Samat profiilit

Tuli tuossa pari kuukautta sitten pidettyä pari viikkoa profiilia ja eipä niitä vastauksia tullut, ei vaikka otin mielenkiintoisiin naisiin yhteyttä ja yritin keskustelua viritellä.
No otinpa sitten profiilin pois, ajanhaaskaustahan tämä näyttää olevan, ajattelin. Nyt sitten kävin uteliaisuuttani katsomassa tuota treffipalstaa, niin siellähän nuo näkyy edelleen olevan nuo samat naisten profiilit:), herää kysymys, että mitähän ne sieltä oikein etsii, kun kuukausia tai jotkut jopa vuosikaupalla pitävät tuota profiiliaan tuolla. Muutamista piti käydä tarkistamassa onko ne unohtaneet profiilinsa tuonne;), mutta kyllä sielä jotain eloa on, kun onlinessa on lähiaikoina oltu. Mutta joo, jospa ne unelmaprinssit on sitten niin hukassa.
496471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Eri juttu, jos profiili on välillä piilossa ja sitten jonkin ajan päästä haetaan taas uudestaan, jos ollaan uudestaan sinkkuja. Aika epätoivoisilta vaikuttaa nuo, jotka hakee seuraa 24/7 vuodesta toiseen.

Äänestä
  • Eiköhän epätoivon osoitus ole ennemminkin se, että langetaan ensimmäiseen, kelle vaan kelpaa. Tuo on niiden narinaa, jotka eivät ole kelvanneet kenellekään.

    Äänestä

  • läskejä yh-mammoja reseptilääkkeineen ,joita tämä sivusto on täynnä ...nuorena annettu persettä ensimmäiselle "suklaasimmulle" ja sitten erottu ,eikä kukaan halua toisen äpärää kasvatella .Mua ainakin naurattaa tälläiset 4 lapsen yh-mammat ,kuka helvetti sellaisen huolii :) kasvattakoon vahinkonsa yksistään :-D

    Äänestä

  • onniitä kirjoitti:

    läskejä yh-mammoja reseptilääkkeineen ,joita tämä sivusto on täynnä ...nuorena annettu persettä ensimmäiselle "suklaasimmulle" ja sitten erottu ,eikä kukaan halua toisen äpärää kasvatella .Mua ainakin naurattaa tälläiset 4 lapsen yh-mammat ,kuka helvetti sellaisen huolii :) kasvattakoon vahinkonsa yksistään :-D

    lapsia tehneet. Ihmeellistä naisten syyllistämistä. Yksinhuoltajia halveksutaan tänä päivänä paljon, mistä johtuu?
    Itse olen lapseton, mutta muutama ystäväni on yksinhuoltaja (yksi heistä on miespuolinen), ihan tavallisia ihmisiä he ovat tunteineen kaikkineen. En naura yksinhuoltajille, he ovat arjen sankareita joilla yleensä on sydän paikallaan, toisin kuin tunteettomilla, kapeakatseisill, suvaitsemattomilla ihmisillä tai kultalusikka suussa syntyneillä joilla on elämänkoulu vielä kesken.

    Äänestä

  • logiikkaa. kirjoitti:

    Eiköhän epätoivon osoitus ole ennemminkin se, että langetaan ensimmäiseen, kelle vaan kelpaa. Tuo on niiden narinaa, jotka eivät ole kelvanneet kenellekään.

    Jos kerralla löytyy hyvä? Vai onko se sitä naisen logiikkaa että annetaan sadan koeajaa joista sitten valitaan sopiva mopinheiluttaja?

    Äänestä

  • ole yksin niitä kirjoitti:

    lapsia tehneet. Ihmeellistä naisten syyllistämistä. Yksinhuoltajia halveksutaan tänä päivänä paljon, mistä johtuu?
    Itse olen lapseton, mutta muutama ystäväni on yksinhuoltaja (yksi heistä on miespuolinen), ihan tavallisia ihmisiä he ovat tunteineen kaikkineen. En naura yksinhuoltajille, he ovat arjen sankareita joilla yleensä on sydän paikallaan, toisin kuin tunteettomilla, kapeakatseisill, suvaitsemattomilla ihmisillä tai kultalusikka suussa syntyneillä joilla on elämänkoulu vielä kesken.

    yh-mammat omasta syystään yh:na ovat .Seksuaalisuus vähän niin ja näin ,ihrat roikkuu ja pää kolisee tyhjää :) Kyllä toi ylempi kirjoittaja oikeassa oli ,varsinkin näistä suomi24:n "ladyistä" :)

    Äänestä

  • onniitä kirjoitti:

    läskejä yh-mammoja reseptilääkkeineen ,joita tämä sivusto on täynnä ...nuorena annettu persettä ensimmäiselle "suklaasimmulle" ja sitten erottu ,eikä kukaan halua toisen äpärää kasvatella .Mua ainakin naurattaa tälläiset 4 lapsen yh-mammat ,kuka helvetti sellaisen huolii :) kasvattakoon vahinkonsa yksistään :-D

    Kaikkein surkeimpia tapauksia ovat itseään vetävinä ikisinkkuina pitävät miehet, jotka eivät tiedä lapsista tai oikeasta elämästä yhtään mitään. Onko kiva vanhana olla yksin ?

    Äänestä

  • heh heh kirjoitti:

    Kaikkein surkeimpia tapauksia ovat itseään vetävinä ikisinkkuina pitävät miehet, jotka eivät tiedä lapsista tai oikeasta elämästä yhtään mitään. Onko kiva vanhana olla yksin ?

    KYLLÄ ON :) ei tarvitse miettiä kenellä perinnön jättää (kaikki sileäksi ennen lähtöä) ,ei tarvitse iltaisin lähteä lasten harrastuksiin ,ei tarvitse selitellä "ei meidän lapset rikkonneet" ei tarvitse etsiä lapsenvahtia omiin menoihin ...löytyyhän näitä syitä :) ps.on melko syy sinullakin hommata lapsia ..ettei tarvitse vanhana olla yksin ...mites puoliso tai jokin lemmikki tai ystävät ....???????????

    Äänestä

  • logiikkaa. kirjoitti:

    Eiköhän epätoivon osoitus ole ennemminkin se, että langetaan ensimmäiseen, kelle vaan kelpaa. Tuo on niiden narinaa, jotka eivät ole kelvanneet kenellekään.

    "Aika epätoivoisilta vaikuttaa nuo, jotka hakee seuraa 24/7 vuodesta toiseen."

    Eikö muka ole epätoivoista hakea seuraa 24/7?? Totta tosiaan on! Jos on vähänkään itsekunnioitusta niin poistuu nettimarkkinoilta ainakin joksikin aikaa, jos ei mikään kelpaa/ kenellekään kelpaa. Todella säälittävää kuluttaa naamansa ja roikkua linjoilla 24/7.

    Ja mistä sinä tiedät että joku lankeaa heti ensimmäiseen jolle kelpaa. Kyllähän sitä voi useitakin treffata ja tavata mielenkiintoisen ihmisen jo parin kuukauden sisään, ei siellä kaikkien vuosikausia tarvitse roikkua. Tuurista kiinni. Jos ei löydy, niin voisi ainakin laittaa pärstänsä piiloon välillä, ettei vaikuta ihan säälittävältä.

    Äänestä

  • lue ensin, kommentoi vasta ... kirjoitti:

    ainakin sen monta vuotta vanhan kuvan tuoreempaan

    Äänestä

  • onniitä kirjoitti:

    läskejä yh-mammoja reseptilääkkeineen ,joita tämä sivusto on täynnä ...nuorena annettu persettä ensimmäiselle "suklaasimmulle" ja sitten erottu ,eikä kukaan halua toisen äpärää kasvatella .Mua ainakin naurattaa tälläiset 4 lapsen yh-mammat ,kuka helvetti sellaisen huolii :) kasvattakoon vahinkonsa yksistään :-D

    mut kelaa niitä prinsessoja jotka luulee itsestään vähän liikoja ja hakee sellaista mitä
    ei ole edes olemassa

    Äänestä

  • kysymykseesi kirjoitti:

    KYLLÄ ON :) ei tarvitse miettiä kenellä perinnön jättää (kaikki sileäksi ennen lähtöä) ,ei tarvitse iltaisin lähteä lasten harrastuksiin ,ei tarvitse selitellä "ei meidän lapset rikkonneet" ei tarvitse etsiä lapsenvahtia omiin menoihin ...löytyyhän näitä syitä :) ps.on melko syy sinullakin hommata lapsia ..ettei tarvitse vanhana olla yksin ...mites puoliso tai jokin lemmikki tai ystävät ....???????????

    Kyllähän tosiasia on, että mitäs sitten jos se puoliso kuoleekin vuosia ennen sinua. Tai jos se lemmikkieläin ei osaakaan syöttää sinua vanhainkodin vuodeosastolla tai avustaa sinua rollaattorillasi tarpeillesi. Eikä pitää kädestä ja rauhoitella, kun sinulla on vaikeaa.

    Tosiasia on, että lapset ovat niitä, jotka vanhuksia auttavat sitten siinä loppuvaiheessa. Jollakin voi olla ystävä, joka siihen ryhtyy, mutta pääasiassa lapset huolehtivat. Eikö niin?

    Se, että olet lapseton, ei ole minun vikani.
    Eikä se, että minulla on lapsia ole sinun ansiotasi ;)). Olisi elämä aika köyhää ilman lapsia... Näköjään... :)

    Kivaa pääsiäistä!

    Äänestä

  • nenenne kirjoitti:

    yh-mammat omasta syystään yh:na ovat .Seksuaalisuus vähän niin ja näin ,ihrat roikkuu ja pää kolisee tyhjää :) Kyllä toi ylempi kirjoittaja oikeassa oli ,varsinkin näistä suomi24:n "ladyistä" :)

    Minä olen tavannut lyhyen ajan sisällä kahta eri yh-tyttöä alle 30-vuotiaita. Jotka olivat selvästi jotenkin omaalla epäterveellä käytöksellään saaneet sen aikaan et ovat yksin jääneet. Toinen otti hirveät pultit jokaisesta pikkuasiasta ja tahallaan tuntui ymmärtävän kaiken väärin toinen taas ei osanut keskustella vaan asiat hoitui aina riitelemällä sen mielestä paremmin.No kumpikin oli jotenkin sairaita jonkun oireryhmän yksilöitä masennuksineen kaikkineen. Joku tällänen stoori voi kätkeytyä joihin ns. roikkujiin jotka siellä on sen 24/7.

    En tiiä, et onko se paha jos yksinäine lapsista pitävä sinkku vastaa yksinhuoltajalle? Siis jos joskus joku ihan normaalitapaus vastaantulee toistaiseksi on kaksi tapausta olleet niin uskomattomia ettei kovin helposti enää vastaile
    sinkkuna on tietty ajoittaista yksinäisyysongelmaa mutta jos kohdalle osuu kahden tapaamanilaisia yksinhuoltajia on se juttu vain yksi ISO ongelma lisää eikä mikään ihanne tilanne.

    Äänestä

  • kaatuu ennen sinua kirjoitti:

    Kyllähän tosiasia on, että mitäs sitten jos se puoliso kuoleekin vuosia ennen sinua. Tai jos se lemmikkieläin ei osaakaan syöttää sinua vanhainkodin vuodeosastolla tai avustaa sinua rollaattorillasi tarpeillesi. Eikä pitää kädestä ja rauhoitella, kun sinulla on vaikeaa.

    Tosiasia on, että lapset ovat niitä, jotka vanhuksia auttavat sitten siinä loppuvaiheessa. Jollakin voi olla ystävä, joka siihen ryhtyy, mutta pääasiassa lapset huolehtivat. Eikö niin?

    Se, että olet lapseton, ei ole minun vikani.
    Eikä se, että minulla on lapsia ole sinun ansiotasi ;)). Olisi elämä aika köyhää ilman lapsia... Näköjään... :)

    Kivaa pääsiäistä!

    jolloin lapset vielä huolehtivat vanhoista vanhemmistaan. Nykyään on yhteiskunta ja elämä muuttuneet ihan toisenlaiseksi. Harva jää kotikylälle kyntämään vanhempiensa peltoja enää vaan moni liikkuu paljon isoimmilla alueilla, ja muuttaa kauaksi kotoaan. Ihmisen oman itsensä toteuttaminen ja arkipäivän eläminen vie myös nykyaikana liikaa aikaa jotta siihen joutaisi vielä vanhempansa huoltamaan. Olen nähnyt niin monta tapausta, omakohtainenkin lähitapaus on vierestä seurattavana. Niin että toivottavasti et sitten pety ihan liikaa kun ei lapsesi olekaan vaihtamassa vaippoja allesi sitten kun sitä odotat.

    Äänestä

  • hyvään aikaan kirjoitti:

    Itselläni on omakohtainen kokemus mm. siitä, miten äitini eli viimeisiä aikojaan muiden autettavana. VAIKKA hän oli vanhainkodissa ja myöhemmin sairaalassa, EI minulle olisi tullut mieleenikään, etten käy katsomassa häntä siellä. Auttamassa sen hetken kun siellä pystyin olemaan (kahden pienen lapsen yksinhuoltajalta melkoinen "urakka"...). Ei tullut mieleenikään todellakaan jättää käymättä katsomassa joka viikko muutaman kerran kaiken kiireeni keskellä. Se on sitä rakkautta omaa äitiään kohtaan ja myös kiitollisuutta siitä, miten hän aikoinaan minua hoisi, opasti ja RAKASTI!.

    En tarkoittanutkaan sitä, että jokainen kokopäivätoimisesti huolehtii omista vanhemmistaan heidän loppuaikoinaan. Mutta olisi se paljon pois, jos ei olisi niitä omia rakkaita viimeisilläkin kilometreillä kädestä puristamassa ja kuuntelemassa.

    Hyvää keväänjatkoa ja voimia!

    Äänestä

kun miehet ja naiset hakevat hyvinkin samantyyppistä seuraa (suht kunnollinen, seurallinen, itsevarma, haluaa perheen, harrastaa, omaa ammatin) kuin mitä itse ovat. Silti samat tyypit ovat siellä kuukaudesta toiseen.

Asian ymmärtäisi, jos ihmisillä olisi erityistoiveita toisen suhteen, mutta kun ei. Melkein kaikki haluavat samaa :)

Kai se niin on, että netti on enimmäkseen ronkeleita varten, ja suurin osa muista löytää seuransa (pysyvän tai lyhytaikaisemman) livenä.

Äänestä

samat ukot hakee seuraa vuodesta toiseen. Pari vuotta sitten kun olin sinkkuna ja kokeilin nettitreffejä, samat naamat oli kuin nytkin, kun olen taas sinkkuna (onkohan niillä ollut profiili siellä koko ajan vai onkohan nekin seurustelleet välillä). En jaksa enää laittaa uutta profiilia, livestä löytyy kyllä seuraa.

Äänestä

Joo olen huomannut aivan saman. Käsittämätöntä säätämistä, joskus kun minulla oli profiili tuolla, niin katselin kanssa sitä hommaa, kävin jopa treffeillä muutaman treffien kestoasukkaan kanssa ihan vaan puhtaasti mielenkiinnosta. Jotenkin vahvistui sellainen kuva, että ne naiset ovat siellä ihan vaan tuhlaamassa vapaa-aikaa ja "kilpailuttamassa" eri ehdokkaita sillä lopputuloksella, että se etsiminen ei lopu koskaan.
Jos joku tämän lukija nyt edelleen omistaa profiilin joka on tuolla, niin kannattaa varoa näitä sanoja "no en minä nyt oikeastaan etsi mitään, kunhan katselen", on meinaan 100% varma merkki siitä että ei kannata tuhlata aikaa edes siihen seuraavaan viestiin siihen suuntan.
Onneksi siellä on joukossa myös niitä normaaleja naisia jotka eivät yliarvioi omaa mielenkiintoisuuttaan, sielä osa naisista varmaan ajattelee olevansa jo jonkinlaisia "reality tähtösiä"...kun vielä joku tuntisikin heidät.

Äänestä

He ovat sitä ihmistyyppiä, jotka mielumin pähkäilevät kaikenlaisia asioita läpi elämänsä kun elävät elämäänsä, ja huomaavat sitten 60v iässä, että niin, elämähän alkaa kääntyä loppua kohti, olisi kannattanut elää silloin joskus...vai olisiko.

Äänestä

Kantapään kautta oppineena, neuvo: Jos et näytä joltain suklaasilmä "hunksilta", unohtakaa nää deitit. Tosin suklaasilmä hunksinhan ei tarvii täältä seuraa ettii.
En halua yleistää mutta näille tärkeintä on ulkonäkö ei se mitä muuta olis tarjolla.

Äänestä
  • kyllä sieltä löytyy samanlaisia naisia/miehiä, jotka ei rupikonnia kattele. Jos on itellä vähänkään itsearvostusta ja on mielestään kivan näköinen ja lisäksi kivatapainen niin saa sitä vaatiakin. Ei mitään Viljoo/Pirree viitti ottaa- niitä perhanan pussihousuja/vellinkeittäjiä kyllä riittää...
    Jotkut ne vaan on sitten luotu olemaan yksin ilman sitä rakasta kumppania. Osta kissa!

    Äänestä

pitääkö profiilia vuodesta toiseen... mulla ainakin paljon ystäviä siellä joiden kanssa kirjotellaan kuulumisia. Tietysti seuranhakijat on oma lukunsa :)

Äänestä
  • Ja sinäkö et kuulu näihin ns. seuranhakijoihin ?
    Siis teet palstalla mitä ? Vaihdat kuulumisia mistä ?

    Äänestä

  • ..asiahan on niin että keskustelu on keskustelua ja seuranhaku jotain muuta. Jokaisella on omat intressinsä roikkua näillä sivustoilla ja se olisi syytä ilmoitella myös profiilissakin. Kaikki eivät näes seuraa hae vaikka vuosikausia profiilia ylläpitävätkin.

    En yksinkertaisesti ymmärrä mistä ihmeestä on alunperin lähtenyt käsitys siitä että kaikki profiilin luoneet ja huoneissa vierailevat etsivät fyysistä seuraa. Eihän kyse ole mistään puhtaasta deittisivustosta tyyliin Match. com. Tuon harhaluulon takia sitten sikiää näitä alle älyllisen tason olevia pohdintoja siitä kenellä on oikeus loggautua sisään ja kenellä ei.

    Kysykää suoraan onko profiilin tarkoitus hakea seuraa vai viettää aikaa. Sitten ei tarvitse täällä enää itkeä.

    Äänestä

  • Tirli kirjoitti:

    ..asiahan on niin että keskustelu on keskustelua ja seuranhaku jotain muuta. Jokaisella on omat intressinsä roikkua näillä sivustoilla ja se olisi syytä ilmoitella myös profiilissakin. Kaikki eivät näes seuraa hae vaikka vuosikausia profiilia ylläpitävätkin.

    Mitä tarkoittaa
    -hakea seuraa
    -viettää aikaa

    Että siis jos profiilissa mies ilmoittaa että hakee elämänkumppania niin hän saattaakin siis vaan viettää aikaa? Tai on tehnyt pitkän listaa siitä mitä elämänkumppanin tulee olla, niin hän siltikin etsii vaan "kirjekaveria" tai kuluttaa aikaa? Kiitos, nyt meni mullekkin jakeluun. Nyt mä ymmärrän miksi itsekkin olen palstalla. Mähän vaan kulutan aikaa.......

    Äänestä

  • nymmäniinkuhokasin kirjoitti:

    Kun ei edes selvää suomenkieltä ymmärretä niin turha sitten muuta edellyttääkään. Ikävä kyllä.

    Äänestä

  • Tirli kirjoitti:

    ..asiahan on niin että keskustelu on keskustelua ja seuranhaku jotain muuta. Jokaisella on omat intressinsä roikkua näillä sivustoilla ja se olisi syytä ilmoitella myös profiilissakin. Kaikki eivät näes seuraa hae vaikka vuosikausia profiilia ylläpitävätkin.

    En yksinkertaisesti ymmärrä mistä ihmeestä on alunperin lähtenyt käsitys siitä että kaikki profiilin luoneet ja huoneissa vierailevat etsivät fyysistä seuraa. Eihän kyse ole mistään puhtaasta deittisivustosta tyyliin Match. com. Tuon harhaluulon takia sitten sikiää näitä alle älyllisen tason olevia pohdintoja siitä kenellä on oikeus loggautua sisään ja kenellä ei.

    Kysykää suoraan onko profiilin tarkoitus hakea seuraa vai viettää aikaa. Sitten ei tarvitse täällä enää itkeä.

    seuranhaku paikka :) Nekin varatut jotka sanovat etsivänsä kirjoitusseuraa profiilissaan tuskin tarvitsevat hakea sitä treffipalstalta kun siihen on parempikin paikka vartavasten tehty. Suomi24 treffipalsta on sama kun Match.com ja mikä muu treffipalsta hyvänsä.

    Äänestä

  • hmmm... kirjoitti:

    Ja sinäkö et kuulu näihin ns. seuranhakijoihin ?
    Siis teet palstalla mitä ? Vaihdat kuulumisia mistä ?

    sentään. Voihan niille ystäville antaa meiliosoitteenkin jos et kerran muka itse hae seuraa. Tietysti saahan sitä seuraa hakea mutta minua kyllä inhottaa kun samat ukkojen naamat on siellä jatkuvasti. Epätoivoista on. Muutenkin ihmetyttää tää nykyajan nettiaddikti kun koko ajan roikutaan koneella. Ei ole ihme, että on selkä-ja hartiavaivaisia maa täynnä.

    Äänestä

  • mutta seli seli. Voi sitä olla ystävien kanssa muutenkin tekemisissä. Jos olet mies niin kirjoitteletko miesten vai naisten kanssa? En usko, että miehet kirjoittelee miehille=)))

    Äänestä

  • ole ihan puhdas kirjoitti:

    seuranhaku paikka :) Nekin varatut jotka sanovat etsivänsä kirjoitusseuraa profiilissaan tuskin tarvitsevat hakea sitä treffipalstalta kun siihen on parempikin paikka vartavasten tehty. Suomi24 treffipalsta on sama kun Match.com ja mikä muu treffipalsta hyvänsä.

    Tulee omakohtainen karvas kokemus mieleen.Voi käydä,että kun suhteessa vastaranta alkaa näkyä,aletaan etsiä uutta mahdollista seuraa tilanteessa,jossa ei vielä kuitenkaan olla lopullisesti erottu.Tällaisia tapauksia varten on olemassa ns.seurantarinki,jonka muodostavat ilmeisesti omaan elämään kyllästyneet 50 naiset.Systeemi pelaa näin:luodaan eripuolelle Suomea profiileja,joihin hyväuskoiset miehet ottavat yhteyttä.Hankitaan tarvittavat tiedot vaihtamalla keskenään saatuja tiedonmurusia ja kun riitävästi faktaa lyödään kortit pöytään-ja käry käy.Nämä naiset tuntevat tekeväsä tähdellistä työtä.Siis seuraavat heille tuntemattomien ihmisten asioita ja sekoittavat asioita entisestään.Myös oma avoliittoni kariutui tällaisen vakoilun takia,sattui exäni vielä olemaan yksi "heistä".Eettisesti toiminta on mielstäni rajaa hipovaa.Tiedän mistä puhun ja ko.kyttääjän ja rinkiin kuuluvan henkilöllisyyden saa tarvittaessa,jotta voitaisiin kenties koko ringin toiminta saattaa jäsenineen kyseenalaiseksi.Miettikää siis kenelle kirjoitatte,voitte ensi lauseesta alkaen olla jo seurannassa!Ansat ovat viritetyt.

    Äänestä

...nainen ei välttämättä jostain syystä oo kiinnostunu ja jostain syystä ei vaan viitsi vastata. Joillakin ehkä vaikee löytää sanoja ettei loukkais sanomalla ettei oo kiinnostunu.
(Esimerkkejä: Liian pitkä välimatka? Ikäero? Ulkonäkö?)

Ja sit jotkut ettii jotain ihan unelmaa, mitä tuskin on edes olemassa, joillaki vaatimustasot tosi kovat eikä jousta huonoissa puolissa yhtää. Vaikka tosiasia se kuitenkin on, että kaikissa meissä jotain huonoa on?

Sit jotku voi olla ihan kokeilumieles tms.?

Syitä voi olla monia, ihmisiä on niin erilaisia, niin eri asenteella liikkellä ettei kaikista mitenkään ota selvää.

Äänestä
  • > ...nainen ei välttämättä jostain syystä oo kiinnostunu ja jostain syystä ei vaan viitsi vastata. Joillakin ehkä vaikee löytää sanoja ettei loukkais sanomalla ettei oo kiinnostunu.
    (Esimerkkejä: Liian pitkä välimatka? Ikäero? Ulkonäkö?)

    Heh heh, aika epäuskottavaa. Jos on vakituista seuraa hakemassa (oletus), sen verran on oltava viitseliäisyyttä, että osaa sanoa mitä on hakemassa ja mitä ei, tai edes joku syy ettei tarvitse jäädä ihmettelemään. Vai miehenkö tämäkin pitäisi tietää ?

    Jos miehenä laitan oman ilmoituksni deittiin, kerron siinä jo päällisin puolin millaisesta ihmisestä olen kiinnostunut. Vastailen vain asiallisiin yhteydenottoihin, ja siinä tutustuttaessa voi ja on tapana kertoa lisää jne. Se ei ole vaikeata, paitsi massadeittaajille, joilla on liian monta rautaa tulessa.

    > Ja sit jotkut ettii jotain ihan unelmaa, mitä tuskin on edes olemassa, joillaki vaatimustasot tosi kovat eikä jousta huonoissa puolissa yhtää. Vaikka tosiasia se kuitenkin on, että kaikissa meissä jotain huonoa on?

    Peruskriteereistä en mene sanomaan mitään, ne on jokaisella erilaiset. Mulla esimerkiksi hakukriteerit ovat seuraavat:
    - tupakoimattomuus (en polta)
    - terveet elämäntavat, raittius (ei tarvi olla absolutisti, mutta minusta ei saa terassiseuraa, koska en dokaa ns. lääkinnällisistä syistä)
    - ei oo bilehile (edellisestä johtuen baarissa raittiina örveltäminen kuulostaa hassulta)
    - olemus ja pääkopan sisältö ratkaisee, ei strategiset mitat
    - samansuuntainen arvomaailma (täysin vastakohtaisten ihmisten liitot jäävät yleensä lyhytkestoisiksi)
    - eläinrakas (kohtuudella)
    - lapsirakas, perhekeskeinen
    - edustaa kultaista keskitietä (ei kannata fanaattisesti mitään -ismejä tai uskontosuuntia)

    En pidä edellä mainittuja kriteerejä kovin vaativina, vaan ne rajaavat tietyn ryhmän pois. Aikas yksinkertaista.

    > Syitä voi olla monia, ihmisiä on niin erilaisia, niin eri asenteella liikkellä ettei kaikista mitenkään ota selvää.

    Toisen huomioon ottaminen pitäisi olla itsestäänselvyys. Siksi kantsii kertoa jo deittailun/treffailun alkuvaiheessa, millaista seuraa on hakemassa, eikä vedättää toista turhan päiten. Koskee molempia (m/n).

    Äänestä

  • Poksuko kirjoitti:

    > ...nainen ei välttämättä jostain syystä oo kiinnostunu ja jostain syystä ei vaan viitsi vastata. Joillakin ehkä vaikee löytää sanoja ettei loukkais sanomalla ettei oo kiinnostunu.
    (Esimerkkejä: Liian pitkä välimatka? Ikäero? Ulkonäkö?)

    Heh heh, aika epäuskottavaa. Jos on vakituista seuraa hakemassa (oletus), sen verran on oltava viitseliäisyyttä, että osaa sanoa mitä on hakemassa ja mitä ei, tai edes joku syy ettei tarvitse jäädä ihmettelemään. Vai miehenkö tämäkin pitäisi tietää ?

    Jos miehenä laitan oman ilmoituksni deittiin, kerron siinä jo päällisin puolin millaisesta ihmisestä olen kiinnostunut. Vastailen vain asiallisiin yhteydenottoihin, ja siinä tutustuttaessa voi ja on tapana kertoa lisää jne. Se ei ole vaikeata, paitsi massadeittaajille, joilla on liian monta rautaa tulessa.

    > Ja sit jotkut ettii jotain ihan unelmaa, mitä tuskin on edes olemassa, joillaki vaatimustasot tosi kovat eikä jousta huonoissa puolissa yhtää. Vaikka tosiasia se kuitenkin on, että kaikissa meissä jotain huonoa on?

    Peruskriteereistä en mene sanomaan mitään, ne on jokaisella erilaiset. Mulla esimerkiksi hakukriteerit ovat seuraavat:
    - tupakoimattomuus (en polta)
    - terveet elämäntavat, raittius (ei tarvi olla absolutisti, mutta minusta ei saa terassiseuraa, koska en dokaa ns. lääkinnällisistä syistä)
    - ei oo bilehile (edellisestä johtuen baarissa raittiina örveltäminen kuulostaa hassulta)
    - olemus ja pääkopan sisältö ratkaisee, ei strategiset mitat
    - samansuuntainen arvomaailma (täysin vastakohtaisten ihmisten liitot jäävät yleensä lyhytkestoisiksi)
    - eläinrakas (kohtuudella)
    - lapsirakas, perhekeskeinen
    - edustaa kultaista keskitietä (ei kannata fanaattisesti mitään -ismejä tai uskontosuuntia)

    En pidä edellä mainittuja kriteerejä kovin vaativina, vaan ne rajaavat tietyn ryhmän pois. Aikas yksinkertaista.

    > Syitä voi olla monia, ihmisiä on niin erilaisia, niin eri asenteella liikkellä ettei kaikista mitenkään ota selvää.

    Toisen huomioon ottaminen pitäisi olla itsestäänselvyys. Siksi kantsii kertoa jo deittailun/treffailun alkuvaiheessa, millaista seuraa on hakemassa, eikä vedättää toista turhan päiten. Koskee molempia (m/n).

    ..myös miesten käytöstä! Olen ollut kolme kertaa treffipalstalla neljän vuoden aikana, noin 1-2 viikkoa kerrallaan. Viimeksi oli vuosi väliä edellisestä, ja ihan samat tyypit siellä pääsääntöisesti oli minun ikähaarukassani. Lisäksi oli tyypejä joiden tiesin tavanneen kavereitani ja valehtelevan ikänsä tms.

    Miehet, joita tapasin nyt, olivat ihan muta kuin kertoivat. Hauska mies ei hymyillyt kertakaan etc. Eipä siis ihme, että oma elämä on siirtynyt kokonaan nettiin.

    Toinen tuntuu olevan suurkäyttäjä, ja etsii koko ajan. Päätin, että en enää mene koko systeemiin mukaan, nimittäin panostus ei ole suhteessa saamapuoleen.

    Olenko itse sitten huono saalis? Enpä usko nettikriteerien mukaan olevan. Siellä pyörii nyt vain liikaa ihan vääriä tyyppejä, ja jyviä ei meinaa löytää.

    Jos tapaan jonkun joskus livenä, so let it be.
    24/7 ei kiinnosta! ja ne muuten odottavat sinne tuoretta lihaa, jotka eivät taas tiedä heidän olevan vanhoja kettuja!

    Äänestä

  • TildaMatilda kirjoitti:

    "..myös miesten käytöstä!"

    Miehiä löytyy joka lähtöön, ja ikävä kyllä osa mettitreffailee hieman toisilla kriteereillä mitä antavat ymmärtää. No, sama pätee myös naisiin.

    Joo, itse koitin nettideittiä muutaman kerran, mutta niistä ei ikävä kyllä syntynyt mitään. Myönnän, että yksi syy on se, että haluan edetä alkuvaiheessa varovasti eli jalat maassa. Tuo taas ei sovi nykyiseen deittailukulttuuriin, jossa jo pelkkä ilmoituksen vastaaminen pitäisi tehdä 24 tunnin sisällä, jotta toinen osápuoli ei tulkitsisi vastaamattomuutta kiinnostumattomuudeksi. Musta tuntuu että meno on varsin baarikeskeistä, ja missään muualla ei taas uskalla tai voi mennä tekemään aloitteita. Myönnän toki, että oma kynnykseni aloitteen tekemiseen on korkea, ja se taas johtuu ujoudesta ja kokemattomuudesta. Huono yhdistelmä, kun ikää on pälle 30-vuotta :(

    Äänestä

siitä että kaikki hyvin alkanut viestittely päättyy yks kaks? Millä tuolla voi aloittaa mitään kun ei saa vastausta? Tai millä tuolla voi kehittyä mitään kun kaikki vähänkin hyvin alkanut loppuu kuin seinään? Siinä teille miettimistä......

Äänestä
  • nostitkin nyt niin sanotusti sen paljon puhutin kissanpöydälle, juuri noin käynyt monelle kaverilleni ja itsellenikin monet hyvin alkaneet viestittelyt päättyneet kuin seinään. Vaikka kyse olisi ollut ihan asiallisesta keskustelusta ei siis todellakaan mitään "seksivonkauviestejä" tai muita älyttömyyksiä vaan täysin asiallista normaalia viestittelyä joilla tarkoitus yrittää tutustua toiseen alkuvaiheessa ennen kuin päätetään tapaamisesta.

    En tiedä miksi jotkut naiset tekevät tuota, varmaan jotkut miehetkin harrastaa samaa hyvin alkaneiden viestittelyiden päättämistä kuin seinään ilman selityksiä mikä nyt tuli. Itse en näin tee siksi se ihmetyttää miksi vastapuoli tekee toisinaan minulle noin.

    Jos vaikka valokuva on toisen pelotellut pois eli valokuvan lähettämisen jälkeen ei viestiä enää tipahtelekaan entiseen malliin, senkin voisi ihan hyvin sanoa jos se oli siitä kiinni. Tai joissain viesteissä oli jokin juttu, miksi toinen osapuoli katsoi asiakseen päättää viestittelyn.

    Etenkin niissä tapauksissa tämä jää vaivaamaan kun viestittely on ollut sellaista jossa on selvästi molemmat olleet täysillä mukana ja löytyy yhteisiä juttuja. Ja sitten yks kaks mitään ei kuulukkaa....sellainen kieltämättä jää vaivamaan sekä vie mielenkiinnon pois käyttää nettiä seuranhakuvälineenä jos tälläistä koko ajan tapahtuu, kun ei voi millään tietää toisen tilannetta mitä siellä on sitten loppuenlopuksi sattunut. Eikö toinen vaan ole kenties päässyt lukemaan viestejä? Löytyikö itselle sopivampi vaihtoehto keskustelun kuluessa toisesta? Pelästyikö jotain kirjoitettua tai kenties lähetettyä valokuvaa? Mahdollisuuksia on siis monia.

    Etsintä vaan jatkuu epätoivoonhan me ei vajota =)

    Äänestä

  • tavissinkku.79 hesa kirjoitti:

    nostitkin nyt niin sanotusti sen paljon puhutin kissanpöydälle, juuri noin käynyt monelle kaverilleni ja itsellenikin monet hyvin alkaneet viestittelyt päättyneet kuin seinään. Vaikka kyse olisi ollut ihan asiallisesta keskustelusta ei siis todellakaan mitään "seksivonkauviestejä" tai muita älyttömyyksiä vaan täysin asiallista normaalia viestittelyä joilla tarkoitus yrittää tutustua toiseen alkuvaiheessa ennen kuin päätetään tapaamisesta.

    En tiedä miksi jotkut naiset tekevät tuota, varmaan jotkut miehetkin harrastaa samaa hyvin alkaneiden viestittelyiden päättämistä kuin seinään ilman selityksiä mikä nyt tuli. Itse en näin tee siksi se ihmetyttää miksi vastapuoli tekee toisinaan minulle noin.

    Jos vaikka valokuva on toisen pelotellut pois eli valokuvan lähettämisen jälkeen ei viestiä enää tipahtelekaan entiseen malliin, senkin voisi ihan hyvin sanoa jos se oli siitä kiinni. Tai joissain viesteissä oli jokin juttu, miksi toinen osapuoli katsoi asiakseen päättää viestittelyn.

    Etenkin niissä tapauksissa tämä jää vaivaamaan kun viestittely on ollut sellaista jossa on selvästi molemmat olleet täysillä mukana ja löytyy yhteisiä juttuja. Ja sitten yks kaks mitään ei kuulukkaa....sellainen kieltämättä jää vaivamaan sekä vie mielenkiinnon pois käyttää nettiä seuranhakuvälineenä jos tälläistä koko ajan tapahtuu, kun ei voi millään tietää toisen tilannetta mitä siellä on sitten loppuenlopuksi sattunut. Eikö toinen vaan ole kenties päässyt lukemaan viestejä? Löytyikö itselle sopivampi vaihtoehto keskustelun kuluessa toisesta? Pelästyikö jotain kirjoitettua tai kenties lähetettyä valokuvaa? Mahdollisuuksia on siis monia.

    Etsintä vaan jatkuu epätoivoonhan me ei vajota =)

    Se on kyllä ärsyttävää kun hyvin alkanut juttu pannaan poikki yks kaks ilman selittelyjä. Itse luulen, että siihen löytyy ainakin seuraavia syitä:

    - löytyy joku kiinnostavampi yksilö, tai niin ainakin luullaan (ruoho on vihreämpää aidan takana).

    - Kirjoitteluun jotenkin "kyllästyy", koska sitä hyvää jännitettä on vaikea ylläpitää jatkuvasti ja sitten jossain kohtaa tulee se arki ja siihen se sitten lopahtaa, "jaa sää ootki tylsä, etkä jatkuvasti jännä ja mielenkiintoinen", nykyaikana ihmisellä on muutenkin lyhyt pinna ja virtuaalimaailmassa se piirre vaan korostuu.

    - Kun kirjoitellaan paljon, niin jossain kohtaan toisesta voi paljastua jotain negatiivista esim. se valokuva ei miellytäkään ja se on sitten siinä.

    Äänestä

  • yks kirjoittelija kirjoitti:

    Toisaaltaan jos hyvin alkanut kirjoittelu päättyy vaikkapa lähetettyyn valokuvaan, varsinkin jos kuvassa ihan tavallisennäköinen mies. Saattaa olla niin, että nainen joka sanoo etsineensä tavallista miestä, ei sellaista todellisuudessa ole etsinytkään kuin vain korkeintaan puheissaan.

