Eroaja, älä ryntää uuteen suhteeseen erottuasi, ihmettele ensin itseksesi ja selvitä pääsi. En suosittele myöskään mitään laastari-suhdetta. Ensinnäkään se on väärin "laastaria" kohtaan ja toiseksi voi olla, että et pääsekkään siitä niin vaan eroon. Näin on käynyt itselleni ja olen ny t tilanteessa jossa en tiedä mitä tekisin.
Erosin n.4vuotta sitten, pitkän harkinnan jälkeen, vanhaan suhteeseen palaamisesta en ole haaveillut sen jälkeen, vaikka uusi kumppani oli jolähes valmiina, eli ensimmäinen virhe tapahtui jo siinä. Annoin suhteen vain jatkua, vaikka , varsinkin alkuun, tuntui ettei tämäole sitä oikeaa... Yhdessä olemme asuneet vasta parivuotta mutta erosta haaveilen lähes päivittäin. Ehkä en vaan osaa elää parisuhteessa.
En tiedä mitä pitäisi tehdä...
Erosin n.4vuotta sitten, pitkän harkinnan jälkeen, vanhaan suhteeseen palaamisesta en ole haaveillut sen jälkeen, vaikka uusi kumppani oli jolähes valmiina, eli ensimmäinen virhe tapahtui jo siinä. Annoin suhteen vain jatkua, vaikka , varsinkin alkuun, tuntui ettei tämäole sitä oikeaa... Yhdessä olemme asuneet vasta parivuotta mutta erosta haaveilen lähes päivittäin. Ehkä en vaan osaa elää parisuhteessa.
En tiedä mitä pitäisi tehdä...
Vastaukset 17
Vanhimmat
laastari on kanssa sellanen juttu että ei taida pitempi aika onnistua.
Siinä "kummittelee",ne eron tuskaiset ajat ja ei sitä poikeasti voi edes rakastua keneenkään heti erottua.
Vasta kun kokee yksinelämisen ja lopulta saa siitä tarpeekseen,vois olla kypsä uuteen suhteeseen.
Olettasin näin,ainakin omalla kohdalla.
tämän juuri. Kyseinen ajattelumalli ei ollut luonteelleni sopiva, siis tuo surun peittäminen lasstarilla. Nyt sitten kärvistelen omantunnontuskissani.
Minulla on sellainen ajatus, että noi "laastarit" ei oo mitää hyviä päätöksiä.
Ja olen sitä mieltä että sinkkunakin on ihan kiva olla ja olen olut jo vuoden ja ihan kiva se illalla on yksinkin mennä nukkumaan, vaikka tuntuu vähän orvolta, kun minullakin on vähän sellainen parin täydellisyys ongelma. Kun se ei saa polttaa eikä juoda, yms. Tai jos juo, niin ottaa sitten kohtuudella ja tupakoivan suudelmat ei maistu paremmalle kun tupakoimattoman. Minulle ulkonäkö ei ole se ensimmäinen seikka, eikä ikäkään, mutta se että todella välittää niin se olisi iha jees.
Olen tullut petetyksi pari kertaa ja siitä en ole päässyt yli ja nyt porukat erosivat hiljattain ja sekin ärsyttäää viel!
Oisko kohtalonkumppaneit? [email protected]
Itse olen erään miehen laastari. Haluaisin että hän olisi rehellinen minua kohtaan ja sanoisi ettei ole valmis suhteeseen tai ettei ole valmis vakiintumaan. nyt hän esittää sitä ja koska rakastan miestä en voi sanoa poikki vaan aloite pitää tulla häneltä että voisin jatkaa elämääni hyvällä omalla tunnolla.
omiin käsiisi. Onko mahdoton ajatus se, että kokiessasi rakkaudettomuutta miehen taholta, päättäisitkin itse, että tämä ei ole sitä mitä sinä haluat. Miksi odotat miehen aloitetta, kun kerran tiedät kuinka asiat oikasti ovat. Mikset kysy mieheltä suoraan, mitkä hänen tunteensa ovat ja mikä on yhteinen tulevaisuutenne.
