Valtio vastaan kansa

Aiheen vierestä

Ensi vuoden keväällä Virokin liittyy EU:hun ja silloin ne tuontirajat vihdoinkin poistuu.
Sehän ei käy, että kansa saisi jotain EU-hinnoilla, siispä on kehiteltävä omassa eduskunnassamme laki, joka turvaa kansalaisten perusoikeudet EU:ssa ,eli kaiken kattavan kilpailun, jonka tarkoitus on EU:n tärkein periaate, vapaa kauppa yli rajojen.

Helpoin tapa ratkaista Virosta tuotavien Tuliaisten verottaminen on tehdä noin 75 sivun pituinen laki, joka käsitellään vasta keskiyöllä 30.4.2004 eli juuri ennen vappua. koska laki on mutkikas, en sitä kokonaan kirjoita, vaan keskeisimmät periaatteet. Eduskuntakaan ei ehdi asiaan tutustua kuin pari tuntia ennen äänestystä, eli se on ”ota tai jätä” laki.

Lain keskeisemmät periaatteet ovat seuraavanlaiset:

Virossa tai muualla EU:ssa valmistettu alkoholi, kutenkin niin, että ennen 2003 mutta vuoden 1996 jälkeen valmistettu alkoholi on verotettava tullissa sen mukaan, mikä sitä VASTAAVAN tuotteen hinta on Alkossa. Vastaavan tuotteen päättää Tulli. Alkon hinnat päättää Alko. Perustettava myös ALKODATA OY , joka rekisteröi kaikki hinnat ja jonka rekistereihin Tulli pohjaa päätökset.
Verotaulukot valmistuvat sitten vuoden 2004 loppupuoliskolla, jolloin on jo Kossun verot vuosilta 1966-1998 sekä 2000-2002. Vuoden 1999 kossu oli sen verran halpaa, että sen selvittäminen vie aikaa huikan pitempään.
Seuraavana vuonna saadaankin jo Jallun ja ehkäpä jo Lappalaisenkin verotaulukot.
Kaikkia muita tuotuja eriä verotetaan niin kauan normaalilla verolla, kunnes niiden taulukot valmistuvat.

Jokaiselle tuodulle tuotteelle pitää löytyä VAATIMUKSENMUKAISUUSTODISTUS, jonka saa alkuperämaasta tilattua tai asian voi jättää myös paikallisen Alkon hankittavaksi ( 150e)

Kullekin tuontierälle saa maahantuodessa väliaikaisen säilytysluvan, mutta tuotteen saa avata vasta kun tuote-erälle määrätty veropäätös on tullut tullista ja maksettu Valtionkonttorille. Veropäätöstä odotellessa, tuontierää saa kuskata SIIRTOKILVILLÄ varustetulla ajoneuvolla, mutta tuotteen pitää olla koskemattomana, kunnes ne verot on maksettu.

Jotta asia ei olisi liian helposti ymmärrettävissä, toki pitää poikkeukset määritellä tarkasti.
Esim. Alkoholierä, joka on yli 30 vuotta vanha, voi saada MUSEOVIINA luvat, jolloin sitä saa nauttia vain yhden kuukauden aikana, mutta verovapaasti .

Myös PAKETTIPULLOILLE on erityiskohtelu, niiden veron on vain 1/3 kuunkierron ja planeettojen välisten etäisyyksien neliöstä. Raskaat KUORMAPULLOT ovat myös verovapaita tietyin edellytyksin, pykälät 5 a ja 7 b sekä 8b.

MUUTTOPULLOT ovat tullille kiusallisimpia, kuka on todella oikeutettu tuomaan MUUTTOPULLON, sano se.

Toki on oltava myös INVAPULLOJA. Myös rauhanturvaajille on oltava oikeus verottomiin pulloihin. Mutta ne on ostettava Suomesta ennen pestiä ja pullovarastoa on vartioitava kohdemaassa koko vuoden verran, sekä kunkin sotilaan pitää itse maahantuoda omat pullonsa.

Kaksipyöräiset pullot on jaettava eri veroluokkiin, niiden KUUTIOTILAVUUDEN mukaan.
MATKAILUVAUNUPULLOT on pidettävä verovapaana, sillä mitä sitä vapaan maan vapaata kansalaista nyt turhilla määräyksillä kahlitsemaan.

TAKSIPULLOJEN verovähennysoikeus on pidettävä ennallaan, koska muuten ala kokisi epäterveen kilpailun tuomista heikennyksistä, kuten esim taksojen halpenemisesta sekä ulkomaalaisten kuskien hivuttautumisesta niin auvoiseen ja suojeltuun yhteisöön. Harvalle yrittäjäjoukolle voidaan toki antaa eritysasema, yhteiskunnan selkärankana.

Koko tulliruljanssi vaatii paljon lisää voimavaroja, mutta mitäpä Kansanedustuslaitos ei tekisi, kansalaisten saattamiseksi Eurooppalaiselle sivistystasolle.

Samalle hintatasolle ei tavallisen kansalaisen tarvitsekaan päästä, riittää kun edustajat pääsevät Euromeppien tasolle.

3

496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Autisti

      LOL :o)

    • erwerrw

      sadewrf

    • Veronmaksaja

      Saattaapi olla enemmän kuin vitsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe