mulla on käytössäni efexot, lamictal ja ketipinor.
mieliala ei ole ahdistunut eikä masentunut, mutta olen tunne-elämältäni jotenkin turta, ei huippuja ei kuoppia. mikään ei heilauta mihinkään suuntaan. se ei ole minua itseäni.
seksiä ei tee mieli ja mikäli tekee mieli, en saa siitä minkäänlaista nautintoa, vaikka kumppanini on erittäin huomaavainen ja .....grrrr.. taitava.
lisäksi aivan vittumaisia sivuvaikutuksia.
mua ahmituttaa ihan helvetisti, olen lihonut ja tunnen olevani turvoksissa. hikoiluttaa sietämättömästi. puren ja jurskuttelen hampaitani huomaamattani.
lihakset joskus nytkähtelevät.
illalla ennen nukkumaanmenoa eli lääkkeen ttamisen jälkeen pää nukkuisi jo, mutta jalat tepsuttelevat.
olihan tässä jo joitain. mun täytynee puhua lääkärilleni, olisko aihetta vähentää annostusta. sitä en uskalla omatoimisesti tehdä, koska mielialani on aika siedettävä. noi sivuvaikutukset vaan ovat melko kiusallisia....
kokemuksia....
ratkaisuja....
edes vertaistukea....
mieliala ei ole ahdistunut eikä masentunut, mutta olen tunne-elämältäni jotenkin turta, ei huippuja ei kuoppia. mikään ei heilauta mihinkään suuntaan. se ei ole minua itseäni.
seksiä ei tee mieli ja mikäli tekee mieli, en saa siitä minkäänlaista nautintoa, vaikka kumppanini on erittäin huomaavainen ja .....grrrr.. taitava.
lisäksi aivan vittumaisia sivuvaikutuksia.
mua ahmituttaa ihan helvetisti, olen lihonut ja tunnen olevani turvoksissa. hikoiluttaa sietämättömästi. puren ja jurskuttelen hampaitani huomaamattani.
lihakset joskus nytkähtelevät.
illalla ennen nukkumaanmenoa eli lääkkeen ttamisen jälkeen pää nukkuisi jo, mutta jalat tepsuttelevat.
olihan tässä jo joitain. mun täytynee puhua lääkärilleni, olisko aihetta vähentää annostusta. sitä en uskalla omatoimisesti tehdä, koska mielialani on aika siedettävä. noi sivuvaikutukset vaan ovat melko kiusallisia....
kokemuksia....
ratkaisuja....
edes vertaistukea....
Vastaukset 1
Vanhimmat
masennuslääkkeitten käytön aikana.
Ei siis mitenkään ois hetkauttanu, vaikka maailma ois ympäriltä kaatunu.
Isäni kuoli noihin aikoihin, multa ei tullu itku edes hautajaisissa, vaikka ns. isän tyttö olinkin.
Nyt on elämäntilanne korjaantunut ja olen ollut ilman lääkkeitä yli kolme vuotta.
Oli se ihanaa ruveta tuntemaan iloa ihan pienistäkin asioista, joita ei edes aiemmin huomannu. Isän kuoleman aiheuttaman surun olen nyt pystynyt käsittelemään.
Toivon kaikkea hyvää ja sitä että tulis päivä, ettet lääkkeitä tarvitse. Minä kyllä tosiaan tiedän, mikä tilanne Sinulla on.