Kirje, jonka kirjoitin kaksi vuotta sitten rakkaalle miehelleni:
Huomenta!
Syöt tällä hetkellä varmaan muroja. Kirjoitan kun nukut. Kävin eilen illalla kun olit heittänyt sen tyynyn naamaan (joka oikeasti sattui) netissä. Niin, älä sano että “ Voi kauheaa, yks tyyny”, mutta olisit varmaan voinut kysyä “Sattuiko?” - saatikka pyytää anteeksi.
Kuitenkin, kävin äsken keskustelupalstalla “ perheväkivaltaisuus”. Siellä monet oli kirjoittanut yhdestäkin lyönnistä, kuinka oli kamala kokemus. Väkisinkin kyyneleet vierähtää kun ajattelee mitä on itse kokenut ja kuinka kauan (tönimistä, ranteiden yms. vääntämistä, kuristamista, lyömistä jne.) Ymmärsin, että ihan oikeasti mä elän väkivaltaisessa suhteessa eikä mun tarvi tällaista kestää.
En väitä että itse olisin pyhimys. Mutta mä en oo ikinä halunnu satuttaa sua väkivalloin. Ihmistä, jota rakastan enemmän kuin itseäni - miksi haluaisin sulle mitään tuskaa? Tiedätkö, jos en rakastaisi sua näin paljon, olisin lähtenyt ajat sitten.
Et tiedä miltä tuntuu joka kerta kun pahoinpitelet mua; mietin hetken että kuolenko tähän, tapatko mut. Oletko ajatellut koskaan miltä musta tuntuu? Tiedätkö miltä tuntuu maata lattialla itkien kun hakkaat mua? Tuntuuko kivalta kun saat tehdä mulle näin? Se on niin helppoa hakata mua ku mä rakastan sua niin paljon että annan sun tehdä mulle niin. Mutta se, että sä teet mulle niin ei osoita aitoa rakkautta. Jos rakastat mua, niin miten voit katsoa vierestä kun kärsin ja hakata? Sun pitäis suojella mua tuollaiselta. Kumppaneina meidän pitäisi tukea toisiamme..
Tiedät kuinka vaikeaa mulla on ja sä haluat vain pahentaa mun elämää. Rakastan sinua, mutta sinä et tarpeeksi minua. Siksi joudunkin tekemään vaikean päätöksen.
Mä en oo koskaan kertonu läheisille että pahoinpitelet mua. Tiedätkö miltä on tuntunut pitää se kaikki sisällä? Et oikeasti taida edes ymmärtää millaista tuskaa väkivaltaisuus aiheuttaa; masennusta. Mulla ei oo enää yhtään ystävää, vanhemmille en voi puhua. Mua hävettää niin paljon, sunki puolesta.
Mutta mä en halua jatkaa näin. En halua ajatella elämää väkivaltaisen miehen kans. Se ei ollu mun unelma. Mä joudun miettimään uudelleen kaikki. Joudun myös pohtimaan sitä, kerronko vanhemmille tästä. Tiedän, sen jälkeen meidän juttu on ohi. Mutta, et voi kuvitella tuon sun kohtelus olevan sallittua ikuisesti! Kun sitä muutosta ei oo näkyny ja miksi näkyisikään? Ethän sä rakasta mua. Kun itken pystyt hyvillä mielin jatkamaan unias. En saa mitään todisteita rakkaudestasi - päinvastoin.
Jos mä en lopeta tätä ajoissa, niin musta ei oo kohta mitään jäljellä. Viet mun itsekunnioituksen ja elämänilon tuolla kohtelulla.
X (nimi) kuittaa ja jatkaa uniaan.
Huomenta!
Syöt tällä hetkellä varmaan muroja. Kirjoitan kun nukut. Kävin eilen illalla kun olit heittänyt sen tyynyn naamaan (joka oikeasti sattui) netissä. Niin, älä sano että “ Voi kauheaa, yks tyyny”, mutta olisit varmaan voinut kysyä “Sattuiko?” - saatikka pyytää anteeksi.
Kuitenkin, kävin äsken keskustelupalstalla “ perheväkivaltaisuus”. Siellä monet oli kirjoittanut yhdestäkin lyönnistä, kuinka oli kamala kokemus. Väkisinkin kyyneleet vierähtää kun ajattelee mitä on itse kokenut ja kuinka kauan (tönimistä, ranteiden yms. vääntämistä, kuristamista, lyömistä jne.) Ymmärsin, että ihan oikeasti mä elän väkivaltaisessa suhteessa eikä mun tarvi tällaista kestää.
En väitä että itse olisin pyhimys. Mutta mä en oo ikinä halunnu satuttaa sua väkivalloin. Ihmistä, jota rakastan enemmän kuin itseäni - miksi haluaisin sulle mitään tuskaa? Tiedätkö, jos en rakastaisi sua näin paljon, olisin lähtenyt ajat sitten.
Et tiedä miltä tuntuu joka kerta kun pahoinpitelet mua; mietin hetken että kuolenko tähän, tapatko mut. Oletko ajatellut koskaan miltä musta tuntuu? Tiedätkö miltä tuntuu maata lattialla itkien kun hakkaat mua? Tuntuuko kivalta kun saat tehdä mulle näin? Se on niin helppoa hakata mua ku mä rakastan sua niin paljon että annan sun tehdä mulle niin. Mutta se, että sä teet mulle niin ei osoita aitoa rakkautta. Jos rakastat mua, niin miten voit katsoa vierestä kun kärsin ja hakata? Sun pitäis suojella mua tuollaiselta. Kumppaneina meidän pitäisi tukea toisiamme..
Tiedät kuinka vaikeaa mulla on ja sä haluat vain pahentaa mun elämää. Rakastan sinua, mutta sinä et tarpeeksi minua. Siksi joudunkin tekemään vaikean päätöksen.
Mä en oo koskaan kertonu läheisille että pahoinpitelet mua. Tiedätkö miltä on tuntunut pitää se kaikki sisällä? Et oikeasti taida edes ymmärtää millaista tuskaa väkivaltaisuus aiheuttaa; masennusta. Mulla ei oo enää yhtään ystävää, vanhemmille en voi puhua. Mua hävettää niin paljon, sunki puolesta.
Mutta mä en halua jatkaa näin. En halua ajatella elämää väkivaltaisen miehen kans. Se ei ollu mun unelma. Mä joudun miettimään uudelleen kaikki. Joudun myös pohtimaan sitä, kerronko vanhemmille tästä. Tiedän, sen jälkeen meidän juttu on ohi. Mutta, et voi kuvitella tuon sun kohtelus olevan sallittua ikuisesti! Kun sitä muutosta ei oo näkyny ja miksi näkyisikään? Ethän sä rakasta mua. Kun itken pystyt hyvillä mielin jatkamaan unias. En saa mitään todisteita rakkaudestasi - päinvastoin.
Jos mä en lopeta tätä ajoissa, niin musta ei oo kohta mitään jäljellä. Viet mun itsekunnioituksen ja elämänilon tuolla kohtelulla.
X (nimi) kuittaa ja jatkaa uniaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kirjeen kirjoittamisesta on jo aikaa, mitä viimeisen kahden vuoden aikana on tapahtunut?
www.narsistienuhrientuki.info
Käy sivustolla, ehkä apua sinulle, jos olet vielä kimpassa ko. miehehn kanssa.
Onko tilanne ennallaan. Väkivaltaisesta suhteesta
irtautuminen on vaikeaa...Moni palstalla tietää sen.
Vaikeaa eroaminen on, mutta ei mahdotonta. Olen itse jättänyt väkivaltaisen miehen enkä palannut takaisin kertaakaan.
Kannattaa hakea itselleen apua ja tukea!
Se on niin helppoa hakata mua ku mä rakastan sua niin paljon että annan sun tehdä mulle niin.
-Taidat olla läheisriippuvainen tai muuten vain ilman omaa tahtoa.
Nyt hyvä nainen...lähde pois ennen kuin on liian myöhäistä. Ei kukaan normaali, terve nainen elä tuollaisessa suhteessa päivääkään. Ainut mitä voit tehdä, on katsoa itseäsi peiliin ja kysyä, mitä se rakkaus on, jota häntä kohtaan tunnet.
Se lähtee kuule susta itsestäsi, haluatko sä vielä olla väleissä sun ystäviin ja vanhempiisi. Eihän ne voi tietää miksi sä olet niin surullisen oloinen. Sun täytyy kertoa asiasta kaikille ja irtautua vaikka heidän avullaan siitä väkivaltaisesta paskasta, joka ei todellakaan välitä susta. Sä tuskin haluat toimia nyrkkeilysäkkinä hänelle?
Mä toivon niin, että sun olis elämässäs ja ihmissuhteissas hyvä olla. Et ole läheisriippuvainen tai ongelmainen ollenkaan, mitä muut voi kuvitella. Ihan normaali ja varmasti tosi ihana ihminen, joka ansaitsee hyvää kohtelua, ymmärrystä, läheisen ja hyvän ihmissuhteen ja ihmissuhteita. Mä voin ymmärtää, että sä todella rakastat/rakasit (?) miestäs ja halusit sille hyvää, jäit sen viereen, vaikka se kohteli sua väärin.
Mutta ihmiset, jotka kohtelee toisia väärin ei muutu. Ne muuttuu ainoastaan, jos ne itse tajuaa tekevänsä väärin ja ymmärtävänsä, että muutoksessa olisi jotain ideaa. Älä jää tuleen makaamaan. Älä jää odottamaan. Lähde pois. Pyydä jostain apua, just vaikka narsistien tukiyhdistykseltä. Pyydä itelles joku, joka tulee auttamaan sut pois tosta tilanteesta, ja joka auttaa sua elämässäsi eteenpäin. Sä ansaitset sen. Todella ansaitset.
Mä toivon todella, että sä lähdet pois tosta tilanteesta, ellet ole jo lähtenyt. Jos haluat olla väleissä tuon ihmisen kanssa, tee se ottamalla etäisyyttä, sellaisessa tilanteessa, missä sillä ei ole oikeutta koskea suhun mitenkään. Vaikka kahvilassa, tai tukihenkilön läsnäollessa, joka voi puuttua peliin, jos tilanne alkaa näyttää uhkaavalta. Mutta usko mua, maailmassa on paljon parempiakin ihmisiä, sellaisia, jotka on valmiita antamaan sulle jotain sellaista hyvää, mitä sä todella ansaitset.