Olemme keskustelleet lapsesta. Emme ole kuitenkaan olleet yhdessä vielä kovin kauaa ja olenkin miettinyt että pitäisikö lapsen tekoa lykätä ja vielä nauttia toisistamme.. Vauvakuume on vain valtava.. Miten parisuhde muuttuu lapsen teon jälkeen? Jotkut sanovat että se vaarantaa parisuhteen ja jotkut sanovat että vain vahvistaa.. On monenlaisia näkökulmia, sekä hyviä että huonoja, tiedän, mutta olemme nyt tienristeyksessä, enkä tiedä mihin ratkaisuun olisi paras päätyä..
Parisuhteen muuttuminen
Mi***
71343
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
pelkkä vauvakuume ei ole kyllä mikään syy koittaa lasta,teidän pitää olla molempien henkisesti siihen valmiita.en haluu pelotella mutta lapsi tod muuttaa kaiken,pitäis olla vakaa pohja mihin sitä pohjaa ruvetaan luomaan.
itse sain esikkoni lokakuussa ja ukon kanssa tulee jo 15v yhteistä taivalta eli ei olla mitään vastanaineita kyyhkyläisiä ja silti lapsi muutti meidän keskinäisen suhteen aivan täysin.
en tarkota nyt välttämättä pahassa mielessä mut täytyy sanoa et nykyään joutuu suunnilleen varastamaan kahden keskistä aikaa joka oli ennen itsestään selvyys,omaa aikaa ei liiemmin ole myöskään.
jos susta tosiaan tuntuu et te olette valmiita hoitamaan pikkusta 24h ettekä tarvitse enää kahdestaan möllöttelyä niin sit varmaan ois aika koittaa lisääntyä mut en lähtis kovin hepposin perustein koska se sitoo teitä 4ever pysytte te sitten yhdessä tai ette.
mieti rauhassa,punnitse asioita monesta näkökulmasta ja tietty jutelkaa keskenänne et päätös on sit yhteinen eikä vaan sun,lapset tuo paljon vastuuta ja oikeesti kaikista ei ole siihen,siitä kun ei voi ottaa lopareita koskaan.
tsemppiä kuitenki jatkoon mihin sit ikinä päädyttekään.
vasta 3kk kun tulin raskaaksi. Ei mikään vahinko, jos ei ihan tarkoituksellakaan.
Kyllä se aina muuttaa suhdetta, varsinkin jos ollaan totuttu olemaan viikonloput viihteellä. Toinen ei enää pääse, siitä tulee sanomista.
Vauva muuttaa niin paljon elämää, ettei niitä kaikkia asioita voi tässä edes luetella. Ensimmäinen lapsihan sen suurimman muutoksen tuo tullessaan. Meillä lapset synty kaikki putkeen. Kolme lasta kolmen vuoden sisällä(sisältää kaksoset:) Nyt ollaan jo niin totuttu tähän toistuvaan arkeen. Pienetkin ilot on suuria. Se on jo meillä riemunaihe, jos saadaan nukkua viikonloppuna 8 saakka:) Omasta ajasta turha haaveillakaan, mutta kerkeehän sitä myöhemmin. Mies on ollut mukana lasten hoidossa, vaikka alkuaikana välillä "retkahtikin", oli se äkkinäinen hyppy poikamiehestä perheenisäksi aikamoinen. Mutta nyt se on tosiaan perinteinen perheenisi, etupainoinen sohvaperuna, jota tarvii välillä potkia persuksille:)
Vauva muuttaa elämää niin valtavasti, että toinen ihminen tulee tuntea erittäin hyvin ennen kuin vauvan tekoa edes harkitsee. Noin äkkiseltään voisin heittää, että sellainen viisi vuotta yhdessäoloä vähintään olisi sopiva aika. Alkuhuumassa jos lapsen menee tekasemaan, on se taatusti tuhoon tuomittu juttu. Teidän pitää tavallaan olla jo "kyllästyneet" siihen arkeen, jota elätte. Jos vähänkin tuntuu siltä, että viikonloppuisin olisi kiva bilettää ja aamuisin nukkua pitkään, niin unohtakaa se vauva. Itse en olisi uskonut mitä kaikkea äitiys tuo mukanaan, siinä ei ehdi/pysty kumppaniaan kovin paljoa ajattelemaan, joten täytyy olla täysi luottamus toiseen, että hän jaksaa sinua ja kiukkuista/rupsahtanutta/lihavaa olemustasi kaikkina niinä huonoinakin päivinä, joita pienen vauvan kanssa on paljon. En yhtään ihmettele, että pienten vauvojen vanhemmat eroavat niin usein. Ihmisillä on aivan liian ruusuisia kuvitelmia vauva-arjesta. Myönnän, että itsellänikin varmasti oli ja siksi nyt olenkin hiukan puulla päähän lyöty tästä kaikesta karmeudesta :) Onneksi mieheni on ymmärtäväistä ja kärsivällistä tyyppiä, moni olisi jo häipynyt.
