Hakiessani erääseen monikansalliseen yrityksen paikallisyksikköön töihin kun paikallislehdestä luin että heillä on krooninen työvoimapula.
Haastattelussa kuitenkin tuli ilmi että he palkkaavat vain paikkakuntalaisia. Itse kun asuin n 20 kilometrin päässä, eri kunnassa tosin.
Mikään ei käynyt vaan osoite olisi kuulunut olla ko kaupungissa.
Tuli jotenkin mieleen elokuva "Syvä Joki" ja sen sisäsiittoisuus.
Olen itse työskennellyt useita vuosia niin Moskovassa kuin New Yorkissakin monirotuisissa ja erittäin värikkäissäkin olosuhteissa. Eipä ole tullut vastaan moista, tai sitten eivät vain uskaltaneet kertoa rehellisesti että olen epäsopiva ko ympäristöön ja tuon mahdollisesti mukanani vaikutteita tms.
Olen ihan kiinnostuksella seuraillut sen paikkakunnan lehtiä ja aion vähän pölläyttää yleisönosastokirjoituksella jos seuraavan kerran vinkuvat että eivät saa pätevää työvoimaa.
Haastattelussa kuitenkin tuli ilmi että he palkkaavat vain paikkakuntalaisia. Itse kun asuin n 20 kilometrin päässä, eri kunnassa tosin.
Mikään ei käynyt vaan osoite olisi kuulunut olla ko kaupungissa.
Tuli jotenkin mieleen elokuva "Syvä Joki" ja sen sisäsiittoisuus.
Olen itse työskennellyt useita vuosia niin Moskovassa kuin New Yorkissakin monirotuisissa ja erittäin värikkäissäkin olosuhteissa. Eipä ole tullut vastaan moista, tai sitten eivät vain uskaltaneet kertoa rehellisesti että olen epäsopiva ko ympäristöön ja tuon mahdollisesti mukanani vaikutteita tms.
Olen ihan kiinnostuksella seuraillut sen paikkakunnan lehtiä ja aion vähän pölläyttää yleisönosastokirjoituksella jos seuraavan kerran vinkuvat että eivät saa pätevää työvoimaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikä yritys ja paikkakunta kyseessä? Ei muuta kuin nimi julki ja kantelut kaikille mahdollisille viranomaisille. Kyllähän kunnan palvelukseenkin pääsee toisessa kunnassa asuva, jos on pätevä ja sopiva. Korkeintaan kuntien koululaisten kesätyöpaikoissa se, että sattuu asumaan kuntaa rajoittavan ojan väärällä puolella voi koitua kohtalokkaaksi eroksi.
Vai voisiko olla kyseessä joku salainen sopimus siitä, että firma saa jotain tukea kunnalta ko. kunnan asukkaan palkkaamisesta? Toisaalta, luulisi kunnallekin olevan eduksi, että yritys toimii siellä ja edes lähiympäristöstä löytyy sopivia työntekijöitä. Käsittämätöntä!
"Kyllähän kunnan palvelukseenkin pääsee toisessa kunnassa asuva, jos on pätevä ja sopiva."
Herätäänpä nyt jo todellisuuteen. Työpaikkaan on työnantajan valiitavissa aivan kuka vain ja sen hän tekeekin. On hänellä kyllä tietenkin siihen oikeuskin.
Perusteltuahan tämä "sopivuus" saadaan sitten kyllä, ei se ole ongelma.
Valinta voi aivan hyvin, ja usein onkin, olla esim. se siskon poika tai "toi naapurifirman Hynninen". Ei näissä asioissa kenenkään pätevyydet ja osaamiset mitään merkitse sinällään.
Monissa perheyhtöissä on monella ylemmän johdon edustajalla sama sukunimi kuin omistajalla, eikä sekään varmaan siitä johdu, että näitä pätevämpiä ei sitten maassa ollut.
Esimerkiksi haastattelussa ensivaikutelman arvellaan syntyvän muutamassa sekunnissa ja edelleen päätökset syntyvät jopa 70 -prosenttisesti näiden perusteella, vaikka tietoisesti yritettäisiin käyttää valinnassa vain kylmää loogista ajattelua.
Huonon ensivaikutelman tekee vaikkapa väärällä vaatekappaleen värillä, ominaishajulla, hyvin usein ulkonäöllä jne...
Monet joutuvat ihmettelmään miten tässä nyt nöin kävi, kun vanhassa työpaikassa on päässyt niillä osaamisillaan ja pötevyyksillään ylenemään hyvinkin tehtävästä toiseen, mutta työttömänä ei sitten pääsekään enää minnekään, kun ei satu naama tms. useimpia miellyttämään.
Osaaminen, kokemus ja pätevyys ovat niitä reunaehtoja, joilla pääsee "parhaaseen A-ryhmään", mutta valinta tehdään sitten aika lailla perstuntumalla.
Ja kuten tunnettua, suhteita ei voita mikään.
"Herätäänpä nyt jo todellisuuteen. Työpaikkaan on työnantajan valiitavissa aivan kuka vain ja sen hän tekeekin. On hänellä kyllä tietenkin siihen oikeuskin."
On luonnollisesti oikeus valita kenet hyvänsä. On hyvä, että ihmisillä on oikeuksia, mutta jos on huutava työvoimapula (ja kaikki ystävät ja kylänmiehet käytössä), on joko parannettava työehtoja ja nostettava palkkoja, jotta saadaan sopivia ja päteviä hakijoita tai madallettava rimaa. Jos on oikein kurja ja sisäsiittoinen naapurinpoikien ja siskon miesten täyttämä firma jossain perähikiällä, joutuu todennäköisesti tekemään kumpaakin:-)
Olisi hienoa, jos löytyisi sellainen työnantaja, jolla olisi selkärankaa sanoa edes todellinen syy
siihen, miksei valittu. Eli sen, ettei ole naapurifirman Hynninen tai hänen siskonsa poika eikä yrittäisi syöttää jotain sellaista höpöhöpöä, jota kukaan ei usko.
Oikein hyvää pääsiäistä kaikille!
Toivottavasti työn raskaan raatajat saavat edes silloin levätä!
päässyt tehtäviin vaikka on alan kokemusta 11 v ja korkeakoulututkinto, ulkonäöltäni olen siisti sekä luonteeltani tunnollinen ja aikaansaava, mutta silti yrityksellä on taas sama paikka auki???? Ei tämä ole enää normaalia....työnantajat katsokoot peiliin!