En jaksa enään elää..
Mieheni raiskasi minut jonka jälkeen vielä petti ja tartutti muhun vakavan sairauden ja nyt hän jätti. En pysty elämäään enään, koko elämänhaluni valui pois, nyt meinaan lopettaa päiväni. Ainoa huoleni ovat lapseni, mutta lapset pärjää aina. OLen itsekkin pärjännyt ilman äitiä niin miksei lapsenikin pärjää ilman minua.
Mieheni raiskasi minut jonka jälkeen vielä petti ja tartutti muhun vakavan sairauden ja nyt hän jätti. En pysty elämäään enään, koko elämänhaluni valui pois, nyt meinaan lopettaa päiväni. Ainoa huoleni ovat lapseni, mutta lapset pärjää aina. OLen itsekkin pärjännyt ilman äitiä niin miksei lapsenikin pärjää ilman minua.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kohdeltu erittäin epäinhimellisesti.
Tunteesi on aivan ymmärrettävät.
Nuku yön yli ja toisenkin.
Rakastat varmaan lapsiasi he varmaan tulevat tulemaan sinua. Lapsesi varmaan haluaisivat, että
heidän äitinsä jaksaisi elää.
Soita jonnekin auttavaan puhelimeen voisit saada sieltä tukea.
Vaikka tuntuu varmasti pahalta, ei kannata luopua toivosta. Etsi apua, voit soittaa vaikka palvelevaan puhelimeen niin saat purkaa sydäntäsi kuuntelevalle ja sinua tukevalle ihmiselle ihan heti. Et ole yksin!
olen aivan yksin suhteen(yli 10v) aikana kaikki ystävä suhteet katkenneet. Kylllä se on nyt mun loppu erosta 2kk ja aina vaan tuntuu pahemmalta. En selviä tästä edes avun kanssa.
ja etsi ihmisiä, joille voit puhua ja jotka auttavat sinua. Ja joiden olkapäätä vasten voit itkeä. Heitä on, kuten saamistasi vastauksista olet varmaan jo lukenut! Pikku hiljaa pahin tuska hellittää. Mene eteenpäin vaikka minuutti kerrallaan, mutta mene kuitenkin. Yritä löytää elämästä edes pienen pieniä ilon aiheita, niitäkin varmasti on. Ja lapsesi ovat se valtavan iso ilo elämässäsi ja myös voiman lähde. He tarvitsevat äitiä.
Pyydä lapsillesi hoitoapua jos et nyt jaksa heistä huolehtia. Keskity itseesi ja oman tilanteesi parantamiseen niin vähitellen jaksat olla lapsillesi taas äiti. Muistathan syödä, ulkoilla ja levätä. Perusasiat ovat tärkeitä! Kuten lentokoneessa sanotaan: laita happinaamari ensin omille kasvoillesi ja auta sitten vasta muita.
Anna itsellesi aikaa toipua ja ala vähän kerrallaan koota elämäsi palasia. Niistä rakentuu aivan uusi ja elämisen arvoinen elämä!
Voimahalaus sinulle Sari!
Varmaankin tahon mihin voit ottaa yhteyttä. Siellä on pitkä lista auttavia tahoja puhelin numeroineen.
http://www.tukiasema.net/auttajat.asp
Sari, sinä et ole yksin. Se mitä sinulle on miehesi taholta tehty on vakavaa väkivaltaa. Olet uhri ja miehesi pitäisi ehdottomasti saada vastuuseen teoistaan. Kehoitan sinua soittamaan pikaisesti oman alueesi sosiaali ja kriisipäivystykseen. Sieltä saat ohjeita ja tukea toimia eteenpäin...
Sinä olet lastesi elämän tärkein ihminen, älä ikinä edes kuvittele mitään muuta...
Tiedän mistä kirjoitan, sillä olen itse elänyt vuosia suhteessa, jossa olin lähinnä kynnysmattona. Itselläni tilanne ei ollut ihan yhtä paha, mutta vuosien henkinen väkivalta tuhoaa oman itsesi ja oman tahtosi. Ilmeisesti se on tällaisesti käyttäytyvien miehien tahtotila. Itse sain ensimmäisen kerran apua ko. sosiaali- ja kriisipäivystyksestä. Myöhemmin tilanne meni vielä pahemmaksi, että lähdin lasten kanssa turvakotiin, jonka voin sanoa pelastaneen minut. Ymmärsin, että minmun on ajateltava itseäni jatkuvan miehen ymmärtämisen sijaan...
Olet kaunis, arvokas, ihana nainen... Älä suostu tallottavaksi.
Minut on hakattu ja ja raiskattu monta kertaa ja olen käynyt elämässäni läpi jonkinasteisen helvetin. Lasten takia olen elossa. Lapset tarvitsevat äitiä. On itsekästä lopettaa päivänsä ja ajatella että kyllä lapset pärjää. Lapset tarvitsevat sinua ja sinä tarvitset heitä eheytyäksesi. Lapset ovat elämän suola JA SINÄ OLET ARVOKAS.
MAMA
Sari,
meitä on.Minunkin aviomies raiskasi,hakkasi ja teki elämästäni silkan helvetin josta en uskaltanut lähteä silkasta pelosta vuosikausiin.Uskoin että hän ennemmin murhaisi minut,löytäisi vaikka mistä kivenkolosta.Se päättyi siihen kun verissä päin,3kk vanha muksu kainalossa karkasin avojaloin vaatteet riekaleina raiskauksen jäljiltä naapuriin hakemaan apua.Minäkin sain taudin noilta ajoilta.Poliisit olivat mitä ihanampia ja ymmärtäväisiä,turvakodissa sain kriisiapua ja pikkuhiljaa aloitin toipumisprosessin joka jollain tapaa vieläkin kesken.Kaikesta kulunut yli 10 vuotta ja kaikki se vain musta varjo mutta kokemuksen kanssa oppii elämään,samoin taudin.Kesti monta vuotta ennenkuin tajusin etten ollut syypää näihin tapahtumiin ja lakkasin syyllistämästä itseäni.Alkuun yritin itsemurhaa mutta onneksi en onnistunut.Se suo jossa rämmit tuntuu pohjattomalta kun itsekunnioitus ja arvokkuus on viety.Vieläkään en ole uskaltautunut vakavaan seurustelusuhteeseen vaan lähinnä keskittynyt lapseni kasvatukseen ja hyvinvointiin.Mutta uskon että jonain päivänä tapaan miehen jonka kanssa on hyvä olla.
Sari,elämä on sittenkin elämisen arvoista ja pienet asiat auttaa toipumaan.Lapset ovat kantava voima.Lapset ovat se elämä joka kannattelee kun usko itseensä loppuu.Kerää ystävä hyvä ne viimeiset voiman rippeet,jos ei muun niin juuri lasten vuoksi.Juuri nyt,tällä hetkellä he uskovat sinuun ja luottavat ettet sinä jätä vaikka isä jättikin.
Ajattele mitä lasten elämä on sellaisen isän kanssa jos sinua ei ole?
Sitäkö heille tahdot.
Mieheni ei ole lasteni isä. Lapsetkin kärsii kun en tee muuta kun itken koko ajan, enkä pysty huomioimaan heitä. Parempi niillä ilman minua.
Moikka Sari!
Sinä selviät jos vain haluat.Yksikään mies ei ole sen arvoinen että sinun pitäisi luovuttaa ja miettiä elämäsi lopettamista.Tosiasiat on nyt niin että "paskatikki" tuli tehtyä mutta sinulla suorastaan velvollisuus kasata itsesi ja miettiä kuinka eteenpäin lasten kanssa.Näe he ja kuuntele heitä.Apua saa jos sitä osaa ottaa vastaan.Vähän ajan päästä ihmettelet kuinka oletkaan voinut miettiä niin julmaa ratkaisua lastesi puolesta.He eivät valinneet sinua vaan sinä päätit heidät tähän maailmaan saattaa joten nyt ryhdistäydy.
Riippuuko sinun onnellisuus tuosta "sontaläjästä" joka teki kammottavia sinulle?Onko hänen käsissään sinun ja lasten elämä?Palaako sinun taistelutahto sillä hetkellä jos saisit jonkinlaisen hyvityksen?Siitäkö tässä on kyse?Hyvityksen saat sillä hetkellä kun olet tästä selvinnyt ja näet pahantekijäsi rapakunnossa,onnettomana luuserina ja voit hänelle sanoa "Painu he***tiin",etkä tuon taivaallista enää välitä.
Itke pois vaan Sari mutta huolehdi että lapsillasi on perusturva ja itselläänkin se olkapää kun pahalta tuntuu jos itse käperryt itseesi etkä kykene heistä huolehtimaan.Lastensuojelukin auttaa.He eivät ole sitä varten että muksut viedään pois,ei.He auttavat vanhempia silloin kun he eivät pysty auttamaan itse itseään.Minuakin he auttoivat aikoinaan ja muuttivat käsitykseni kokonaan heidän toiminnastaan.Kerrassaan ihania ihmisiä.
Totuus on tarua ihmeellisempi Sari etkä sinä oikeasti halua luovuttaa.Olet vain kadottanut suunnan perinpohjaisesti ja sinun täytyy tehdä vähän hommia löytääkseen sen uudestaan.
Miten sä voit ajatella omista lapsistasi noin?
Kyllä äiti on se tärkein lapselle.
Kokoa itsesi, mene ulos, katso lapsiasi oikein kunnolla ja mieti=
minkälaista heidän elämänsä on äidittömänä?
Se on peruuttamaton teko.
Sitä ei voi katua.
Mutta lapsesi surevat lopun ikäänsä.
Olet joutunut rikoksen kohteeksi. Sinun on haettava apua. Soita kriisikeskukseen (riippuu millä paikkakunnalla asut?) tai terveysasemalle ja sitä kautta jatkoon.
Tunteesi on oikeutettuja, mutta synkkänäkin hetkenä, jos jaksaa hakea apua se voi kantaa. Tarvitset ihmisen joka sinua tukee ja auttaa pahimman yli.
Itse koin hieman toisenlaisen tapahtuman. Sairastuin syöpään ja sain lääkärin tuomion, elinaikaa 3-6kk. Mies löysi heti uuden ja lapseni oli silloin 3-vuotias. Silloin olin rankkojen hoitojen jälkeen valmis samaan ratkaisuun, kuin sinä. Onneksi löysin auttajan, joka jaksoi kuunnella, tukea ja potkia. Antaa toivoa silloin, kun minulla oli sitä vähiten.
Lapseni nyt on 18-vuotias ja minä parannuin täysin. Elän ja nautin elämästäni. Lapsi on edelleen numero yksi, mutta olen löytänyt rinnalleni myös rakkaan ihmisen.
Toivon, että jaksat soittaa itsellesi apua, jo lastesi takia.