Ajatuksia

Tällä palstalla uskottomuudesta on tehty jotenkin "elämää isompi asia".

Erityisesti toi ykkös- ja kakkosnaisten kuittailu huvittaa. Ja huvittaa sekin, että ihan selvästi asenteissa on eroa, kun ruoditaan naisia, joilla kakkosmies kuin miehiä joilla kakkosnainen. Pettävien naisten tilittäessä tuntojaan jotenkin ymmärrystä tuntuu riittävän, sen sijaan pettävät miehet tuomitaan heti. Ja toisaalta, kakkosnaiset tuomitaan, mutta kakkosmiehiä ei.

Itse oon sitä mieltä, että pettäminen ei ole "big deal" - jos niin käy, niin sitten käy. Se ei ole syy erota. Sen sijaan syy, miksi ylipäätään pettämisen tielle lähdetään, voi toimia moottorina erollekin.
5764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eihän se ole elämää suurempi juttu, tuo pettäminen. Ja sen vuoksi ei ole pakko erota jos molemmilla on samanlaiset suuntaukset. Mutta mitä järkee olla yhdessä ja nussutella eripuolilla ja vielä yhdessäkin nussutellaan. Yhteisien lapsien, asuntojen ja autojen vuoksi ei kannata elämäänsä pilata pettävän puolison kanssa. Lapset eivät nää normaalia oikeaa rakkautta ja perhe-elämää. Ja valitettavasti jos pettäminen ei ole kummallekin ok niin lapset kärsivät vanhempien kireistä väleistä. Ja on hyvä muistaa mitä pienemmästä lapsesta on kyse sen sopeutuvaisempia ne ovat, eli ei jäädä ihmettä odottamaan suhteeseen silloin kun lapset ovat jo koululaisia jne. Erotaan mahd. pian jos suuria ongelmia suhteessa jo ennen lasten kouluikää. Lapsetkin ansaitsevat onnelliset ja tasapainoiset vanhemmat jotka eivät paini jatkuvasti esim. uskottomuus epäilyksen alla.

Äänestä

pettämien ei ole iso juttu, jos toinen ei ole niin kovin läheinen ja ei ole edes luvattu olla pettämättä.

Tiedän myös useita pareja, jotka ovat tehneet ydessä olopäätöksen pettämisestä huolimatta. Ainakin naiselta se vaatii huomattavaa vahvuutta (tilanne on nöyryyttävä) sekä itsenäistä otetta elämään. Näillä pareilla parisuhde on ennen kaikkea perhe ja yhteinen vanhuus, sillä ikä yleensä rahoittaa.

Mieheltä se vaatii sitä että kykenee eroittamaan perheen ja parisuhteen seikkailuelämästä. Nämä miehet eivät mm. ikinä hauku eivät anna toistenkaan mollata vaimojaan - vaimo on heille "pyhä". Omaan yksityiselämäänsä he eivät päästä näitä suhteitaan, jos yrittävät, he lähtevät.

Pienenä vinkkinä, että nämä pariskunnat ovat tavalla tai toisella boheemeja. Ei ehkä tavikselta onnistu.

Pettäminen on silloin iso juttu kun luotat toiseen, että hän on avoin ja rehellinen, pitää sinua tärkeänä ihmisenä elämässään. Sen osoituksena hän on luvannut olla vehkeilemättä sinua vastaan ja nöyryyttämättä sinua omilla teoillaan.

Mieti, miltä tuntuisi jos parhaana ja luetettavimpana pitämäsi ystävä on puhunutkin sinusta asioita, jotka eivät pidä paikkaansa, ja jotka saattavat sinut huonoon valoon?

Ehkä hän on suorastaan valehdellut niin sinulle kuin jollekin sellaiselle, joka käyttää tietojaan vain sinun loukkaamiseesi (usein alueella joka on todella haavoittuva - kuten seksuaalisuutemme!)

Tämän ovat tienneet sinua aiemmin jo useat, mutta ovat vain säälivästi vaienneet.

Kun asia sitten paljastuu - sanoisitko ettei se ollut iso juttu. Vieläkö ystävyyssuhteenne jatkuisi samanlaisena?

Äänestä

että missä ovat kakkosmiehet? He eivät ole täällä haukkumassa pettäjän miestä!

Eivät kehu itseään paremmaksi panoksi, tai että heillä on paremmat vehkeet kuin ykkösmiehellä.

He eivät hauku ykkösmiestä pikkumieheksi, puutarhaolennoksi, kodinkoneeksi tai remonttireiskaksi.

He ovat hiljaa

Äänestä
  • näitä nimittelijöitä provoilijoiksi, jotka haluavat vaan ohjailla muiden tunteita joitain täällä jaoteltuja ryhmiä kohtaan.

    Oikeassa rakkaussuhteessa salarakkaana elävä mies/nainen tuskin tänne kirjoittelee mitään rakkaansa puolisosta tai seksiasioistaan.

    Vasta petettynä tulee katkeruus kuvioihin, on sitten kysymys puolisosta tai rinnakkaissuhteen osapuolesta.

    Äänestä

  • Mitäpä siinä kakkosmies kirjoittelisi? Että joku toinen mies höyläilee "tyttöystävää" suurimman osan viikkoa? Tai että ei ole onnistunut saamaan itselleen naista, vaan joutuu tyytymään toisten jämiin?

    Entä petetty mies? Kuka tahtoisi kirjoittaa että vaimolla on joku toinen, ts. miehen perustehtävä pitää vaimo tyytyväisenä on mennyt aivan perseelleen?

    Näistä naisten pettämisjutuista saadaan lueskennellä sitten iltapäivälehdistä. Kuinkahan monen "vaimo sai ilman syytä turpaan kunnolliselta perheenisältä"-uutisen takana on pettämistä? Veikkaan, että monen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naiselta kirjoitti:

Tällä palstalla uskottomuudesta on tehty jotenkin "elämää isompi asia".

Erityisesti toi ykkös- ja kakkosnaisten kuittailu huvittaa. Ja huvittaa sekin, että ihan selvästi asenteissa on eroa, kun ruoditaan naisia, joilla kakkosmies kuin miehiä joilla kakkosnainen. Pettävien naisten tilittäessä tuntojaan jotenkin ymmärrystä tuntuu riittävän, sen sijaan pettävät miehet tuomitaan heti. Ja toisaalta, kakkosnaiset tuomitaan, mutta kakkosmiehiä ei.

Itse oon sitä mieltä, että pettäminen ei ole "big deal" - jos niin käy, niin sitten käy. Se ei ole syy erota. Sen sijaan syy, miksi ylipäätään pettämisen tielle lähdetään, voi toimia moottorina erollekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu