Olen 25vuotias nainen ja erosin 9kk sitten avopuolisostani. Yhdessä olimme 10vuotta melkein tasan. Eli ihan teineistä saakka. Itkin viikon ja tuntui, että ellen tähän kuole niin sekoan. Niin ei käynytkään. Ajattelin, että tämä vaihe täytyy elää läpi, antaa kaikkien tunteiden tulla ja käsitellä kaikkea. Kirjoitin tunteitani ylös, juoksin pitkiä lenkkejä ja touhusin. Ja minut jätettiin tässä suhteessa. Itse olin siinä luulossa, että menemme pian naimisiin ja omakotitalosta puhuin.
Luin paljon ihmisten kokemuksia ja ajatuksia erosta. Kirjoitukset olivat täynnä tuskaa, mutta minä en tuntenutkaan sitä enää viikon jälkeen. Pelkäsin, että pakko sen tuskan on tulla päälle jossain vaiheessa, että eletään vaan tyyntä ennen myrskyä. Niin ei ole vieläkään käynyt.
En halunnut mitään parisuhdetta, kunnes tapasin vanhan tutun. Hän veikin jalat altani ihan täysin. Hänen kanssa oli hyvä olla ja on edelleen. Eli seurustelen nyt hänen kanssa.
Yksin oli ihan mukava olla, tein omia juttujani ja nautin niistä, nautin siitä rauhasta ja kaikesta mitä yksin elämiseen kuului. Nyt nautin tästä suhteestani, asun yksin ja saan nauttia myös oman itseni seurasta edelleen;)
Yksi asia mitä ihmettelen..Miksi tuntuu, että ei ole huolen häivää? Opettiko ero sen, että kaikesta selviää kunhan vain uskoo siihen, että elämä kantaa? En enää osaa pelätä mitään eroa, en uskottomuutta en mitään sen kaltaisia.
Olen yllättynyt koska luulin aina olevani sellainen stressaaja tapaus, mutta kaikki se on jotenkin poissa. Samalla tuntuu hassulta, että voinko todella elääkin näin vaan? Seilailla tässä ihan rauhassa ja luottaa elämään?
Miten olen voinut muuttua näin paljon siitä mikä olin? Toisaalta tunnen oloni erilaiseksi ja hassuksi, koska luen täältä palstalta kuinka ihmiset ovat aivan rikki eron jälkeen vuosiakin. Tai kuinka luottamus on mennyt, kärsitään läheisriipuvuudesta jne jne.. Tuntuu vähän sellaiselta, että mikä minussa on vikana, koska olin niin nopeasti jaloilleni eron jälkeen?
En tiedä. Tuntuu hyvältä kaikesta huolimatta. Ehkä ero opetti todella luottamaan elämään ja siihen vanhaan sananlaskuun "Mikä ei tapa, se vahvistaa"
Kun eksäni lähti yhtäkkiä yhtenä yönä, muistan ajatelleeni jo silloin, että JOS tästä selviän, selviän mistä vain. Sen yön oksensin, tärisin ja itkin hysteerisenä. Elämäni hirvein yö.
Taisi olla aika sekavaa tekstiä ja jäin itsekin miettimään mikä oli pointtini, mutta ehkä joku sen löytää jonkun rivin välistä:) Kiitos ja näkemiin. Voikaa hyvin!
Luin paljon ihmisten kokemuksia ja ajatuksia erosta. Kirjoitukset olivat täynnä tuskaa, mutta minä en tuntenutkaan sitä enää viikon jälkeen. Pelkäsin, että pakko sen tuskan on tulla päälle jossain vaiheessa, että eletään vaan tyyntä ennen myrskyä. Niin ei ole vieläkään käynyt.
En halunnut mitään parisuhdetta, kunnes tapasin vanhan tutun. Hän veikin jalat altani ihan täysin. Hänen kanssa oli hyvä olla ja on edelleen. Eli seurustelen nyt hänen kanssa.
Yksin oli ihan mukava olla, tein omia juttujani ja nautin niistä, nautin siitä rauhasta ja kaikesta mitä yksin elämiseen kuului. Nyt nautin tästä suhteestani, asun yksin ja saan nauttia myös oman itseni seurasta edelleen;)
Yksi asia mitä ihmettelen..Miksi tuntuu, että ei ole huolen häivää? Opettiko ero sen, että kaikesta selviää kunhan vain uskoo siihen, että elämä kantaa? En enää osaa pelätä mitään eroa, en uskottomuutta en mitään sen kaltaisia.
Olen yllättynyt koska luulin aina olevani sellainen stressaaja tapaus, mutta kaikki se on jotenkin poissa. Samalla tuntuu hassulta, että voinko todella elääkin näin vaan? Seilailla tässä ihan rauhassa ja luottaa elämään?
Miten olen voinut muuttua näin paljon siitä mikä olin? Toisaalta tunnen oloni erilaiseksi ja hassuksi, koska luen täältä palstalta kuinka ihmiset ovat aivan rikki eron jälkeen vuosiakin. Tai kuinka luottamus on mennyt, kärsitään läheisriipuvuudesta jne jne.. Tuntuu vähän sellaiselta, että mikä minussa on vikana, koska olin niin nopeasti jaloilleni eron jälkeen?
En tiedä. Tuntuu hyvältä kaikesta huolimatta. Ehkä ero opetti todella luottamaan elämään ja siihen vanhaan sananlaskuun "Mikä ei tapa, se vahvistaa"
Kun eksäni lähti yhtäkkiä yhtenä yönä, muistan ajatelleeni jo silloin, että JOS tästä selviän, selviän mistä vain. Sen yön oksensin, tärisin ja itkin hysteerisenä. Elämäni hirvein yö.
Taisi olla aika sekavaa tekstiä ja jäin itsekin miettimään mikä oli pointtini, mutta ehkä joku sen löytää jonkun rivin välistä:) Kiitos ja näkemiin. Voikaa hyvin!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Heip sinulle,
ehkä tuntemuksesi ovat merkki siitä, että oletkin ollut menneen suhteesi aikana joku muu kuin oma itsesi jo ehkä hyvinkin pitkän aikaa. Ainakin itsestäni tuntuu, kun nyt olen ehkä eroamassa, että olen samalla löytämässä sen vanhan minäni, ja sitä tapahtuu päivä päivältä ihan huomaamatta. Ei sitä edes muista, millainen on ollut silloin joskus. Ja kun ei ole ollut "yksin" omien ajatustensa kanssa kovin montaa päivää vuosiin.
Mutta joo, tämä nyt oli vain tällainen ajatus tähän väliin.
Mukavaa jatkoa! Ja totta on sekin, että elämä kantaa.. aina jonnekin suuntaan.
ihan samaan olen miettinyt omalla kohdalla.mulla viikko erosta ja eka viikko oli vaikeeta, ahdistusta ja kaikkea muuta paskaa.mutta sitten tuli vaan sellanen tyytyväinen olotila että ei kai tässä nyt oikeestaan mitään kauheeta olekaan. en voinut olla oma itseni suhteessa joka kesti melkein neljä vuotta. riitoja oli paljon, mutta tietysti myös huippu hetkiä. jälkeenpäin olen tajunnut että emme oikeastaan käyneetkään ihmisinä yhteen,toinen halusi puhua tunteistaan ja kaikesta muusta,toinen ei avautunut ja piti jutut mieluummin sisällään.juopotelu oli miehelläni myös ongelma ,mille meinasin tulla jo sokeaksikin kun turruin niin paljon.anteeksi pyyntö,kaksi viikkoa ihanaa ja sitten sama taas uudestaan..olen todella helpottunut kun pääsin irti tuosta kierteestä.tällä viikolla ei ollut huonoja hetkiä eikä ex mielessä juuri ollenkaan mutta sitten kun eilen tuli kaupassa vastaan nais puolisen ystävänsä kanssa eikä ollut huomaavinaankaan mua,niin sillon kirpasi. maanantaina juteltiin että todellakin ollaan ystäviä eikä mitään toista vastaan. mutta humala päissään hänellä on yritystä tehdä mua mustasukkaseksi. onneksi kuitenkin tiedän etten missään tilanteesaa halua seurustellla hänen kanssa. olen helpottunut ja ihmetellyt viimeisen viikon aikana miten helpolla oikeastaan pääsen. ensimmäinen vakava suhde ja ero,ja luulin että olis vaikeempaa..noh ei pidä murehtia vaan nauttia tästä olosta.kyllä se aallon pohja vielä tulee,on tullu kerran viikossa tähänki asti. vasta kaks viikkoo menny ja tuntuu ikuisuudelta. mutta tiedän tunteesi ja olen todella ihmeissäni =)
siis kaksi viikkoa erostani, sekaannus eka rivillä=)