Erostani on kulunut pian vuosi ja en todellakaan ole valmis mihinkään uuteen, vakavaan suhteeseen. Mutta laastarisuhde minulla on ollut puolenvuoden ajan ja täytyy sanoa, että se suhde on auttanut kyllä eronkin käsittelyssä aika paljon. Me molemmat olemme laastareita toisillemme ja asia on puhuttu selväksi heti suhteen alussa. Meillä ei ole mitään yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia eikä haaveita. Tapaamme silloin kun molemmista siltä tuntuu. Jokainen tapaamiskerta voi olla viimeinen ja kumpikin tietää sen.
Mun mielestä laastarisuhteissa ei ole mitään vikaa jos tilanteen suhteen ollaan avoimia suuntaan ja toiseen. Mikäli molemmat olette kokeneet eron, voi toisen ihmisen satunnainen läheisyys omalla tavallaan eheyttää ihmistä. Ja kunhan vaan molemmat tietää missä mennään.
Joo, samaa mieltä sinun kanssasi. Eli se viittaa vähän polyamoriann. Se tarkoitti sitä että saa seurustella monen ihmisen kanssa, ja kaikki titetää siitä ja saa tehdä lapsiakin, jos on sovittu tämmöinen käytäntö. Itse olisi ihan kiva kokeilla polyamoriaa, mutta ilman seksiä. Siinä on tietysti riski saada seksitauteja, mutta jokainen päättää itse mihin ryhtyy.
"Ehkä en vaan osaa elää parisuhteessa"
Siinähän se tuli sanotuksi.
Kerran eronnut, toinen tulossa.
Kuinka monta suhdetta tulikaan päättyneeksi ennen avioliittoa? Kymmenen? Enemmän?
Yhteistä kaikille jokatapauksessa on, että loppu on tullut kaikista.
aluksi,mutta kun se vaan on siitä syventynyt "oikeaksi".Tapasimme aikanaan kun olin asunut 2 viikkoa omillani,ja hänenkin eroasia oli vasta ensimmäisessä vaiheessa ja asuivat vielä yhdessä,kun talo oli myynnissä.Pidimme yhteyttä kuitenkin,ja tuimme toisiamme pahoina hetkinä.Laastareita,kyllä.Oli hankaliakin aikoja,kun molemmat käsittelimme omia asioita,mutta kun pari vuotta kului ja pahimmat menivät ohi,suhteemme alkoi syvenemään.8vuotta ehdimme seurustella ja lopulta muutimme asumaan saman katon alle.Olemme nyt asuneet yhdessä 3v ja elo on oikein mukavaa.Ehkä olemme jotakin oppineet eroissamme,ettei samat virheet toistuisi.Näin meidän tapauksessa,laastarista tuli uusi mahdollisuus.
"Laastarisuhteiden" arvostelu on minusta samanlaista pilkkaa, kuin kaikki eronneiden muukin haukkuminen.
Puolet ihmisistä eivät osaa elää parisuhteessa ja lähtevät.
Helppoa se ei ole monellekaan.
Vaikean liiton jälkeen kaikki tuntuu ihanalta, eikä siinä ole mitään pahaa.
Aina jankataan, että eron syy on molemmissa. Sitä minä en usko. Toisen käytöksestä kaikki lähtee.
On onnenkauppaa kumman löydät.
Suhdelukua huonontaa se, että toisensa löytäneet "hyvikset" pysyvät naimisissa, eivät näinollen ole enää "markkinoilla".
"Pahiksille" tulee ero yhä uudelleen ja uudelleen, ja he ovat säännöllisesti "tarjolla".
Onnea kaikille kunnollisen löytäneille.
He ovat toisensa ansainneet, mutta mihin työntäisimme yhä suurenevan "pahisten" massan?
Itse erosin muutama vuosi takaperin exäni löytäessä toisen. Itse olen parisuhdeihmisiä ja siksi halusin löytää rinnalleni uuden ihmisen.
Tapailin erästä ihmistä muutaman kuukauden heti exäni muuton jälkeen ja eroprosessin ensimmäisen vaiheen vasta alkaessa.
Hänellä oli kuitenkin aikamoisia ongelmia itsensä kanssa. Alkoholismia jne. Nämä asiat selvisivät vasta tapailun alettua. Kun sitten panin poikki, syytti hän minua laastaroinnista.
Pari kuukautta myöhemmin löysin rinnalleni ihmisen, jonka kanssa kaikki on loksahtanut kohdalleen. Ja hänetkin tapasin ennen toisen vaiheen erohakemusta (ja hänelläkin oli eroprosessi käynnissä ensimmäisessä vaiheessa). Ja yhdessä olemme nyt olleet vuosia.
Minä en edelleenkään ole valmis myöntämään, että tuo ensimmäinen tyyppi olisi ollut mikään laastari, vaan ihminen, josta tapailun aikana totesin, ettei hän ole minulle sopivia. Kun taas hän väittää edelleen kännissä minulle soitellessaan, että kohtelin häntä väärin kun pidin vain laastarina.
Eli mikä sitten on laastarointia ja mikä ei? En minä ainakaan ainakaan pysty sanomaan, onko ihminen minulle oikea vai ei, ennen kuin tunnen häntä hiukan paremmin.
Ja ainakin itse voin ihan hyvin katsoa itseäni peilistä ja todeta, etten tehnyt mitään väärää. Samaan lopputulokseen olisin päätynyt vaikka erostani olisi kulunut 6 vuotta.
Eihän laastarisuhteissa sinänsä mitään vikaa ole, kunhan pelin henki on suhteen molemmilla osapuolilla selvä.
Ei kaikkien suhteiden tarvitse olla aina ah niin ihanan romanttisia now-and-forever tapauksia.
Laasatarisuhde voi olla parhaimmillaan nk. kasvattava suhde eron jälkeen. Siitä tulee joko kestävä suhde tai sitten se loppuu, joskus nopeastikin. Mutta mitä siitä. Pääasia on, että molemmat tuntevat pelin hengen. Tämmöisessä eron jälkeisessä suhteessa on parhaimmillaan avoimuutta, hyväksyntää, ymmärtämystä, läheisyyttä ja hyvää seksiä. Se kestää sen ajan kuin kestää, mutta hyvin elettynä se voi olla molemmille uuden elämän alku - joko yhdessä tai erikseen.
Kaikki suhteet joko kestävät, tai sitten loppuvat.
Tehdäänkö pelin henki selväksi ns. tavallisissa suhteissa, eli jotain tyyliin "tää on vain seksiä paremman puutteessa"?
Miksi eronneen pitäisi varoitella itsestään enemmän kuin muiden?
Toiset käyttää surutta hyväksi koko elämänsä, eivätkä varoita ollenkaan toista ottamasta liian vakavasti.
Kyllä jokaisen muutenkin pitäisi senverran ottaa seurustelukumppanistaan selvää, että tietää kannattaako odottaa ikuista rakkautta.
Kyllä sen pitäisi aika pian huomata jos todella haluaa nähdä.
Itse aloin seurustelemaan lähes heti eron jälkeen, enkä koskaan tuntenut olevani laastarisuhteessa. Rakkauskin on kestänyt kauemman kuin avioliitossa konsanaan.
Avioliitto opetti, että kannattaa katsoa tarkkaan, että kumppani ei ole mustasukkainen, narsisti tai muuten psykopaatti. Sillä pärjää jo pitkälle.
Ei kannata edes mennä avioliittoon, jos ei tunne olevansa kykenevä elää elämää eteenpäin, saatikka sitten loppuun. Itse en ole kokenut vielä näin pitkälle koskaan elämää, kun ei ole ollut kuin vasta kolme vakavaa suhdetta, tai no vakavaa ja vakavaa.
Kirjoituksesi olisi voinut olla omani !!
Oma suhteeni joka alkoi elokuussa ( erosin yli 20v liitosta vuosi sitten virallisesti ... )
Tänään kuitenkin päädyttiin ratkaisuun ettei tavata vähään aikaan - todennäköisesti koskaan enää .
Seksisuhde oli todella mahtava,riittävä ja tyydyttävä, nyt on molemmat valmiita ja kokoonparsittuja!
Voi olla etten halua ketään pitkään aikaan , mutta se että olin haluttu ja halusin- (ero johtui hänen ja exänsä ja lastensa väleistä ) riittää ainakin joksikin aikaa.
Miksi suhde päättyi ?? Vastapuolen masennukseen.
Tulen aina muistamaan hänet rakkaudella , hän sai kuolleen sieluni elämään pystyynkuolleen liiton jälkeen !
Eli ,olen hänelle ikuisesti kiitollinen.
LilyMae