Ajattelin nyt kirjoitella tänne purkaakseni hieman sydäntäni ja jos vaikka saisi myös muita mielipiteitä tähän ongelmaan. Olen 25-vuotias tyttö ja olen nyt ollu on-off -suhteessa n. 5 vuotta. Meillä on ollut lähes kaikkia ongelmia suhteemme aikana, mutta edelleen ollaan kituuteltu yhdessä. Meillä oli pitempi puolen vuoden tauko, jonka aikana kummallakin oli uudet kumppanit, mutta silti päädyimme taas yhteen. Kuitenkin minulla on tunne, etten pysty unohtamaa kaikkia pahoja sanoja ja tekoja joita suhteemme aikana on kertynyt... Kannattaako tälläistä jatkaa? Joko 5 vuotta kertoo, että tuleeko suhteesta mitään. Itse haluaisin palavasti perustaa perheen ja mennä naimisiin, mutta poikaysäväni (30v.) kyllä myös puhuu samoista asioista, mutta tekoihin hän ei ole koskaan ryhtynyt... Tuntuu, että olen aina se toinen vaihtoehto hänelle kaikessa, missä vaihtoehtona olen minä ja jokin muu asia. Miksi jaksan?! Ihmettelen itsekkin... Mikä minua pitää kiinni tässä suhteessa? Ehkä pelko siitä, että jään yksin. Pelko siitä, että seurustelevat ja naimisissa olevat ystäväni ovat unohtaneet minut. Yksinkertaisesti PELKO. YKSINÄISYYS. PAHA OLO. Mikä neuvoksi....?
Kuvittelenko vain...
minä..
71108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Joko 5 vuotta kertoo, että tuleeko suhteesta mitään."
Kyllä, vähempikin aika kertoo. Ja sen jälkeen se meno vaan pahenee, ei ainakaan parane. Hyvällä tsäkällä pysyy samana.
kertoo aika paljon, ei se suhde muutu miksikään. Jos haluat muuttaa elämääsi niin jätä mies ja etsi uusi jonka kanssa voit perustaa perheen. Olethan kuitenkin vielä nuori, miksi tuhlata elämää tuollaiseen on-off liittoon. Tsemiä sinulle!
Miksi olet siis kiusannut itseäsi näinkin kauan, kun mies ei selväsitkään halua samoja asioita kuin sinä, ja on puhunut paljon pahoja sanoja..jne?
Saako kysyä mitä sille toiselle hemmolle tapahtui tässä puolen kuukauden tauon aikana?
Onko hetken sinkkuus/yksinäisyys nyt kova pala purtavaksi, jos vaihtoehtona on tämä mies? Niin ja löysithän sä uuden miehen siinä tauonkin aikana, joten kai sussa jotain vetovoimaa vielä löytyy.
Nyt pistät sen jututn lopullisesti OFF asentoon ja jatkat elämääsi kirkkain silmin.
Niin, se ei ollut vain niin yksinkertaista kun erottiin. Ikävä jäi ja sitten kun aloin uudestaan seurustelemaan, niin jotenkin peilasin sitä uutta ihmistä tähän vanhaan kumppaniin... Kuvittelin ja löysin vikoja uudesta ja ajattelin lähes kokoajan, että kyllä "vanha oli parempi"... Mun on todella vaikeeta irrottautuu tästä suhteesta. Ehkä se vika sitten onkin minussa...?! En vain usko millään, että tulen enään löytämään mitään parempaa ja varmaan siksi olen tyytynyt kohtalooni...
Vaikka elää on-off suhteessa ei ne tunteet ole säädeltävissä ihan niin helposti..
Ite painiskelen tälläsessä suhteessa toista vuotta,tunteet vaihtelee raivosta syvään mielihyvään..
Kun toinen ei ole vierellä,on ikävä ja joskus kun on niin toivoisi ettei olis..
Jos ihan suoraan sanotaan niin meidät pitää yhdessä hyvä seksi ja avoimesti asioista puhuminen..
Juurikaan muita toimia elementtejä tässä suhteessa ei ole,mutta toistaiseksi se riittää..
Ehkä sditten tapahtuu muutos kun jompikumpi saa tunteiden sekamelskan hallintaan..
Joku ajattelisi tässä kohtaa että loppuuhan se kun jompikumpi löytää uuden vaan ei puhettakaan sellasesta,niin alas ei kummankaan moraali taivu...
Et ole vielä valmis päästämään irti toisesta,tavallaan itsekeskeistä ajattelua..
Ehkä jotkut asiat pitäis olla helppoja elämässä,mutta ihmissuhteet kyllä harvoin niitä on.
Mie ihan rehellisesti tunnustan olevani vaikea ihminen,jääräpäinenkin..Sellainen joka monesti muka ajattelee toimiessaan toisia mutta onnistuu vaan ajamaan omaa etuaan..
Ehkä tää suhde on myrkysä siksi että joutuu kohtaamaan omat huonot puolensa aika raa'alla tavalla...
Kirjoitat asiaa. Ihmissuhteet todellakin ovat niitä vaikeimpia asioita maailamssa, ja ainoastaan ne jotka siinä suhteessa ovat tietävät eniten tunteistaan... Itsekkin olen kuullut monia "hyviä" neuvoja ystäviltä, mutta mutta... Itse en ole oikeastaan koskaan lähtenyt sille tielle, että kehottaisin ketään eroamaan tms. Olen vain ollut kuuntelevana korvana ja olkapäänä johon voi nojata, jos elämä potkii. Harmi, että itselläni ei tuota olkapäätä ole tällä hetkellä mihin nojata... Helmpompaa ois jos sais jollekkin purkaa sydäntään...
Olette eri paria siinä, että haluat olla toiselle tärkein, ja mies vaan arvelee, että katellaan. Saat joko miehen jämäköitymään tai mittasi täyttyy ja lähdet kävelemään (ei välttämättä vihamiehenä), koska olotila ei persoonaasi tyydytä. Jos näin käy, kirpaiseehan se, mutta särmää tulee lisää, tunnut olevan vielä vähän aran oloinen. Jos mies käytökseltään muuttuu, joudut miettimään muutoksen pysyvyyttä; luonteen peruspiirteet eivät juurikaan muutu.