Vaimoni sähköposti oli jäänyt auki. Harkitsin vain vähän aikaa katsonko ja katsoin. Tiedän, että kajoan toisen yksityisyyteen, mutta... Siellä oli hänen ystävättärensä välistä sähköpostia. Suunnittelevat risteilyä keskenään. Sopivat mahdollisista päivistä. Ei siinä oikeastaan mitään pahaa. Ystävätär (sinkku) kertoi rakastelleensa edellispäivänä erään miehen kanssa, joka on naimisissa. Mies oli selittänyt vaimolleen menneensä vain elokuviin. Ystävätär kehotti vaimoani kertomaan minulle, että tämä pettäjämies on hänen vakituisensa, ettei minulle tulisi kuvaa ystävättären kevytkenkäisyydestä ja että "se on eduksi meille molemmille jatkossa". Vielä en ole kuullut vaimoltani sanaakaan tästä "elokuvissa kävijästä". Enkä risteilystä. Tiedän vaimoni aikaisemmista kertomuksista, ettei hänen ystävättärensä ole ainuttakaan laivareissua tehnyt makaamatta jonkun kanssa. Ja niitä miehiä tuntuu riittävän. Tarkoitus on kai ottaa yhteinen hytti? Vaimoni viestitti, että olisi kiva lähteä yhdessä hänen kanssaan ja tietenkin "hyvässä seurassa".
Kun sitten tulevaisuudessa vaimoni - johon toki olen tähän saakka luottanut ja joka ei aikaisemmin ole ilman minua risteillyt - ottaa tämän risteilyn puheeksi, niin kuinka teidän mielestänne tulisi minun suhtautua asiaan? Onhan toki selvää, että minua hieman jo epäilyttää. Olemme yli 5-kymppisiä.
Kun sitten tulevaisuudessa vaimoni - johon toki olen tähän saakka luottanut ja joka ei aikaisemmin ole ilman minua risteillyt - ottaa tämän risteilyn puheeksi, niin kuinka teidän mielestänne tulisi minun suhtautua asiaan? Onhan toki selvää, että minua hieman jo epäilyttää. Olemme yli 5-kymppisiä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ootte molemmat jo viisikymppisiä, ja sä viittit meiltä kysellä.
Mitäpäs sen ystävättären asiat sinulle kuuluu? Tässä maassa saa olla niin kevytkenkäinen kuin haluaa, vaikka halutessaan rahaakin vastaan.
Jos se ystävätär tulee taas laivareissulla kynnetyksi, niin ei sen tarvitse tapahtua siinä yhteisessä hytissä. Ja jos tapahtuu, niin mitä sitten. Sen ystävättären asiat nyt vaan ei kuulu sinulle.
Sensijaan jos epäilet vaimosi uskollisuutta... paljonko sinulla on perusteita epäillä sitä? Kevytkenkäinen sinkku-ystävätär ei sinällään tee vaimostasi pettäjää.
Naisystäväni laivamatkoilla tapahtuu aina nussimista. Eräs leidi kuulemma hoitelee miehet hytin vessassa, kun ei kehtaa toisten silmien edessä nussia. Näiden matkojen jälkeen naiseni on yleensä kovassa kiimassa. Toistaiseksi olen luottanut häneen. Olemme n 5-kymppisiä mekin
..on oikeassa. Ei kevytkenkäinen sinkku-ystävätär tee vaimostasi pettäjää. Vaimo-ihmisistä tuollainen ukkomiesten kanssa vehtaaminen on ikävää, mutta kuka sitä pystyy ystävilleen sellaista päin naamaa sanomaan.
Sinällään voi olla opettavaista seurata sivusta. Katsella ja kuunnella kaikki murheet joita sopasta syntyy. Ja kuunnella onnen ja ihastuksen tunteet, joiden tietää taas päätyvän siihen mistä alkoivat.
Onko sinulla laput silmillä? Mieti jos sun miehesi lähtisi tallinnaan kaveriporukalla, josta puolet käy joka kerta huorissa.
No problem, ei kuulu sulle?
sillä risteilen silloin tällöin naimisissa olevan ystävättäreni kanssa ja ystävättäreni on TODELLA kova tyttö miesten perään. Kuvioissa on aina miehiä.
Se taas ei tee minusta samanlaista, en ole koskaan pettänyt miestäni vaikka reissaankin yksin sekä yön yli-risteilyjä että viikon-parin etelän matkoja.
Se, että vaimosi "peesaa" ystävätärtään meileissä on mielestäni todellakin vain hyväntahtoista peesaamista.
Vaimosi ei ole kertonut sinulle, koska taitaa vähän pelätä suhtautumistasi. Kannattaa varmaan suhtautua reissuun huumorilla, vaikka kuinka kirveltäisi. Tietenkään et ole tietävinään koko asiasta. Jos vaimo ottaa nokkiinsa sanomisestasi, niin saattaapa suutuspäissään miehiä sillä silmällä katsellakin.
Itse olen esim uskollinen, jos olen reissussa yms. naisystävieni kanssa, ei heidän käytös vaikuta minun käytökseeni.
Sanot vain ettet lähde sen huoran kansa minnekään.
Tuskinpa vaimosi yhden risteilyn takia pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja katoaa elämästäsi.