Niin, olen tällainen vanhanaikaisen näköinen ja tyylinen ihan nätti tyttö. Kauniiksikin kehuttu kavereideni sekä lukuisten panojeni taholta. Grace Kellymäinen, joskin esikuvaa huonompi painos. Arvokkuuteni kai kelpaisi ihan kuninkaallisillekin, vaikka rimani on sentään aina ollut vähän alemmalla tasolla.
Oikeastaan joudun aina silloin tällöin sanomaan "kyllä" sellaisillekin miehille, joille vaatimattomammat naiset (ja niitähän riittää) sanovat "ei". Aina ei saa riittävästi palvontaa, ihailuja ja kehuja osakseen, joten rimaa on laskettava.
En ole silti koskaan kateellinen yhtään kenellekään, yhtään mistään. Minua kutsutaan nimellä "Rouva Aurinkoinen" tai "Äiti Aurinkoinen", sillä olen niin positiivinen, empaattinen, kannustava, herttainen ja ihana ystävä. Luotettava, aito ja teeskentelemätön. Sisäisesti kaunis.
Miksiköhän minä tehtailen näin paljon tällaisia idiotismiin taipuvia aloituksia, sitä vain ihmettelen...
Oikeastaan joudun aina silloin tällöin sanomaan "kyllä" sellaisillekin miehille, joille vaatimattomammat naiset (ja niitähän riittää) sanovat "ei". Aina ei saa riittävästi palvontaa, ihailuja ja kehuja osakseen, joten rimaa on laskettava.
En ole silti koskaan kateellinen yhtään kenellekään, yhtään mistään. Minua kutsutaan nimellä "Rouva Aurinkoinen" tai "Äiti Aurinkoinen", sillä olen niin positiivinen, empaattinen, kannustava, herttainen ja ihana ystävä. Luotettava, aito ja teeskentelemätön. Sisäisesti kaunis.
Miksiköhän minä tehtailen näin paljon tällaisia idiotismiin taipuvia aloituksia, sitä vain ihmettelen...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tää oli varmaan vitsi, hehheh.
Vaikka vitsi olisikin, kirjoituksestasi ei kuitenkaan ollenkaan käy ilmi miksi on niin vaikeaa olla kaunis. Vähän latisti hyvää provoalkua...:)
Ihmisille joutuu aina erikseen selittämään, että me suuren maailman kaunottaret olemme kauniita sekä ulkoisesti että myös sisäisesti! Mikä siinä on, kun paskaa palautetta tulee vain siksi, että on kauniimpi kuin suurin osa vastaantulijoista? Eikö ihminen saa enää tiedostaa kuninkaallista potentiaaliaan.
Ihmiset ilmeisesti ajattelevat, että jos olet ulkoisesti menettelevää perussettiä, olisit saman tien ikävä luonne. Tai jopa sisäisesti ruma. Haloo hei?
No joo, vaikka aloittaja olisikin provo, niin voi oikeasti olla vaikeaa olla kaunis.
Itsestäni kuoriutui murroiässä (14v.->) aikamoinen kaunotar. Olin tietysti niin lapsen näköinen, että oikea sana olisi ennemminkin tosi tosi nätti.
Itsetunto ja -varmuus oli vaikean kotitaustan ja murrosiän takia täysin kateissa. Oli hirveää joutua arkana, ujona ja epävarmana teinipoikien ja nuorten miesten himokkaiden katseiden ja kaikenlaisten ehdotusten kohteeksi. Koulun käytävälläkään en saanut kävellä rauhassa, kun aina oli joku tunkemassa ihailijakirjettä käteen tai vislaamassa. Enkä todellakaan pukeutunut mitenkään erikoisesti, ihan tavalliset farkut ja college-paita oli päällä. En edes meikannut. Tätä kesti 4-5 vuotta, jonka aikana ainoa palaute, jota sain jatkuvasti oli, että olen superkaunis. Voi kuulostaa kivalta, mutta minulle se aiheutti entistä enemmän itsetunto-ongelmia ja epävarmuutta. Kerran itkeä tirautinkin kaverin olkapäätä vasten, että en jaksa kaikkea sitä kundien ihailua. Kaveri otti pahasti nokkiinsa ja haukkui minut itsekeskeiseksi paskaksi. Eli ymmärrän, että kauniilla on siksikin vaikeaa, ettei tämänlaisille ongelmille saa ymmärrystä.
Opiskelun alkuaikoina, 2-kymppisenä, alkoi minulle tulla lisää painoa. Sen myötä pyöreyttä joka puolelle (muuallekin kuin rintoihin siis), myös "täydellisen luuston" kasvoilleni. Huomasin, että miesten jatkuva perässä roikkuminen väheni. Lihoin vielä vähän lisää. Kun olin tarpeeksi pullukka, edelleen ihan kivan näköinen, mutten enää "kaunotar", sain vihdoinkin rauhan. Miesten piiritys hiljeni, ja sain olla maailmassa "kuin kuka tahansa meistä". Siitä alkoi mukava ja normaali elämä, jossa olen saanut tervettä itsetuntoa, tavannut ihanan elämänkumppanin, ja minua myös kuunnellaan, ei ainoastaan katsella.
Nyt reilusti yli 3-kymppisenä olen uskaltanut laihduttaa kohti hoikempaa vartta. En ole enää niin siloposkinen, että voisin mitenkään muuttua häiritsevän kauniiksi. Henkistäkin kanttia on tullut sen verran, että silloin tällöin tuleva kehu tai ihastunut katse tuntuvat kivalta. Toisaalta taas tiedän omakohtaisesti, että pinta on vain pintaa, ja tärkein elämässä löytyy ihan muualta.
Teininä, omaa identiteettiä luomaan alkaessa se kaikki ylenpalttinen ulkonäköön kohdistuva huomio vain oli liikaa.
Miten pilata elämänsä parhaan ajan. Olipas todella fiksua lihottaa itsensä muodottomaksi.
a) En lihonut muodottomaksi.
b) En pilannut, vaan päin vastoin pelastin itseni.
Voi olla vaikeaa tajuta, että liian hyvä ulkonäkö huono itsetunto ovat aivan karsea ja raskas yhdistelmä, jos ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa. Minulle pieni pyöreys toi normaalin ulkonäön, jonka kanssa on pystynyt elämään normaalia elämää.
"Miten pilata elämänsä parhaan ajan."
Ai että 20-vuotiaana alkaa mielestäsi elämän paras aika? Hohhoijakkaa... Eiköhän tolla pullukalla ja meillä kaikilla muillakin ole elämän parasta aikaa silloin, kun on itseensä ja elämäänsä tyytyväinen? Ed. itkun tihrustaminen ja arkailu on tuskin ollut sitä parasta, mitä elämällä on tarjota.
"Niin, olen tällainen vanhanaikaisen näköinen ja tyylinen ihan nätti tyttö. Kauniiksikin kehuttu kavereideni sekä lukuisten panojeni taholta. "
Jos minä olisin nainen niin en kyllä mainostaisi noita lukuisia panoja, ei ole hyvää mainosta naiselle.
"Miksiköhän minä tehtailen näin paljon tällaisia idiotismiin taipuvia aloituksia, sitä vain ihmettelen..."
Sitä samaa mietin mäkin.