista. Kuten laulussa sanotaan. Aika entinen ei koskaan enää palaa...

      • Suomi: Ei EU

        Se, joka koettaa liittää Suomen mihin tahansa vieraaseen (liitto-) valtioon tai mihin tahansa vastaavaan itsemääräämisoikeuden menettämiseen rinnastettavaan tekoon rikkoo rikoslain 12 luvun lakeja maanpetosrikoksista.

        Pelkkä yritys liittää Suomi EU:hun, olisi vähintään vuoden linnareissun juttu.

        Maahan perustetaan riippumaton perustuslakituomioistuin ja se esittää asian.

      • Suomi: Ei EU
        Atomic Tom kirjoitti:

        Suomen EU-jäsenyys perustuu kansanäänestyksen tulokseen ja eduskunnan päätökseen sen pohjalta.

        Koeta vaihteeksi vastustaa EU:ta jollain järkevällä perusteella. Päätöksenteossa kun ei ollut mitään maanpetoksellista. Kuten laulussa sanotaan. Aika entinen ei koskaan enää palaa...

        se kansanäänestys. Eikä eduskunnan päätöskään. Kyllä tätä on käsitelty.

      • VilleL
        Suomi: Ei EU kirjoitti:

        Se, joka koettaa liittää Suomen mihin tahansa vieraaseen (liitto-) valtioon tai mihin tahansa vastaavaan itsemääräämisoikeuden menettämiseen rinnastettavaan tekoon rikkoo rikoslain 12 luvun lakeja maanpetosrikoksista.

        Pelkkä yritys liittää Suomi EU:hun, olisi vähintään vuoden linnareissun juttu.

        Maahan perustetaan riippumaton perustuslakituomioistuin ja se esittää asian.

        Joo varmasti hyvin puolueetonta väkeä olisi.

        Lait eivät ole mistään ylhäältäpäin annettuja. Suuri osa on luotu muuttumaan, ja lopullisina pidettyjä arvoja onkin mielestäni kohtuu vähän.

        Vapaus, turvallisuus, oikeus omaisuuteen ja tasa-arvoisuus lain edessä.

        Näiden lisäksi ei nyt tule mitään kovin tärkeää mieleen, jota ei voisi jotenkin muuttaa. Eli käytännössä toisen omaisuuteen koskeminen on rikos, toisen henkilöön suunnattu väärinkäytös on rikos, toisen vapauden rajoittaminen on rikos ja näistä kaikista pitää kaikki ihmiset tuomita tasa-arvoisesti.

        Jotkut ihmeen maanpetos lait eivät yksinkertaisesti päde niin kauan kuin selvä enemmistö kansasta ei ole sitä mieltä että rikos on tapahtumassa. Eli esimerkiksi 40% kansasta ei VOI tehdä maanpetosta... ei vain konseptuaalisesti mene läpi. Eikö sinun teoriasi mukaan kaikki EU äänestyksessä liittymisen puolesta äänestäneet ole maanpettureita? Minäkin taidan sitten kuulua joukkoon :(

      • Jerry Falwell

        lähtien sinulla on ollut laintulkintaoikeus?

      • jos kaikki tietäisivät
        Jerry Falwell kirjoitti:

        lähtien sinulla on ollut laintulkintaoikeus?

        sinun haluavan Haluatko miljonääriksi -ohjelmaan takaisin?

      • haluatko
        jos kaikki tietäisivät kirjoitti:

        sinun haluavan Haluatko miljonääriksi -ohjelmaan takaisin?

        miljonääriksi ohjelmaan takasin;))Perustelut?

      • ovat kaikki ne
        VilleL kirjoitti:

        Joo varmasti hyvin puolueetonta väkeä olisi.

        Lait eivät ole mistään ylhäältäpäin annettuja. Suuri osa on luotu muuttumaan, ja lopullisina pidettyjä arvoja onkin mielestäni kohtuu vähän.

        Vapaus, turvallisuus, oikeus omaisuuteen ja tasa-arvoisuus lain edessä.

        Näiden lisäksi ei nyt tule mitään kovin tärkeää mieleen, jota ei voisi jotenkin muuttaa. Eli käytännössä toisen omaisuuteen koskeminen on rikos, toisen henkilöön suunnattu väärinkäytös on rikos, toisen vapauden rajoittaminen on rikos ja näistä kaikista pitää kaikki ihmiset tuomita tasa-arvoisesti.

        Jotkut ihmeen maanpetos lait eivät yksinkertaisesti päde niin kauan kuin selvä enemmistö kansasta ei ole sitä mieltä että rikos on tapahtumassa. Eli esimerkiksi 40% kansasta ei VOI tehdä maanpetosta... ei vain konseptuaalisesti mene läpi. Eikö sinun teoriasi mukaan kaikki EU äänestyksessä liittymisen puolesta äänestäneet ole maanpettureita? Minäkin taidan sitten kuulua joukkoon :(

        jotka veivät läpi lain mukaan laittoman prosessin, muuttamatta ensin lakia lain muuttamisesta ja säätämisestä annettujen lakien määräämässä järjestyksessä, tämän prosessin sallivaksi.
        Maanpetturiksi on vaikeampi määritellä täten harhaanjohdettua osaa äänestäjistä - kansasta.

      • ketu
        VilleL kirjoitti:

        Joo varmasti hyvin puolueetonta väkeä olisi.

        Lait eivät ole mistään ylhäältäpäin annettuja. Suuri osa on luotu muuttumaan, ja lopullisina pidettyjä arvoja onkin mielestäni kohtuu vähän.

        Vapaus, turvallisuus, oikeus omaisuuteen ja tasa-arvoisuus lain edessä.

        Näiden lisäksi ei nyt tule mitään kovin tärkeää mieleen, jota ei voisi jotenkin muuttaa. Eli käytännössä toisen omaisuuteen koskeminen on rikos, toisen henkilöön suunnattu väärinkäytös on rikos, toisen vapauden rajoittaminen on rikos ja näistä kaikista pitää kaikki ihmiset tuomita tasa-arvoisesti.

        Jotkut ihmeen maanpetos lait eivät yksinkertaisesti päde niin kauan kuin selvä enemmistö kansasta ei ole sitä mieltä että rikos on tapahtumassa. Eli esimerkiksi 40% kansasta ei VOI tehdä maanpetosta... ei vain konseptuaalisesti mene läpi. Eikö sinun teoriasi mukaan kaikki EU äänestyksessä liittymisen puolesta äänestäneet ole maanpettureita? Minäkin taidan sitten kuulua joukkoon :(

        Vaikka tuota maanpetoslakia välittömästi muutettaisiin, ei muutos voi tulla voimaan taannehtivasti. Keskusteltaessa EUhun liittymisestä on tilannetta tarkasteltava teon aikana voimassa olleen lain mukaan.

        Vaikka en olekaan lakiasiantuntija, tuntuu että vähintään "sillä rajalla" on toimittu luovutettaessa 80 % eduskunnan päätäntävallasta maamme rajojen ulkopuolelle.

        Kansanäänestys ei lakia muuksi muuta. Lakien voimassaolo ja tulkinta ei ole huutoäänestyksellä ratkaistava asia. Toivottavasti joku tuomioistuin käsittelee tämän joskus.

    • Pato_Donaldo

      jos on niin haastetaan noin hemmetin lobbaripetturit oikeuteen. Aamen.

      Ja "nettikansa ärähtää" eli kohta noi neljä vänkyrää tulee tähänkin topikkiin itkemään, kun pipo kiristää ja stubbin antamat lelut on vähissä ... nyyn nyyh sniff.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe