Vallassa olevat puolueet ajaa niiden asiaa, joiden asiat on jo hyvin.
Siksi Työttömällä ei ole puoluetta mitä äänestää.
En ole itse äänestänyt enää vuosiin, kun tämä politiikka on tällaista; täysimääräistä rikkaiden häpeämätöntä rosvoamista omille eturyhmilleen.
Uskotavaa puoluetta en ole löytänyt. Mutta aion äänestää seuraavissa vaaleissa perus-suomalaisten puoluetta.
- koska on siitä ainakin sellaien hyöty, että se käy protestiäänestä !
Siksi Työttömällä ei ole puoluetta mitä äänestää.
En ole itse äänestänyt enää vuosiin, kun tämä politiikka on tällaista; täysimääräistä rikkaiden häpeämätöntä rosvoamista omille eturyhmilleen.
Uskotavaa puoluetta en ole löytänyt. Mutta aion äänestää seuraavissa vaaleissa perus-suomalaisten puoluetta.
- koska on siitä ainakin sellaien hyöty, että se käy protestiäänestä !
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse työskentelen toimivan vaihtoehdon tuomiseksi tähän yhteiskuntaan; homma on hyvin pitkälle tiedottamisesta kiinni. Eduskuntapuolueilla on hyvä pääsy mediaan.
Voisitko kertoa tarkemmin. Tuo kuulostaa kiinnostavalta.
Kuten ensimmäisen viestin kirjoittaja kertoi, ei ole virallisesti (laajalti tunnustettua) olemassa ns. oikeaa työväen vaihtoehtoa.
Minun "uuden sosialimin tulkintani" mukaan on alkanut uusi suunta vasemmiston politiikassa, jotta voimme toimia vanhasta sosialismista - ja kapitalismilta saatujen opetusten mukaan:
Sosialistinen markkinatalous, minkä päälle on järjestynyt työväen itsehallinto. Tämä on oikeaa demokatiaa.
Jos olette kiinnostuneita, netistä löytyy lisää tietoa nimeni alta, mutta minulle voi lähettää sähköpostia: [email protected]
- tuskinpa uusia systeemejä enää tarvitaan. ne vain lisäävät hukkatyötä ja kitkaa.
Päinavastoin nykyinen hallinto pitää puolittaa !
- kaikki turha hallinnointi vie tehoja työstä ja kansantuotoksesta.
( esim. työttömyyden hallinnointi suomessa on naurettavaa rahan tuhlausta! - sillä rahalla voitaisiin työttömät palautta yhteiskuntaan oikesti !!, jos raha ohjattaisiin työttömille, eikä tarpeettomaan systeemiin.)
On vain kyse tulon jaosta
Verotus on keino ohjata maata.
Jos pidät tästä nykyjärjestelmästä, niin sano se suoraan. Minä en, sillä tämä järjestelmä muuttuu vain pahemmaksi koko ajan:
Tämä on jo diktatuuria.
Siksi tarvitaan uusi yhteiskuntajärjestelmä, mikä ei luo köyhyyttä toimiakseen ja missä ihmiset voivat vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Nyt emme voi vaikuttaa, koska edustajamme eivät ole valvonnassamme.
Työttömillä ratsastetaan aina ennen vaaleja !
- mm. kaikki presidenttiehdokkaat lupasi poistaa työttömyyden !!!
- kummasti se asia unohtuu sitten
- ja työttömyyden hoito muuttui kyykytykseksi !!!
(- nykyinen presidentti on erittäin kiinnostunut kaukaisista ongelmista ja huu-haasta, mutta oma kansa ei kiinnosta..)
Minä äänestin protestiksi tota perussuomalaisten puoluetta.
- niillä kyllä oli onnettomat ehdokkaat täällä.
- Mutta en voinut äänestää ahneita isoja puolueita, enkä uskonto- tai viher-terroristeja.
Protestiääni, ääni pois isoilta ja lahoilta puolueita on hyvä keino vaikuttaa.