Olen tullut siihen tulokseen,että olen mieluummin eläinten seurassa kuin ihmisten,en tarvitse ihmisiä,he eivät ole antaneet minulle mitään muuta kuin valhetta,surua ja tuskaa.Ainut kunnon ystävä minulle oli äitini,mutta ei ole häntäkään enää,kun hän kuoli.Minulla on kolme kissaa, kaksi koiraa ja yksi kani,heidän kanssaan minun on hyvä olla,ei tarvitse teeskennellä,he ovat minun elämäni.Ihmisistä viis veisaan.
Eläimet parhaita ystäviä
3
233
Vastaukset
- eläinystävä
Totta puhut saman olen kokenut minäkin.2 koiraa ja 3 kissaa ovat perheeni jota rakastan.
- Venla Eveliina
Minullekin eläimet merkitsevät valtavasti jo puhtaasti tunnetasolla. Ne ovat myös esimerkiksi tärkeimpiä opettajiani elämässäni. Suhteeni lemmikkiini on perustavanlaatuisempi kuin kehenkään ihmiseen. Olen itsekin kokenut kovia ihmissuhteissani, joskin myös syvää onnea ja iloa. Olen silti yhä uudelleen todennut, että vain pinnallinen näkee eläimet ihmisystävien korvikkeina. Totta kai ne voivat sellaisinakin toimia, mutta ne kykenevät lahjoittamaan meille niin suunnattomasti muutakin hyvää. Pelkkä lemmikkini näkeminen keventää väsynyttä sydäntäni, sen virkeyden ja viattomuuden uudistaessa mieleni.
Syvä osanottoni äitisi kuoleman johdosta! Tahtoisin sanoa sinulle jotain oikein lämmintä ja lohduttavaa, mutta en löydä oikeita sanoja... Joka tapauksessa, kaikkea hyvää päiviisi! Yritetään jaksaa eteenpäin. Uskon nimittäin lujasti, että elämä vielä näyttää sinulle valoisamman puolensa (ja kenties muunkin kuin eläinten osalta?). Rakkaudella, Venla Eveliina- 885
OLIS SE KIVAA KUN OIS 2 KOIRAA JA JNE
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944