kiusallista, jos joku ihminen haikailee perään vielä vuosienkin jälkeen?
Onko sulla ketään ketä mietit vieläkin?
Onko sulla ketään riesana jolle toivoisit muistin menetystä?
Onko sulla ketään ketä mietit vieläkin?
Onko sulla ketään riesana jolle toivoisit muistin menetystä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
perintätoimistoa, viranomaisia ja sen sellaisia.
Tietääkseni kukaan ei haikaile perääni, itse saatan haikailla heikkoina hetkinä, mutta tulen asian kanssa toimeen (ja pidän haikailuni vain omana tietonani).
varmaan pitääkin omana tietonaan. Säästyy noloilta tilanteilta ja ei varmaan koskaan ole seurannut mitään hyvää ympäriinsä haikailuista.
Just pyyhin kyyneleitä kun pohdin tuota asiaa ja muistelin kaikkea sitä mikä olisi pitänyt jo unohtaa. Mietin että miten niin läheinen ihminen voi yhtäkkiä katkaista kaiken yhteydenpidon. Mutta olenhan itsekin niin tehnyt toiselle ja nyt tiedän miltä se tuntuu. Pitää vaan hyväksyä ne asiat joita ei voi muuttaa, mutta vaikeaa se on.
varmaan siitä, onko se itselle merkittävä ihminen, joka haikailee. Silloinhan se haikailu saattaa olla molemminpuolista ja varmaankaan ei millään lailla haitallista.
Itse kyllä mietin erästä paljonkin. Jonkun mielestä se on haikailua, mun mielestä lähinnä toisinaan muistelua ja useimmiten ajattelemista; jotain josta tulee hyvä mieli ja olo itselle varsinkin silloin kun on muuten vaikeaa.
En usko, et mua kukaan sellainen haikailee, joka ei mun elämässä nyt jo oolisi. Mä oon kyllä ihan tietoisesti mennyt pois kaikkien sellaisten ihmisten elämästä, joiden kanssa tekemisissä oleminen olisi pidemmän päälle vienyt mutkin vaan enemmän huonompaan suuntaan. Se on vaatinut muutamat muutot ja varmaan neljä puhelinnumeronvaihtoa, mut on se sen arvoistakin:) Musta on tärkeää, et vaikka läheisiä ihmisiä ei montaa oo, mutta nekin kaikki on kuitenkin "hyviä tyyppejä" ja sellaisia, joiden kanssa tulee hyvä olo ja jotka on mulle tärkeitä, eikä sellaisia jotka haluaa mulle vaan pahaa.
Kaikkein pahinta taitaa olla se että kuvittelee olevansa toiselle yhtä tärkeä kuin se toinen itselle. Sitten kun totuus paljastuu, kokee itsensä huonoksi ja hyväksikäytetyksi. Se on se suurin syy roikkumisessa: ei voi hyväksyä sitä että toinen noin vain lähtee vaikka viime viikolla kaikki oli hyvin... tai jotain sinne päin. Minä menin naimisiin miehen kanssa joka halusi viettää kanssani loppuelämän. Asiasta puhuttiin paljon ja sanoin että jos tähän ryhdyt niin se on lupaus loppuelämästä yhdessä. En koskaan ole edes toivonut avioliittoa enkä perhettä, yksin on ollut aina hyvä olla. Pitkien keskustelujen jälkeen todettiin että kai me voidaan naimisiin mennä ja olla yhdessä toisiamme tukien loppuun asti. Meni vuosi ja kolme kuukautta ja mies sanoi että haluaa eron koska ei rakasta minua. Erottiin. Vituttaa vaan se että luulin miehen olevan tosissaan niinkuin itse olin. Nyt pitäisi amputoida mies pois elämästäni mutta pirun vaikeaa se on.