    Sitten muuten jos juttu kaatuu johonkin viestiin jotka on kaikki toinen mielestään kirjoittanut asiallisesti eikä selkeää syytä ole niissä lopettamiseen. Silloin ainakin ajattelen, että ehkä parempi onkin kun se loppui tähän eikä ehditty viedä juttua tapaamis-asteelle koska vastaavaan pikkujuttuun se olisi kaatunut ennemmin tai myöhemmin. Sellaisissa jutuissa ei tunnu omalta itseltään jos koko ajan täytyy harkita jokainen kirjain/lause tosi tarkkaan ettei toinen vaan suutu. Silloin ei voi kirjoittaa aitona itsenään jos koko ajan tavallaan on pelko takapuolessa jos laitan näin häviääkö toinen tietymättömiin...eli paljon aikaa menee siihen yksin sen pohdintaan miten asian esittää.

    Sellainen joka aidosti etsii tavallista miestä kestää kyllä tavallisen näköisen miehen kuvan valokuvassa. Eikä noin vaan häviä jonnekin. Vaan jos jokin asia jäi epäselväksi niin aina voi viestillä kysyä ja selvittää epäselvyydet sekä toisen tarkotukset. Jos myös mies on tosi tarkoituksella niin sen verran varmasti voi aina nähdä vaivaa, että jaksaa vastata ja täsmentää tarkoituksiaan jollain viestillään, jonka toinen ehkä koki jotenkin ylitsepääsemättömäksi.

    Äänestä

Kyllä minullakin oli kuukausitolkulla. Ei sen vuoksi, ettenkö olisi löytänyt ketään. Olen oikeastaan tosi herkkä ihastumaan, mutta kun miehen tapaa, niin se ei ota profiiliaan pois ja jonkin ajan kuluttua se jättää ja jatkaa etsintää. Tämä on minun kokemus. Enemmän se on johtunut miehistä kuin itsestäni, ettei tilanteeseen tule muutosta. Unelmaprinssi tosiaan on ollut hukassa, vaikka minä olenkin useampaan otteeseen luullutkin, että tässähän se unelmaprinssi on ;).

Äänestä
  • i kai nyt ekojen treffien jälkeen tarvitsekaan vielä ottaa profiilia pois, vasta kolmet-neljät treffit kertovat, onko oikeasti toivoa jatkolle vai ei ja silloin voi laittaa profiilin piiloon hetkeksi.

    Itsellänikin taisi joskus aikoinaan olla hetken aikaa maininta, että etsin vain ystäviä, tapailuvaiheessa (alle 10 treffit kuitenkin vasta eli mistään vakavasta ei vielä ollut kyse, sen tietämiseen vaaditaan pari kuukautta)...No tuo kommentti poistui, mutta jokin aika myöhemmin poistui koko profiilikin, kun tuli vastaan muuta tietä (nyt on sormukset).

    Mutta 24:lla on kyllä unelmaprinssit joskus varsin vähissä, siellä on tullut vastaan aivan käsittämättömiä hiippareita ja örvelöitä eli juuri sarjaa: koulutusta liioiteltu, pituutta liioiteltu, ikää nuorennettu, painoa vähennetty, kuva 15v vanha, raivareita jos ei heti vastaa viestiin (kun kone jäänyt kiireessä nettiin auki), jos jonkinsortin seksiehdotusta 10v nuoremmilta - 50v vanhemmilta (eivät siis vavaiutuneet lukemaan edes profiilia tuon vertaa) jne jne jne.

    Osasta prinssikokelaista onkin jo tunnissa livenä kuorinut sammakko, toisin päin harvemmin.

    Äänestä

  • auts, ja aijai kirjoitti:

    i kai nyt ekojen treffien jälkeen tarvitsekaan vielä ottaa profiilia pois, vasta kolmet-neljät treffit kertovat, onko oikeasti toivoa jatkolle vai ei ja silloin voi laittaa profiilin piiloon hetkeksi.

    Itsellänikin taisi joskus aikoinaan olla hetken aikaa maininta, että etsin vain ystäviä, tapailuvaiheessa (alle 10 treffit kuitenkin vasta eli mistään vakavasta ei vielä ollut kyse, sen tietämiseen vaaditaan pari kuukautta)...No tuo kommentti poistui, mutta jokin aika myöhemmin poistui koko profiilikin, kun tuli vastaan muuta tietä (nyt on sormukset).

    Mutta 24:lla on kyllä unelmaprinssit joskus varsin vähissä, siellä on tullut vastaan aivan käsittämättömiä hiippareita ja örvelöitä eli juuri sarjaa: koulutusta liioiteltu, pituutta liioiteltu, ikää nuorennettu, painoa vähennetty, kuva 15v vanha, raivareita jos ei heti vastaa viestiin (kun kone jäänyt kiireessä nettiin auki), jos jonkinsortin seksiehdotusta 10v nuoremmilta - 50v vanhemmilta (eivät siis vavaiutuneet lukemaan edes profiilia tuon vertaa) jne jne jne.

    Osasta prinssikokelaista onkin jo tunnissa livenä kuorinut sammakko, toisin päin harvemmin.

    Se on hienoa, jos osaat edetä tunteissa hitaasti ja harkitsevasti. Itse olen sellainen, että ihastun ja rakastun todella nopeasti, ja kiinnyn vielä nopeammin. Ehkä minulla on sitten joku häiriö, mutta tällainen olen. Kun ei minua ole kärsivällisyydellä siunattu :(. Miksei alle 10 treffit voi olla vakavaa?? Käsittämättömiä hiippareita taidetaan olla kaikki, jotkut tiedostaen toiset vähemmän tiedostaen.

    Äänestä

Sen takia koska tuo paikka on täynnä rumia, läskejä tai muuten vaan idioottimaisia miehiä, keski-ikäisiä jotka yritää teinejä, kääkkiä jotka yrittää 30-kymppisiä.

Neuvo: JOS ETTE MENISI JUTTELEMAAN JOLLEKKIN HENKILÖLLE LIVENÄ, NIIN ÄLKÄÄ TEHKÖ SITÄ NETISSÄKÄÄN.

Sitten kun tapaa, kuvat onkin 10 v vanhoja, painoa "rustailtu" mieleiseksi, jos profiilissa ei kuvaa, - SIIHEN ON SYYNSÄ.

Kyllä sitä joutuu ihan oikeasti ihmetellä, että tuollaiset rumat äijät ei KOSKAAN TULE JUTTELEMAAN REAL LIFE, niin mikä IHME NE SAA YRITTÄMÄÄN NETISSÄ; KOSKA JOSKUS ON TAVATTAVA IHAN OIKEASTI KUITENKIN.

Säästyisi kaikkien aikaa ja vaivaa, jos katselisitte oman tasoisianne. Ja sen tason tiedätte helposti siitä, että kun menette juttelemaan tietyn näköiselle OIKEASSA ELÄMÄSSÄ, ja jos saatte pakit, niin varmasti taso on ylitetty. Sama pätee netissäkin.

Äänestä
  • Kannattaa miettiä, jos aikoo lähestyä jotain ihmistä netissä, että tekisikö IRL. Jos vähääkään epäröi, niin ei kannata yrittää tupata sellaisen ihmisen seuraan netissäkään. Mä itse en ala kaveeraamaan netissä sellaisten ihmisten kanssa, keiden seuraan en tuppais itseäni missään muuallakaan tai ihmisten, jotka kiertäisin mahdollisimman kaukaa muutenkin muualla.

    Äänestä

  • neuvo on hyvä. kirjoitti:

    Kannattaa miettiä, jos aikoo lähestyä jotain ihmistä netissä, että tekisikö IRL. Jos vähääkään epäröi, niin ei kannata yrittää tupata sellaisen ihmisen seuraan netissäkään. Mä itse en ala kaveeraamaan netissä sellaisten ihmisten kanssa, keiden seuraan en tuppais itseäni missään muuallakaan tai ihmisten, jotka kiertäisin mahdollisimman kaukaa muutenkin muualla.

    En olisi ikinä lähestynyt nykyistä miesystävääni IRL (enkä myöskään ex-miesystävääni enkä erästä toista miestä, josta on tullut ystäväni). En olisi uskaltanut, niin ihania miehiä! Hyvännäköisiä, seksikkäitä, ihania...ja ihan eri maailmasta kuin minä itse. Emme vain olisi ikipäivinä törmänneet IRL! Mutta tälläkin hetkellä olen kovin rakastunut ja onnellinen, että miesystäväni lähestyi minua netin kautta. Jos olisi minut nähnyt tuolla kadulla, ei taatusti olisi minusta kiinnostunut, mutta nyt sain mahdollisuuden, kun lähdettiin tuntemattomina tapaamaan. Ja sen miehen, josta on tullut ystäväni vaikka ei miesystäväni, löysin ystäväkseni sillä lailla, että "tuputin" juttuseuraani hänelle, kun on niin ihana ja erikoinen, ja hän otti pyyntöni vastaan ja meistä tuli ystävät. Sanoinkin hänelle kerran, että kadulla en olisi uskaltanut hänelle tulla juttelemaan - en ikimaailmassa.

    Äänestä

  • -nainen- kirjoitti:

    Mutta ne suurimmat pettymykset taitaa johtua ihan siitä, että täällä netissä lähestytään niitä ihmisiä, joita ei esim. uskalleta tai haluta jostain syystä lähestyä muualla. Tällä en halua nyt loukata ketään, mutta jos ihan tavallinen, ujo "hissukka" mies esim. lähestyy netissä jotain räväkkää "kaunotarta", joka etsii vain vauhtia ja vaarallisia tilanteita-miehiä, niin selväähän se on, että pakit tulee. Tai jos joku pullea ja pyöreä maija meikäläinen yrittää tuupata itseään väkisin sellaisen komean treenatun pelimiehen elämään, joka etsii vain kauniita, pitkätukkaisia blondeja, niin itku siitäkin tulee. Ei kannata tuhlata aikaa, eikä aiheuttaa itselleen pahaa mieltä, lähestymällä netissä itselleen täysin sopimattomia ja vääriä ihmisiä.

    Äänestä

Ihan samaa voisit kysyä, miksi siellä keskustan baareissa on aina ne samat naamat, vuodesta toiseen? Käy siellä sitten vaikka 3 vuoden välein, paljon on aina samoja tyyppejä.
MIKSI?

Äänestä
  • Aivan sama asia tuli muuten mieleen...ei paljoo huvita ees käydä enää kapakassa kun joka kerta ne samat jutut ja naamat vuodesta toiseen. Vaan minkäs teet....yritin tätäkin viime vuonna....lopetin...tsekkasin uudestaan ja siellä ne kaikki "kullanmurut" on samoilla profiileilla!

    Äänestä

  • raputar kirjoitti:

    Aivan sama asia tuli muuten mieleen...ei paljoo huvita ees käydä enää kapakassa kun joka kerta ne samat jutut ja naamat vuodesta toiseen. Vaan minkäs teet....yritin tätäkin viime vuonna....lopetin...tsekkasin uudestaan ja siellä ne kaikki "kullanmurut" on samoilla profiileilla!

    jonka kanssa ollaan kuukausia rakennettu taloa isolle perheellemme:-). En olisi tavannut myöskään miestä, jonka kanssa eron jälkeen olimme 2 vuotta yhdessä, jonka kanssa sain nauraa enemmän kuin viimeisten 10 vuoden aikana. Sinä aikana opin itsestäni paljon seksuaalisesti, mm. sen että pidän myös naisista. Ilman suomi24n palvelua en olisi tavannut paria ihanaa varattua miestä, joiden kanssa vietin hyviä hetkiä:-). Tämä siis luvan kanssa,-D! Koin olevani hyvä ja hyväksytty, KAhvilla myös kävin parin miehen kanssa - niiden jotka eivät sytyttäneet mitenkään muuten kuin korkeintaan ok, juodaanko toistekin kahvit..sellaisellehan ei voi mitään. Joku muu olisi ollut innokkaana jatkamaan siitä! Mutta sain siis tavata monta hienoa ihmistä ja sain hyviä kokemuksia ihmisten kanssa olemisesta. Nyt on vain tämä yksi, hän joka antaa mulle kaiken ja joka saa multa kaiken:-)).

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ihmettelijä100 kirjoitti:

Tuli tuossa pari kuukautta sitten pidettyä pari viikkoa profiilia ja eipä niitä vastauksia tullut, ei vaikka otin mielenkiintoisiin naisiin yhteyttä ja yritin keskustelua viritellä.
No otinpa sitten profiilin pois, ajanhaaskaustahan tämä näyttää olevan, ajattelin. Nyt sitten kävin uteliaisuuttani katsomassa tuota treffipalstaa, niin siellähän nuo näkyy edelleen olevan nuo samat naisten profiilit:), herää kysymys, että mitähän ne sieltä oikein etsii, kun kuukausia tai jotkut jopa vuosikaupalla pitävät tuota profiiliaan tuolla. Muutamista piti käydä tarkistamassa onko ne unohtaneet profiilinsa tuonne;), mutta kyllä sielä jotain eloa on, kun onlinessa on lähiaikoina oltu. Mutta joo, jospa ne unelmaprinssit on sitten niin hukassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu