Tyttöystäväni valittaa saamattomuudesta

siivellä elävän tulee vain totella käskyjä, olla uskollinen ja tyydyttää elättäjänsä tarpeet.

Kyl toi on ainoo oikee asenne elämään, kateeks käy, ite oon tehny jo kymmenkunta vuotta kokopäiväisesti töitä ja mitään en oo saanu aikaseks ja lähes jatkuvasti vituttaa joku asia.

Ohan se ny perverssiä olla olemassa ainoastaan työn ja rahan takia, onneks ainakaa vielä toi suvunjatkoviettikään ei oo niin vahva et lasten kautta itteni "nalkkiin" saisin, vaikka toisaalta se vois olla ainoo tapa saada itteensä niskasta kii...

Et ole mikään työtä vieroksuva halveksittava vätys. Siul on hieno ammatti ja saathan palkkaa työstäsi. Onkohan niin, että siun pitäs tyttöystäväsi mielestä ansaittava enemmin? Hänel kun on niin hyvä palkka. Uskon, että jos teillä perhe kasvaa, tyttöystäväsi arvomaailma ja ajatukset muuttuvat. Mutta parisuhteessa tuollainen sanominen nakertaa itsetuntoa. Arvostaako tyttöystäväsi kotitöiden tekoa? Itselläni arvomaailma muuttui nelisen vuotta sitten samanlaiseks kun siulla. Hyppäsin pois oravanpyörästä, olin kolmivuoro työläinen hoitotyössä. Nyt teen osa-aika työtä 4-5 tuntia päivässä ja vkl.t vapaat. Jouduin kylläkin vaihtamaan ammattia. Osaan nyt nauttia elämästä ja kelpaan ihan hyvä tälläisenäkin. Työssä "raataminen" ei nosta miun itsetuntoa.

vätyksiä, jotka kuvittelevat, että kyllä muut maksavat sinunkin elämäsi kulut.

Vituttaa tuollaiset luuserit !

Tommi hei, tyttista harmittaa kaksi asiaa

- han maksaa elamisesi osittain (osa ruoista, matkoista etc.) koska sina teet tienaat vahan, vaikka tyotarjouksia on tullut

- han haluaisi olla kanssasi viettamassa niita ihania vapaatunteja, joita sinulle viikossa kertyy

Toi raha-asia on kylla semmonen, etta jos se on alkanut jo kaivertamaan tyttoystavaasi, niin se kaivertaa jatkossa yha vain enemman.

Ymmarran tosi hyvin, ettet halua elaa vain tyolle. Itsekin olen pystynyt pitamaan elamassa jaksoja, joissa on enemman muuta kuin tyontekoa, ja se on ollut/tulee olemaan elamani parasta aikaa.

Mutta toi rahajuttu... Jos pystyt vaikuttamaan tyoaikoihisi tai -vuoroihisi, voisitko harkita tekevasi vaikka 20-30 tuntia viikossa? En itse asiassa ihan ymmarra, miten voit noilla tuntimaarilla tienata keskimaarin ton verran kuin kerroit. Kaverin veli on vaimoineen lahihoitajia, tekevat kumpikin taytta viikkoa, ja saavat nettoa joku 1000-1200 kuussa.

Jos itse koet että asiasi ovat kunnossa tuollaisenaan niin en minä näe että sinulla oikeasti olisi tarvetta muuttua (toisin olisi toki jos elämänfilosofiasi olisi joku sellainen jota en voisi hyväksyä). Eli jos tilanne ei tyttöystävällesi kelpaa niin se tarkoittaa että sinä et hänelle kelpaa. Mutta onko hän sitten sen arvoinen?
Jos olisi naispuolinen henkilö (joka maksaa vuokransa ja omat laskunsa), joka turvautuisi isompipalkkaisen miehensä tuloihin niin et saisi näin kärkästä arvostelua kuin mitä tässäkin on muutama viesti ollut. Jos oikeasti teet lähes kaikki kotityöt kuten väität niin ei pitäisi kellään olla tuossa valittamista.

Toki ymmärrän että tyttöystävääsi voi vituttaa tuossa monikin asia. Esim. se että hän ei itse pysty tekemään samaa (varmasti käynyt hänelle mielessä joskus) kuin sinä. Siis oletan että ei pysty. Syynä esim. se että hänen alaltaan ei löydy osa-aikaista työtä tai sitten talouden kulut ylittäisivät menot jos kumpikin saisi pientä palkkaa. Voisit häneltä asiasta kysyä.


Samoin tuo voi pitää paikkansa mistä tuolla sanottiin että et vietä aikaa tyttöystäväsi kanssa tarpeeksi ja huomioi häntä, mutta tätä emme voi tietenkään tietää (et asiasta maininnut ja tuskin olisit maininnut vaikka se paikkansa pitäisikin).
Mutta siis ihan samat säännöt tilanteessasi pätevät kuin muutenkin parisuhteessa. Eli jos huomioitte toisianne ja oikeasti rakastatte toisianne niin ei teillä ole mitään todellista ongelmaa.

Haluat noudattaa filosofiaasi eli tehdä töitä vaan sen verran että tulet toimeen. Mikäs siinä, mutta miksi tyttöystäväsi joutuu maksamaan kulujasi? Mun kämpästä olisit lentänyt pihalle jo aikaa sitten.
Usko vaan että kokopäivä duunin kanssa voi harrastaa ja nauttia elämästä, se on asenne kysymys. Itse ehdin työn ohella opiskelemaan ammattikorkeakoulussa, käymään salilla, matkustelemaan ja tapaamaan ystäviä.

tyttöystävälläsi ei myöskään "työnteko oikein nappaisi" ???

Täällä on kyllä vitun sairasta porukkaa, kun jaksavat vielä puolustaa sinun tyylistä elämänasennetta.

Ihme, että tyttösi ei ole jo heittänyt sinua pellolle.

Minusta hyvä elämänohje on tämä: Tehkää toisille samoin kuin tahtoisitte, että itsellenne tehtäisiin. Sinun tilanteeseen sovellettuna sinun olisi ehkä hyvä miettiä roolit vaihtaen. Mitä jos tyttöystäväsi tahtoisi tehdä mahdollisimman vähän töitä ja odottaisi, että sinä kantaisit suurimman osan taloudellisesta vastuusta? Suostuisitko itse siihen?

että tyttöystäväsi hyvät tulot mahdollistavat sinulle tuon mukavan elämäsi. Miten kävisi jos hän vaikka jättäisi sinut tai saisitte lapsen ja hän jäisi äitiyslomalle ja hänen tulonsa eivät enää olisi apunasi? Kuulostaa epäreilulta tyttöystävääsi kohtaan. Varmaan hänkin mielellään ottaisi itselleen enemmän vapaa-aikaa, muttei pysty kun sitten rahat eivät riittäisikään. Koska olet vapaaehtoisesti valinnut pienemmät tulot, mielestäni olisi oikeudenmukaista tyttöystävääsi kohtaan, että jakaisitte kaikki menot puoliksi. Sinulle ei paljon ylimääräistä taitaisi jäädä, mutta tyttöystäväsi voisi nauttia työllä ansaitsemistaan rahoista enemmän omaksi ilokseen kuin jakamalla niitä sinulle. Asia olisi toinen, jos olisit työtön tms. Silloin parempipalkkaiselta voisi odottaa isompaa panosta yhteiseksi hyväksi. Itse aikoinaan elätin täysin poikaystävääni, joka opiskeli. Minä kävin töissä, sain pientä palkkaa ja maksoin koko elämämme. Jos jotain jäi joskus yli laskujen jälkeen, jaoin jopa loppurahani puoliksi poikaystäväni kanssa. Maksoin jopa hänen tupakkansa! Meille tuli kuitenkin myöhemmin ero ja tunsin itseni jälkikäteen todella hyväksikäytetyksi. Oma taloudellinen tilanteeni olisi ollut eron jälkeen paljon parempi, jos en olisi syytänyt poikaystävääni sellaisia summia rahaa vuositolkulla. Jossain vaiheessa hän sai opintolainaa ja ehkä jotain pientä opintotukeakin, mutta ne rahat menivät täysin hänen omiin harrastuksiinsa ja vaatteisiinsa. Kyllä sapetti, kun minulla oli pino laskuja myöhässä ja hän oli saamallaan opintolainalla ostanut kallista elektroniikkaa eikä osallistunut laskuihin millään lailla :(

Jos ei olisi tätä kohtaa:

"ja tästä johtuen hän myös maksaa enemmän yhteisistä menoistaimme (ruoka, ostokset, matkustelu jne..)"

Kulut kaikki puoliksi, siis ihan kaikki, niin johan loppuu valittaminen ja jos ei niin sitten eri asia.. Ei ole kumppanin asia maksaa isompaa osaa varsinkaan kun asian voisi tehdä toisinkin.

Mitäs jos jakais kotityöt samalla ainakin vähäksi aikaa niin naisesi ymmärtää niiden arvon? Ymmärrän kyllä jos tykkäät tehdä itse ne (olen itse kotitalousfriikki) mutta jotkut eivät vaan ymmärrä mikä homma niissäkin lopulta on.

Mielestäni tuo kertoo jo paljon, että hoidat asiasi ja talous kunnossa. Vaikka teet "vähän" työtunteja niin se tuntuu vastaavan kulutusta. Niinkuin itsekin totesit, teet sen mitä täytyy elääkseen. Miksi tarvisikaan tehdä enempää? Mielestäni riittävästi on hyvä ja ideaali.

Noh, itselläni on melko sama filosofia, että jahka valmistun niin minulle kelpaa kyllä aivan mainiosti määräaikaiset sijaisuudet. Jää sitten aikaa muuhunkin, tärkeämpään kuten harrastukset, matkustelu, laatuaika kumppanin kanssa. Saa nauttia elämästä ja kokea asioita.

Itse en arvosta työtä sen itsensä takia. Toki annan ammatilleni jonkin verran arvoa ja uskon että sillä on merkitystä (opiskelen hoitoalaa), mutta mielestäni täällä ollaan elämää varten ja työ tulee siinä sivusta.

Toki sitä todennäköisesti saa kritiikkiä osakseen muilta ihmisiltä, kun arvomaailmat eivät kohtaa. Todella monet, varsinkin vähän vanhemman ikäluokan ihmiset (kuten vanhempasi) arvostavat työtä jo sen itsensä takia ja ovat usein sitä mieltä, että kun on "kunnon ammatti" ja jaksaa olla ahkerana töissä niin on myös parempi ihminen. Näin ainakin omalla kohdallanikin.

Mielestäni et siis ole mikään työtä vieroksuva, vaikka et ihannoikaan 40h työviikkoa, ja olet varsin aktiivinen, itsenäinen ja myös osallistut kumppanisi kanssa yhteisiin arjen askareisiin ja talouteen, joten eiköhän se halveksittava vätys ole sekin sinun kohdallasi puppua.

Kommenttini jälkeen tullut myös hyökkäyksiä minua vastaan tyyliin "Täällä on kyllä vitun sairasta porukkaa, kun jaksavat vielä puolustaa sinun tyylistä elämänasennetta." :)

Huvittavaa. Aioin kyllä itsekin ottaa kantaa tuohon että et maksa kaikkea tasan puoliksi, mutta asiaa vähän mietittyäni totesin että ei se olisi minullekaan niin tärkeää että mahdollinen avopuoliso ei maksaisi koko omaa "osuuttaan". Aiemmassa parisuhteissani olen ollut pihi ja laskenut tasan tarkkaan että kaikki menee tasan, mutta olen muuttanut asennoitumistani tuohon asiaan sen jälkeen. Vaikka tod. näk. uudessa parisuhteessa pyrkisinkin siihen että kulut menisivät sunnillen puoliksi niin en ota enää siitä niin suurta stressiä. Oma työni on suht hyväpalkkainen (ei tosin kolmea tonnia sentään) ja pärjään kyllä vaikka parisuhteen yhtenä perustana ei olisikaan raha asioiden täysi tasa-arvo.

Tässä ketjussa on ollut monta viestiä joissa on painotettu sitä että työ ei saa olla elämän sisältö. Mutta tuntuu siltä että monelle puolestaan raha on sellainen asia josta on tarkat mielipiteet. Ja nimenomaan niin että se on jopa melkein pyhäinhävistys jos joku ei sitä arvosta. Johtunee suomalaisesta kultturista tai jostain, mutta tiedän että on olemassa myös kulttuureja joissa raha ei ole se tärkein asia elämässä. Eli vaikka tässä moni perusteleekin nimenomaan raha-syillä oman kantansa niin minusta voisi pysähtyä ajattelemaan vähäksi aikaa että sekö varmasti tuo sen onnen?

no ei tässä mitään. tommi on sentään osannut puhua asiat niin, että parempituloinen nainen maksaa enemmän elämästä! minä itse tietaan nappa 1000e päälle kuussa, mies yli 3000. kaikki maksetaan tasan, melkein on omat puoliskot jääkaapissa. muuten mukava mies, mutta täysin ameeba rahassa ja sen jakamisessa. näen jo painajaisia tulevaisuudesta, jos rahani loppuvat niin joudun kadulle tai vastaavaa...eihän tällainen voi olla oikein!

kyllä katsoisi päivääkään....

Teetkö oikeasti kaikki kotityöt? Käyt myös kaupassa, silität pyykit yms mukisematta niin, että asunto on siisti joka päivä kun kumppanisi saapuu kotiin.

Ja tosiasioihin, ethän maksa omia laskujasi jos kumppanisi maksaa matkasi ja ostoksesi sekä ruokasi. Et elä pelkästään maksamalla harrastuksesi ja vuokrasi.. elämiseen kuuluu paljon muutakin.

Tyttöystäväsi taitaa kaiken lisäksi olla iässä, jolloin lasten hankinta alkaa tulla ajankohtaiseksi ja hän varmaankion haluaa lapsilleen myös taloudellisesti turvatun elämän.

Aika varmaankin myöntää, että olet aikuinen ja haluat perheen tai sitten ikuisen leikin murkkuna ja nauttia vapaudesta yksin tai sellaisen kumppanin kanssa jolla elämänasenne on sama kuin sinulla, jolloin matkustelut sun muut kyllä jäävät kun niihin ei ole varaa. Joko terästäydyt ja hankit kunnon vakituisen työn tai parin vuoden päästä elättäjäsi etsii uuden miehen, joka tarjoaa hänelle sen mitä hän tulevaisuudelta haluaa.

Tosiasiat ovat tosiasioita ja aikuisuuteen on kasvettava jossain vaiheessa jos haluaa arvostusta.

Mielenkiintoinen aihe ja kommentit!

Yhteiskunta on aivopessyt ihmiset uskomaan työhön ja rahaan. Harva uskaltaa elää tai ajatella, kuten sinä Tommi.

Et ole millään tasolla yhteiskunnan elätti, vaikka joku sellaista erehtyi virheellisesti luulemaan. (Kateellisen panettelua sanon minä - jotain ikäväähän on pakko väkisin keksiä, jotta voi puolustella omaa elämäntapaansa. Perustella ei tarvitse, liian vaikeaa ;D )

Varmasti työhön ja rahaan uskovia (uskonto se sekin on!) v*tuttaa kun tajuavat myöhemmin heittäneensä elämänsä hukkaan. Pomon satunnainen pääntaputus ja rahalla/tuloilla leuhkiminen tuntuu olevan ainut lohtu näille kilteille, mutta ajattelemattomille "muurahaisille".
Ja jos oikein fanaattisesti noihin arvoihin uskoo, löytää itsensä pian työuupumuksen ruhjovasta syleilystä. Mutta kukin valitsee osansa ja siten valituksen aiheensa.

Ainoana todellisena ongelmana näen tyttöystäväsi ja sinun erilaiset näkemykset elämän tärkeistä asioista. Oletteko liian erilaisia?
Haluaako hän todellakin mieluummin suorittajamiehen ja lisää rahaa "yhteiseen yritykseenne" vai siivotun kodin ja kumppanin, joka on tyytyväinen elämäänsä?

Teidän kannattaa keskustella asiasta keskenänne. Tämä palsta tuskin tuo tulosta. Puhumalla ne asiat selviävät. Kukin pari määrittelee itselleen sopivan tavan elää ja toimia, mitään pitäviä sääntöjä et mistään muualta löydä (varsinkaan täältä!) Eikä elämäänsä kannata ainakaan elää muille. Kulissit eivät ole enää IN ;)

Sun elämäs, ja sä elät niinkun susta parhaiten tuntuu.

Oon ite sitä mieltä, että ei elämä oo tarkotettu vaan siihen että töihin, töistä kotiin, illalla nukkuun ja aamulla herätys, töihin, töistä kotii... Äkkiähän siihen kyllästyy ja elämänilo katoaa kun ei oo mitään muutaku työtä elämässä?

Kyllä sitä ny elämässä täytyy kokee muutakin asioita kun työ ja laskujen maksaminen ja väsymys. Osa-aikatyö, kyllä silläkin elää (mikä nyt on kaikista olennaista!), ei sitä nyt niin kauheen leveesti tartte elää.

Jos mulla olis mies, mikä olis osa-aikatyössä ja elettäis yhdessä, ei se mua haittaisi ollenkaan? Laskut maksettaisiin yhdessä jne. Aikaa jäisi sekä kumppanille että harrastuksiin. Eikä tulis sitä kauheeta työuupumusta.

Mun mielestä sulla on täysin oikea asenne elämään. Ja tosiaan, elämäs on sun, sä itse päätät, mitä teet, ja elät niinkun susta parhaalta tuntuu!

Jos avovaimosi tuon hyväksyy, että maksaa viulut, niin mikä ettei...Itse en tekisi niin, koska sinulla ei ole mitään hyvää syytä tuohon...tai sitten, jos olisin avovaimosi, ottaisin itsekin filosofisemman asenteen ja alkaisin tehdä puoltapäivää...tai oikeammin kolmasosapäivää :)...ja siihen loppuisivat makoisat ateriat ja matkustelu myös sinun osalta.