sanoisi, että vuosissa sopivaa aikaa ennen lapsen tekoa voi mitata.. Ollaan kuitenkin tunnettu muutama vuos mutta yhdessä ollaan oltu nelisen kuukautta, sekä kihloissa pari kuukautta..
Olen vain täysin varma siitä, että olen löytänyt elämäni miehen :) Biletys ei enää kiinnosta, itse olisin valmis äidiksi.. Ymmärrämme toisiamme hyvin,ollaan rauhallisia ja tasapainoisia, enkä usko että turhaa kinastelua tulisi lapsenkaan myötä..
minkä ikäisiä olette?Nuorilla usein vahvistaa suhdetta koska elämässä ei välttämättä ole vielä rutiineita kovinkaan paljon.Vanhemmilla 30v. yleensä sotkee tottumuksia enemmän,joten riitaakin syntyy helpommin.
Olen aiemminkin törmännyt vastaavaan mielipiteeseen ja ihmetellyt sitä. Ja silloin synnärin KÄTILÖN suusta!!!
Toki yli 30 v elämään on tullut tietyt tavat, mutta kyllä niihin tapoihin voi lapsikin sopia. Meillä ne tavat ovat ainakin paljon fiksummat kuin 10 v sitten. Jos silloin olisimme saaneet lapsen ,olisimme jo eronneet, nyt ei ole tullut mieleenkään, vaan molemmat osaavat ottaa jo toisen huomioon ja hoitavat lasta vuorollaan, joten kumpikin voi toteuttaa myös niitä omia tottumuksiaan, siis lapsen ehdoilla. Meillä se tarkoittaa lenkkeilyä ja suunnistusta, kun nuorempana harrastukset olivat tansseissa käynti ja muu vastaava humputtelu. Kumpikohan mahtaa sopia lapsiperheelle paremmin???!!! (Tiedoksi suunnistuksesta tietämättömille, että se on PERHElaji, samalla viivalla on väkeä ikähaarukassa 6-90 v.) Juuri tänään luin lehdestä, kuinka liikunnalliset vanhemmat antavat mallia lapsille jne...
Mun mielestä ei voi pelkästään sanoa, että lapsi muuttaa parisuhdetta, koska se muuttaa KOKO ELÄMÄN ja sitä myötä siis toki myös parisuhteen! Olkaa vaikka 1 ilta hoitamassa jotain sukulaislasta, niin huomaatte, mitä se on... Se nimittäin on JUST sitä, että siinä sitten ollaan sen lapsen ehdoilla koko se ilta. Jos se lapsi on oma, niin siinä ootte koko elämänne sen lapsen ehdoilla ja yhteistä aikaa ilman lasta teillä on vain silloin, kun sitä tarkotuksella teette. Mä en ylipäätään ymmärrä, miksi KUKAAN haluaa lapsia, kun tietää, mitä tää on. Silti itsekin olen molemmat halunnut, enkä missään nimessä tekisi mitään toisin, jos voisinkin... Lapset on siitä niin kummallisia, että niitä rakastaa, vaikka ne "sotkee" koko elämän!