meidän suhde

minulla on hyvä suhde riitelyä kinastelua silloin tällöin rakkautta,toisen huomioon ottamista,yllätyksiä.ihmiset jotka pettää jättäkää toinen siitä tulee vaan pahaa mieltä,jutelkaa kaikesta hyvistä ja huonoista asioista riidelkää fiksusti.kun me riidellään me myös haukumme toisiamme pointti on siinä millä äänensävyllä haukkuu.yllättäkää toisenne itselläni on tapana antaa koko vartalo hieronta miehelleni,pestä hiukset,tehdä kasvohoitoja laittaa hyvää ruokaa ja olla lähellä ja kertoa tunteista aina joskus.itse olen 23v akka ja nyt oppinut vasta riitelemään asiallisesti kaikkea ei tarvitse sulattaa musitutan aina toista osapuolta että kannattaa miettiä miltä toisesta tuntuu ja perustella asioita jotta toinen ymmärtäisi.sanoa asiat niin kuin itse ajattelee ja perustella ne ei tarvitse hyväksyä pääasia on että toinen tajuaa miltä sinusta tuntuu ja jutella asia heti pois sillä mitä enemmän on jäänyt hampaan koloon sitä vaikeampaa ja riitaisampaa kaikki on.puhukaa suoraan kumppanille.antakaa itsestänne myös huonoina päivinä rakkautta käpertykää toisiinne ja olkaa vaikka hiljaa rakkaus hoitaa pahan mielen.aina ei tarvitse osata puhua on taito osata olla hiiljaa ja olla vaan lähekkäin.kertokaa rehellisesti mikä ärsyttää tai harmittaa purkakaa asoita niin ei tarvitse ihmetellä mikä toisella on ei ole käyttöopasta keneenkää ihmiseen.arvostakaa toisen rehellisyyttä myös vaikeissa asioissa.jos oikeasti rakastaa jaksaa myös toisen kiukkuilut eikä tarvitse miettiä.halatkaa joskus toisianne kertokaa vaikka illalla pari asiaa mitä rakastaatte,ihastuit,tai tykkäät kumppanissasi.mitä enemmän annat itsestäsi sitä enemmän saat rakkautta
3721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kirjoitat... kuitenkin äärettömän vaikealukuista.
Ei tainnut ainekirjoitus, tai äidinkieli olla vahvimpia puoliasi koulussa?

Äänestä
  • Hei siis ihana lukea viestisi asioita, totta se on kuin sanot. Haluaisin niin kovasti samanlaista avointa keskustelua asioista, mutta miesystäväni on niitä miehiä, että mitä sitä itsestäänselvyyksiä latelemaan. Tämä on itselleni ollut vaikeaa, sillä edellinen suhteeni oli juuri kuin kerroit. Olen jatkanut positiivisen palautteen antamista ja hyvänä pitämistä niinkuin ennenkin ja tuntuukin sen olevan luontevaa itselleni ja onhan se niinkin, ettei toista voi pakottaa tekemään ja sanomaan asioita jos ne eivät sydämestä, itsestään tule. Teille oikein rakkauden täytteistä pääsiäisen aikaa.

    Äänestä

  • joo mul on outo tapa kirjottaa ja kun lukihäiriökin niin ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulkomaalaisen kanssa kirjoitti:

minulla on hyvä suhde riitelyä kinastelua silloin tällöin rakkautta,toisen huomioon ottamista,yllätyksiä.ihmiset jotka pettää jättäkää toinen siitä tulee vaan pahaa mieltä,jutelkaa kaikesta hyvistä ja huonoista asioista riidelkää fiksusti.kun me riidellään me myös haukumme toisiamme pointti on siinä millä äänensävyllä haukkuu.yllättäkää toisenne itselläni on tapana antaa koko vartalo hieronta miehelleni,pestä hiukset,tehdä kasvohoitoja laittaa hyvää ruokaa ja olla lähellä ja kertoa tunteista aina joskus.itse olen 23v akka ja nyt oppinut vasta riitelemään asiallisesti kaikkea ei tarvitse sulattaa musitutan aina toista osapuolta että kannattaa miettiä miltä toisesta tuntuu ja perustella asioita jotta toinen ymmärtäisi.sanoa asiat niin kuin itse ajattelee ja perustella ne ei tarvitse hyväksyä pääasia on että toinen tajuaa miltä sinusta tuntuu ja jutella asia heti pois sillä mitä enemmän on jäänyt hampaan koloon sitä vaikeampaa ja riitaisampaa kaikki on.puhukaa suoraan kumppanille.antakaa itsestänne myös huonoina päivinä rakkautta käpertykää toisiinne ja olkaa vaikka hiljaa rakkaus hoitaa pahan mielen.aina ei tarvitse osata puhua on taito osata olla hiiljaa ja olla vaan lähekkäin.kertokaa rehellisesti mikä ärsyttää tai harmittaa purkakaa asoita niin ei tarvitse ihmetellä mikä toisella on ei ole käyttöopasta keneenkää ihmiseen.arvostakaa toisen rehellisyyttä myös vaikeissa asioissa.jos oikeasti rakastaa jaksaa myös toisen kiukkuilut eikä tarvitse miettiä.halatkaa joskus toisianne kertokaa vaikka illalla pari asiaa mitä rakastaatte,ihastuit,tai tykkäät kumppanissasi.mitä enemmän annat itsestäsi sitä enemmän saat rakkautta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu